maanantai 9. joulukuuta 2019

Kenttärallia, kavionhuoltoa ja maastoilua

Maanantaina 14.10.2019 ajelin sateessa aamuvuoron jälkeen suoraan tallille, sillä niillä poneilla joita ei vuoltu viimeviikolla oli edessä vuolu. Tallilla ensin kökötin hetken autossa harmitellen sadetta, mutta sitten ryhdistäydyin ja hyppäsin ulos. Pihassa oli tyhjää ja kenttä oli vapaana, joten innostuin irtojuoksuttamaan poneja. Nappasin kentälle Braamerin, Ossin, Penan ja Tuhton. Märkä kenttä olisi kätevä, sillä Ossin ja Braamerin jalat puhdistuisivat kätevästi mudasta ennen vuolua. (Tuhto on vuoltu viikko sitten ja Penan tarha on hyväpohjainen ja jalat puhtaat.) Ossi oli fiiliksissä päästessään pitkästä aikaa Penan kanssa irtoilemaan ja ponit leikkivät. Päätin hakea sekaan vielä Jermun. Ilmaria ei voi ottaa kun se karkaa takaportista ja Villeä ei voi laskea muiden kanssa. Ulviksen olisin voinut ottaa, mutten tällä kertaa kokenut että olisi ollut tarpeeksi aikaa testata sitä uusien ponituttavuuksien sekaan.
     Ponit rallittivat onnessaan! Ossi ja Jere leikkivät, Ossi ja B leikkivät, Pena ja Jere leikkivät ja Ossi leikitti myös Tuhtoa. Tuhto riekkui vähän, mutta otti rauhallisemmin kuin muut. B juoksi hurjana reikäpäässä ja onnessaan päästessään kunnolla purkamaan virtaa. Se loikki ja säntäili. Ossi oli leikkisällä ja suloisen iloisella tuulella ja loikki myös innoissaan. Kaikki ponit vaikuttivat iloisen tyytyväisiltä. Voisinpa juoksuttaa koko laumaa samassa! Ehkä vielä joskus.
     Irtoilujen jälkeen Tuhto ja Jere palasivat pihatolle ja Ilmari siirtyi talliin. Sitten vuorossa oli Ilmarin, Brankun, Ossin ja Penan vuolu. Se meni hyvin, kuten aina. Ponien kaviot olivat kivassa kunnossa, joskin Braamerilla on aavistus irtoseinämäisyyttä ja Ilmari on kuluttanut jonkin verran varmasta etusista. Olen saanut ihan kivasti pidettyä kavioita tässä vuolujen välillä ja se oli oikein kiva kuulla. Jatkan harjoituksia.

Tiistaina 15.10.2019 tulin iltavuorosta tallille myöhemmin kuin vakkarit ja tapasin heidät poneineen tallin pihassa. Ville oli tullut Saaran kanssa nätisti puomille parkkiin, vaikka minua olikin vähän jännittänyt kun en ollut mukana. Saara on kuitenkin jo täysi-ikäinen, hänellä on kokemusta oreista ja hän on muutenkin taitava hevosten kanssa. Ei hänellä ollut mitään ongelmia. Minä kipitin hakemaan uljasta Ulvistani. Maastoon lähdettiin hyvin heijastettuina ja kaikilla etutossut jalassa. Poneille laitettiin etutossujen päälle myös putsit, sillä tossujen tarrat alkavat olla jo aika kehnot ja aukeavat. Tossut eivät siitä tipu, mutta alkavat rikkoutua. Minä ratsastin Ulfurilla ilman satulaa, muilla ratsukoilla oli penkit. Me menimme ratsuni kanssa kärjessä ja perässämme tulivat ratsastushommissa Noora ja Ilmari. Heitä seurasivat ajaen Hanna ja Braamer, sekä Saara ja Ville. Näitä seurasivat taas ratsain Sara ja Pena sekä Siiri ja Ossi ja perää pitivät ajaen Olivia ja Tuhto.
     Neljä ensimmäistä otusta oli tosi energisiä, Pena, Ossi ja Tuhto melko tahmeita. Ulfur jännitti aluksi ja jouduin kannustamaan sitä eteenpäin, Ilmari puolestaan meni vähän minne sattuu. Ulfuria taisi jännittää kun illat ovat jo niin pimeitä ja Ilmarilla oli joku oma syy, josta en saanut ihan selvää. Lenkki meni kuitenkin ihan kivasti. Kiersimme autiotalon lenkin kaikissa askellajeissa. Tai noh, ainakin kaikissa perus askellajeissa. Ulviksen kanssa ehkä passasimme ja tölttäsimmekin hieman, jos niin lyhyitä pätkiä lasketaan. Ulfur ei ollut varsinkaan tölttituulella, ja kovia vauhteja menimme tänään vain ihan vähän. En viitsinyt baanattaa, kun karvakamuni oli niin helposti kyttäilevä ja oma ratsastustasapainoni ja -lihaksistoni on vielä heikohko.
     Mukavaa oli ja kaikki meni hyvin! Loppukäynneissä hyppäsin alas ja talutin, ja kaikki muutkin ratsukot tekivät oma-aloitteisesti saman perässä, löysäten lisäksi mahvöitä. Myös osa ajajista taisi kävellä. Hyvää tekee sekä kuskeille että poneille. Tallin pihassa ponit ja Ulvis hoidettiin ja ruokittiin, jonka jälkeen ne palasivat pihalle.

