maanantai 9. joulukuuta 2019

Kenttärallia, kavionhuoltoa ja maastoilua

Maanantaina 14.10.2019 ajelin sateessa aamuvuoron jälkeen suoraan tallille, sillä niillä poneilla joita ei vuoltu viimeviikolla oli edessä vuolu. Tallilla ensin kökötin hetken autossa harmitellen sadetta, mutta sitten ryhdistäydyin ja hyppäsin ulos. Pihassa oli tyhjää ja kenttä oli vapaana, joten innostuin irtojuoksuttamaan poneja. Nappasin kentälle Braamerin, Ossin, Penan ja Tuhton. Märkä kenttä olisi kätevä, sillä Ossin ja Braamerin jalat puhdistuisivat kätevästi mudasta ennen vuolua. (Tuhto on vuoltu viikko sitten ja Penan tarha on hyväpohjainen ja jalat puhtaat.) Ossi oli fiiliksissä päästessään pitkästä aikaa Penan kanssa irtoilemaan ja ponit leikkivät. Päätin hakea sekaan vielä Jermun. Ilmaria ei voi ottaa kun se karkaa takaportista ja Villeä ei voi laskea muiden kanssa. Ulviksen olisin voinut ottaa, mutten tällä kertaa kokenut että olisi ollut tarpeeksi aikaa testata sitä uusien ponituttavuuksien sekaan.
     Ponit rallittivat onnessaan! Ossi ja Jere leikkivät, Ossi ja B leikkivät, Pena ja Jere leikkivät ja Ossi leikitti myös Tuhtoa. Tuhto riekkui vähän, mutta otti rauhallisemmin kuin muut. B juoksi hurjana reikäpäässä ja onnessaan päästessään kunnolla purkamaan virtaa. Se loikki ja säntäili. Ossi oli leikkisällä ja suloisen iloisella tuulella ja loikki myös innoissaan. Kaikki ponit vaikuttivat iloisen tyytyväisiltä. Voisinpa juoksuttaa koko laumaa samassa! Ehkä vielä joskus.
     Irtoilujen jälkeen Tuhto ja Jere palasivat pihatolle ja Ilmari siirtyi talliin. Sitten vuorossa oli Ilmarin, Brankun, Ossin ja Penan vuolu. Se meni hyvin, kuten aina. Ponien kaviot olivat kivassa kunnossa, joskin Braamerilla on aavistus irtoseinämäisyyttä ja Ilmari on kuluttanut jonkin verran varmasta etusista. Olen saanut ihan kivasti pidettyä kavioita tässä vuolujen välillä ja se oli oikein kiva kuulla. Jatkan harjoituksia.

Tiistaina 15.10.2019 tulin iltavuorosta tallille myöhemmin kuin vakkarit ja tapasin heidät poneineen tallin pihassa. Ville oli tullut Saaran kanssa nätisti puomille parkkiin, vaikka minua olikin vähän jännittänyt kun en ollut mukana. Saara on kuitenkin jo täysi-ikäinen, hänellä on kokemusta oreista ja hän on muutenkin taitava hevosten kanssa. Ei hänellä ollut mitään ongelmia. Minä kipitin hakemaan uljasta Ulvistani. Maastoon lähdettiin hyvin heijastettuina ja kaikilla etutossut jalassa. Poneille laitettiin etutossujen päälle myös putsit, sillä tossujen tarrat alkavat olla jo aika kehnot ja aukeavat. Tossut eivät siitä tipu, mutta alkavat rikkoutua. Minä ratsastin Ulfurilla ilman satulaa, muilla ratsukoilla oli penkit. Me menimme ratsuni kanssa kärjessä ja perässämme tulivat ratsastushommissa Noora ja Ilmari. Heitä seurasivat ajaen Hanna ja Braamer, sekä Saara ja Ville. Näitä seurasivat taas ratsain Sara ja Pena sekä Siiri ja Ossi ja perää pitivät ajaen Olivia ja Tuhto.
     Neljä ensimmäistä otusta oli tosi energisiä, Pena, Ossi ja Tuhto melko tahmeita. Ulfur jännitti aluksi ja jouduin kannustamaan sitä eteenpäin, Ilmari puolestaan meni vähän minne sattuu. Ulfuria taisi jännittää kun illat ovat jo niin pimeitä ja Ilmarilla oli joku oma syy, josta en saanut ihan selvää. Lenkki meni kuitenkin ihan kivasti. Kiersimme autiotalon lenkin kaikissa askellajeissa. Tai noh, ainakin kaikissa perus askellajeissa. Ulviksen kanssa ehkä passasimme ja tölttäsimmekin hieman, jos niin lyhyitä pätkiä lasketaan. Ulfur ei ollut varsinkaan tölttituulella, ja kovia vauhteja menimme tänään vain ihan vähän. En viitsinyt baanattaa, kun karvakamuni oli niin helposti kyttäilevä ja oma ratsastustasapainoni ja -lihaksistoni on vielä heikohko.
     Mukavaa oli ja kaikki meni hyvin! Loppukäynneissä hyppäsin alas ja talutin, ja kaikki muutkin ratsukot tekivät oma-aloitteisesti saman perässä, löysäten lisäksi mahvöitä. Myös osa ajajista taisi kävellä. Hyvää tekee sekä kuskeille että poneille. Tallin pihassa ponit ja Ulvis hoidettiin ja ruokittiin, jonka jälkeen ne palasivat pihalle.

Keskiviikkona 16.10.2019 lähdimme maastoon Annan, Kristinan ja kolmen karvakorvan kanssa. Minä lähdin ratsain Ulfurin kanssa ilman satulaa, Kristina Braamerin kanssa satulalla ja Anna Ossin kanssa ilman satulaa. Ulfur oli kummallinen. Hän jumitteli ja viiskymppisen ekassa risteyksessä kun kannustin eteenpäin, pukkasi pienesti. Istuin selässä vielä kotitien mäen yläpäähän asti ja siellä ratsuni värähdeltyä oudosti hyppäsin alas. Talutin hetken ja koitin sitten nousta kiven päältä takaisin kyytiin. En kuitenkaan päässyt, sillä en saanut karvakamua tarpeeksi lähelle kiveä. Jatkoin taluttaen. Epäilin että hepsua joko jännittää luoksemme hiipinyt pimeys, tai sitten jossain on haava, potkuvamma tai jumi jota en ollut huomannut. Tutkin nopeasti vähän läpi enkä löytänyt mitään. Tallin pihassa en ollut ehtinyt harjailla Ulfuria kunnolla läpi, sillä sen lisäksi että putsasin jalat hyväksi ja laitoin tossut sekä puhdistin pään suitsia ja heijastinriimua varten, elin laittanut ratsujen ruuat turpoamaan, virittänyt kaikille erilaisia heijastimia sekä auttanut Brankun varustuksen eri vaiheissa. Toisaalta Ulfurilla oli myös huomiokorvahuppu, josta se ei pitänyt. Jotain oli kuitenkin muutenkin vinossa. 
     Kiersimme autiotalon lenkin. Me etenimme Ulfurin kanssa taluttaen käynnissä ja ravissa, ratsukot myös laukkailivat vähän. Autiotalon mäki oli ajettu täyteen mursketta. Se oli kavioiden alla upottava ja samalla terävä. Ymmärrän että se on ollut tarpeellista metsäkoneita varten nyt kun metsää kaadetaan ja tukkeja ajetaan pois, mutta on se myös iso sääli. Kaikista maastoreittiemme paikoista se on ollut kaikkein paras. Laukkamäki. Turvallinen laukkamäki, jossa on hyvä pohja ja sopiva jyrkkyysaste. Mäki jossa ei tarvitse miettiä, heittääkö Brankku kuskiaan alas. Mäki jossa uudet ovat harjoitelleet laukkaa. Mäki jossa ponit innostuvat hurjasti ja kaikki nauttivat. Nyt se on meiltä surullisesti pilalla. Eipä mahda minkään, kun emme maata siellä omista. Täytyy etsiä toista paikkaa. Nytkin kokeiltiin laukkaa, mutta ponit eivät halunneet.
    Palatessamme lampaiden kohdalla kohti kotia, nousin Ulfurin kyytiin matalan kivimuurin päältä. Palkkasin herkulla, kuten aina selkään noustuani. Ulvis jumitti sen jälkeen ja luulin, että se pyytää taas herkkua. Sain hepsun eteenpäin, mutta pian se kompastui vähän etusellaan ja pysähtyi taas. Se koitti myös kääntyillä minua kohti ja jyrsiä kenkääni. Tulin alas. Minä en halua ratsastaa, jos se on hevosen mielestä epämiellyttävää. Talutin loppumatkan. Pirelintiellä talutin ravia ja Ulvis juoksi hyvin myös kovaa vauhtia. Päästettyämme ponit vikalla ravilla edelle, hyppäsi Ulvis myös perään lähtiessämme hurjan kaikki jalat ilmassa -loikan. Jotenkin minusta kuitenkin tuntui, että toisella etusella otus kompuroi jonkin verran. Olin entistä vakuuttuneempi, että haluan jo lähiaikoina kuvauttaa heppaseni jalat.
    Kotipihassa löysin Ulfurilta ryntäiden alueelta jumin, tutkiessani sitä Ulvis veti turpansa ryntäisiin koittaen haukkailla minua. Se ei ollut naminkerjäyksen oloista, eikä kuitenkaan silmitöntä vihaa. Se tuntui sellaiselta ”auts, älä koske” -sanomiselta. Pidin BOT-peittoa hetken selässä ja arnikoin ryntäiden alueen kunnolla. Laitoin myös lihaskalvokäsittelijälle kyselyä, että koska hän pääsisi hoitamaan Ulviksen. Tarkkaillaan, tutkitaan ja hoidetaan. Muistakaa: kyllä hevosella on jokin syy siihen, jos se yllättäen on jotenkin haluton tai temppuilee. Pitäkää ystävistänne huolta, älkääkä pakottako niitä kipua vastaan.
    Poniratsukoiden osalta lenkki meni oikein hyvin! Ei hyppimistä, loikkimista tai hölmöilyä. Kun ponit menivät muutamassa kohtaa edeltä, ne vähän hangoittelivat vastaan. Ulviksen perässä olisi ollut kivempi mennä kuin edeltä. Ekana on jännää, mutta ponit kipsuttelivat enemmän reippaampia askellajeja kuin me. Braamerkaan ei vetänyt päätä alas tai mitään. Kristina siirtyykin nyt Braamerin vakkariksi, ihan super kiva! He vaikuttavat oikein hyvältä parilta. Samalla Sara saa vaihdettua keskiviikkoisin Penalle ja saadaan kaikki junnut samalle päivälle.

