torstai 30. tammikuuta 2020

Keltainen yhteistyö, Enni-ylläri ja ohjasajopari

Maanantaina 13.1.2020 ystäväni ja hänen poikaystävänsä tulivat käymään tallilla. Lähdimme kiertämään viiskymppisen käynnissä niin, että ystäväni talutti Penaa maasta ja minä talutin Ulfuria niin, että ystäväni poikaystävä ratsasti ilman satulaa. Ulfuria välillä vähän jänskätti, mutta se rentoutui kivasti kun sitä rapsutteli. Oli oikein hauskaa ja olen aina innoissani kun miespuolinen yksilö on kiinnostunut hevosista. Tämäkään ei ole ratsastanut kuin muutamasti, mutta tykkää. Hän rapsuttelikin poneja ja saikkutarhan Ilmari ja Pena olivat ihan ihastuneita uuteen ystävään. Lisää poikia ja miehiä hevosharrastuksen pariin!

Tiistaina 14.1.2020 oli synkkä ja tuulinen ilta, jonka pimeyttä leikkasivat otsalamppujen valot. Seitsämän ponin ja viiden ihmisen joukko lenkkeili suhteellisen rauhalliseen tahtiin rautasillalle ja takaisin. Joukkio oli hyvin heijastettu ja jonon kärjessä käveli ja tölttäsi hiirakko islanninhevonen. Sitä seurasi hiirakko shetlanninponi, sitten ruskea, toinen ruskea, musta, musta ja viimeisenä ruskea jolla oli valkoista sekakarvaa. Viimeisin poneista loikki lenkin keskivaiheilla, ennen ja jälkeen lauman kääntymisen kotia kohti. Se vaikutti hermostuneelta ja jännitti. Ehkä sitä virittivät pimeys, kova tuuli ja viimeisenä oleminen. Se kuitenkin rauhoittui loppua kohti, kun sitä rauhoiteltiin ja siliteltiin ja muut ponit pysyivät rauhallisina.
     Noniin, eli Noora ratsasti tänään Ulfurilla ja heillä oli lainassa testinä Pinjan synteettinen rungoton satula. Ulfur oli välillä vähän jännittynyt, mutta käyttäytyi kuitenkin mallikkaasti eikä loikkinut tai koittanut tehdä oma-aloitteisia suunnanvaihtoja. Olivia ajoi Penalla peräponina Tuhto ja Siiri ratsasti Ossilla. Olivian poniinit olivat kiltisti ja Ossikin oli tänään reipas. Saara ajoi Villellä ja minä Braamerilla. Molemmat mustat olivat reippaita ja ihastuttavia. Peräponina minulla oli vielä Ilmari. Hän oli suloinen ja kiltti, mutta tosiaan keltaisen talon ja rautasillan läheisyydessä vähän jopa pelokas ja loikkivainen. Onneksi hän rauhoittui kun pääsimme lähemmäs kotia, rauhoittelin ja muut ponit olivat rauhaksiin. Mukavaa oli pimeydestä ja pienestä myrskyämisestä huolimatta! Olimme onnekkaita, kun sade alkoi vasta kun ajelimme jo autoilla pois pihasta. Ilmarin ja Penan veimme takaisin pihatolle ajon jälkeen, sillä Ilmarin pihatolle on saatu uusi sähköpaimen.

Keskiviikkona 15.1.2020 sain aamulla viestiä, että Ilmari on tullut aidoista läpi ja lietsonut myös kaksi suomenhevosta ulos aitauksestaan. Onneksi kaikki oli saatu kiinni eikä mitään ollut käynyt. Pirkulan poni! Nyt tarhaan asennetaan metalliset kierteiset portit. Ne ovat sellaista joustavaa metallista vieteriä, kyllä kiertää virta. Niitä ei kyllä suositella hevoseläimille, mutta näitä nyt tuli, varoittelin kyllä. Moni tosin käyttää näitä hevosilla. Portteja lukuunottamatta aidassa on jo alumiinilankaa, juurikin Ilmarin takia. Vieteriportit laitettiin alaportille, josta Ilmari on nyt tullut läpi. Yläportille ei onneksi vielä, sillä ne ovat tosi jäykät näin pitkissä porteissa ja vaikeat käyttää. Hyvä että itse saan niitä auki, saati sitten meidän junnut. Alaportille jäi kaksi lankaporttia ja tuli kaksi vieteriporttia.
     Kun vakkareiden kanssa illalla saavuimme tallille, oli taas myrkyisä sää. Aina keskiviikoille sattuvat kovat tuulet! Jäimme kelistä johtuen turvallisuussyistä taas kentälle. Onneksi kenttä oli vapaa ja pohja ihan hyvä. Sara ratsasti Penalla, Krisse Ilmarilla ja Anna ratsasti Ossilla ilman satulaa. Lyyli ajoi Braamerilla. Kaverini oli ollut tarkoitus tulla ratsastamaan Ulviksella, mutta hän perui. Minun oli ollut tarkoitus ottaa Tuhto maastoon talutukseen, mutta nyt sekin jäi. Eipä siinä, mukavaa oli. Aloitimme testaamalla ponien kuulollaoloa tekemällä pysähdyksiä ja liikkeelelähtöjä, jonka jälkeen alettiin kääntymään aina taaemmalta lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle. Laitoin sen alku- ja loppuuolelle merkiksi puomit, joiden välistä kuljettiin. Ensin tulimme pituushalkaisijaa vain suoraan käynnissä. Sitten otimme mukaan ravisiirtymiset: ensimmäisten puomien välistä ravi, toisilta takaisin käyntiin. Lopuksi Lyyli, Anna ja Sara tekivät ravissa pituushalkaisijalta kentän keskeltä voltin uralle ja takaisin. Kristinan ja Ilmarin kanssa jätimme ravivoltit väliin.
     Kristina ja Ilmari olivat jännittyneitä ja Ilmari pari kertaa vähän sinkoili, mutta Kristina skarppasi hienosti, hidasti aina, rauhoitteli ponia ja kehui. Sanoin hänelle että hänen ei ole pakko ratsastaa jos hän pelkää ja järjestämme toisen ponin, jos Ilmari ei tunnu oikealta. Hän kuitenkin haluaa jatkaa Ilmarilla ja pitää ponista kovasti. Mielestäni he ovat myöskin koko ajan menneet eteenpäin ja heistä tulee varmasti tosi hyvä ja toimiva pari. Kristina on ihana, kun hän on ponille niin kiltti ja kannustava! Saraa ja Penaakin vähän jänskätti, mutta homma pelitti silti hyvin. Annalla ja Ossilla meni söpösesti, joskin ravissa Ossi helposti tyynen rauhallisesti päättää kiihdyttää tahtia ja juoksee edellä menevän perään. Pitää alkaa harjoitella ravissa ratsastamista ja poniin vaikuttamista. Suloinen ja hauska pari. Lyylin kanssa hioimme hellää ohjasotetta ja ennakoimista. Hauska pari ja hyvin meni.
     Kentällä kipsuttelujen jälkeen ponit hoidettiin ja ruokittiin. Ilmari palasi taas pihatolle ja tällä kertaa olin julma. Annoin sille rinnuksiin sähköä alaportin toisen lankaportin porttikahvasta. Se seurasi Kristinaa tyytyväisenä alaportille, eikä osannut aavistaa mikä siihen iskisi. Sanoin Kristinalle, että päästää vaan narusta irti ja antaa ponin juosta karkuun. Ja niin poni lähtikin, kun sai yllätyksekseen sähköä. Se puhisi ja vaikutti alkuun siltä, ettei se antaisi minulle kiinni. Antoi kuitenkin. Talutin ponin alaportin luo, jonne se käveli epävarmana perässäni. Se pysähtyi vähän kauemmas ja pysähtyi. Se ei halunnut tulla sinne uudelleen. On kamalaa ja julmaa sähköttää pientä, varsinkin kun se nyt varmaan yhdisti sähkön myös minuun. En olisi halunnut tehdä sitä, mutten myöskään halua että se taas koittaa rallatellen läpi. Sen karkailut voivat aiheuttaa vaaratilanteita, varsinkin jos se saa toisista pihatoista hevosia taas mukaansa. Lisäksi pelkään nyt, että jos se vauhdilla koittaa läpi uusista porteista se voi jäädä niihin kiinni. Nyt sille on ainakin selvää, että sähkö kiertää. Olisi se sen sieltä käynyt itsekin kokeilemassa, halusin vain että se tapahtuu valvotusti. Anteeksi Ilmari.

Ponien rasuttaja maanantailta, muut sekalaisesti tältä viikolta.