Keskiviikkona 16.10.2019 lähdimme maastoon Annan, Kristinan ja kolmen karvakorvan kanssa. Minä lähdin ratsain Ulfurin kanssa ilman satulaa, Kristina Braamerin kanssa satulalla ja Anna Ossin kanssa ilman satulaa. Ulfur oli kummallinen. Hän jumitteli ja viiskymppisen ekassa risteyksessä kun kannustin eteenpäin, pukkasi pienesti. Istuin selässä vielä kotitien mäen yläpäähän asti ja siellä ratsuni värähdeltyä oudosti hyppäsin alas. Talutin hetken ja koitin sitten nousta kiven päältä takaisin kyytiin. En kuitenkaan päässyt, sillä en saanut karvakamua tarpeeksi lähelle kiveä. Jatkoin taluttaen. Epäilin että hepsua joko jännittää luoksemme hiipinyt pimeys, tai sitten jossain on haava, potkuvamma tai jumi jota en ollut huomannut. Tutkin nopeasti vähän läpi enkä löytänyt mitään. Tallin pihassa en ollut ehtinyt harjailla Ulfuria kunnolla läpi, sillä sen lisäksi että putsasin jalat hyväksi ja laitoin tossut sekä puhdistin pään suitsia ja heijastinriimua varten, elin laittanut ratsujen ruuat turpoamaan, virittänyt kaikille erilaisia heijastimia sekä auttanut Brankun varustuksen eri vaiheissa. Toisaalta Ulfurilla oli myös huomiokorvahuppu, josta se ei pitänyt. Jotain oli kuitenkin muutenkin vinossa. 
     Kiersimme autiotalon lenkin. Me etenimme Ulfurin kanssa taluttaen käynnissä ja ravissa, ratsukot myös laukkailivat vähän. Autiotalon mäki oli ajettu täyteen mursketta. Se oli kavioiden alla upottava ja samalla terävä. Ymmärrän että se on ollut tarpeellista metsäkoneita varten nyt kun metsää kaadetaan ja tukkeja ajetaan pois, mutta on se myös iso sääli. Kaikista maastoreittiemme paikoista se on ollut kaikkein paras. Laukkamäki. Turvallinen laukkamäki, jossa on hyvä pohja ja sopiva jyrkkyysaste. Mäki jossa ei tarvitse miettiä, heittääkö Brankku kuskiaan alas. Mäki jossa uudet ovat harjoitelleet laukkaa. Mäki jossa ponit innostuvat hurjasti ja kaikki nauttivat. Nyt se on meiltä surullisesti pilalla. Eipä mahda minkään, kun emme maata siellä omista. Täytyy etsiä toista paikkaa. Nytkin kokeiltiin laukkaa, mutta ponit eivät halunneet.
    Palatessamme lampaiden kohdalla kohti kotia, nousin Ulfurin kyytiin matalan kivimuurin päältä. Palkkasin herkulla, kuten aina selkään noustuani. Ulvis jumitti sen jälkeen ja luulin, että se pyytää taas herkkua. Sain hepsun eteenpäin, mutta pian se kompastui vähän etusellaan ja pysähtyi taas. Se koitti myös kääntyillä minua kohti ja jyrsiä kenkääni. Tulin alas. Minä en halua ratsastaa, jos se on hevosen mielestä epämiellyttävää. Talutin loppumatkan. Pirelintiellä talutin ravia ja Ulvis juoksi hyvin myös kovaa vauhtia. Päästettyämme ponit vikalla ravilla edelle, hyppäsi Ulvis myös perään lähtiessämme hurjan kaikki jalat ilmassa -loikan. Jotenkin minusta kuitenkin tuntui, että toisella etusella otus kompuroi jonkin verran. Olin entistä vakuuttuneempi, että haluan jo lähiaikoina kuvauttaa heppaseni jalat.
    Kotipihassa löysin Ulfurilta ryntäiden alueelta jumin, tutkiessani sitä Ulvis veti turpansa ryntäisiin koittaen haukkailla minua. Se ei ollut naminkerjäyksen oloista, eikä kuitenkaan silmitöntä vihaa. Se tuntui sellaiselta ”auts, älä koske” -sanomiselta. Pidin BOT-peittoa hetken selässä ja arnikoin ryntäiden alueen kunnolla. Laitoin myös lihaskalvokäsittelijälle kyselyä, että koska hän pääsisi hoitamaan Ulviksen. Tarkkaillaan, tutkitaan ja hoidetaan. Muistakaa: kyllä hevosella on jokin syy siihen, jos se yllättäen on jotenkin haluton tai temppuilee. Pitäkää ystävistänne huolta, älkääkä pakottako niitä kipua vastaan.
    Poniratsukoiden osalta lenkki meni oikein hyvin! Ei hyppimistä, loikkimista tai hölmöilyä. Kun ponit menivät muutamassa kohtaa edeltä, ne vähän hangoittelivat vastaan. Ulviksen perässä olisi ollut kivempi mennä kuin edeltä. Ekana on jännää, mutta ponit kipsuttelivat enemmän reippaampia askellajeja kuin me. Braamerkaan ei vetänyt päätä alas tai mitään. Kristina siirtyykin nyt Braamerin vakkariksi, ihan super kiva! He vaikuttavat oikein hyvältä parilta. Samalla Sara saa vaihdettua keskiviikkoisin Penalle ja saadaan kaikki junnut samalle päivälle.