Torstaina 17.10.2019 kävimme vakkareiden ja ponien kanssa kipsuttelemassa vanhaa Pirelintietä ladolle ja takaisin. Minun kärrieni edessä kipittävän Penan ehdotuksesta kiersimme alkuun myös viiskymppisen, sillä Pentti kovasti halusi sinne. Alkumatkasta menimmekin edellä, mutta koska Pena oli säpsyväinen ja kotiinpäin ehdottava illan hämärtyessä, vaihdettiin kärkeen Braamer jonka kärreillä istui Hanna. Heitä seurasivat ratsuilevat Ilmari ja Noora, sitten me Penan kanssa ja viimeisinä kärrytellen Tuhto ja Olivia. Nooralla ja Ilmarilla oli karvasatula jalustimetta ja tällä kertaa kuolaimet, kun Ilmari on vähän ratsain possuillut kuolaimettomilla. Mennyt siis pusikkoon ilman selkeää syytä. (”Nälkä on syy” t. Ilmari. Tarhassa tosin on lähes vapaa heinä, että tiedä nyt sitä...) Myös Tuhtolla oli kuolaimet, koska hän vetää häikäilemättä ruoholle syömään. Pena ja B olivat kuolaimetta. Etenimme kaikissa askellajeissa ja pehmeällä vanhalla Pirelintiellä menimme melkoisen kovaakin vauhtia. Pena oli innoissaan, loikkasikin kerran ja pukittikin. Odotan innolla, että pääsen laskemaan ponit peltoon irroittelemaan, kun vaan pohjat vähän kerkeisivät jossain välissä kuivahtamaan. Tuhto ja Pena vetivät välillä tosi kovaa raviakin, kun etuponit laukkasivat. Tuhto oli hyvän oloinen liikkeessä ja tuli käynnissä ihan lähelle kerjäämään rapsutuksia. Enää viikko irap-hoitoon!!
     Lenkin jälkeen ponit hoidettiin ja ne saivat hetkeksi BOT-peitot selkiinsä. Tossuja putsatessa huomattiin, että yhdestä on kiristysnauha poikki. Pohjat näissä Equine Fusion All Terrain Jogging -bootseissa ovat hyvät eivätkä ole kuluneet pahasti, mutta tarrat ovat kyllä pettymys. Alle vuosi ja nämä hajoavat jo käsiin. Harmittaa. Tänään poneilla oli siis kaikilla etusissaan tossut ja niiden päällä putsit suojaamassa tarroja. Tuhton toinen punainen putsi jäi jonnekkin lenkin varrelle ja kävimme sitä etsimässä auton kanssa tallilta lähtiessämme, muttemme löytäneet sitä. Jospa se ensiviikon aikana ilmiintyisi jostain. Muutoin oli kyllä oikein kiva talli-ilta. Loppuviikko tuleekin eri postauksessa, sillä meillä oli syysloma ja ponileiri!

IRTORALLIVIDEO & VIIKON KUVAT:

Onnellinen issikanomistaja ja ihanaa maastoilua

Maanantaina 7.10.2019 oli puolen lauman vuolupäivä. Ulfurilta otettiin etusissa olleet kengät pois ja kaikki kaviot vuoltiin. Takasissa ei ollut kenkiä, mutta toinen takakavio on hassu. Sen toinen kantapallo on vajaa ja kavio on epäsymmetrinen. Se ei kuitenkaan tunnu haittaavan Ulvista millään tavalla ja kengittäjä sanoi ettei usko kengättömyydestä olevan haittaa sille. Ulfur itse stressasi kovasti talliin menoa, vaikka se eilen halusi sinne itse tutkiskelemaan. Nyt siellä tosin soi alkuun radio ja karsinoita siivonneen tallinomistajan talikko kolisi, ehkä ne olivat hepsun mielestä hurjia ääniä. Vaikka äänet loppuivat, oli hepsu hermona. Se kakkasi käytävälle 4 kertaa ja tavara oli vetistä. Maha ei ole vielä hyvä, pitää hakea maitohappobakteeria Pikantista. Jännittynyt Ulfur välillä rempoi jalkojaan, mutta meidän kengittäjä on niin ihana, rauhallinen ja hevosystävällinen, että homma sujui silti hyvin. Valtava kiitos kengittäjälle, oot aivan super! Vuolun jälkeen kengätön issikkani pääsi takaisin tarhaan. Siellä hän oli tyytyväinen. Ulfurin lisäksi tänään vuoltiin Tuhto, Ville ja Jermu. Tuhto aina vähän testaa, mutta on pääosin nätisti. Jermu oli kiltisti, Ville vähän testaili onko pakko seisoa jalka ylhäällä. Ensi maanantaina vuollaan loput. Pakko vielä mainita, että kaviot näyttivät ihan hyviltä. Villenkin vino takanen oli pysynyt hyvässä asennossa. Olen siis osannut ehkä tehdä jotain oikein.
     Muilla poneilla oli tänään vapaa, mutta Hanna kävi Braamerin kanssa kahdestaan lenkillä. Tässä raportti Hannalta: ”Ajoin tänää Brankulla ja menin autiotalon lenkin. Brankku oli vähän tahmee, mut muuten mukava. Käveltiin suurimmaks osaks ja ravattiin pehmeissä kohdissa. Lenkin jälkee rasvasin ja myrkytin Brankun ja ruokin sen.”