Torstaina 16.1.2020 tapasimme tallilla Saaran, Olivian, Hannan, Lyylin, Merin ja Merin kaverin Satun kanssa. Neidit olivat jo antaneet poneille heinää ja hakeneet kärryt pihaan kun saavuin paikalle ja suuntasimmekin sitten hakemaan ponit pihaan. Minä otin ajoon Villen ja peräponiksi Jeren, Olivia otti ratsukseen Ulfurin, Hanna ajoon Ilmarin ja perään Ossin, Saara ajoon Tuhton, Lyyli Braamerin ja Meri ja Satu Penan. Varustamisessa meillä meni hämmentävän kauan, kun oli kaikenlaista säätöä. Minua alkoi jo stressaamaan aikataulussa pysymisemme ja vaikka varsojen näykkimisyrityksiin suhtauduin huumorilla, meinasi pinna katketa kun Tuhto koitti napata minusta otetta hampaillaan. Se oli taas jotenkin aivan härdellisöivänä ja koitti närppiä ja tökkiä kaikkia. Voikun sille löytyisi hoitaja, joka keskittyisi vain siihen, viettäisi sen kanssa aikaa ja kävisi kävelylenkeillä. Tuhto ansaitsisi jonkun joka pysähtyisi, olisi läsnä ja antaisi sille hirmuisesti huomiota ja rapsutuksia. Minäkin pysähdyn välillä "juttelemaan" ja rapsuttelemaan, mutta minulla on niin paljon poneja ja olen niin sidottu vakkareiden kanssa tekemiseen, ettei minulla ole juurikaan yksilöllistä aikaa Tuhtikselle. Huomasin, että hermoni kiristyivät huomattavasti ennen lenkkiä. Hengitä, turha ärsyyntyä, kaikki järjestyy.
     Lenkillä oli hauskaa ja negatiiviset ajatukseni väistyivät. Ville kulki reippaana ja varmana kärjessä ja Jermu oli hirmuisen innokas ja söpönen. Ulfurillekkaan ei ollut ongelma kulkea pikkuoriiden perässä. Kävimme rautasillalla ja takaisin ja koska koko lauma oli niin reippaalla päällä, etenimme suhteellisen vauhdikkaasti. Käytössämme olivat kaikki askellajit ja Ville veteli yhdessä kohtaa hurjaa ravia, niin että issikkakin laukkasi takana! Toki Ulvis on issikaksi hidas, mutta oli se oikeasti hienoa ravia mitä Viltsu meni. En edes pyytänyt kovaa ravia, annoin ponin vain mennä omaa tahtiaan ja tuntuma oli kevyt. Viltsu muistutti muutenkin taas, kuinka ihana hän on ajaa. Todella pehmeä, toimiva ja kuuliainen. Hyvin olen ponin kouluttanut ja hienosti sitä ovat vakkarit kanssani ajelleet. Ilma oli kostea, oikeastaan sumuinenkin. Pimeässä illassa vilahtelivat vain otsalamppujen valot ja kuului kahdeksan otuksen lauman kavioiden kumina. Meillä kaikilla oli lenkillä hauskaa ja erityisesti jonon häntäpää, Lyyli, Meri ja Satu, olivat ihan innoissaan. Kasvoilla kuraa ja leveät hymyt.
     Pihassa ponit hoidettiin, ruokittiin ja palautettiin pihatoille. Ville oli hikinen, mutta tyytyväisen oloinen. Jermua pitää nyt alkaa ottamaan lenkille useamminkin ja jahka tulisi lunta laitettaisiin kärryt perään. Ulfur meni Olivian kanssa ongelmitta ja neiti on ihan ihastunut issikkaan. Jotkut varmaan ihmettelevät kun en itse ratsasta Ulviksella kovin usein, mutta minulla ei ole mitään kiirettä. Ratsastaminen jännittää ja joku Ulvistakin ärsyttää, joten otamme rauhaksiin ja menemme omaa tahtiamme. Olen myös taas innostunut aivan hurjasti ajamisesta, joten mielelläni ajelen poneilla. Onneksi minulla on valinnanvaraa, se on ihanaa!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Procyon Equestrian
Perjantaina 17.1.2020 menin tallille itsekseni. Poneilla olivat juuri päiväheinät menossa, joten aloitin siivoilemalla hetken uuden pihaton puolella. Sitten innostuin purkamaan vanhan pihaton väliaitaa, kun maakin on sopivasti kauttaaltaan sula. Väliaitaa ei tällä hetkellä tarvita, joten narut ovat turhaan  roikkumassa. Ponit saavat niitä välillä irti eikä koko ajan kannata turhaan olla korjaamassa. Tolppiakin otukset järsivät, joten pois vain kaikki ylimääräinen. Nyt on väliaidan materiaalit varastoitu turvaan odottamaan käyttötarvetta.
     Härdellisöityäni, rapsuteltuani poneja ja otusten syötyä, nappasin tallin pihaan Ilmarin. Olin tallimatkalla hakenut postista keltaisen satulahuovan ja keltaiset girppisuitset. Procyon Equestrian lähetti ne meille tavallaan kaupallisena yhteistyönä ja lupasin testailla niitä, raportoida hyviä ja huonoja puolia niistä, sekä kertoa niistä seuraajilleni pääosin instagramissa. Procyon Equestrian on nuori tuleva yrittäjä, joka valmistaa varusteita shetlanninponeille. Hän on ihanan innokas, ystävällinen ja kehittämishaluinen. Saamani huopa ja ohjat ovat super söpöt ja kirkkaan keltaiset.  Niiden viimeistelyä voisi vielä vähän tarkentaa, mutta ne ovat oikein hauskat ja käyttökelpoisen oloiset. Varmaankin kerron niistä vielä lisää myös täällä blogin puolella.
     Satuloin Ilmarin, laitoin sille suitset, kiinnitin ohjat ja nappasin ponin juoksutusliinan päähän. Kävelimme Ilmarin kanssa kentällä uraa pitkin kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen aloin pyörittelemään ponia volteilla. Välillä mentiin suoraan, välillä tehtiin eri kokoisia voltteja ja välillä vaihdettiin suuntaa. tarkoitus oli saada poni kulkemaan rennosti haluttuun suuntaan. Ilmarille kentällä meno on haastavaa, mutta kun etenimme hissukseen ja pitäen välillä rapsuttelutaukoja, homma sujui hyvin. Pikkuhiljaa otimme mukaan myös ravia, tehden siirtymiä ja sitä mukaa kun poni pysyi rentona jatkettiin myös pidempää pätkää. Loppukäynnit kävimme kävelemässä viiskymppisen ympäri. Koko Ilmarin kanssa tekeminen oli mukavaa ja rauhoittavaa. Minun pitäisi järjestää enemmänkin kahdenkeskistä aikaa jokaisen ponini kanssa.
     Hengailin tallilla vielä jonkin aikaa palautettuani poniinin pihatolle. Ilta oli mukavan rauhallinen ja tunnelma oli jotenkin positiivinen. Useampi tallilainen puuhaili omiaan hyvillä mielin. Innostuisivatpa ihmiset tekemään jotain yhdessä. Tutustumaan vähän enemmän, kasvattamaan yhteisöllisyyttä. Tallilla on vapaana talli- ja pihattopaikkoja. Saisimmepa lisää mukavia ihmisiä sinne, esimerkiksi sellaisia kuin yksi ihana "tätiratsastaja", joka on ilahduttavan positiivinen, ystävällinen, innokas ja aina iloinen. Hänellä on ihastuttava hevonenkin.


UUDET KELTAISET VARUSTEET:
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ TEKSTISSÄ PÄÄTTYNYT TÄLTÄ ERÄÄ.

Lauantaina 18.1.2020  hämmennyin, sillä vakkareiden lisäksi vastassa oli Enni! Hän oli Olivian avustamana tullut yllätysvisiitille ollessaan muutenkin Etelä-Suomessa reissulla. Ihanaa kun hän pääsi käymään pitkästä aikaa! Maastoon lähdettiin niin, että minä ajoin Villellä, Enni oli kyydissä ja Jere peräponina. Olivia ratsasti Ulviksella, Saara ajoi Tuhtolla, Hanna Ilmarilla, Noora Braamerilla, Annika Penalla ja Axel oli mukana ratsain Ossin kanssa. Kiersimme peruslenkin ja lisäosan. Tarkoitus oli ollut mennä täysiä, mutta koska suunnitelmat olivat muuttuneet ja Ville veti kahta, ei ihan täysiä menty. Kovaa silti. Jermu oli kunnon loikkaponi, se oli ihan innoissaan ja hyppi muun muassa vesilätäkköjen yli. Hänestä tulee ehkä esteponi. Ville oli ihana, reipas ja kuuliainen. Kaikilla poneilla oli virtaa ja intoa. Etenimme kaikissa perusaskellajeissa, Ulfur myös tölttäsi, passista en ole varma. Se saa itse päättää, mitä askellajia haluaa mennä: ravia vai tölttiä, laukkaa vai passia. Pohjat olivat hyvät, plussakeli ja kevyt sumumainen sade pitivät huolta pohjan pehmeydestä. Edessä muilla poneilla oli tossut, Ulviksella myös takana, Jermulla ei ollenkaan. Villen yksi tossu jäi matkan varrelle, sekä eri poneilta yhteensä kolme putsia. Yksi löytyi, muut jäivät häviksiin. Toivottavasti löytyvät myöhemmin. Loppukäyntejä kävelimme jo sillalta asti, eli hyvän matkaa. Minä kävelin, jotta Villellä olisi kevyt loppumatka. Kaikki muutkin jalkautuivat kotitien alussa, ennen ylämäkeä. Ponit olivat hikisiä, rauhallisia ja tyytyväisen oloisia. Tallilla otukset saivat viltit selkiinsä.
     Olivia ja Hanna lähtivät Tuhton ja Ilmarin kanssa kävellen estimään kadonnutta tossua. He kävelivät Pirelintietä kuivurille asti, mutta tossua ei löynyt siltä matkalta. Niin harmi, ne ovat kalliita. Suuri kiitos kuitenkin tytöille jotka oma-aloitteisesti ehdottivat, että lähtisivät etsimään. Poneillekkin lisäkävely tekee hyvää. Molemmilla oli vitit selässä, joskin Tuhtolta viltti otettiin hetkeksi pois kun se halusi piehtaroida. Kotiin jääneet ponit väkirehuruokittiin ja palautettiin pihatoille syömään heinää. Kun myös tavarat olivat paikoillaan, lähtivät muut kotiin ja me Ennin kanssa kävelimme etsintäpartiota vastaan. Tallille palattuamme myös Tuhto ja Ilmari ruokittiin ja palautettiin pihatolle. Kiitos kaikille kivasta päivästä ja ihanaa Enni kun kävit! Nähdään taas, ihan viimeistään kesällä!

Sunnuntaina 19.1.2020 en saanut ketään innostettua mukaan, joten talleilin itsekseni. Nappasin pihatolta tallin pihalle Ossin ja Tuhton. Harjailin ja rapsuttelin poneja, jonka jälkeen valjastin ne ohjasajoa varten. Tänään rautiaat pääsivät (tai joutuivat) pariksi. Kiinnitin ne toisiinsa siloista vanhalla alaturpiksella, jossa oli toiseen päähän palohaka ja toiseen vetopaniikkilukko. Systeemi oli sellainen, joka pitäisi muuten, mutta kovan paikan tullen menisi rikki. Vetopaniikkilukko oli myös mukana turvallisuussyistä. Aloitin ohjasajon liian luottavaisin mielin ja haukkasin liian suuren palan liian pitkän tauon jälkeen. Menimme kentällä, teimme pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä, suunnanvaihtoja ja pari isoa volttia. Poneja vähän hämmensi ja koko ajan ulkokurvissa oleva joutui ottamaan kiinni ja sisäkurvin poni hidastamaan. Se taisi hämmentää otuksiani. Alku meni hyvin, sitten ponit meinasivat hitaasti mutta varmasti hajaantua. Irroitin välipiuhan vetopaniikkilukosta. Otukset eivät enää halunneet, että kytken ne yhteen. Kokeilin, voisiko niitä ohjasajaa niin, että ne eivät olisi toisissaan kiinni. Ei voinut. Ne lähtivät eri teille ja sitten Tuhto pysähtyi ja Ossi jatkoi matkaa. Kun koitin jarruttaa, Ossi kääntyi minua kohti. Yritin höllätä ja saada sen pysähtymään, mutta poni peruutti, ohjat kiristyivät, ja pian poni oli suu auki ihmeellisellä kiepillä. Minä olin kahden ponin välissä, kädet suorina, eikä kumpikaan höllännyt minua kohti. Ohjista tuleva painehan tuli vetona kohti ohjasavaimia, eli taakse. Ei poni silloin ymmärrä liikkua eteen. Kaikki kävi tosi nopeasti. Olisi pitänyt vain päästää Tuhtosta irti, mutten siinä kaiken keskellä tajunnut. Huusin voisivatko kentän laidalla olevat ihmiset auttaa ja onneksi toinen tuli ottamaan Ossista kiinni. Ossi parka. Näytti, kun sillä olisi ollut vähän verta kielessä, mutta kun tutkin suun tarkasti, siellä ei näkynyt mitään haavoja ja kaikki sylki oli kirkasta. Vähän vanhaa oranssahtavaa heinämössöä, varmaan se oli sitä.
     Lähdin ponien kanssa taluttaen viiskymppisen kauemmalle risteykselle. Talutin niitä ensin toinen toisella ja toinen toisella puolellani, sitten yhdellä kädellä niin että kuljin niiden edellä. Harjoitusta vierekkäin menosta, minä edellä apuna ja tukena. Kotiin päin sain kiinnittää ponit taas toisiinsa ja ohjasajelimme rauhaksiin, tehden pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Minun olisi pitänyt suoraan aloittaa tieltä. Kenttä vain aina tuntuu turvallisemmalta, kun on aidat ympärillä. Hienot ponit, tiellä ne olivat paljon rennommin. Anteeksi vielä Ossi suustasi. Lupaan yrittää toimia tilanteessa paremmin ensikerralla, jos tilanteeseen joskus tullaan. Nämäkin harjoitukset olisivat helpommat, jos minulla olisi joku joka voisi toimia apuna. Pitää ehkä kysyä, jos joku tulisi maksua vastaan taluttamaan ja ponien tueksi.
     Hoidettuani ja ruokittuani suloisen kaksikkoni palautin ponit pihatolle. Itseasiassa, molemmat vanhalle pihatolle. Sinne siirsin sekaan myös Ulviksen ja Ilmarin. Ensimmäistä kertaa koko laumani oli samassa aitauksessa! Tuhton aloitteesta otukset rallittivat innoissaan! Kaikki muut olivat osallisena, paitsi Pena ja Braamer jotka vakoilivat tapahtumia pihattokopilta. Tuhto veti hurjaa kiitoa ja pukitteli innoissaan. Sen omassa tarhassa ei mahdu irrottelemaan, mutta nyt se pääsi juoksemaan kunnolla. Ville koitti hetken esittää sille hurjaa oria, mutta Tuhto pisti hanakasti vastaan ja pikkumies luovutti. Tuhto ja Ulfur painivat vuoron perään Jeren kanssa ja Jere oli haluttua seuraa. Ossi paini Villen kanssa, sitten Ulfur. Ulviksella ja Villellä meinasi mennä vähän yli. Ville vinkui kaikille, mutta oli innokkaalla päällä ja Ulviksella meinasi mennä Villeen hermo. Ulvis pitikin oikein kunnon ääntä, sellaista karjumista, mylvintää. Se komensi Villeä vähän turhankin kovaa ja kerkesin jo säikähtää. Aiemmin ne eivät tehneet tuollaista, Ulviksella oli nyt paljon tiukempi asenne Villeä kohtaan. Tarkistin Villen jalat oikein huolella, onneksi poni vaikutti olevan kunnossa. Penakin liittyi jossain kohtaa seuraan ja leikkiin. Ilmari koitti vähän haastaa Villeä, mutta ruahoittui sitten hengailemaan Ossin kanssa. Ainoa joka ei härdelliin osallistunut, oli Braamer. Se vain tuijotti pihattokopin ovilärpäkkeiden välistä. Kävelin ponien seassa, tarkkailin tilannetta ja silittelin ja rapsuttelin otuksiani.
     Kun karvakamut olivat rauhoittuneet, siirryin ylätarhalle lappamaan lantaa isoksi keoksi. Jospa saisin jonkun ottamaan sen traktorin kanssa pois joku päivä. Braamer seurasi minua sinne. Silittelin ja rapsuttelin sitä ja korvan takaa niskasta rapsuttaessa reaktio oli hyvin samanlainen, kuin kesäihottuma-aikaan kesällä. Toivottavasti mitään lenteleviä öttiäisiä ei vielä ole liikenteessä. Surkea talvi, ollaan yli tammikuun puolen välin ja plus asteita on reilusti. Pikkuhiljaa muitakin poneja valui ylätarhalle. Siirsin Ulfurin, Tuhton ja Ilmarin yksi kerrallaan takaisin omaan tarhaansa. Laumani vaikutti rauhalliselta ja tyytyväiseltä. Ilmari ei tosin meinannut millään tulla takaisin omaan tarhaansa. Se meinasi lähteä käpälästäkin ja jouduin pudottamaan portin kädestäni saadakseni ponin pidettyä. Riimunnaru poltti käteeni, vaikka minulla oli hanskat. Meinasin jo hermostua, koska sattui ja koska Ilmari on kehitellyt lasten kanssa tavan vetää väkisin paalille halutessaan, mutta suuttuminen ei auta. Paalille menosta voi komentaa, mutta porttia pelkäävän ponin saa porttiaukosta läpi vain rauhoittelemalla ja näyttämällä ettei ole hätää. Sinne se lopulta livahti, omaan tarhaansa. Ihan hyvä että vältteleekin aitoja, eipähän tule niin helposti oma-aloitteisesti läpi.