Torstaina 17.10.2019 kävimme vakkareiden ja ponien kanssa kipsuttelemassa vanhaa Pirelintietä ladolle ja takaisin. Minun kärrieni edessä kipittävän Penan ehdotuksesta kiersimme alkuun myös viiskymppisen, sillä Pentti kovasti halusi sinne. Alkumatkasta menimmekin edellä, mutta koska Pena oli säpsyväinen ja kotiinpäin ehdottava illan hämärtyessä, vaihdettiin kärkeen Braamer jonka kärreillä istui Hanna. Heitä seurasivat ratsuilevat Ilmari ja Noora, sitten me Penan kanssa ja viimeisinä kärrytellen Tuhto ja Olivia. Nooralla ja Ilmarilla oli karvasatula jalustimetta ja tällä kertaa kuolaimet, kun Ilmari on vähän ratsain possuillut kuolaimettomilla. Mennyt siis pusikkoon ilman selkeää syytä. (”Nälkä on syy” t. Ilmari. Tarhassa tosin on lähes vapaa heinä, että tiedä nyt sitä...) Myös Tuhtolla oli kuolaimet, koska hän vetää häikäilemättä ruoholle syömään. Pena ja B olivat kuolaimetta. Etenimme kaikissa askellajeissa ja pehmeällä vanhalla Pirelintiellä menimme melkoisen kovaakin vauhtia. Pena oli innoissaan, loikkasikin kerran ja pukittikin. Odotan innolla, että pääsen laskemaan ponit peltoon irroittelemaan, kun vaan pohjat vähän kerkeisivät jossain välissä kuivahtamaan. Tuhto ja Pena vetivät välillä tosi kovaa raviakin, kun etuponit laukkasivat. Tuhto oli hyvän oloinen liikkeessä ja tuli käynnissä ihan lähelle kerjäämään rapsutuksia. Enää viikko irap-hoitoon!!
     Lenkin jälkeen ponit hoidettiin ja ne saivat hetkeksi BOT-peitot selkiinsä. Tossuja putsatessa huomattiin, että yhdestä on kiristysnauha poikki. Pohjat näissä Equine Fusion All Terrain Jogging -bootseissa ovat hyvät eivätkä ole kuluneet pahasti, mutta tarrat ovat kyllä pettymys. Alle vuosi ja nämä hajoavat jo käsiin. Harmittaa. Tänään poneilla oli siis kaikilla etusissaan tossut ja niiden päällä putsit suojaamassa tarroja. Tuhton toinen punainen putsi jäi jonnekkin lenkin varrelle ja kävimme sitä etsimässä auton kanssa tallilta lähtiessämme, muttemme löytäneet sitä. Jospa se ensiviikon aikana ilmiintyisi jostain. Muutoin oli kyllä oikein kiva talli-ilta. Loppuviikko tuleekin eri postauksessa, sillä meillä oli syysloma ja ponileiri!