Tiistai 8.10.2019. Siis tuo hevonen. Minä en löydä sanoja tuolle hevoselle. Ulfur on niin mielettömän ihana ja super, että meinaan haljeta. Haljeta onnesta. Kävimme tänään autiotalon lenkin. Minä ratsastin Ulfurin kanssa kärjessä. Meitä seurasivat ratsain Noora ja Ilmari, heidän perässään tulivat ajaen Hanna ja Braamer ja Saara ja Ville. Näitä seurasivat ratsain Sara ja Pena, Siiri ja Ossi ja viimeisinä kipsuttelivat Olivia ja Tuhto. Ratsastin ilman satulaa ja jännitti. Silleen iloisesti. Käynneissä pysyin tietysti hyvin kyydissä. Ravissa ja töltissä myös. Laukkaa otimme ekaa kertaa autiotalon mäkeen ja olin jännittänyt kovasti, pysyin kuin pysyinkin hienosti kyydissä! Aivan mieletön fiilis! Ylitin itseni, yllätin itseni ja hevonen hoiti homman kotiin! Otukset olivat Tuhtoa ja Ossia lukuunottamatta reippaalla päällä. Ossi arkoi ja sille pitää laittaa huomisesta eteenpäin ainakin etutossut aina maastoon. Tuhtolla oli tossut, mutta sillä vaivaa osin kinnerpatti ja osin se haluaisi vain jäädä lenkillä syömään. Takaisin tullessa Tuhto ja Olivia jäivätkin lampaiden ja sillan välille keskustelemaan siitä, jatkettaisiinko matkaa vai syötäisiinkö. Muu letka jatkoi, kunnes hoksasimme tilanteen. Lähdin Ulviksen kanssa hakemaan heitä, mutta Ulvis olikin eri mieltä. Se kääntyi äkisti ympäri, mutta hei, pysyin kyydissä! Käyntiä toki mentiin, mutta kuitenkin. Ossi ja Siiri lähtivät sitten mukaan ja pian Olivia ja Tuhto tulivatkin sieltä. Omaa tahtiaan saa tulla rauhassa perässä, mutta ei nyt sentään syömään jäädä. Hönö Tuhto.
     Päästyämme Pirelintiellä mäen alas, jatkoimme ravilla/töltillä. Sitten, koska uskalsin ja innostuin, nostimme laukan! Pian huomasin, että menimmekin passia välissä ja sitten taas laukkaa. Se on hauskaa ja Ulfur oli ihan innoissaan. Jarruttaessani se siirsi passille ja sitä kautta töltille. Voi miten mielettömän hauskaa ja siistiä se olikaan! Kaikki viisi askellajia läpi ilman satulaa ja pysyin kyydissä! Olen ylpeä itsestäni ja onnellinen tästä hevosesta! Ulfur on niin kiltti ja luotettava ja sillä on tasaiset liikkeet ja leveä selkä! En voinut vastustaa kiusausta ottaa vielä yhtä laukkaa kotitien mäkeen. Minä halusin, hevoinen halusi, ja sitten mentiin! Voi elämä tätä onnea!!
     Loppukäynnit kävelin maastakäsin, sillä ystäväni ansaitsee kevyet mukavat loppuverkat ja minulle tekee hyvää kävellä. Päässään Ulfurilla oli suitsien alla uusi juuri postista saapunut Horzen heijastinriimu ja myös poneille pitäisi hankkia maastoiluun uudet sellaiset. Postissa tuli myös Villen uusi neopreeninen ajomahavyö, sekä kaksi alennusriimua Ulfurille ja kaksi instagram-arvontaan (@tuulifer). Jotain vielä... heijastinkorvahuput Ulfurille! Jep. Uudet pidemmät ja hellemmät kuolaimet Ulfur vielä tarvitsisi ja olen ajatellut, että voisimme kokeilla Neue Schule Turtle Tactico -kuolainta. Kuolaimettomia haluan myös ehdottomasti alkaa käyttämään, jahka saamme ensin vielä lisää varmuutta ja luottamusta.
     Saara kokeili tänään tosiaan yhteistyötä Villen kanssa. Pihaan tuodessa Ville oli cool, vaikka isot pojat olivat jo pihassa. Orhimies käveli ongelmitta muista ohi ja chillasi nätisti omalla paikallaan. Vaan auta armias, kun Ulfur tuli pihaan. Ville meni aivan sekaisin ja alkoi huutaa ja elvistellä. Tämä jatkui aikalailla lenkin alkuun asti. Siinä on varsalla totuttelua taas uuteen tyyppiin, mutta hyvä tulee. Saara oli onneksi tyyni, kärsivällinen ja ystävällinen. Lenkillä kaikki meni hienosti ja Saara piti Villestä. Hän alkaa ajamaan Villellä tiistaisin, joka on ihan super hieno homma! Mahtavaa, nyt Ville pääsee ajoon kolmesti viikossa ja sillä on ensimmäinen vakkari!
     Muidenkin osalta lenkki meni hienosti ja kaikilla oli kivaa. Ilma oli hyvä ja suhteellisen kuiva. Lenkin jälkeen ponit hoidettiin ja ruokittiin. Elämä on kuulkaa aika mahtavaa. Nauttikaa jokaisesta hyvästä hetkestä ja muistakaa jakaa positiivisuutta ympärillenne!

MAANANTAI & TIISTAI:

Keskiviikkona 9.10.2019 laitettiin kaikille lenkille lähteville karvakorville etujalkoihin töppöset. Testataan, liikkuisiko Ossikin näin mielummin. Vähän tahmea se oli silti. Minä ratsastin kärjessä Ulfurin kanssa, Linnea Ilmarin kanssa, Kristina Braamerin kanssa, Anna Ossin kanssa ja Tuhtolla oli erän tallilainen neiti lainakuskina. Minä, Linnea ja Anna olimme satulatta, muilla oli penkit. Alkuun meillä oli haasteita, sillä Ilmari kiikutti Linneaa pusikkoon syömään. Sitten myös Tuhto vetäisi itsensä vihreälle ja jäi jäkittämään peltolenkin alkuun, vaikka muut jatkoivat ravissa. Siitä kuski saikin hyvän tovin tapella ponia liikkeelle, Tuhto ensin vain korvaansa lotkauttamatta söi ja kun raipalla käskettiin alkoi pukittelu ja pystyynhyppiminen. Kuski tuli alas ja sai ponin talutettua tielle, mutta poni vain veti ruoholle kuskin koittaessa takaisin selkään. Epätoivo alkoi jo paistaa neidin kasvoilta, kunnes hän vihdoin sai Tuhton matkaan. Hieno erävoitto! Loppulenkki sujui paljon paremmin ja stopeista päästiin jatkamaan helpommin!
     Kierismme autiotalon lenkin ja etenimme kaikissa askellajeissa. Tai siis ponit etenivät kaikissa kolmessa omassaan, me Ulfurin kanssa myös tölttäsimme, muttemme passanneet. Braamer veti päätä alas vain yhdessä laukassa, mutta muutoin se oli ihan kiltti siltä osin. Tosin, B oli hyvin energinen pikku raketti ja suikkasi kaksi kertaa minusta ja Ulviksesta ohi. Ensimmäisen kerran täysiä innosta puhkuen autiotalon mäkeen (jossa lähes aina laukataan ja kovaa) ja toisen kerran ravilla Pirelintiellä kotiinpäin. Onneksi se kyllä hidastaa kiltisti, kun saa vähän päästää höyryjä.
     Loppujen lopuksi lenkkimme oli oikein hauska ja kaikki selvisivät kunnialla kotiin. Jos Tuhton lainakuski tulisi käymään useammin, alkaisi homma varmasti pikkuhiljaa sujumaan. Tuhto ei ole helpoin poni, mutta se on kultainen kun yhteinen sävel löytyy. Neiti oli myös tosi mukava ja sitkeä, sekä ylitti itsensä hienosti. Ulfuriin olin jälleen super tyytyväinen, jonka lisäksi olen ylpeä omasta tasapainostani pitkästä (3v) ratsastustauosta huolimatta. Loppukäynnit kävelin taas maasta taluttaen ja Ulvis vaikutti tyytyväiseltä. Se tulee varmaan viihtymään ratsunani oikein hyvin, sillä shettisten kanssa maastoillessa täytyy käynnissä välillä odotella ja syödä. Kauhian kätevää.