LAUANTAI:

SUNNUNTAI:
Niiiiin söpöt!

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Myrskyä, issikkamaastoilua, valokuvaaja ja harjoitusestekisat

Maanantaina 6.1.2020 minulla oli talliton päivä ja poneilla oli lomaa. Vakkaritkin viettivät vielä tallittoman päivän ennen kouluun paluuta, joka oli viksu veto. Välillä pitää muistaa myös huilata. Tiistaina 7.1.2020 kävimme maastossa kiertämässä autiotalon lenkin. Noora ratsasti Ulfurilla. Saara ajoi Villellä, minä ajoin Braamerilla peräponinani Ilmari, Olivia ratsasti Tuhtolla, Siiri Ossilla ja Sara Penalla. Olivia ja Tuhto olivat liikkeellä satulatta. Ponit olivat virkeitä ja hyväntuulisia. Nooran ja Ulfurin käsitys hölkästä oli aika erilainen kuin minulla, josta johtuen baanatimme heti ekaan raviin aikamoista haipakkaa islakan perässä ja osa vähän laukkasikin. Hauskaa oli kyllä. Ilmari oli aivan ihana, herkkä ja kuunteleva peräponi, täysin päin vastoin kuin mitä siltä olin osannut odottaa. Odotin riekkumista, mutta olin iloisen yllättynyt. Hellyyttävä pieni otus. 

Keskiviikkona 8.1.2020 oli taas hurja myrskytuuli, josta johtuen jäimme kentän turviin. Maastoon ei olisi voinut tällaisella kelillä lähteä, etenkään pimeässä. Anna ratsasti Ossilla, Kristina Ilmarilla, Lyyli ajoi Braamerilla ja Tuhtoa ajamaan tuli tiimin ulkopuolinen mutta tuttu Anelma. Teimme pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä, sekä ravisiirymiä. Braamerilla ja Lyylillä meni hienosti, samoin Annalla ja Ossilla. Lyylin kanssa keskitytään ennakointiin ja pehmeyteen, Annan kanssa takapuolen päälle istumiseen jarruttaessa, sekä pystyssä istumiseen. 
     Ilmarilla ja Kristinalla meni vaihtelevasti. Ilmaria jännitti, varmaan tuulesta johtuen, ja se stoppaili takaportilla, sekä hyppäsi pariin kertaan oikeasti aika suuren kyyryselkäloikan. Kristina pysyi onneksi hyvin kyydissä ja pysyi ponille pehmeänä ja kannustavana, vaikka jännitti. Koitin auttaa ja tukea, sekä olla painostamatta tekemään mitään mikä saisi ratsukon pelkäämään. Ai että olen Kristinasta ylpeä kun hän pysyi kyydissä niin hienosti ja  arvostan sitä miten hän kohtelee ponia. Heistä tulee Ilmarin kanssa vielä loistava pari.
     Anelmalla ja Tuhtolla meni nihkeästi. Poni oli jotenkin tosi tahmea, en ymmärrä miksi. Kävin kärreillä kokeilemassa ja sain ponin liikkumaan ihan hyvin. Kyseessä voi olla joku jumi/kipu/epämukavuus, jonka poni peittää kun pyydän siltä ja se ajattelee että minua täytyy totella. Voi olla, että se jumitteli, koska se ei tykkää mennä kentällä ja sitä ketutti. Toisaalta kyseessä voi olla myös se että poni jännitti kuskia jota ei tunne ja joka ei juuri ole ajanut ja joka on epävarma, tai ei ymmärtänyt hänen ohjeitaan. Tai, ponia jännitti keli ja minun ollessani kärreillä se luotti että handlaan tilanteen. Tai vähän kaikkia sekaisin. Tiedä häntä. Toivoisin kyllä, ettei poni minun kanssani(kaan) tekisi kipua vasten, sillä en halua satuttaa sitä. Jäämme seuraamaan tilannetta. Toisaalta, Tuhto ei tykkää tehdä kentällä muutenkaan, joka voi hyvinkin vaikuttaa asiaan. Anelma oli kyllä ihana ja kehui ponia onnistumisista tosi paljon. Hänet ottaisin kyllä mieluusti tiimiimme, mutta hänellä on jo oma suloinen vuokraponi.

Torstaina 9.1.2020 lähdimme jo päivällä Auringon houkuttelemina extempore-maastolle Ulfurin, Pinjan ja Vissen kanssa. Koska tiet olivat osittain aika jäässä ja itsekin vähän liukastelin tallin pihalla, ruuvailin ennen lenkkiä meidän Flex Hoof bootseihin nastat. Se olikin yllättävän helppoa, Flexeissä on selvät kohdat nastoille ja niissä valmiit syvennökset. Tykkään! Lenkille lähdettiin Pinja ja Visse kärkenä. Olin hyvällä tuulella ja iloinen päästyäni taas vihdoin hepsuni kyytiin. Selkä muistuttelee yhä olemassaolostaan etenkin autoa ajaessa, mutta on jo ihan hyvä. Ulfur yllätti minut, mokoma lurjus. Vaikka Visse ja Pinja olivat meillä hyvänä vetoapuna, koitti ratsuni samassa kohtaa jossa viimeksi lähti alkaa temppuilemaan. Keskustelimme pariinkin otteeseen, ennenkö vihdoin viiskymppisen ensimmäisen risteyksen jälkeen jatkoimme hölmöilemättä eteenpäin. Ulvis heitti kerran vauhdilla ympäri ja pukkasi tai muuten loikkasi useamman kerran. Ai että, tosi kiva että ihanasta rennosta luottoratsustani on tullut tällainen. Missä vika, mikä hevoistani harmittaa? En ollut pelännyt ennen loikkia, mutta niiden jälkeen kyllä pelkäsin. Jouduin hengittelemään syvään rauhoittaakseni omaa keskushermostoani ja sitä kautta hevosta. Olin koko loppu lenkin varuillani, vaikka onnistuinkin suht. nopeasti taas rauhoittumaan.
     Alun hankaluuksista huolimatta lenkki sujui hyvin. Kiersimme ensin autiotalon väärin päin ja sitten keltaisen talon pihan takana sukelsimme hetkeksi metsäpolulle ja sitten kohti kotia. Etenimme muutamaa kaverin perään otettua ravi-/tölttiaskelta lukuunottamatta käynnissä, osittain koska tiet olivat niin jäässä ja osittain säilyttääksemme rennon ja rauhallisen (ja ennen kaikkea turvallisen) ilmapiirin. Ulfuria harmitti kun en antanut sille koko ajan pitkää ohjaa, kuten yleensä käynnissä. Halusin kuitenkin pitää ohjaa tuntumalla, jotta voisin reagoida jos otus taas riekkuisi. Luottamuksen palautuminen vie oman aikansa. Välillä kyllä annoin nytkin ihan pitkän ohjan, kun otus tuntui rauhalliselta ja rennolta. Huomenna uusi maasto samalla kokoonpanolla!
     Lenkin jälkeen hoidin ratsuni ja palautin hänet pihalle. Annoin koko laumalleni vähän heinää, sillä vakkarit saapuisivat tunnin päästä ja ponit ehtisivät näin hyvin syödä ennen sitä. Sitten ruuvailin nastoja Equine Fusion tossuihin.
     Vakkareista paikalle tulivat tänään Olivia, Siiri, Meri ja Lyyli. Kävimme ajamassa rauhallisen lenkin niin, että kiersimme lampaiden pihaton takaisen polun ja sitten kotiin. Kovista pohjista johtuen etenimme muuten käynnissä, mutta peltolenkin ravasimme molempiin suuntiin. Olivia ja Siiri ajoivat Ilmarilla ja pitivät Ossia peräponina. Minun suloinen ja pehmoinen ajokkini oli Braamer ja Meri ja Lyyli ajoivat Penalla pitäen Tuhtoa perässä. Jälkimmäisillä oli ensimmäistä kertaa peräponi, mutta se sujui oikein hienosti. Heidän kärriensä (uudet siniset) toisesta renkaasta kuului alkulenkistä kummallista ääntä, mutta se onneksi loppui ja renkaassa taisi olla vain hiekkaa akselin välissä tms. Kävelin loppukäynnit ja jäimme aavistuksen muista jälkeen. Se ei haittaa, sillä osaamme tulla omaa tahtiamme kotiin. Juuri ennen tallin pihaa Braamer pysähtyi hetkeksi ja huiski takasellaan. Se on tehnyt tuota lähiaikoina useamminkin. Rapsuttelin sitä hetken takajalkojen välistä ja se taisi vähän auttaa. Jatkoimme kotiin. Pitää ostaa kumihanskoja ja suorittaa Braamerille alapesu. (Kävinkin niitä kotimatkalla hakemassa kaupasta.) Voi olla, että sillä on jotain möhnäkertymää. Eilen kiinnitin huomiota ponin käydessä pissalla, että sen nahka näytti aika jännän vaaleanpunaiselta. Se ei ole normaalisti ollut sen värinen. Täytyy tutkia huomenna kunnolla ja putsailla. Ponit kun eivät saa putsattua itse ja erityisesti ruunilla joskus kertyy möhnää. 

Ps. Tänään vein Ghost mini -satulan postiin ja palautin sen takaisin Janina's Animal Massage:lle. Nyt onkin sitten kovat mietinnät, että tilaanko Ghost minin myös meille. Mikäli selkärangan tila olisi parempi, tekisin tilauksen heti.