IRTORALLIVIDEO & VIIKON KUVAT:

Onnellinen issikanomistaja ja ihanaa maastoilua

Maanantaina 7.10.2019 oli puolen lauman vuolupäivä. Ulfurilta otettiin etusissa olleet kengät pois ja kaikki kaviot vuoltiin. Takasissa ei ollut kenkiä, mutta toinen takakavio on hassu. Sen toinen kantapallo on vajaa ja kavio on epäsymmetrinen. Se ei kuitenkaan tunnu haittaavan Ulvista millään tavalla ja kengittäjä sanoi ettei usko kengättömyydestä olevan haittaa sille. Ulfur itse stressasi kovasti talliin menoa, vaikka se eilen halusi sinne itse tutkiskelemaan. Nyt siellä tosin soi alkuun radio ja karsinoita siivonneen tallinomistajan talikko kolisi, ehkä ne olivat hepsun mielestä hurjia ääniä. Vaikka äänet loppuivat, oli hepsu hermona. Se kakkasi käytävälle 4 kertaa ja tavara oli vetistä. Maha ei ole vielä hyvä, pitää hakea maitohappobakteeria Pikantista. Jännittynyt Ulfur välillä rempoi jalkojaan, mutta meidän kengittäjä on niin ihana, rauhallinen ja hevosystävällinen, että homma sujui silti hyvin. Valtava kiitos kengittäjälle, oot aivan super! Vuolun jälkeen kengätön issikkani pääsi takaisin tarhaan. Siellä hän oli tyytyväinen. Ulfurin lisäksi tänään vuoltiin Tuhto, Ville ja Jermu. Tuhto aina vähän testaa, mutta on pääosin nätisti. Jermu oli kiltisti, Ville vähän testaili onko pakko seisoa jalka ylhäällä. Ensi maanantaina vuollaan loput. Pakko vielä mainita, että kaviot näyttivät ihan hyviltä. Villenkin vino takanen oli pysynyt hyvässä asennossa. Olen siis osannut ehkä tehdä jotain oikein.
     Muilla poneilla oli tänään vapaa, mutta Hanna kävi Braamerin kanssa kahdestaan lenkillä. Tässä raportti Hannalta: ”Ajoin tänää Brankulla ja menin autiotalon lenkin. Brankku oli vähän tahmee, mut muuten mukava. Käveltiin suurimmaks osaks ja ravattiin pehmeissä kohdissa. Lenkin jälkee rasvasin ja myrkytin Brankun ja ruokin sen.”