Ps. Pisteet Ulvikselle, joka ei singonnut kummallakaan kerralla Braamerin perään, vaan odotti minua nätisti.

Torstaina 10.10.2019 kurvailin töistä aamuvuorosta tallille, napaten matkanvarrelta mukaan Siirin. Tallilla haimme Tuhton ja Ulfurin ja lähdimme lenkille. Minä ratsastin Ulviksella ja Siiri talutti Tuhtoa. Tuhtolla ei ratsastettu tarkoituksella, sillä talutuslenkkeily on kevyempää sen jalalle. Haaveilin autiotalon lenkistä, mutta koska koemielessä olimme jättäneet molemmilta otuksilta tossut pois piti suunnitelmaa vaihtaa. Ulfur arkoi dramaattisesti edestä, varmaankin koska a) se on herkkä etusistaan ja b) se ei ole tottunut olemaan edestä kengättä. Tuhtokin oli nihkeä. Olimme päässeet kotitietä mäen yläpäähän, muttemme jatkaneetkaan alas vaan palasimme kotiin takalenkin kautta. Ulfur oli jännittynyt, sillä se oli jostain syystä kytännyt kovasti meitä ennen maastoon lähteneen suomenhevosen perään. Takalenkin pelto-osuudella vähän ravasimme ja tölttösimme ratsuni kanssa, mutta koska en ollut varma jarrujemme toimivuudesta päädyin pitämään karvakamun lopulta käynnissä. Menimme lähes tölttiä kotia kohti, juuri ja juuri käynnin puolella. Otus oli vauhdissa.
     Koitin jatkaa ratsastusta kentällä ja myös Siiri ja Tuhto tulivat perästä kentälle. Samat kolme hitainta askellajia olivat minulla ja Ulviksella käytössä myös kentällä, mutta Ulfur oli kovin jännittynyt. Päätin lopettaa ja kävellä vielä hetken. Myös tarhoissa olevat hevoset olivat jännittyneitä ja lennokkaalla tuulella. Ne hyppivät ja juoksivat, välillä pysähdellen ja hetkeksi rauhoittuen. Sitten yksi niistä lähti pukkilaukkaa ja muut seurasivat. Siinä kohtaa Ulviksella napsahti. Se loikkasi, käännähti ja pukitti. Tai jotain sinne päin, kaikki kävi hyvin nopeasti ja olin sekunnin sadasosissa kaulalla. Kuin ihmeen kaupalla sain pidettyä harjasta kiinni. Kiltti pieni ratsuni ei laskenut päätään alas pudottaakseen minua ja sain kammettua itseni takaisin. PYSYIN KYYDISSÄ ilman satulaa loikassa ja pukissa! Oli aivan mahtava ninjafiilis, vaikka vasen pohje vetikin totaaliseen jumiin ja jännitin muutenkin! Pienen pätkän käveltyämme tulin hallitusti alas ja talutin loppukäynnit. Voittajatunnelmat. Ylitin jälleen itseni, ja voi loppujen lopuksi niin kilttiä pientä ratsuani.
     Ulviksen ja Tuhton palattua pihalle, oli seuraavien karvakorvien vuoro. Siiri nappasi Penan, Olivia Tuhton, Hanna Braamerin ja Noora Ilmarin. Saaran kanssa siirsimme agilitykamat uuteen säilytyskohtaan katoksessa ja sen jälkeen haimme varsat. Otukset varustettiin poikkeuksellisesti kentällä, sillä ulkotallin edestä ajoi traktori. Traktori toi hiekkaa uutta ponien parkkipaikkaa varten. Siitä lisää myöhemmin! Lenkille lähdettiin niin, että Braameria ajoi tietysti Hanna, Ossia Olivia, Penaa Siiri, Villeä Saara, Ilmaria Noora ja minä olin Ilmarin ja Nooran kyydissä pitäen Jereä peräponina. Jeren eskari jatkuu ja sillä oli päällään valjaat totutusmielessä. Ne ovat meidän pikalukkovaljaamme, sillä niistä ei tarvinnut irrotella mitään aisaremmejä tms. ja toisaalta niistä kuuluu vähän myös kilkatusta, joka on totutukseen ovelaa.
    Kiersimme alkuun viiskymppisen, jottemme olisi hiekkaa ajavan traktorin tiellä. Sen jälkeen koitimme vanhaa Pirelintietä ladolle, muttemme päässeet sillä siellä oli jokin traktori töissä ja tie tukittu. Päädyimme autiotalon lenkille, joka oli mukava, tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Etenimme kaikissa askellajeissa. Peltolenkillä mentiin täyttä höyryä sekä mennessä että tullessa. Ilmarista katosivat jarrut molemmilla kerroilla, varmaan se otti kipinää siitä kun Jermu pinkoi niin kovaa. Osittain varsa taisi olla innoissaan, osittain jännittynyt. Ekalla kerralla sekä Ilmari että Jermu vetivät kunnon pukitkin. Ossi oli ainoa tossullinen, muut kulkivat ilman. Jere arkoi muutaman kerran enemmän, se ei ole tottunut kun käy tiellä niin harvoin. Täytyy tossuttaa sitä jatkossa ja totutella pikkuhiljaa. Ville oli tänään tosi nätisti eikä hillunut hoitaessa tai talutteassakaan ja Saara kehui nuorta herraa kovasti. Ville on tehnyt hyvän vaikutuksen!

Ps. Tänään Ulfur siirtyi virallisesti minun nimiini! <3

KESKIVIIKKO & TORSTAI:
(Ja vahingossa yksi lauantailtakin.)