Myös perjantaina 10.1.2020 maastoilimme Pinjan, Vissen ja Ulviksen kanssa. Rakas ratsuni kulki nätisti siitä missä viimeksi keskustelimme, mutta viiskymppisen taaemmalla risteyksellä se heitti  vauhdilla varoittamatta ympäri. En ymmärrä, mikä sitä harmittaa. Miksi se ei lähde ilolla maastoon kanssani? Vai jännittääkö sitä, kun minä jännitän? Ratsastelimme keltaisen talon takaisiin metsiin ja sieltä vihaisen miehen lenkille. Etenimme lähinnä käynnissä, sillä minua jännitti. Hyvissä kohdissa otimme myös vähän ravia/tölttiä ja entisen vihaisen miehen talon jälkeen pehmeällä tiellä ravatessa Ulvis otti myös muutamia laukka-askeleita. Pukkeja tuli useampaan otteeseen, minulla on villiponi. Pysyin kuitenkin kyydissä. Koitin kehua poniani aina kun se oli nätisti ja juttelin sille paljon muutenkin. Uhkasin sille, että se menee myyntiin jos siitä ei tule minulle kivaa ratsua. Ostan sitten uuden rauhallisemman tilalle. Tavallaan sitä täytyy ehkä jopa harkita, mikäli Ulviksen ja minun puskaratsukko-urasta ei tule mitään. Toisaalta, hevonen pitää ensin tutkia ja korjata jos ongelmaa löytyy, satula pitää uusia ja minun ratsastustani korjata. Todellisuudessa jokainen minut tunteva tietää myös, että pidän hevosen vaikken sillä ratsastaisi. Onhan minulla muutenkin jo 7 sellaista joista ei minulle ratsuiksi ole. Kyllä meistä vielä ihan hyvä pari taas tulee taas.
     Ilma oli aivan upea ja lämpötila oli kevyesti pakkasen puolella. Kuuraista maailmaa valaisi ihana Aurinko ja miljoonat pienet timantit välkehtivät siellä täällä. Minulla oli päässäni kypäräkamera ja tarkoitus oli tehdä teille hieno video. Ai että siitä olisi voinut tulla hieno! Olin kuitenkin unohtanut tyhjentää kameran muistin, eikä sinne ollut mahtunut kuin noin 10 sek pätkä. Toisella kertaa siis...
     Lenkin jälkeen Ulvis oli hikinen. Hyvä että aineenvaihdunta toimii. Vaikka lenkki oli käyntipainotteinen, se oli kuitenkin pitkä. Käynti on muutenkin sinänsä rankka askellaji tehdä töitä. Reippaassa käynnissä joutuu käyttämään melko paljon lihaksia. Kannattaa lukea siitä hyvä teksti täältä: MW Hevospalvelut - Käynti on aliarvioitu helmi. Ennen hevoseni pihalle palauttamista mutjuttelin sen lihaksia hikiviilalla lihaskalvokäsittelijämme ohjeiden mukaisesti. Tein sille myös pienen intiimipesun. Se oli vähän hämmentyneen oloinen, mutta nyt on möhnää otettu pois ja paikat kunnossa. Palautettuani Ulviksen pihatolle, putsailin myös toisella pihatolla vähän Brankkua. Sillä oli paljon möhnää, nyt on taas kaikki ok. Pitäisi joku päivä virittää letku lämpimän veden hanaan ja pestä kaikilta poneilta paikat ihan kunnolla.
     Purkailin vanhalta pihatolta väliaidasta lankoja. En koko höskää, se jääköön seuraavaan kertaan, kun maakin on jäässä eikä tolppia saa irti. Vähän kuitenkin otin jo lankoja. Poneille olin ripotellut heinää ympäriinsä, kun jäisestä maasta ei tule nyt heinän mukana maa-ainesta ponien elimistöön. Jäisellä maalla ponit saivat nyt toteuttaa itseään etsiskelemällä ja laiduntelemalla heiniään. Ennen kotiinlähtöä vielä juotin koko laumani lämpimällä pellavavedellä.

Ps. Kiitos Pinja ja Visse taas loistavasta seurasta, sekä jännitykseni ymmärtämisestä!

TORSTAI/PERJANTAI:


Lauantaina 11.1.2020 oli innolla odotettu kuvauspäivä, kun Annika Mäki saapui Kotkaan (tai noh, tässä kohtaa siis Pyhtäälle). Ilokseni tallille kuvausavuksi ja poneja puunaamaan saapuivat Olivia, Siiri ja Meri. Ilma oli aivan mieletön: maailma oli kuuran peitossa ja Aurinko kipusi lähes pilvettömälle taivaalle. Mieletön tuuri kelin kanssa! Ponitkin olivat ihanan hyvin pysyneet pakkasella puhtaana ja saaneet kevyet kuurakerrokset. Kuuraa säästeltiin ja poneja harjattiin vain sen verran mitä oli pakko. Luonnollisuus on muutenkin söpöä ja sopii shettiksille loistavasti. Tallimatkalla olin poikennut nopeasti hakemaan kaupasta pussillisen porkkanoita, joten myös kuvattavien lahjukset olivat kohdillaan.
     Ensimmäisiin kuviin Pena napattiin suoraan pihatolta. Menimme sen kanssa ylätarhan läheisen ladon luokse ja siellä siitä otettiin vähän suloisia pönötyskuvia. Pystyynhyppyihin se sanoi ei, se ei ollut vielä valmis. Ponilla on oikeus mielipiteisiinsä, se itse tietää parhaiten mihin se pystyy. Nyt lihakset eivät olleet varmaan vielä tarpeeksi vertyneet ja paikka oli ponin mielestä epäilyttävä. Seuraavaksi nappasimme mukaan Penan lisäksi Braamerin ja Ossin ja suuntasimme viiskymppisen pellolle. Siellä oli aivan upea valo, kun Aurinko nousi pikkuhiljaa puiden yli. Pellolla kuvattiin yksi poni kerrallaan ja vakkarit kävelyttelivät muita poneja odotellessa. Aloitimme Penasta ja pystyynhyppykuvista. Poni oli oikeastaan ihan innoissaan, kun palkkana oli porkkanaa. Kun Pena alkoi ilmoitella olevansa valmis lopettamaan pystyynhyppimiset, vaihdettiin vuoroon Ossi. Ossi poseerasi söpösesti paikallaan, tarjosi itse etujalan nostoa ja nousi pyynnöstä pystyyn. Irtona se ei innostunut kanssani juoksemaan, Ossin mielestä turha hötkyily on täysin tarpeetonta. Seuraavana vuorossa ollut Braamer puolestaan juoksenteli kanssani innoissaan irtona ja hyppi hienosti pystyyn. Voi poniini, se toimii aina juuri kuten pyydän. Elämäni poni. Ennen pellolta poistumista otettiin vielä Pena kipittämään irtona, ja sepä innostuikin! Ihana pieni, joka teki uhmakkaita pikku badass-hyppyjä ja innokasta seuraamista porkkanapalkalla. Uhmakas ei ehkä ole oikea sana, Pena ei koskaan uhmaa minua, mutta on ihanaa kun se innostuu vähän avautumaan ja revittelemään!
     Braamer ja Ossi palasivat pihatolle, mutta Penan kanssa suuntasimme vielä isoon laidunpeltoon. Pena sai sinne kaverikseen Jermun ja hiirakoista otettiin ralli- ja painikuvia. Se oli jotenkin aivan super hieno kokemuksenakin, seuraavasta syystä: Pidimme ponit etupäädyn takaosassa suurella alueella. Ohjeistin Oliviaa, Siiriä ja Meriä niin, että paimensimme poneja aina tarpeen mukaan oikeaan suuntaan. Ohjasin ja autoin neuvomalla kuka tekee, minkä verran painetta antaa, mistä suunnasta ja neuvoin kehonkielen käytössä. Se sujui jotenkin todella hienosti tiiminä ja kuvaajakin kehui, että todella upeasti ohjautuvia poneja ja hyvin ohjattu. Pena on kätevä, se lukee ihmistä tarkasti ja tekee juuri mitä toivotaan, kunhan siltä pyytää oikein. Jermu taas kätevästi seuraa "isoveikkaa". Tässä välissä Meri lähti kotiin, super kiitos avusta hänelle ja muille!
     Jermun ja Penan jälkeen peltoon laskettiin irtona Viltsu ja Ilmari ja myös niistä otettiin ralli- ja painikuvia. Yllättävän vähän tämä kaksikko lopulta hyppi pystyynkään, enemmän oli kiljumista, jonka jälkeen rauhoituttiin syömään. Päätin olla hurja ja heitimme sekaan villin kortin. Tuhto ei ole ollut samassa aidassa Villen kanssa viimekesän jälkeen, mutta nyt laitoimme Tuhton sekaan. Vähän jännitin, mutta turhaan. Ville lähestyi ja haisteli hyvin nätisti. Tuhto paimensi Ilmaria kauemmas ja keskittyi syömiseen ja Villen mulkoiluun. Voi söpikset. Tästä ei tullut kuviakaan, kun ponit lähinnä vain söivät.
     Lopuksi otimme vielä Tuhton ja Braamerin ja kävimme kentän takana raiviolla ottamassa muutamat poseeraukset huurteisten kasvien seassa. Sieltä löytyi myös ihana tasainen isohko kivi, jolle pyysin Braameria nousemaan etusillaan. B ei ihan kärpännyt, mutta Siirin nostettua hellästi ponin etusen kivelle poni ensin venytti jalkaansa hassusti ja söpösti ja nousi sitten etusillaan kivelle. Siinä se poseerasi hurjan suloisena ja teki vähän toisen etusen nostotemppuakin, saaden tietysti porkkanaa, kuten joka välissä. Loppuun B hivuttautui liian lähelle kiven reunaa ja sen etuset lipsahtivat. Kivi jäi ponin mahan alle, mutta onneksi sitä ei tainnut sattua, tungin äkkiä porkkanaa suuhun ja poni vaikutti tyytyväiseltä.
     Suuri kiitos Annika siitä, että kävit kuvaamassa! Odotamme sinua innolla uudestaankin käymään, ilmeisesti kesällä! Tämän kertaisista kuvista tuli aivan mielettömiä! Kuvauksissa oli myös tosi hyvä tunnelma. Annika neuvoi hyvin ja tarkasti, oli positiivinen ja kärsivällinen. Ilmapiiri oli rento ja kiireetön. Ihan mahtavaa! Meillä on kyllä aina ollut just sellaisia ihanan kiireettömiä ja positiivisia kuvaajia, vaikka mä olenkin helposti hermoileva ja pelkään etteivät ihmiset jaksa odottaa että saan ponin houkuteltua toimimaan halutulla tavalla. Ponia vaan ei voi pakottaa hyppäämään pystyyn, näyttämään iloisilta tai tekemään temppuja. Ne pitää motivoida siihen oikein ja hyväksyä myös kielteinen vastaus, jos poni ei halua. Iso kiitos myös meidän super vakkareille, Olivialle, Siirille ja Merille, sekä tietysti minun ihanille rakkaille poneille! Kaikki seitsämän shettistä pääsivät siis kameran eteen. Ulvis kuvataan seuraavalla kerralla.
     Annikan lähdettyä Olivia ja Siiri auttoivat minua roudaamaan Ulfurin, Penan, Villen ja Jermun laitumelle. Valkkasin ison laidunpellon viereisen laidunlohkon, joka on tällä hetkellä pohjaltaan paras noista pitkistä ja kapeista laitumista. Tänään oli hyvä päivä kokeilla myös Villeä ja Ulfuria ekaa kertaa yhteen, kun Tuhton ja Villen kanssa oli mennyt niin hyvin. Jännittävimmällä hetkellä, kun otukset nuuhkivat toisiaan, kuulua rasahdus kun Ilmari pinkaisi läpi pihaton aidasta ja laukkasi kohti laidunpeltoa. Se kurvasi isoimmalle lohkolle ja juoksi innoissaan lauman lähtiessä liikkeelle. Olivia ja Siiri olivat ihania ja kävivät pyydystämässä sen takaisin pihatolle, kun minä vahdin miten islakalla ja Villellä menisi. Irtoilut menivät hyvin. Pohja oli aika koppurainen, jonka vuoksi otukset lähinnä kävelivät ja ravailivat. Vähän ne ottivat laukkaakin, mutteivät paljoa. Sen sijaan ne kyllä painivat keskenään. Ulfur oli Villestä aivan innoissaan, ja kaksikko paini ihan kunnon hikeen asti. Yhtään ei ollut havaittavissa mitään huolestuttavaa tai rajua, vaan Ulvis ja Ville olivat ihan innoissaan ja tykästyivät toisiinsa todella! 
     Ponien tutkiessa laitumen metsäosuutta, kuului jostain kunnon puuskahdus. Se ääni, jonka hevonen tekee tuijottaessaan jotain kiihtyneessä tilassa. Kuka muukaan olisi seisonut laidunten takaisella aitaamattomalla pellolla, kuin Ilmari. Se rontti oli ulkoistanut itsensä uudelleen. Lähdin irtoileva laumani kanssa liikkeelle kohti etupäätyä ja Ilmari veti oman kiitorallishow:nsa omalla pellollaan. Se juoksi portille nuuhkimaan irtojuoksutettaviani ja tulikin lankojen välistä sekaan. Vaikka portissa on kolme lankaa, se limbosi itsensä kätevästi niiden välistä. Laitumen aidassa ei ole sähköä, mutta miten se nyt tulee pihatolta läpi? Se sai sitten juosta lauman mukana. Liikunta tekee hyvää, vaikka se olikin varattu myös Olivialle ja Siirille.
     Irtoilujen jälkeen laskin Ulviksen joksikin aikaa vielä vanhalle pihatolle varsojen ja muiden sekaan. Se hengaili tyytyväisenä, pesiytyi varsojen kanssa pihattokoppiin ja tutki paikkoja. Juotin otukset lämpimällä herkkuvedellä ja Ulvis, Ville ja Jere joivat kaikki kolmestaan päät vesiastiassa. Niiiin söpöt! Olisipa niillä mahdollista olla tulevaisuudessa samassa tarhassa.
     Irtoilujeni aikana Olivia ja Siiri ajoivat Tuhton ja Braamerin kanssa ja minun jo lähdettyäni kohti kotia he ratsastivat Ilmarin ja Ossin. Olivia ajoi Tuhtolla ja Siiri Braamerilla. Valjakot kipsuttelivat viiskymppisen pellolla. Braamer oli kuulemma reipas ja iloinen, eteni kaikissa askellaijessa ja iloisesti halusi laukata kun Siiri sitä ehdotti. Tuhto puolestaan oli ollut nihkeä ja tyytynyt käyntiin ja raviin. Mikähän sillä on, eikai jalka nyt kuitenkin taas ole kipeä? Tuhtolla oli löysä sekki, jottei se söisi väkisin pellolla. Syömisen vuoksi se ei siis himmaillut. Toki pohja saattoi olla sen mielestä vähän kova, kun valjakot menivät ilman tossuja. Yleensä pellolla mennään meillä ilman, mutta jos pohjat ovat koppuraiset voivat ne olla sielläkin tarpeelliset. En tiedä, olisiko poni tarvinnut pidemmät alkukäynnit ennen kovempia vauhteja. Pitää tarkkailla. Tuhto tarvistisi lisää käyntipäiviä muutenkin, kun sille vaan löytyisi joku innokas, pärjäävä ja ystävällinen kävelyliikuttaja.
     Loppuun vielä Olivian raportti ratsastuksesta: "Tänään mentiin viiskymppisen pellolla niin, että Siiri ratsasti Ossilla ja minä Ilmarilla. Ponit olivat koko liikutuksen ajan stressaantuneita ja mentiin suurimmaksi osaksi käyntiä, koska Ilmari kyttäili ja jäi välillä jumittamaan, mutta sillon kun liikkui oli kuitenkin reipas. Siiri ja Ossi ravasivat enemmän, aina Ilmarin kiinni. Muuten ponit olivat kivoja Kierrettiin molempiin suuntiin ja loppuajasta mentiin pelkästään pellon takapäässä ison saarekkeen toisella puolella. Loppukäynnit käveltiin maastakäsin. Lenkin jälkeen annettiin poneille ruuat." Lopuksi tytöt olivat vielä putsailleet Ulfurin huomisia kisakamoja ja laittaneet ne isoon kassiin valmiiksi. Ilmarin jännittäminen varmaan johtuu siitä, että se joutui menemään edeltä. Ossin jännittäminen ehkä Ilmarin jännittämisestä. Jos ponit kovasti stressaavat, on täysin hyvä vaihtoehto myös keskeyttää liikutus ja palata rauhassa kotiin. Tytöt kuitenkin toimivat hyvin mennessään rauhallisesti, kun otuksia jännitti.
     Suuri kiitos vielä kaikille mukana olleille! Ihana päivä, upea ilma, mielettömiä kuvia ja koko lauma liikutettu! Illalla sain vielä puhelun tallilta, että Ilmari juoksee taas pitkin pihoja. Roikale! Sovittiin yhteisymmärryksessä, että poni menee asustamaan sairastarhaan lankkuaidan ja verkon taakse. Seurakseen se sai Tuhton, ettei sen tarvinnut olla yksin. Sieltä kun ei nääkkään yöllä muita, kun hevoset menevät yöksi talliin. Ulfur jäi omalle pihatolleen yksin kun Oivakin on yöt tallissa, mutta Ulviksella on vanhan pihaton lauma (B, O, P, V ja J) ihan vieressä ja näkyvillä.