Tiistai 8.10.2019. Siis tuo hevonen. Minä en löydä sanoja tuolle hevoselle. Ulfur on niin mielettömän ihana ja super, että meinaan haljeta. Haljeta onnesta. Kävimme tänään autiotalon lenkin. Minä ratsastin Ulfurin kanssa kärjessä. Meitä seurasivat ratsain Noora ja Ilmari, heidän perässään tulivat ajaen Hanna ja Braamer ja Saara ja Ville. Näitä seurasivat ratsain Sara ja Pena, Siiri ja Ossi ja viimeisinä kipsuttelivat Olivia ja Tuhto. Ratsastin ilman satulaa ja jännitti. Silleen iloisesti. Käynneissä pysyin tietysti hyvin kyydissä. Ravissa ja töltissä myös. Laukkaa otimme ekaa kertaa autiotalon mäkeen ja olin jännittänyt kovasti, pysyin kuin pysyinkin hienosti kyydissä! Aivan mieletön fiilis! Ylitin itseni, yllätin itseni ja hevonen hoiti homman kotiin! Otukset olivat Tuhtoa ja Ossia lukuunottamatta reippaalla päällä. Ossi arkoi ja sille pitää laittaa huomisesta eteenpäin ainakin etutossut aina maastoon. Tuhtolla oli tossut, mutta sillä vaivaa osin kinnerpatti ja osin se haluaisi vain jäädä lenkillä syömään. Takaisin tullessa Tuhto ja Olivia jäivätkin lampaiden ja sillan välille keskustelemaan siitä, jatkettaisiinko matkaa vai syötäisiinkö. Muu letka jatkoi, kunnes hoksasimme tilanteen. Lähdin Ulviksen kanssa hakemaan heitä, mutta Ulvis olikin eri mieltä. Se kääntyi äkisti ympäri, mutta hei, pysyin kyydissä! Käyntiä toki mentiin, mutta kuitenkin. Ossi ja Siiri lähtivät sitten mukaan ja pian Olivia ja Tuhto tulivatkin sieltä. Omaa tahtiaan saa tulla rauhassa perässä, mutta ei nyt sentään syömään jäädä. Hönö Tuhto.
     Päästyämme Pirelintiellä mäen alas, jatkoimme ravilla/töltillä. Sitten, koska uskalsin ja innostuin, nostimme laukan! Pian huomasin, että menimmekin passia välissä ja sitten taas laukkaa. Se on hauskaa ja Ulfur oli ihan innoissaan. Jarruttaessani se siirsi passille ja sitä kautta töltille. Voi miten mielettömän hauskaa ja siistiä se olikaan! Kaikki viisi askellajia läpi ilman satulaa ja pysyin kyydissä! Olen ylpeä itsestäni ja onnellinen tästä hevosesta! Ulfur on niin kiltti ja luotettava ja sillä on tasaiset liikkeet ja leveä selkä! En voinut vastustaa kiusausta ottaa vielä yhtä laukkaa kotitien mäkeen. Minä halusin, hevoinen halusi, ja sitten mentiin! Voi elämä tätä onnea!!
     Loppukäynnit kävelin maastakäsin, sillä ystäväni ansaitsee kevyet mukavat loppuverkat ja minulle tekee hyvää kävellä. Päässään Ulfurilla oli suitsien alla uusi juuri postista saapunut Horzen heijastinriimu ja myös poneille pitäisi hankkia maastoiluun uudet sellaiset. Postissa tuli myös Villen uusi neopreeninen ajomahavyö, sekä kaksi alennusriimua Ulfurille ja kaksi instagram-arvontaan (@tuulifer). Jotain vielä... heijastinkorvahuput Ulfurille! Jep. Uudet pidemmät ja hellemmät kuolaimet Ulfur vielä tarvitsisi ja olen ajatellut, että voisimme kokeilla Neue Schule Turtle Tactico -kuolainta. Kuolaimettomia haluan myös ehdottomasti alkaa käyttämään, jahka saamme ensin vielä lisää varmuutta ja luottamusta.
     Saara kokeili tänään tosiaan yhteistyötä Villen kanssa. Pihaan tuodessa Ville oli cool, vaikka isot pojat olivat jo pihassa. Orhimies käveli ongelmitta muista ohi ja chillasi nätisti omalla paikallaan. Vaan auta armias, kun Ulfur tuli pihaan. Ville meni aivan sekaisin ja alkoi huutaa ja elvistellä. Tämä jatkui aikalailla lenkin alkuun asti. Siinä on varsalla totuttelua taas uuteen tyyppiin, mutta hyvä tulee. Saara oli onneksi tyyni, kärsivällinen ja ystävällinen. Lenkillä kaikki meni hienosti ja Saara piti Villestä. Hän alkaa ajamaan Villellä tiistaisin, joka on ihan super hieno homma! Mahtavaa, nyt Ville pääsee ajoon kolmesti viikossa ja sillä on ensimmäinen vakkari!
     Muidenkin osalta lenkki meni hienosti ja kaikilla oli kivaa. Ilma oli hyvä ja suhteellisen kuiva. Lenkin jälkeen ponit hoidettiin ja ruokittiin. Elämä on kuulkaa aika mahtavaa. Nauttikaa jokaisesta hyvästä hetkestä ja muistakaa jakaa positiivisuutta ympärillenne!