Perjantaina 11.10.2019 taisi olla talliton päivä. En muista miksi. Kai se on välillä huilattavakin, tai tehtävä kouluhommia. Lauantaina 12.10.2019 maastoiltiin vaihtelevassa syyssäässä. Välillä tuhnutti vettä, välillä paistoi Aurinko. Välillä tuuli kovasti, välillä oli aivan tyyntä. Näimme sateenkaaren ja illalla taivaalle nousi upea täysikuu. Tallipäivä alkoi ajoponien hakemisella, hoitamisella ja varustamisella. Minä nappasin kaverikseni Villen, joka oli rauhallisella tuulella eikä hillunut taluttaessa yhtään missään kohtaa. Hyvä Viltsu! Hanna otti ajokamukseen Braamerin, Olivia Tuhton ja Linnea Ossin. Kävimme ajellen vanhaa Pirelintietä ladolla ja takaisin, jonka jälkeen loppukäyntejä käveltiin vielä asfalttitien reunaan ja takaisin. Ville oli reipas ja vähän turhankin pirtsakka. Se taisi ottaa kipinää valtavista hanhiparvista, jotka kaartelivat ja kaakattivat pelloilla. Välillä kuljimme varsan kanssa edeltä, välillä vaihdoimme turvaksemme eteen Ossin. Etenimme kaikissa askellajeissa ja lenkki meni hyvin. Ossi oli käynnissä tosi tahmea, mutta ravissa ja laukassa se oli ihan normaalin reipas ja hyväntuulisen oloinen. Braamer oli hyvin energinen ja olisi mielellään ottanut kunnon laukkaspurttia. Tänään ei ollut siihen vielä sopivaa tilaisuutta. Tuhto oli ihan normaali, se enemmin ravaa kuin laukkaa (kinnerpatti), muttei ollut mitenkään jälkeenjäävä tai nihkeä. Lenkin jälkeen ponit saivat hetkeksi BOT-peitot selkiinsä. Sitten ruokinnan kautta pihatoille.
     Ajolenkin ajan Pena oli ollut Jermun kanssa varsojen pihatolla. Kahden vakkarin peruttua sille ei ollut ajelijaa, enkä alustavista suunnitelmistani huolimatta tohtinut ottaa Penaa peräponiksi, sillä oli tuulista ja hirvenmetsästyskausi on alkanut. Kumpikin seikka lisää ponien jännitysmomenttia, jonka vuoksi on parempi pitää hallinnassaan vain yhtä ponia kerrallaan. Hirvenmetsästäjät eivät tietenkään liiku noissa lähimaastoissa joissa ratsastamme, mutta heidän huutonsa ja aseen laukaukset kuuluvat tallille hyvin laidunten takaisesta metsästä. Se jännittää otuksia. Hiirakot shettikset saivat valintansa mukaan joko leikkiä tai hengailla keskenään. Ne pitävät toisistaan kovasti. Ennen Villen pihatolle paluuta siirsin Penan takaisin omaan aitaukseensa.
     Ajojen jälkeen vuorossa oli vielä toinen maastolenkki, joka tapahtui ratsain. Sinne lähti Hanna Oivan kanssa, minä Ulfurin kanssa ja Olivia Ilmarin kanssa. Virittelimme otuksille hyvät heijastimet (kuten ajoponeillakin oli ollut), joihin panostamme nyt vielä lisää kun metsästyskausi starttasi. Ilmarille laitettiin karvasatula, Oivan kanssa mentiin ilman ja minä nappasin Hellulta lainaan saadun joustorunkoisen issikkasatulan testiin. Oli outoa istua satulassa! Tykkään sittenkin enemmän mennä ilman. Olin jotenkin korkealla ja kaukana hevosesta. Penkki on minun makuuni myös vähän liian kova ja oikeastaan minun ahterilleni melkein pieni. Ulfur vaikutti olevan penkin kanssa ihan ok ja satula tuntui jakavan painoa aika tasaisesti hevosen selkään. Selkärangan tilasta leveyssuunnassa en ole varma, sitä pitää tarkkailla.
     Ratsastuslenkkimme kiersi vanhaa Pirelintietä peruslenkki kolmoselle. Pellolla mekastivat varmasti tuhannet hanhet, joita hepsut vähän katsoivat varauksella, mutteivät onneksi suoraan säikkyneet. Kävimme kiertämässä hiekkaympyrällä ja sen jälkeen seurasimme hetken vanhaa polkua, mutta se oli niin umpeen kasvanut että jouduimme kääntymään takaisin. Palasimme peruslenkille ja lopuksi kiersimme vielä autiotalon lenkin. Oli aivan ihanaa, vaikka olenkin surkea keventämään nykyisillä lihaksillani. Etenimme kaikissa askellajeissa, muut kolmessa ja minä ja Ulvis viidessä. Suurimmaksi osaksi kävelimme ja pääosin lenkki oli rauhallinen. Nautin kovasti! ”Hyppäsimme” kahteen kertaan puunrungon, joka oli siis nuori koivu ja saman paksuinen kuin normi maapuomi. Mutta hauskaa oli! Ulfur hyppäsi myös erään lätäkön ja se oli super kivaa! Voi että olen onnellinen tästä hevosesta! Olen ikävöinyt ratsastamista, vaikkei se vieläkään ole minulle se tärkein asia. Uskokaa huviksenne, kyllä minä Ulviksen pitäisin, vaikkei hänen kanssaan jostain syystä voisikaan ratsastaa, mutta onhan tämä ihanaa! Ilmari oli lenkillä nätisti ja hienosti, joskin se vaikutti vähän väsähtäneeltä loppukäynneissä. Talutimme kaikki maasta loppukäynnit ja satulallisilta löysättiin vöitä. Ilta oli jo pimennyt ja täysikuu kivunnut taivaalle. Ilma oli viileää ja raikasta hengittää. Hieno upea elämä. Kiitos maailmankaikkeudelle tästä kaikesta!
     Viedessämme Ulfurin ja Ilmarin takaisin pihatolle, nousi Hanna Ulviksen kyytiin. Talutin hevoista ja Hanna oli kyydissä pihatolle asti. Joku päivä Hanna pääsee ratsastamaan ihan kunnolla, kun vaan tulee sopiva tilaisuus ja Ulvis on valmis.

Sunnuntaina 13.10.2019 maastoilimme Ulfurin, Saaran ja Penan kanssa. Ulfur oli minun ratsunani ja Saaran ajokiksi valikoitui Pena, sillä Pentti ei ollut eilen liikutuksissa mukana. Ennen lähtöä testasin muuten koppakärryn rengasta meidän kotikilpureihin. Se mahtui! Haarukan kavennuksista johtuen rengas ei mahtunut pyörimään, mutta pienellä muokkauksella homma tulee rullaamaan loistavasti. Kotona en halua ajaa kapeilla renkailla, sillä ne eivät ole kovin kestävät. Siksi haluan hankkia leveämmät myös kotikilpureihin. Kärrit tulevat olemaan hauskan näköiset!
     Maastoon lähdettiin vähän arvellen, sillä hirvenmetsästäjillä on ollut tänään meno päällä. Ajot tapahtuvat lähellä tallia ja varustaessakin kuului pari laukausta. Otukset olivat jännittyneitä. Emme toki tietenkään menneet sellaisiin paikkoihin joissa olisi ajettu hirviä tai ammuttu, vaan pörräsimme lähellä asutusta ja isompia teitä. Meillä oli myös ihan hyvät heijastimet, niin ihmisillä kuin kaviokamuillakin. (En tiedä, pitäisikö Ulfuria sanoa hevoseksi vai poniksi. Se on rekisteröity poniksi, kuten issikat aina ennen. Nykyään ne rekisteröidään hevosiksi, kuten esimerkiksi Hellun Kambur. Tavallaan Ulvis on hevonen (islanninHEVONEN), tavallaan poni koska on alle 148 cm.) 
     Kiersimme tänäänkin peruslenkki kolmosen ja kävimme hiekkaympyrällä. Kaakattimet ovat kaikonneet pellolta, toivon niille turvallista matkaa talvehtimispaikoilleen. Ulvis koitti alkulenkistä kääntää pari kertaa ympäri, mutta rentoutui pikkuhiljaa ja sitten meillä meni oikein hyvin. Etenimme suurimmaksi osaksi käyntiä, mutta myös ravasimme ja laukkasimme sopivissa kohdissa. Jossain kohtaa aion kyllä kuvauttaa Ulfurin jalat, ihan varmuuden vuoksi. Se kompuroi jonkin verran tänään, joka voi johtua esimerkiksi jumista, väsymyksestä, vähän väljistä etutossuista tms. On kuitenkin kiva tietää onko jaloissa jotain, mikä pitäisi ottaa huomioon tai hoitaa jollain tapaa. Ulvishan on myös hyvin herkkä edestä, joka voi olla ihan vaan herkkyyttä, mutta on mielenkiintoista tietää ovatko esim. kavioluut ihan normaalissa asennossa jne. (Sama Tuhton kanssa.) On sitten selkeämpää suunnitella ruokinta- ja laidunnuskuvioita. Ulfur oli käynnissä tahmea, mutta muutoin reipas. Sillä oli iloinen ilme ja se oli hyväntuulisen oloinen. Pena oli oikein reipas. Lisää tällaisia pitkiä lenkkejä joilla kävellään paljon, se on rentouttavaa ja hevoseläimille luontaista liikuntaa.

Ps. Keventäminen on vaikeaa. Voi hyvänen aika, miten voikaan olla lihakset hukassa! Pikkuhiljaa opin taas ja pääsen hommaan kiinni. Täytyy lunastaa tämä satula Hellulta, sillä tämä vaikuttaa ihan passelilta Ulfurille.