© ANNIKA MÄKI
Pena pihaton vierellä kuuraisten talven törröttäjien keskellä.
Rakkausorhi ja kätevät kuvauspäitset. Tällaiset voisi hankkia meillekkin!

Rakas pieni poni ja ihania kuvia varsinaisten kuvausten lomasta. Tykkään näistä tilannekuvista aivan hurjasti!
"Kiva hanska hei, mutta tiedän että sulla on porkkanaa!"
Satuponini!
Niin kaunis katse, kun toinen kaihoisasti odottaa porkkanaa.
Kahdesta kuvasta yhdistetty, upea!!
Ihana rakas irrottelija!
Aika hieno ja isoksi kasvanut Jermu pellolla!
Hiirakot villioriit.
He näyttävät aivan yksisarvisilta!
Ilmari ja Ville ryhdikkäinä.

Tuuhea Tuhto.
Taitava agility-Brankku.
LAUANTAIN KOLLAASI:
Loppuun söpö kännykkäkuvakollaasi.

Sunnuntaina 12.2.2020 kihistiin taas jännityksestä, sillä päivän ohjelmaan kuuluivat harjoitusestekilpailut Kotkan Ratsastajilla. Olivia osallistuisi puomiluokkaan Ulfurin kanssa, Sara Penan. Siiri oli mukana auttamassa ja kisahoitajana. Mitäänhän me ei olla treenattu, mutta mentiin ihan vain pitämään hauskaa ja tutustumaan paikkaan. Puomeista pääsee tarvittaessa hyvin yli vaikka käynnissä. Lastaus sujui hyvin, Pena käveli suoraan traileriin ja Ulfur perässä pienen mietinnän jälkeen. Etuovea pitää Ulviksen kanssa pitää mahdollisimman vähän auki, sillä se vaikuttaa kovin kiinnostuneelta pohtimaan, pääsisikö siitä ulos. Ei pääse, jos on iso issikka. Shettis vielä menisi. Pitää treenata koppijuttuja rauhassa joskus, erityisesti Ulviksen ja Tuhton kanssa. Matka sujui hyvin, otukset eivät kolistelleet vaan keskittyivät heinän syömiseen. Ilmat osuivat kohdalleen ihan loistavasti, kun kuvauksissa oli pakkanen ja upea keli ja nyt plussalla ja tihkusadetta. Tiet olivat sulat, eikä ollut lainkaan liukasta liikkua yhdistelmän kanssa. Kuskina meillä oli Olivian isä.
     Perillä ponit saivat vielä hetken syödä traikussa, kun me kävimme kävelemässä radan. Helppo ja kiva rata, selkeä. Sitten otukset ulos ja varustus. Ulfur oli hyvin pörheänä, tuijotteli ja puhisi. Se oli kuitenkin kiltisti. Ratsastajat selkään ja kohti maneesia ja verryttelyä. Olimme vähän myöhässä, mutta ehdimme vielä yhteisverkkaan. En tiedä onko Ulfur koskaan ollut maneesissa, mutta nyt se ainakin tuli sinne nätisti. Talutin sitä hetken, ollen sen ja Olivian tukena. Siiri käveli Penan vierellä ja meitä auttamaan tullut Axelkin osallistui. Ulfur oli jännittynyt, mutta Olivia sai sen hienosti rauhoiteltua ja otus käyttäytyi paria pukkia lukuunottamatta mallikkaasti. Pena oli aluksi rauhaksiin, mutta kun Sara jännittyi se siirtyi heti poniin, joka alkoi kipittää. Verkassa Pena meni Ulviksen perässä, kuin perävaunu konsanaan. Luokka oli clear round (puhdas rata palkitaan) ja avustaja oli sallittu, pysyin kummankin ratsukon tukena koko radan ajan. Ulviksen ja Olivian kanssa vähän kauempana, Saran ja Penan kanssa aika lähellä. Kumpikin ratsu pysähtyi tai hidasti käyntiin ennen jotain estettä, mutta harppasi sitten yli. Kumpikin ratsukko eteni rauhassa ravissa(/töltissä) ja kumpaakin rauhoittelin, neuvoin ja kehuin. Sara oli niin paineissa, että Pena räjähtikin pari kertaa spurtaten laukalle ja toisella kertaa loikki kyyryselkähyppyjäkin, mutta Sara pysyi kyydissä. Autettuna hän jatkoi vielä viimeiselle esteelle. Se oli todellinen itsensä ylittäminen! Kumpikin ratsukko sai ruusukkeen merkiksi puhtaasta radasta.
     Ulfurin kanssa meni aikalailla kuten odotinkin. Se kulki Olivian kanssa rauhakseen ja muutamassa epävarmuuskohdassa Olivia rohkaisi sen jatkamaan. Verkan pukit johtuivat varmaan siitä, kun satula valui ikävästi eteen. Otus pitäisi saada laihtumaan, voikun saisin heinät liotettua jossain. Ulfur, Ilmari, Ossi ja Braamer ovat oletettavasti kaikki metabolisia, sillä niillä on metaboliselle ominaisia kertymiä reilusti. Pitää koittaa ensikaudella saada ostettua jostain vähäsokerista heinää, kun vain keksisin miten saan rahoitettua omat heinät ja minne ne laitan säilytykseen. Penalta ja Saralta olin odottanut rauhallista rataa ravissa, enkä ollut osannut odottaa Penan laukkapyrähdyksiä. Ne olivat kyllä toisaalta hyvin ymmärrettäviä, kun ratsastajan kauhu siirtyi poniin. Pitää myös jatkaa hidastusten treenaamista, että istutaan alas satulaan eikä seisota jalustimilla ohjien varassa. Pena pakenee kahta kauheammin, jos jää vetämään, mutta vetäminen on myös luonnollinen reaktio ja näkyy kaikilla junnuillamme kun jännittyvät. Harjoitellaan, hyvä tulee! Penan viimeisessä lähdössä ja loikissa ehdin jo ajatella että nyt lentää, mutta upeasti kuski pysyi kyydissä! Aivan super. Sara ylitti itsensä tänään ja todisti itselleenkin olevansa sisukkaampi kuin mitä itse uskookaan, pelosta huolimatta. Pitää mennä useamman meidän poniratsukon kanssa joku päivä vaikka ratsain Pyölin maneesiin rauhassa tutustumaan ja harjoittelemaan. Tämä nyt olikin tällainen extempore-reissu. Ulkona käveltiin vielä loppukäyntejä ja kaikilla oli hymy korvissa.
     Lastauksessa kesti vähän oletettua pidempään, sillä rakas islakkani ei meinannut mennä koppiin. Olivia koitti taluttaa sen sisälle, tarjosi heinää, minä olin takana apuna ja kannustamassa, sekä valmiina nostamaan takasiltaa. Suunnittelin jo jättäväni sen Korrille opetushevoseksi, siinähän se laihtuisikin. Jos nyt ei laadukkain kouluponi, niin ainakin söpö ja pörröinen. Houkuttelimme, kannustimme, rapsuttelimme, työnsin takaa, nostin jalkoja lastaussillalle, mutten komentanut enkä pakottanut. Ulviksen kanssa jos alkaa tappelemaan, ei seuraa hyvää. En halua muutenkaan liikaa pakottaa, ponin pitää saada oma aikansa miettiä. Lopulta Ulvis käveli perässäni varovaisin askelin, kun sain sille Saralta lahjukseksi porkkanaa. Kopissa se oli ihan rauhallinen ja matkusti kotiin hyvin.
     Kotitallilla ponit palautettiin ulos syömään, traikku putsattiin ja kamat laiteltiin pakoilleen. Ennen kotiinlähtöään työt hakivat vielä Tuhton ja Ilmarin sairastarhalta pihatolle. Plussakelillä ja sateen jälkeen Ilmarin turkki oli märkä, joten se saisi langasta paremmin sähköä, jos se yrittäisi pakosalle. Silloin huomasimmekin jotain. Langoissa ei kierrä virta ollenkaan. Ilmankos poni on karkaillut. Paimen on rikki. Tuhto jäi pihatolle, sillä sen kinnerpatille ei tee hyvää olla pikkutarhassa eikä Ulvista viitsi enempää pitää yksin. Ilmari palasi sairastarhalle ja sai kaverikseen Penan. Uusi paimen tulee lähipäivinä ja sen tultua ponit palaavat pihatoille. Onneksi Ville kunnoittaa lankaa niin hyvin, ettei se tule ilman sähköäkään läpi. Sen en haluaisi juoksentelevan vapaana, koska se kyllä aiehuttaisi kaaosta.
     Kommelluksista huolimatta ihana päivä! Kiitos Kotkan Ratsastajat ihanista hyvän mielen kisoista, joihin voi osallistua ihan harjoittelun ja hauskanpidon kannalta! Kiitos meidän super tiimi, kiitos apukäsi Axel, sekä kuvaaja Saara! Onnea on ihanat ihmiset (ja eläimet!!) ympärillä.