MAANANTAI & TIISTAI:

Keskiviikkona 9.10.2019 laitettiin kaikille lenkille lähteville karvakorville etujalkoihin töppöset. Testataan, liikkuisiko Ossikin näin mielummin. Vähän tahmea se oli silti. Minä ratsastin kärjessä Ulfurin kanssa, Linnea Ilmarin kanssa, Kristina Braamerin kanssa, Anna Ossin kanssa ja Tuhtolla oli erän tallilainen neiti lainakuskina. Minä, Linnea ja Anna olimme satulatta, muilla oli penkit. Alkuun meillä oli haasteita, sillä Ilmari kiikutti Linneaa pusikkoon syömään. Sitten myös Tuhto vetäisi itsensä vihreälle ja jäi jäkittämään peltolenkin alkuun, vaikka muut jatkoivat ravissa. Siitä kuski saikin hyvän tovin tapella ponia liikkeelle, Tuhto ensin vain korvaansa lotkauttamatta söi ja kun raipalla käskettiin alkoi pukittelu ja pystyynhyppiminen. Kuski tuli alas ja sai ponin talutettua tielle, mutta poni vain veti ruoholle kuskin koittaessa takaisin selkään. Epätoivo alkoi jo paistaa neidin kasvoilta, kunnes hän vihdoin sai Tuhton matkaan. Hieno erävoitto! Loppulenkki sujui paljon paremmin ja stopeista päästiin jatkamaan helpommin!
     Kierismme autiotalon lenkin ja etenimme kaikissa askellajeissa. Tai siis ponit etenivät kaikissa kolmessa omassaan, me Ulfurin kanssa myös tölttäsimme, muttemme passanneet. Braamer veti päätä alas vain yhdessä laukassa, mutta muutoin se oli ihan kiltti siltä osin. Tosin, B oli hyvin energinen pikku raketti ja suikkasi kaksi kertaa minusta ja Ulviksesta ohi. Ensimmäisen kerran täysiä innosta puhkuen autiotalon mäkeen (jossa lähes aina laukataan ja kovaa) ja toisen kerran ravilla Pirelintiellä kotiinpäin. Onneksi se kyllä hidastaa kiltisti, kun saa vähän päästää höyryjä.
     Loppujen lopuksi lenkkimme oli oikein hauska ja kaikki selvisivät kunnialla kotiin. Jos Tuhton lainakuski tulisi käymään useammin, alkaisi homma varmasti pikkuhiljaa sujumaan. Tuhto ei ole helpoin poni, mutta se on kultainen kun yhteinen sävel löytyy. Neiti oli myös tosi mukava ja sitkeä, sekä ylitti itsensä hienosti. Ulfuriin olin jälleen super tyytyväinen, jonka lisäksi olen ylpeä omasta tasapainostani pitkästä (3v) ratsastustauosta huolimatta. Loppukäynnit kävelin taas maasta taluttaen ja Ulvis vaikutti tyytyväiseltä. Se tulee varmaan viihtymään ratsunani oikein hyvin, sillä shettisten kanssa maastoillessa täytyy käynnissä välillä odotella ja syödä. Kauhian kätevää.

Ps. Pisteet Ulvikselle, joka ei singonnut kummallakaan kerralla Braamerin perään, vaan odotti minua nätisti.