LAUANTAI:

SUNNUNTAI:

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Monenlaista maastoilua ja toteutunut unelma

Maanantaina 30.9.2019 hain tallille saavuttuani Ulfurin tarhasta ja harjailin sitä ulkotallin edessä. Odottelin valokuvaajaa, jota ei alkanut kuulua. Olin jo huolissani, mutta onneksi hänelle ei ollut käynyt mitään kamalaa. Päiväunet olivat vain vahingossa venähtäneet. Me siirryimme Ulfurin kanssa tallin pihalta kentälle, kun kenttä vapautui. Kapsyttelimme kentällä, harjoittelimme luopumista sekä opettelimme painon siirtämistä taakse. Luopumisessa Ulfurin koittaessa kerjätä namia odotin niin kauan, että se luovutti ja lopetti. Yleensä se myös käänsi päänsä pois ja sitten palkkasin. Tämä on useassa lähteessä todettu ongelmalliseksi, mutta aloitamme tästä ja katsomme mitä teemme seuraavaksi asian suhteen. Painonsiirrossa testailen Ulfurin kanssa sellaista, että annan kevyesti painetta ryntäältä ja palkkaan heti kun Ulfur siirtää painoaan taakse. Ulfur tekee "temppuja" innoissaan, joskin on vähän sählä. Välissä Fanni kävi moikkaamassa meitä ja sovitimme hänen ylimääräistä satulaansa Ulfurille. Harmiksemme se ei istunut kunnolla. Tänään sain myös viestiä Ulfurin omistajalta. Sovimme kaupoista. Ulfur jää laumaani. Olin jälleen haljeta onnesta. Valtava kiitos sinulle Nina! Lupaan rakastaa Ulfuria ja pitää siitä hyvää huolta! Olet koska tahansa tervetullut sitä katsomaan. 

Tiistaina 1.10.2019 syyskuu oli ohi ja lokakuu luonamme. Siinä oli taas aihetta iloon, sillä kuukauden kestänyt herkkulakkoni päättyi. Hyvä minä, hienosti selvisin! Tallille kurvailin hyvin mielin nelisenkymmentä minuuttia ennen vakkareita ja hain Ulfurin kentälle. Harjoittelin sen kanssa hetken painonsiirtoja, jonka jälkeen suitsin otuksen ja parkkeerasin sen jakkaran viereen. Sitten nousin selkään ja annoin ratsulleni herkun. Ratsastin pari kierrosta kentällä, menemättä ollenkaan takapäätyyn. Ulfur vaikutti hieman siltä, että sitä arvelutti mitä tässä nyt tapahtuisi. Minä keikuin selässä huonon tasapainoni kanssa ja yritin istua suorassa. Ulvis vähän stoppaili, ehkä kerjäten lisää leipää, ehkä miettien pysyisinkö varmasti kyydissä, tai sitten ihmetellen mikä minua jännitti. Olin haltioissani pienestä harjoituksestamme ja kehuin ratsuani paljon. Alas tultuani taluttelin vielä vähän kentällä, myös ravissa. Ai että olen onnellinen, että sain Ulfurin osaksi elämääni!
     Ulfurin palattua pihatolle ja vakkareiden saavuttua paikalle nappasimme kaikki isot pojat (B, O, P, T ja I) ja hoidimme ja varustimme ne. Isot pojat alkaa olla harhaanjohtava käsite, koska Ulviskin on iso poika ja Villekin on ensivuonna jo nuori, eikä varsa. Hmm. Lähdimme maastoon niin, että minä talutin Braameria, Siiri ratsasti Ossilla, Sara ratsasti Penalla, Noora Ilmarilla ja Olivia Tuhtolla. Olen miettinyt jo jonkin aikaa, että voisimme nätisti vaivihkaa kävellä tien reunaan pehmeälle oman ponipolun, jolla ponien olisi hyvä kulkea tossuitta ratsain ja taluttaen. Sellaisia polkuja on monessa paikkaa, esimerkiksi Korrin lähistöllä ja Yli-Tokolla. Kävelimme pienrareita pitkin kotitiellä ja Pirelintiellä. Ilmari oli ihan kympillä mukana suunnitelmassa, suurimmaksi osaksi myös Braamer. Muut ponit osallistuivat vaihtelevalla menestyksellä. Pirelintieltä jatkoimme kohti autiotalon mäkeä ja laukkasimme sen ylös. B sai tykittää ratsukoiden perään vapaana ja nappasin sen ylhäällä kiinni. Autiotalolla on kaadettu paljon metsää ja siellä on tukkipinoja, havuja ja metsäkoneen uria. Lähdimmekin metsäkoneen uria pitkin pienelle seikkailulle ja oli oikein mukavaa. Sitten palasimme kotiin, tehden taas reunapolkuja. Etenimme lenkillä kaikissa askellajeissa, joskin lenkki oli hyvin rauhallinen. Mukavaa oli.

MAANANTAI/TIISTAI:

Keskiviikkona 2.10.2019 maastoilimme Nooran, Annan, Ilmarin, Ossin ja Ulviksen kanssa. Lähdimme iloisin ja reippain tunnelmin matkaan niin, että minä talutin Ulvista, Noora ratsasti Ilmarin kanssa ja Anna Ossin kanssa. Kuljimme kohti autiotaloa ja jatkoimme Pirelintiellä eilistä reunoja pitkin menoa. Ulviksella oli takajaloissaan Tuhton talvitossut. Ne ovat 0-koon Cavallot, eli juuri Ulviksen kokoa! Tuhtolle ne ovat jonkin verran isot, josta johtuen sillä on ollut niissä sukat ja on menty vain hissuksiin. Nyt ne ovat tästä eteenpäin Ulfurin. Laitoin tossut siksi, koska toinen takanen on kulunut tosi kummalliseksi ennen minulle tuloa. Tai ei ehkä kulunut, vaan siitä puuttuu osa toista kantapalloa. Otinkin siitä eilen kuvat. Onneksi se ei tunnu menoa haittaavan ja kengittäjä tulee katsomaan sitä maanantaina. Etusissa Ulfurilla on rautakengät.
     Kiersimme autiotalon lenkille ja sieltä poikkesimme kallion päälle kiipeilemään. Ulfur oli iloisella ja reippaalla päällä, eikä tuntunut enää niin stressaantuneelta. Toki sitä hieman välillä jännitti. Sillä oli varmuuden vuoksi suitset ja hyvä niin, sillä eräässä kohtaa Ulfur meinasi lähteä. Ylitimme silloin juuri kohtaa, jossa oli metsänhakkuun jäljiltä risuja ja Ulviksen taktiikka oli mennä nopeasti harppoen yli huonosta kohdasta. Etenimme lenkillä käynnissä, ravissa ja laukassa. Ulvis tosin laukkasi vain muutamia askelia, koska en saa juostua tarpeeksi lujaa sen vierellä. Loppukäyntien alkaessa vihaisen mummon mäen kohdalla, pyysin Nooraa punttaamaan minut Ulfurin kyytiin. Se oli hankalaa, mutta kiitos Noora! Hah, olen aavistuksen painavampi, kuin Noora ressukka. Ratsastin Ulfurilla käynnissä kotiin. Riimunnarusta sai ihan passelit ohjat. Voi mikä mahtava fiilis ja ihana Ulfur!
     Tallin pihassa otukset hoidettiin ja ruokittiin. Sain myös kuulla, että Ulfurin ötökkähuppu oli tippunut jo aamulla, mutta kellään ei ollut ollut aikaa sitä laittaa takaisin. Noh, enää se ei ole niin tarkkaakaan, vaikken silti Ulfurille silmätulehdusta haluaisi. Huppu oli rikki, joten otin sen kotiin korjaukseen. Nyt Ulvis on ilman hattua, mutta eipä se sitä muutenkaan pidä päässään, joten aivan sama. Mutta hei, ihana maastolenkki loistavassa seurassa ja kauniissa syksyisessä luonnossa!

Torstaina 3.10.2019 aloitin talleilut laskemalla varsat kentälle painimaan ja ne saivat kaverikseen myös vuotiaan pikkusuokkiorin. Kolmikolla oli hauskaa leikkiessään innoissaan. Vakkareiden kanssa kävimme ajaen rautasillalla ja takaisin. Noora ajoi Ilmarin kanssa, Olivia Ossin, Saara Tuhton, Hanna Braamerin ja Siiri Penan. Minä hyppäsin Nooran viereen ja nappasin Ulfurin perähevoseksi. Se ei ehkä ennen ollut ollut perähevosena, sillä se ei juurikaan tajunnut varoa kärrien renkaita koipiensa kanssa. Hevoinen oli kuitenkin mukana hyvällä asenteella, eikä ollut toksmoinaankaan koko hommasta. Ulfuria on kuulemma ohjasajettu, muttei koskaan ajettu. Se onkin meillä edessä myöhemmin, kun nyt ensin rauhassa tutustutaan ja Ulvis kotiutuu kunnolla. Etenimme lenkillä kaikissa askellajeissa ja sujui oikein hyvin. Ulfur olisi ehkä toivonut hieman kovempaakin vauhtia pitkine koipineen. Loppukäynneiksi kiipesin taas kyytiin, tällä kertaa kärrien päältä. Se sujuikin näppärästi, jahka hevoinen ja kärryponi olivat hetken paikallaan. Ulfurilla oli taas suitset päässään ja pitkästä talutusköydestä sai hyvin tehtyä ohjat. Uskalsin jopa pyytää Ulfuria tölttäämään pienen matkan ja se oli aivan super siistiä!