VIIKONLOPUN VIDEOPÄTKÄT:

SUNNUNTAI:

© SAARA SALONEN:
Meidän ihanat kisaratsukot!

tiistai 28. tammikuuta 2020

Vuoden alku ja junnuleiri

Keskiviikkona 1.1.2020 minulla oli tallivapaa päivä ja muutoinkin poneilla oli rakettien jälkeen rauhoittumis- ja huilipäivä. Pinja oli ihana ja otti poneille rakettiyöksi jätetyt heijastinriimut pois, joskin niistä osa oli jo kadonnut. Jermu raukka oli myös saanut oman riimunsa turpaosan suuhunsa. Onneksi Pinja pelasti varsan! Myöhemmin selvisikin, että tallin omistajat olivat ottaneet osan riimuista pois kun ne olivat olleet huonosti. Jermulla oli roikkunut silloin riimu kaulassa, mutta se ei ollut antanut heille kiinni. Se on herkkis ja vaatii lähestyvältä ihmiseltä matalaa energiaa. Ponit eivät olleet kuulemma pelänneet raketteja ja ensimmäistä kertaa meillä ollut Ulviskaan ei ollut millänsäkään. Odotan innolla sitä, kun ponit ovat joskus omassa pihassani ja pääsen seurailemaan niitä vuodenvaihteessa! Nyt tallille ei tietenkään saanut mennä klo. 18 jälkeen, sillä se on tallin omistajien koti ja se oli rauhoitettu ulkopuolisilta.

Torstaina 2.1.2020 tapasimme tallilla Axelin ja Merin kanssa. Axel ratsasti Ossilla ja testasimme innoissamme vuokraamani Ghost mini -satulaa. Meri ratsasti Ilmarilla käynnissä hetken aikaa, viiskymppisen pellolle ja takaisin, ja lopetteli kun kävimme välissä hakemassa kamerani autolta. Hänelle lyhyt ensiratsastus meillä oli ihan hyvä, sillä hän vähän jännittää ratsastusta eikä Ilmari ole ratsuponi helpommasta päästä. Ratsukolla meni kuitenkin söpösesti, kun molemmat vähän rentoutuivat. Axelin ja Ossin kanssa jatkoimme takaisin pelloille ja ratsukko eteni kaikissa askellajeissa. Pohjat olivat aika kovat jopa pellolla, ja Tuhtolta lainatut tossut olivat loppuunsa vähän turhan isot Ossille, vaikka olikin pakko vielä kokeilla. Otimme ne pois. Ossi oli aavistuksen nihkeä ja koitti kovasti syödä, mutta vaikutti kuitenkin ihan hyväntuuliselta. Kävimme kurkkaamassa viiskymppisen pellon lisäksi myös uittokuopan viereisen ison pellon, sekä Mallunpellon, mutta kaikkialla oli samanlaista. 
     Testissä ollut satula vaikutti kivalta. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että vaikka satula on pieni, Axel mahtui penkkiin ihan hienosti kyytiin. Satula ei myöskään ole liian pitkä Ossin selkään. Selkärangantila on tosi kapea, mutta ilmeisesti jotenkin fiksattavissa..? Axelin mukaan satula oli hyvä istua ja paremman tuntuinen ratsastajalle kuin Ossin nykyinen satula (Wintec kids 12”). Axel myös tykkäsi sen etuosan jalkatuista. Jännityksellä odottelen lisäkokeiluja.
     Ratsuilujen jälkeen Axel lähti kotiin, Saara ja hänen kaverinsa tulivat ajamaan Villen ja Tuhton ja minä kokeilin irtojuoksuttaa Penan, Braamerin ja Jermun laidunpellolla. Kävimme laitumen päästä päähän käynnissä ja ravissa, mutta pohja oli niin kova että luovutimme sen jälkeen. Ponit olivat innoissaan, mutteivät sitten kuitenkaan oikein huolineet liikkua. Paikallaan hiirakot kyllä painivat keskenään, B olisi lähinnä syönyt. Voikun saisimme pian lunta!
     Saaran ja hänen kaverinsa ajelut olivat menneet hyvin. Valjakot olivat menneet viiskymppisen pellolla vauhdikkaasti ja Ville ja Tuhto olivat olleet innoissaan. Poneilla oli kaikissa jaloissaan tossut, olisi vaan pitänyt heti laittaa Ossillekin Equine Fusionit käpäliin. Ajon jälkeen Ville oli yrittänyt pari kertaa käydä ulkotallin edessä kiinni ollessaan piehtaroimaan ja pihatolle päästyään piehtaroikin ihan kunnolla. Se on kyllä kova poika pyörimään!

Perjantaina 3.1.2020 aloitimme junnujen vakkarileirin majoittumalla kotiini, jonka jälkeen ajelimme tallille. Leiriläisiä olivat Sara, Kristina ja Anna ja lisäksemme tulivat myös poneilemaan Lyyli ja hetkeksi Ulfruria moikkaamaan Ulfurin entisen omistajan tytär. Otimme ulkotallin eteen harjattaviksi ja varustettaviksi Saran tämänpäiväisen ratsun Tuhton, Krissen Ilmarin, Annan Ossin, Lyylin ajoponin Braamerin, sekä harjattavaksi Ulviksen. Kun muut lähtivät liikutukseen, palasi Ulfur pihatolle. Kiitos Ulfurin entiselle ihmiselle kun kävit, olet koska tahansa tervetullut käymään! Ulfurin kanssa saa myös ratsastaa, kun vaan muistaa ottaa ratsuilukamat mukaan.
     Tarkoitus oli ollut mennä ponien ja neitien kanssa maastoon, mutta tuulisen kelin takia jäimme kentälle. Olin jo pari päivää sitten katsellut kauhulla kotitien vieressä olevaa puuta, johon salama iski kesällä. Se oli alkanut rusehtua runsaasti ja mietin, että se tulisi kyllä kaatumaan kovalla tuulella hetkenä minä hyvänsä. Niinhän siinä oli sitten käynytkin, sillä tänään siitä oli pystyssä enää muutama metri ja loppu makasi maassa. Onneksi se ei ollut aiheuttanut kenellekkään onnettomuutta tai vaaraa eikä ollut kaatunut tien päälle. Aikamoinen myrsky olikin päällä. Kentällä tuntui kuitenkin ihan turvalliselta eivätkä ponitkaan ottaneet tuulesta kipinää.
     Kentällä edettiin käynnissä ja ravissa tehden pysähdyksiä ja siirtymiä. Aluksi käynnissä sai tehdä vapaasti mutta suunnitellusti pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä ja minä autoin ja neuvoin. Ravia otettiin myöhemmin pitkille sivuille ja lyhyet sivut mentiin käyntiä. Ympyröitä sai tehdä ja välillä vaihdeltiin suuntaa. Sara ratsasti Tuhton kanssa paljon Lyylin ja Braamerin perässä, sillä hän sai valjakosta hyvin turvaa ja vetoapua. Lyylillä ja Braamerilla sujui hyvin ja leppoisasti. Saraa ja Tuhtoa vähän jännitti, mutta hienosti meni heilläkin ja Sara muisti hienosti kehua ja kannustaa ponia. Välillä Tuhto meinasi valua uran keskelle erityisesti minun luokseni. Ilmari teki samaa, mutta kaikenkaikkiaan Ilmarilla ja Kristinalla meni aivan todella hyvin! Ilmari ei kertaakaan yrittänyt karkuun takaportista ja kaikki ravisiirtymät olivat rauhallisia! Ihan super Kristiina, oli hämmentävää ja ihanaa seurata kuinka nätisti ja pehmeästi parilla meni, vaikka vähän jännittikin. Ilmari alkaa varmaan taas pikkuhiljaa tottua tähän kentällä menemiseen ja toisaalta Kristina oli hellä ja kannustava, eikä vaatinut paljoa. Annalla ja Ossilla meni hienosti myös, Anna viiletteli Ossin kanssa innoissaan ilman satulaa ja otti myös vähän laukkaa. Ghostia emme uskaltaneet tällä kertaa testata, sillä koitan varjella sitä sateelta ja kaikelta huonolta keliltä, joskaan paljoa ei kyllä satanut.
     Liikutuksen jälkeen ponit hoidettiin, ruokittiin ja palautettiin pihatoille. Haimme myös havuja poneille kaatuneelta puulta, sekä siivoilimme vielä uudella pihatolla. Sara ja Kristina kävivät kumpikin vuorollaan myös hetken istumassa Ulfurin selässä. Hauskaa oli. Lankilaan palattuamme lähdimme käymään Hesessä ja Prismassa. Se oli villi mutta hauska reissu. Illalla laulettiin singstaria, syötiin herkkuja ja hengailtiin mukavasti. Luulin aiemmin että junnut olisivat rauhallisempia kuin nuo isommat, mutta taisin olla väärässä!

TORSTAI/PERJANTAI:
Braamerin uudet turvajalkkarit ja Tuhton/Ulviksen uudet tossut testissä.
Kiitokset ponille.

Sellainen penkki. Mielenkiintoista!
Niin hieno pieni oripoika kukkiksineen.