Torstaina 10.10.2019 kurvailin töistä aamuvuorosta tallille, napaten matkanvarrelta mukaan Siirin. Tallilla haimme Tuhton ja Ulfurin ja lähdimme lenkille. Minä ratsastin Ulviksella ja Siiri talutti Tuhtoa. Tuhtolla ei ratsastettu tarkoituksella, sillä talutuslenkkeily on kevyempää sen jalalle. Haaveilin autiotalon lenkistä, mutta koska koemielessä olimme jättäneet molemmilta otuksilta tossut pois piti suunnitelmaa vaihtaa. Ulfur arkoi dramaattisesti edestä, varmaankin koska a) se on herkkä etusistaan ja b) se ei ole tottunut olemaan edestä kengättä. Tuhtokin oli nihkeä. Olimme päässeet kotitietä mäen yläpäähän, muttemme jatkaneetkaan alas vaan palasimme kotiin takalenkin kautta. Ulfur oli jännittynyt, sillä se oli jostain syystä kytännyt kovasti meitä ennen maastoon lähteneen suomenhevosen perään. Takalenkin pelto-osuudella vähän ravasimme ja tölttösimme ratsuni kanssa, mutta koska en ollut varma jarrujemme toimivuudesta päädyin pitämään karvakamun lopulta käynnissä. Menimme lähes tölttiä kotia kohti, juuri ja juuri käynnin puolella. Otus oli vauhdissa.
     Koitin jatkaa ratsastusta kentällä ja myös Siiri ja Tuhto tulivat perästä kentälle. Samat kolme hitainta askellajia olivat minulla ja Ulviksella käytössä myös kentällä, mutta Ulfur oli kovin jännittynyt. Päätin lopettaa ja kävellä vielä hetken. Myös tarhoissa olevat hevoset olivat jännittyneitä ja lennokkaalla tuulella. Ne hyppivät ja juoksivat, välillä pysähdellen ja hetkeksi rauhoittuen. Sitten yksi niistä lähti pukkilaukkaa ja muut seurasivat. Siinä kohtaa Ulviksella napsahti. Se loikkasi, käännähti ja pukitti. Tai jotain sinne päin, kaikki kävi hyvin nopeasti ja olin sekunnin sadasosissa kaulalla. Kuin ihmeen kaupalla sain pidettyä harjasta kiinni. Kiltti pieni ratsuni ei laskenut päätään alas pudottaakseen minua ja sain kammettua itseni takaisin. PYSYIN KYYDISSÄ ilman satulaa loikassa ja pukissa! Oli aivan mahtava ninjafiilis, vaikka vasen pohje vetikin totaaliseen jumiin ja jännitin muutenkin! Pienen pätkän käveltyämme tulin hallitusti alas ja talutin loppukäynnit. Voittajatunnelmat. Ylitin jälleen itseni, ja voi loppujen lopuksi niin kilttiä pientä ratsuani.
     Ulviksen ja Tuhton palattua pihalle, oli seuraavien karvakorvien vuoro. Siiri nappasi Penan, Olivia Tuhton, Hanna Braamerin ja Noora Ilmarin. Saaran kanssa siirsimme agilitykamat uuteen säilytyskohtaan katoksessa ja sen jälkeen haimme varsat. Otukset varustettiin poikkeuksellisesti kentällä, sillä ulkotallin edestä ajoi traktori. Traktori toi hiekkaa uutta ponien parkkipaikkaa varten. Siitä lisää myöhemmin! Lenkille lähdettiin niin, että Braameria ajoi tietysti Hanna, Ossia Olivia, Penaa Siiri, Villeä Saara, Ilmaria Noora ja minä olin Ilmarin ja Nooran kyydissä pitäen Jereä peräponina. Jeren eskari jatkuu ja sillä oli päällään valjaat totutusmielessä. Ne ovat meidän pikalukkovaljaamme, sillä niistä ei tarvinnut irrotella mitään aisaremmejä tms. ja toisaalta niistä kuuluu vähän myös kilkatusta, joka on totutukseen ovelaa.
    Kiersimme alkuun viiskymppisen, jottemme olisi hiekkaa ajavan traktorin tiellä. Sen jälkeen koitimme vanhaa Pirelintietä ladolle, muttemme päässeet sillä siellä oli jokin traktori töissä ja tie tukittu. Päädyimme autiotalon lenkille, joka oli mukava, tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Etenimme kaikissa askellajeissa. Peltolenkillä mentiin täyttä höyryä sekä mennessä että tullessa. Ilmarista katosivat jarrut molemmilla kerroilla, varmaan se otti kipinää siitä kun Jermu pinkoi niin kovaa. Osittain varsa taisi olla innoissaan, osittain jännittynyt. Ekalla kerralla sekä Ilmari että Jermu vetivät kunnon pukitkin. Ossi oli ainoa tossullinen, muut kulkivat ilman. Jere arkoi muutaman kerran enemmän, se ei ole tottunut kun käy tiellä niin harvoin. Täytyy tossuttaa sitä jatkossa ja totutella pikkuhiljaa. Ville oli tänään tosi nätisti eikä hillunut hoitaessa tai talutteassakaan ja Saara kehui nuorta herraa kovasti. Ville on tehnyt hyvän vaikutuksen!