Perjantai 4.10.2019 oli talliton päivä, en ole lainkaan varma miksi. En muista, eikä siitä ole kirjoitettu mitään syitä miksi. Ehkä olin jotenkin huonovointinen. Oranssia maastoilusatulaa tuunailin kotona, ompelemalla siihen heijastinta. Lopputulos oli oikein hauskan näköinen.

KESKIVIIKKO:

TORSTAI & PERJANTAI:


Lauantaina 5.10.2019 intouduin tallilla järjestelemään varusteita ja siivoamaan varustekoppejamme, sillä Ikeasta tilaamani hyllynjakajat olivat tulleet ja pääsin ripustamaan yhden Ulfurin kaappiin. Osa tavaroistamme on tällä hetkellä siis ulkotallin varustehuoneessa, osa omissa kahdessa varustekopissamme ja loput vintillä. Kyllä, olemme levittäytyneet huolella, mutta minkäs teet kun on 8 otusta ja niiden kaikki tavarat. Oma paikka ois jees ja suurella odotuksella elän sitä kohti. Annika ja Noora tulivat tallille jossain kohtaa. Olin huonolla tuulella, osittain siksi että minulla oli jostain syystä huono olo ja osittain siitä, että stressaan ponien liikutuksesta kun koko ajan on peruutuksia. Päätin antaa tyttöjen maastoilla keskenään etten pilaisi heidän reissuaan. Jatkoin itse varusteiden järjestelyä ja läpikäyntiä.
     Myöhemmin hain Ulfurin ulkotallin eteen ja varustin sen. Selkäänsä se sai Hellulta testissä olevan ruskean joustorunkoisen issikkasatulan, sekä uuden tällä viikolla Pikantista ostetun ruskean huovan. Ulvis pyöri rauhattomasti ja satuloiminen oli haastavaa. Poni (tai hevonen, tai mikä hän nyt onkaan,) on kunnon tankkeri, eikä satulaa ole helppoa saada suoraan ja oikeaan asentoon, hyörivän tynnyrin päälle. Ulfurin maha on löysällä ja turvonnut, varmaan ainakin osittain siksi kun sen laumaan on vaihdettu juuri kuivaheinän tilalle esikuivattu säilörehu. Pyysin vaihtoa siksi, kun Ulfur yskii kun kuivaheinä käy sen henkeen. Ulfurin omistaja varoitteli siitä ja suositteli heinien kastelua. Helpommaksi tuli nyt vaihtaa pölyävä kuivaheinä kosteampaan esikuivattuun. Olisin vain itse totuttanut hevoset pikkuhiljaa uuteen heinään, enkä vaihtanut samantien, mutta tallin puolesta asia meni nyt näin. Maha reagoi, toivottavasti se tulee pian kuntoon. Toisaalta osa on varmasti stressiä, Ulfur kakkaa aina vähintään kerran kun sen ottaa ulkotallin eteen parkkiin. Usein useammankin kerran. Ulfurilla on muutes myös useita puremajälkiä, joista on ihokin rikki. Pitää vähän tarkkailla, jos selviäisi kuka niitä on tehnyt, miksi ja miten niiden syntyä voisi estää. 
     Päätin uskaltautua pienelle ratsastukselle, sillä rauhallinen liikkuminen voisi tehdä hyvää myös mahalle ja Ulvis on ollut nyt niin iloinen lenkeillä. Nousin jakkaralta selkään ja suuntasimme viiskymppiselle. Keli oli tuulinen ja Ulfur oli lenkillä ainoa kaviokas ja paikka ja tilanne oli uusi. Nämä syyt, sekä mahdolliset vatsavaivat, olivat varmaan syitä siihen miksi Ulfur oli niin levoton. Minäkin jännitin osaltani. En luottanut täysin omaan tasapainooni ja siihen, ettei ratsuni jättäisi minua matkasta. Ratsu taas ei luottanut täysin siihen, että voisin suojella häntä luolaleijonilta ja muilta lenkin varrella vaanivilta pedoilta. Ensimmäisen suoran päässä kävimme keskustelua siitä kumpaan suuntaan lähdetään ja sain tehdä töitä saadakseni ratsuni oikealle reitille. Harkitsin alastuloa tilanteen rauhoittamiseksi, mutten enää olisi päässyt kyytiin enkä halunnut luovuttaa vielä. Halusin todistaa itselleni ja Ulfurille, että selviäisimme hengissä ja että ratsain on ihan hyvä liikuskella lähiluonnossa. Olimme jännittyneitä, vaikka kuinka koitin rentouttaa itseäni ja rauhoittaa ratsuani. Etenimme käynnissä ja vähän tölttäilimmekin. Tallin pihaan palattuamme Ulfur tuntui rentoutuvan. Hengissä kotona. Täytyy nyt varmaan varmuudenvuoksi jatkaa liikutusta maastakäsin, kunnes Ulviksen maha on taas kunnossa. Maitohappobakteeria voisi hakea myös ylipäätään koko laumalle Pikantista maanantaina.
     Myöhemmin iltapäivällä myös Olivia ja Hanna kävivät ajelemassa ponien kanssa. Tässä raportit sekä aiemmin Annikan kanssa käyneeltä Nooralta, että myöhemmin Hannan kanssa käyneeltä Olivialta. Ensin Nooran raportti: "Tänään ajettiin Annikan kanssa rautasillalle ja takaisin  Braamerilla ja Penalla. Ponit oli kivoja ja reippaita. Lenkin jälkeen laitettiin Brankulle ötökkämyrkkyä ja kutina-ainetta sekä ruokittiin ponit." Sitten Olivian raportti: "Mentiin tänään rautasillalle ja takasin. Hanna ajoi Ilmarilla Ossi peräponina ja mä ajoin Tuhtolla. Meillä meni hyvin ja ponit olivat kivoja. Käveltiin alkukäynnit vihasen mummon mäelle asti ja myös alettiin kävelemään loppukäyntejä vihasen mummon mäen kohalla. Muuten ravailtiin pehmeissä kohdissa. Ennen lenkkiä laitoin Tuhtolle tossut ja lenkin jälkeen ruokittiin ponit, laitettiin Tuhtolle linimenttiä ja Ilmarille huppu." Kiitos vakkareille, ootte ihania!
     Illalla kävimme vielä iskän kanssa kurkkaamassa Ulfuria ja poneja samalla reissulla, kun kävimme ajelemassa iskän uudella autolla. Isi jopa silitti Ulfuria! Super kiva, kun hänetkin sai käymään tallilla! Arvostan että häntä kiinnostaa elämäni, vaikkeivät hevoset niin kiinnostakkaan.