Lauantaina 4.1.2020 aloitimme talleilun, kuten yleensä, antamalla poneille heinää. Otusten syödessä siivoilimme vähän pihattoa ja tytöt rapsuttelivat Jermua ja Villeä. Anna kävi vähän istumassakin Villen selässä, kesällä sen kanssa voisi käydä lyhyitä ja rauhallisia maastolenkkejäkin pari kertaa, mikäli sen kehitys on hyvällä mallilla. Kunnolla ja säännöllisesti minun poneillani ei aloiteta ratsastamaan ennen viidettä ikävuotta ja silloinkin vain jos kasvuvaihe on sopiva. Ripustelimme myös eilen noutamiamme havuja paalinaruilla roikkumaan heinäkopin ripustinlautoihin, sekä vaihdoimme poneille tuhottavaksi uuden mehukattipurkin. Pihatolla härdellisöinnin jälkeen otimme tämänpäiväiset maastoratsut pihaan ja aloitimme hoitamisen ja varustamisen. Siinä menikin astetta pidempään, pari tuntia, sillä neidit tuntuivat unohtaneen miten laitetaan tossut, miten satuloidaan ja muuta pientä. Lomalaiset. Myös Tuhton kavioiden raspailut ottivat aikaa, sekä Tuhtolle vuokra-Ghostin asentaminen. Tunnelma oli muutenkin hyvin kireä, sillä taas olimme muiden tallilaisten tiellä. Varoitin yhtä ihmistä, että jos laittaa jotain niin lähelle ponia että se yltää, poni saattaa tuhota tavaran. Meillä pitäisi kuulemma olla ponit tiukemmin kiinni etteivät yltäisi. En kuitenkaan voi sitoa ponia naama kiinni seinään, pakkohan sen on sada kääntää päätään tai laskea sitä alemmas. Ei voi vaatia toista seisomaan seinää tuijottaen pitkiä aikoja. Itse emme jätä satuloita seinälle telineisiin, vaan kannamme ne suoraan ponien selkiin. Harmi, että tallilla tulee niin usein huono mieli. Olisipa meillä oma paikka, niin emme olisi aina haittaamassa muiden elämää. Lopulta pääsimme onneksi matkaan.
     Leiriläisten lisäksi kanssamme maastoon tullut Olivia ratsasti Ulfurilla. Kristinan ratsuna toimi reipas Ilmari, Saran Tuhto ja Annan Ossi. Minä kävelin mukana ja ulkoilutin innokkaana kameraani ja tsuumiputkea. Räpsin söpöjä kuvituskuvia ja muistoja. Kipsuttelimme autiotalolle ja sen jälkeen ylös kalliolle. Kiipeileminen tekee hyvää ja on hauskaa virkistystä. Vähän erilaista hommaa. Muistelin kaihoisasti miten ihanaa siellä oli ollut ennen metsien kaatoa, mutta minkäs teet kun ei ole oma metsä. Onneksi sieltä vielä pääsee menemään. Yritimme jatkaa sieltä vanhaa ihanaa maastoa ojan yli ja vanhaa Pirelintietä takaisin kohti kotia, mutta emme kuitenkaan päässeet lähellekään ojaa. Metsäkoneet ovat tuhonneet reitin kokonaan, eikä polkua enää ole. Käännyimme takaisin. Siinä kohtaa tuli pieniä hankaluuksia, Ulfurin jalka upposi maahan ja se hermostui. Poneille tuli hätä ehtiä issikan alta pois ja hetki meni rauhoitellessa säntäävää issikkaa, Tuhtoa ja Ilmaria. Ossikin ehkä vähän pöhisi, mutta hän on onneksi tosi rento jätkä loppuunsa.
     Matka jatkui ja otukset rauhoittuivat. Pientä lisäjännitystä loi uudelleen Ilmari. Metsäpolku yhdistyy autiotalon tiehen niin, että siinä on välissä pienen pieni oja ja sen päällä poikittain tukkeja. Ulfur astui tukkien päälle ongelmitta, mutta Ilmarille tulikin yllättäen hätä. Se kai luuli tippuvansa pohjattomaan kuiluun, otti hurjan loikan ja vielä vähän loikki hyppynsä jälkeenkin. Tuhtokin otti tästä kipinää ja loikkasi kyyryselkäloikan, mutta kaikki onneksi rauhoittuivat pian. Ylityksen Tuhto hoiti ilman hyppyä, samoin Ossi. Olin tosi ylpeä tytöistä, erityisesti Kristinasta joka pysyi niin upeasti Ilmarin kyydissä! Kotimatkalla kävimme vielä kiertämässä viiskymppisen pellon reunoja pitkin. Lähes koko lenkki käveltiin, mutta Ulfur ja Olivia vähän tölttäsivät menomatkalle peltolenkillä ja ponit ravailivat hieman loppulenkistä pellolla. Anna ja Ossi myös välillä ravailivat jonoa kiinni. Hiekkateillä ei juuri voitu ravailla, sillä pohjat olivat jäässä. Käynti tekee kuitenkin hyvää ja on mukavaa. Onneksi meillä on myös kaikille otuksille tossut.
     Lenkin jälkeen ponit hoidettiin ja ruokittiin. Annika ja Noora olivat käyneet ajamassa Penalla ja Braamerilla ja ruokkineet ne. He olivat käyneet vanhaa Pirelintietä ladolle ja takaisin ja kaikki oli mennyt hyvin. Molemmat ponit olivat olleet reippaita ja energisiä. Pohjat olivat niin kovat, että valjakot olivat kuitenkin ravailleet vain hyvin säästeliäästi. Erittäin hyvä. Enää olivat ruokkimatta siis vain varsat, jotka kävin väkirehuttamassa pihatolla. Sitten olimme valmiita alkamaan valumaan kohti kotia. Olivia lähti omaan kotiinsa ja me leiriläisten kanssa söimme, hengailimme ja tytöt lauloivat singstaria. Sara lähti yöksi kotiin, sillä hän ei oikein osannut viimeyönä nukkua täällä, mutta hän tulee aamulla takaisin. Sara muuten tykkäsi Ghostista, se oli kuulemma pehmeämpi ja mukavampi istua kuin Wintec ja Sarakin kehui etuosan jalkatukia. Ponista en osaa sanoa, ainakin se oli iloinen ja virkeä. Selkärangantila minua jännittää, se kun on niin kamalan kapea.
     Illalla taas laulettiin singstaria ja otettiin rauhallisesti. Tytöt katselivat innoissaan youtube-videoita ja minä yhden leffan. Karkkia kului, mutta ruokaakin syötiin. Niin kätevää, kun minulla on nyt vähän isompi asunto johon mahtuu majoittamaan porukkaa.

Sunnuntaina 5.1.2020 Sara tuli aamusta luoksemme ja saimme mukaamme myös Siirin. Matkasimme tallille ja siellä seuraamme liittyi vielä Axel. Lähdimme taas maastoon, tällä kertaa keltaisen talon pihan takaisiin metsiin. Siirin ratsuna toimi Tuhto, Kristinan Ilmari, Axelin Braamer, Saran Pena ja Annan Ossi. Braamerille viritettiin testiksi satulan eteen valumista estämään mäkivyö. En osaa sanoa toimiko se halutulla tavalla, mutta ainakaan B ei heittänyt Axelia alas. Anna sai Ossin kanssa testiin Ghost-satulan. Ossi vaikutti tänään normaalia reippaammalta ja vauhdikkaammalta. Olisiko se voinut olla satulan ansiota? Pakkasta oli vähän ja luntakin hieman, juuri koristeeksi asti. Kaikilla poneilla oli tossut ja alkaa näyttää siltä, että niihinkin joihin en ole vielä laittanut nastoja alkaa olla aika porailla nastat. Vähän oli nimittäin tieosuuksilla jo liukkaitakin kohtia ja nastatossuilla varustetut ponit kulkivat varmasti, muut varoen.
     Kuljimme rauhaksiin, lähinnä käynnissä ja ravissa. Muutamia lyhyitä laukkapätkiäkin tuli välillä, jos ponit jäivät toisistaan ravissa jälkeen ja ottivat jonoa kiinni. Lähinnä siis Braamerille ja Ossille. Ilmari pukitti pariin kertaan, mutta Kristina pysyi hienosti kyydissä. Ossikin kuulemma jotain hyppi kerran, harmikseni en nähnyt sitä. Erityisesti testisatulan kannalta olisi ollut mielenkiintoista nähdä, oliko kyseessä pukkeja, hyppyjä polulla juurien takia vai mitä. Jonon kärkenä kulki Tuhto, joka hieman stoppaili ja sitten rohkaistuna ja kannustettuna uskaltautui johtamaan joukkojaan. Se oli itsensä ylitys pienelle pörröiselle ponille ja olimme tosi ylpeitä Siirin kanssa! Siiri taisi ihastuakkin poniin jonkun verran. Keltaisen talon pihan jälkeen sukelsimme siis metsäpoluille, kiertelimme siellä jonkin aikaa ja palasimme lopulta kotiin kiertäen vielä autiotalon lenkin. Metsäpoluilla tuli kiivettyä mäkiä ja harpottua metsäkoneen urissa. Ilma oli aivan ihana ja aurinkoinen ja oli mukavaa. Kotiinpäin tullessamme peltolenkillä Ossi otti Annan alas. B ja Ossi jäivät jonosta muiden ravatessa ja kiihdyttivät kiinni, Braamer veti päätä alas (Axel pysyi kyydissä), mutta Anna horjahti eteen jonka johdosta Ossi maastoutti hänet. Anna nousi heti takaisin ja jatkoi. Axel tuli itse alas satulan valahdettua eteen ja nousi takaisin kun penkin asento korjattiin. Ihan autuaaksi mäkivyö ei siis meitä tehnyt, mutta jatkamme testailua. Häntäremmiä en haluaisi, mutta vanhoja videoita katsellessa ei voi kuin todeta, että häntäremmin kanssa poni oli helpompi ja turvallisempi ratsastaa kun satula ei keikannut. Häntäremmi on kuitenkin ponille epämukava ja epäreilu kapistus, joka kiskoo selkärangan jatketta (= häntää) ylös ja samalla selkäranka menee alas. Ei hyvä sekään siis.
     Loppukäynnit taas talutettiin maastakäsin ja ponien mahavyöt löysättiin. On poneja kohtaan reilua että ne saavat kevyet loppukäynnit ja ratsastajille tekee hyvää laittaa jalkojen verta kiertämään. Tänään kuitenkin Kristinan varpaat olivat kylmetyneet lenkin aikana ja veren lähtiessä liikkeelle jalkoja sattui paljon. Tiedän miltä se tuntuu ja se on aivan kamalaa. Anteeksi Kristina etten tajunnut että jalkasi olivat niin kylmät, vaikka sanoit että varpaita paleltaa. On aivan kauheaa katsoa vierestä ja yrittää lohduttaa, kun ei voi auttaa. Onneksi varpaat saatiin lämpimäksi pikkuhiljaa ja sitten kaikki oli taas kunnossa.
     Ponit hoidettiin, ruokittiin ja palautettiin pihatolle. Axel lähti kotiin ja me muut minun kotiini pakkailemaan ja valmistelemaan leiriläisten kotiinlähtöä. Kiitos kaikille hauskasta viikonlopusta ja leiristä! Kiitos myös lomavakkarillemme Axelille seurastasi, olet tervetullut myös arkena poneilemaan jos vain tahdot ja ehdit!

LAUANTAI:
Kiipeilyä, mäki autiotalolta ylös.

 SUNNUNTAI:
Ylikorkeet ponipojat ratsastajineen.
Ihana ihana Aurinko!
 
Suloinen ihana hymyilevä Ossini.

Vuosikoostetta ja tavoitteita

Mistä sitä aloittaisi... vuosi 2019 on ollut pääpiirteittäin hyvä, työntäyteinen ja yllätyksellinen. Olen yhä loppuvuoden stressistä niin uupunut, etten meinaa edes muistaa mitä kuluneen vuoden aikana on tapahtunut. Tämä voi olla vähän vaillinainen teksti, mutta tällä mennään. Kevättalvella meillä oli upea messureissu ponien ja tiimin kanssa Helsinki Horse Fair -messuille (blogiteksti), sekä ilman poneja Tampereen Hevoset-messuille (blogiteksti). Kummastakin reissusta valtava kiitos Playsson.netille!

Polkupyöräily jäi loppuvuodesta 2018, kun kaatusin ja hajotin polveni. Varmaan puolisen vuotta polvi oli kipeä, enkä saanutkaan kesällä 2019 aikaiseksi alkaa taas pyöräilemään. Kai tavallaan vähän pelkäsin, ettei polvi kestäisi pyöräilyä. Poljin polkupyörällä tasan kerran koko vuoden aikana ja silloinkin vain parkkipaikan ympäri testinä. Rakastan pyöräilemistä, toivottavasti uskaltaudun taas polkemaan tallille ja kaikkialle muuallekin nyt vuonna 2020.