LAUANTAI:


Sunnuntaina 6.10.2019 hain Villen tallin pihaan ja hoidin ja varustin ponin. Sitten lähdimme kahdestaan lenkille. Villeä jännitti olla ainoa poni reissussa, mutta hän käyttäytyi silti nätisti ja oli reipas ja rohkea. Ensimmäisessä ravissa minua vähän jopa jännitti, kun Ville painatti niin kovaa. Annoin ponin kuitenkin juosta omaa tahtiaan, mikä minä olen turhaan himmailemaan jos toinen tahtoo juosta. Tuli ihan sellainen olo, että nyt kun pääsisi radalle ja saisi otettua aikaa... etenimme lenkin aikana myös laukassa, eli käytössä olivat kaikki askellajit. Kiersimme autiotalon lenkin varsin reippaasti ja hauskaa oli. Autiotalon metsäosuudella menimme käyntiä rennon rauhaksiin. Sitten, aivan puskista, Ville yht’äkkiä potkaisi kummallakin takajalallaan rajusti kärrien etulevyä niin, että koko metsä kaikui. Tuijotin ponia hölmistyneenä sen jatkaessa rennosti ja tyytyväisenä käyntiä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä poni oli juuri siinä kohdassa joutunut pohjan kosteuden takia tekemään vähän enemmän työtä, tai jotain saattoi juuri siinä osua sen jalkoihin, mutta ei se ennen ole noin kommentoinut. Eipä siinä mitään, olin lähinnä huvittunut. Potkuremmi voisi olla ovela, mutten ole kokenut sitä tarpeelliseksi poneillamme. Joka tapauksessa matka jatkui hyvillä fiiliksillä kotiin, missä hoidin varsani ja palautin hänet pihatolle syömään väkirehut Jermun kanssa (Norran Pikkusankaria ja lusernaa). Pisteet muuten Viltsulle siitä, että herra meni hienosti parkkiin muiden ponien väliin ulkotallin eteen ja seisoi nätisti yhtään härdellisöimättä. Vakkarit olivat näet siellä jo hoitamassa ja varustelemassa ponejaan.
     Seuraavaksi pidin kolmelle ratsukolle tuntia kentällä. Nooran ratsuna toimi Ilmari, Saran Pena ja Siirin Ossi. Treenasimme asetusta ja tarkoitus oli treenata myös puomeja kokorataleikkaa:lla, mutta se jäi aikalailla pois ongelmista johtuen. Käynnissä kaikki meni hienosti, mutta ravissa Sara ja Pena jännittyivät, alkoivat kipittää ja sekä ohjaus että jarru olivat hukassa. Myös Nooralla ja Ilmarilla oli tekemistä, sillä Ilmaria taas jännitti kovasti. Ilmarin satula myös valui kun poni veti päätä alas. Kerran Noora ”tippui” (eli liukui) alas satulan kipattua ja pari kertaa hän joutui muuten poistumaan selästä ja korjaamaan satulaa. Ilmarikin on varmaan turvoksissa heinävaihdoksesta johtuen. (Häntäremmejä en laita, elkee ehdotelko.) Alkuverryttelyjen jälkeen otimme välissä laukkaa uraa pitkin, jotta saimme ponit vertymään. Se toimi, sillä Ilmari liikkui sen jälkeen paremmin ja Ossi reipastui. Tosin yhdessä kohtaa Pena meni liian lähelle Ossia, Ossi hermostui ja potkaisi ja silloin Siiri lensi komealla voltilla alas. Se oli semmoinen suoritus, että siitä olisi pitänyt saada video! En tosin uskaltanut nauraa ennenkö olin varmistanut, että Siiri on kunnossa. Onneksi ei sattunut vaan neiti nousi naureskellen takaisin kyytiin. Sitten tosiaan tehtiin niitä raviharjoituksia. Tunnin loppupuolella vaihdettiin Nooran ja Saran ratsuja ja Noora ratsasti Penaa läpi ohjeitteni mukaan. Poni oli jo ihan paineissa ja lopetimme kun saimme sitä rauhoittumaan. Minä olin ärtynyt kun homma ei yhtään luistanut ja poni menee niin lukkoon jos ratsastaja jännittää. Minun hermostumisestani taas ei ole mitään hyötyä, vaan pelkkää haittaa. Meidän pitää edetä hitaammin, pienemmillä askelilla ja rauhakseen. Ponin ja ratsukon tahtia. Loppukäynnit käveltiin ylälenkillä. Pitää pitää seuraava tunti vaikka kokonaan käynnissä ja pilkkoa asiat vielä pienempiin osiin niin, että Penakin pystyy suoriutumaan ilman jännittämistä. Ehdottomasti olisi ihanaa pitää vakkareille myös maastakäsittelytunteja, jotta heidän olisi helpompi hahmottaa apujen merkityksiä myös selästäkäsin. (Esim. miksi ponia ei saa kunnolla uralle vetämällä ulko-ohjalla, vaikka se onkin herkästi ensimmäinen reaktio myös allekirjoittaneella.)
     Kenttätunnin aikana Olivia ja Hanna olivat ajolenkillä Tuhton ja Braamerin kanssa. Tässä raportti Olivialta siitä: "Mä ajoin Tuhtolla ja Hanna Brankulla. Mentiin peruslenkkille päin, mutta käännyttiin sen keltaisen talon pihan jälkeisen tien keskikohalla ympäri. Ponit olivat mukavia, mutta Brankku oli vähän nihkeä. Ennen lenkkiä laitoin Tuhtolle tossut ja Hanna huuhtoi Ilmarin suun. Lenkin jälkeen ruokittiin ponit ja laitoin Tuhtolle linimenttiä kintereisiin."
     Kun kaikki ponit oli hoidettu, ruokittu ja palautettu pihatolle, oli pihattotalkoiden vuoro. Siivosimme ensin uuden pihattotarhan ja sitten tytöt urakoivat vanhan pihattokopin ja minä ojitin tarhaa. Uuden pihaton puolella Hanna kävi myös ensimmäistä kertaa Ulfurin kyydissä. Taisi olla aika innoissaan. Vanhalla pihatolla varsat ”auttoivat” minua kaivuuhommissa ja hyvä oja tulikin. Toivottavasti se auttaa hieman kuivattamaan tarhan pohjaa. Varsat myös leikkivät ja painivat keskenään. Sitä on ihana katsella. Pihattokopista tuli tosi siisti ja sinne vietiin uusi purupaali. Kyllä nyt kelpaa siellä taas ponien huilailla. Super reipas tiimi, valtava kiitos! Hauskaa oli, saimme kunnon naurut kun tytöt viiden ihmisen voimin koittivat kantaa kottareita mutatarhasta ulos.
     Talkoiden jälkeen Sara, Olivia ja Noora lähtivät kotiin. Minäkin meinasin, mutta koska Hanna ja Siiri lähtivät Oivan kanssa maastoon, innostuin kysymään saanko mennä mukaan. Sain. Ajatus oli ensin, että kiertäisimme viiskymppisen ja sitten minä ja Ulvis palaisimme tallille ja he jatkaisivat maastoon. Innostuin kuitenkin niin paljon Ulfurin rentoudesta ja hyvästä mielentilasta, että päätin ennen viiskymppiselle kääntymistä sanoa Hannalle, että voisimmekin lähteä pidemmällekkin. Niinpä kävimme rautasillalla ja takaisin. Hanna ratsasti Oivalla ja Siiri käveli mukana. Mietin ääneen, että miksi ei otettu Siirille ponia. Hyvää olisi tehnyt toinenkin lenkki kelle tahansa isoista pojista. Ensikerralla sitten! 
     Ilma oli aivan mieletön. Tämän vuoden ruska on upea. Nämä kaksi seikkaa yhdistettynä tekivät maailmasta taas mielettömän kauniin. (Ihailin tätä jo Villen kanssa lenkkeillessäni.) Ulfur oli aivan ihana, rento ja pehmoinen! Ratsastin ilman satulaa ja vaikka aluksi jännitinkin, kasvoi luottamus Ulfuriin ihan hurjasti! Suurimman osan käynneistä ratsastin pitkin ohjin ja annoin ratsuni rauhassa katsella ympärilleen ja napsia evästä. Otimme myös tölttiä (Oiva ja Hanna ravia) usemman kerran ja pysyin kyydissä hyvin. Takaisin tullessa Ulfur jäi tuijottamaan haukkuvia koiria, mutta Siirin tultua kävelemään vierelle hepsu taas rentoutui. Voi onnellisuus! Mieletön ilma, loistava seura ja ihanista ihanin oma Ulfurini! Minulla on issikka, minulla on ratsu! Tallin pihaan palasin sydän täynnä onnellisuutta. Jos kysytte kannattiko odottaa 25 vuotta juuri tätä hevosta, niin kannatti. Minusta tuntuu, että tämä oli tarkoitettua. Tervetuloa laumaan Ulfur, ja tervetuloa sydämeeni.

SUNNUNTAI:



HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)