Tiimiimme on liittynyt uusia ihania vakkareita ja osalle edellisistä on toivotettu hyvää jatkoa ja että vielä tavataan. Ponilauma on kasvanut kahdella karvakamulla, Ilmarilla huhtikuussa ja Ulfurilla syyskuussa. Kumpikaan ei ollut suunniteltu, mutta sydän vie vaikka järki rääkyisi perään. Opintoni lähestyvät loppusuoraansa ja olin elokuusta joulukuuhun ensimmäisen pitkän pätkäni oman alani töissä, lastentarhan opettajan sijaisena.

Blogi itsessään

Blogi jäi pahasti jälkeen jo alkuvuodesta ja se on raahautunut viimeisillä voimillaan perässä. Nyt se alkaa olla elpynyt ja minulle on kyllä valtava helpotus päästä yhdestä stressin aiheesta eroon. Ei siis blogista, vaan ahdistuksesta kun se on jäljessä. Vaikka tämä kirjoittelu vie aikaa ja aiheuttaa minulle harmaita hiuksia (valkoiset olisivat hienoja!!), niin blogi on minulle yhä hyvin tärkeä. Olenhan kirjoittanut tätä jo yli 7 vuotta, siitä hetkestä kun ensimmäinen shettis (Braamer) minulle elokuussa 2012 saapui. Blogin kirjoittamisesta on tullut tärkeä osa minua itseäni ja pidän sitä merkityksellisenä minulle. Hevosblogien kulta-aika on jo takana eikä kommenttejakaan enää juuri koskaan tule, mutta kirjoittaisin tätä ihan vaikka vain itsellenikin. 

Hämmentävää kyllä: blogitekstini vain pidentyvät pidentymistään siitä huolimatta, että blogi on ollut pahasti jäljessä. Vaikka minun olisi varmasti pitänyt tiivistää tekstejä kiriessäni niitä kiinni, tekstiä vain tulee ja tulee jostakin. Joskus pohdin kirjoitanko liiankin avoimesti myös ongelmistani ja virheistäni, mutta pitää kai heittereillekkin tarjota materiaalia. Ei sitten tarvitse sitä ihan tyhjästä keksiä. Välillä olen ajatellut, kuinka hienoa olisi kerätä kaikki blogitekstini kasaan paperiseksi versioksi kansien väliin. Se olisi hieno muisto, ihan vain omaan kirjahyllyyn. Siinä olisi toisaalta aivan julmettu homma, joten haaveeksi taitaa jäädä.

Tiedostan, että teksteissäni on paljon virheitä. Niistä saa asiallisesti sanoa, pyrin silloin korjailemaan niitä. Pilkkuvirheet ovat varmasti yleisimpiä, lupaan yrittää tsempata niiden kanssa. Yhdyssanojen kanssa on myös paljon kämmejä, jostain syystä haluaisin kirjoittaa monia asioita yhteen. Kaksoiskonsonantin annan tulla, sekä joitakin muita tämän alueen murteeseen liittyviä sanoja ja tyylejä. Se on tietoinen valinta. Itsestäni käytän sekaisin miä, mie, mä ja mitä niitä nyt sattuukaan tulemaan. Poneihin liittyviä sanoja ja ilmaisuja pohdin vähän alempana.

Oma suhteeni ja suhtautumiseni poneihin

Omat ajatukseni ovat muuttuneet vuoden 2019 aikana taas huomattavasti kohti hevosystävällisempää suuntaa. Olen aina rakastanut ja arvostanut ponejani ja koittanut pitää niistä hyvää huolta, mutta suhtautumiseni on silti muuttunut ja muuttumassa jatkuvalla vauhdilla. Keskustelimme tästä eräänä päivänä Hellunkin kanssa ja hän oli huomannut minussa saman. Kyse ei ole pelkästä kengättömyydestä, ajatuksistani pihattoa kohtaan, laumassa elämistä kohtaan tai kuolaimettomuutta kohtaan. Olen myös oppinut ottamaan ponien omia tunteita ja mielipiteitä paremmin huomioon. Olen keventänyt vaatimuksiani poneja kohtaan sekä sitä, mitä muut saavat niiltä vaatia. Olemme oppineet käskemisen sijaan paremmin motivoimaan, tukemaan ja kannustamaan. Olemaan läsnä ja olemaan ponin apuna ja turvana. Välillä pelkään miten vakkarit reagoivat siihen, että ponien tarpeet tulee ottaa paremmin huomioon ja että ponin takia on tehtävä kompromisseja. Tiedän, että kaikki eivät pidä siitä kun joutuvat tinkimään omista mielihaluistaan, mutta hyvin kaikki vaikuttavat onneksi sopeutuneen. Minun on silti pakko kulkea omaan suuntaani, jotta voisin olla parempi ihminen poneilleni.

Ne lukijat jotka ovat pysyneet matkassa mukana läpi näiden hiljaistenkin aikojen, ovat varmasti huomanneet muutoksia poneihin liittyen kirjoittamisessani. Aloin yhdessä vaiheessa kirjoittamaan ratsastamisesta ja ajamisesta ponin kanssa, enkä ponilla. Se ei ole kieliopillisesti oikein ilmaistu, mutta haluaisin tehdä asioita nimen omaan otuksen kanssa, enkä otuksella. Haluaisin teksteistäni pois sen sävyn, jossa poni on tavara jolla tehdään asioita. Palasin kuitenkin oikeaan muotoon, kun sain siitä suullista palautetta, ja tekstejä täydentäessä nämä ovat menneet aika sekamelskaksi. Pahoittelen. Lisäksi olen alkanut kirjoittaa poneista sekaisin sanoilla "se" ja "hän", ihan fiiliksen mukaan. Osa ihmisistä ei voi sietää sitä kun eläimestä käytetään sanaa "hän", mutta itse en näe siinä mitään pahaa. Minulle se kertoo arvostuksesta ja on söpöä. Englanniksihan eläimet ovat "he" tai "she".

Ajattelen tavallaan, että ponia voisi kohdella vähän kuin lasta. Toisaalta se ei tietenkään ole sitä lainkaan, mutta myös sitä koitetaan ohjata, opettaa ja monista asioista päätetään sen puolesta. Kuitenkin sillekin on tärkeää olla osallinen omassa elämässään. Miten selittäisin mitä tarkoitan? Minä päätän mitä ponin kanssa tehdään, MUTTA ponilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ja tulla kuulluksi. Tilanteesta riippuen ponille voidaan sanoa, että asiat tehdään nyt kuitenkin näin vaikka oletkin eri mieltä. Toisinaan voidaan kuitenkin tehdä myös siten kuten poni haluaa ja ehdottaa, eikä se ole meiltä ihmisiltä pois. Se lisää ponin itsevarmuutta, hallinnantunnetta ja omaan elämäänsä vaikuttamista. Mikäli ei ole välttämätöntä, en haluaisi väkisin pakottaa ponia, jos se ei halua tai pelkää. Toki joskus sekin on välttämätöntä turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseksi. Ponin huomioon ottaminen ei tarkoita, että se saa tehdä mitä haluaa. Se tarkoittaa, että sillä on oikeus ehdottaa ja että sen mielipide voidaan ottaa tietyllä tapaa huomioon.

Tavoitteiden saavuttaminen vuonna 2019

Vuodelle 2019 asettamiani tavoitteet olivat olleet melko rentoja. Ensimmäinen tavoite oli löytää lisää vakkareita, koska silloin oli sama tilanne kuin nyt: vakkareita oli jäljellä vähän ja ne vähätkin vähensivät päiviään. Se on selvästi synkän talvikauden juttu, nyt huomaan aivan samaa. Toisaalta, vakkareita ei ole nyt vähän, mutta ponien määrään nähden vähän. Jospa kesää kohti kuljettaessa taas tilanne tasoittuisi, viime vuonna ainakin tasoittui.

Raveihin toivoin Ossille ja Braamerille vain puhtaita juoksuja. Niitä tuli. Penalle toivoin varovasti ennätyksen parantamista 3.05 alkuiseen lukuun ja siihen päästiin! Penan ennätys on nyt tasan 3.05,0ly! Tuhtolle ja Villellekin toivoin vain puhtaita juoksuja jos ne starttiin menisivät, mutta kumpikaan ei ollut vielä valmis startteihin vuoden 2019 aikana. Villellä oli kasvu aivan kesken ja sen kanssa otettiin rauhallisesti. Tuhto puolestaan saikkuili paljon kinnerpatin takia. Braamer saatiin korjausmitattua 100 cm ja kävi ensimmäisessä montéstartissaan.

Ratsastukseen asetin tavoitteeksi lähteä hakemaan rentoutta, käydä pitkä maastoja ja sen, että meno olisi kaikille mukavaa. Kirjoitin, että muutamissa pikkukisoissa olisi kiva käydä ja saada Tuhtokin suorittamaan iloisesti myös kisapaikoilla. Vähän salaa toivoin pienemmille poneilleni myös uusia  pienikokoisia innokkaita kisakuskeja. Rentoutta löytyi ja sitä etsitään yhä lisää. Pitkiä maastoja tuli käytyä, mutta vielä enemmän haluaisin käydäkin. Kisoissa ei juuri käyty, keväällä vähän söpösesti ja hauskasti ja saatiin uusia pienempiä kuskeja. Tänä vuonna ehkä lisää pikkukisoja, mukavissa hyvän mielen pikkukisoissa.

Näyttelyissä käymistä pohdin ja vähän olin suunnitellut Jermun käyttämistä jossain. Emme kuitenkaan käyneet näyttelyissä, sillä se on melko kallista. Valmistautuminenkin on hankalaa kun ponit pitäisi pestä, eikä nykyisellä tallilla saa kesällä oikein käyttää vettä ettei kaivo tyhjene.

Instagramissa villi tavoitteeni oli saavuttaa 15.000 seuraajan raja, mutta se oli (kuten arvasin) vähän turhan innokas suunnitelma. Pääsin hienoon lukuun 13.000, seuraavan vuoden aikana sitten se 15t täyteen.

Tavoitteet vuodelle 2020

Hmm... tulevan vuoden tavoitteena on oppia mahdollisimman paljon hevosista ja poneista. Haluan oppia ymmärtämään poneja paremmin, kouluttamaan niitä paremmin ja kohtelemaan niitä entistä reilummin. Haluan olla paremmin läsnä niin poneille kuin vakkareillekin ja haluan oppia vielä kärsivällisemmäksi ja rauhallisemmaksi niin ponien kuin vakkareidenkin kanssa, sekä oppia opettamaan vakkareita paremmin. Haluan olla sekä poneille että vakkareille turvallinen, luotettava ja kiva aikuinen, jonka seurassa on hyvä olla.

Haluan oppia ratsastamaan paremmin ja saada vanhoja taitoja takaisin. Tavoitteena on myös kehittää minun ja Ulfurin suhdetta kaikilta osin, jotta tutustuisimme toisiimme ja oppisimme luottamaan toisiimme kunnolla. Haluan myös oppia lisää kavioiden huollosta, hevosten lihashuollosta sekä ratsastuksen opettamisesta.

Haluan harrastaa ponien kanssa rennosti, niin että kaikilla olisi kivaa eikä kukaan pelkäisi. Tavoitteena olisi käydä tiimin kanssa raveissa ja ratsastuskisoissa, mutta niin että ponit ja vakkarit ovat sinne valmiita fyysisesti eivätkä stressaa liikaa. Viltsu starttaa raveissa mikäli se on valmis. Jermusta en tiedä, riippuu miten se oppii ajolle ja viitsiikö sitä kengittää. 3-vuotiaalla ei saa startata kengättä, mutten mielelläni sitä kengityttäisi. Voisi olla kiva käyttää Ville ja Jermu jossain näyttelyissä. Ehkä toukokuussa Savijärvellä? Sinne olisi ihana viedä Braamerkin ennen kesäihottumaoireita.

Katsotaan. En oikeastaan viitsi kauheasti tavoitteita asettaa. Kyllä sen sitten näkee mitä keksitään ja minne elämä kuljettaa. Toivottavasti vuodesta tulee ihana ja voimme kaikki elää onnellisina ja hyvinvoivina! Kaikkea hyvää teille kaikille!

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)