Ps. Tänään Ulfur siirtyi virallisesti minun nimiini! <3

KESKIVIIKKO & TORSTAI:
(Ja vahingossa yksi lauantailtakin.)

Perjantaina 11.10.2019 taisi olla talliton päivä. En muista miksi. Kai se on välillä huilattavakin, tai tehtävä kouluhommia. Lauantaina 12.10.2019 maastoiltiin vaihtelevassa syyssäässä. Välillä tuhnutti vettä, välillä paistoi Aurinko. Välillä tuuli kovasti, välillä oli aivan tyyntä. Näimme sateenkaaren ja illalla taivaalle nousi upea täysikuu. Tallipäivä alkoi ajoponien hakemisella, hoitamisella ja varustamisella. Minä nappasin kaverikseni Villen, joka oli rauhallisella tuulella eikä hillunut taluttaessa yhtään missään kohtaa. Hyvä Viltsu! Hanna otti ajokamukseen Braamerin, Olivia Tuhton ja Linnea Ossin. Kävimme ajellen vanhaa Pirelintietä ladolla ja takaisin, jonka jälkeen loppukäyntejä käveltiin vielä asfalttitien reunaan ja takaisin. Ville oli reipas ja vähän turhankin pirtsakka. Se taisi ottaa kipinää valtavista hanhiparvista, jotka kaartelivat ja kaakattivat pelloilla. Välillä kuljimme varsan kanssa edeltä, välillä vaihdoimme turvaksemme eteen Ossin. Etenimme kaikissa askellajeissa ja lenkki meni hyvin. Ossi oli käynnissä tosi tahmea, mutta ravissa ja laukassa se oli ihan normaalin reipas ja hyväntuulisen oloinen. Braamer oli hyvin energinen ja olisi mielellään ottanut kunnon laukkaspurttia. Tänään ei ollut siihen vielä sopivaa tilaisuutta. Tuhto oli ihan normaali, se enemmin ravaa kuin laukkaa (kinnerpatti), muttei ollut mitenkään jälkeenjäävä tai nihkeä. Lenkin jälkeen ponit saivat hetkeksi BOT-peitot selkiinsä. Sitten ruokinnan kautta pihatoille.
     Ajolenkin ajan Pena oli ollut Jermun kanssa varsojen pihatolla. Kahden vakkarin peruttua sille ei ollut ajelijaa, enkä alustavista suunnitelmistani huolimatta tohtinut ottaa Penaa peräponiksi, sillä oli tuulista ja hirvenmetsästyskausi on alkanut. Kumpikin seikka lisää ponien jännitysmomenttia, jonka vuoksi on parempi pitää hallinnassaan vain yhtä ponia kerrallaan. Hirvenmetsästäjät eivät tietenkään liiku noissa lähimaastoissa joissa ratsastamme, mutta heidän huutonsa ja aseen laukaukset kuuluvat tallille hyvin laidunten takaisesta metsästä. Se jännittää otuksia. Hiirakot shettikset saivat valintansa mukaan joko leikkiä tai hengailla keskenään. Ne pitävät toisistaan kovasti. Ennen Villen pihatolle paluuta siirsin Penan takaisin omaan aitaukseensa.
     Ajojen jälkeen vuorossa oli vielä toinen maastolenkki, joka tapahtui ratsain. Sinne lähti Hanna Oivan kanssa, minä Ulfurin kanssa ja Olivia Ilmarin kanssa. Virittelimme otuksille hyvät heijastimet (kuten ajoponeillakin oli ollut), joihin panostamme nyt vielä lisää kun metsästyskausi starttasi. Ilmarille laitettiin karvasatula, Oivan kanssa mentiin ilman ja minä nappasin Hellulta lainaan saadun joustorunkoisen issikkasatulan testiin. Oli outoa istua satulassa! Tykkään sittenkin enemmän mennä ilman. Olin jotenkin korkealla ja kaukana hevosesta. Penkki on minun makuuni myös vähän liian kova ja oikeastaan minun ahterilleni melkein pieni. Ulfur vaikutti olevan penkin kanssa ihan ok ja satula tuntui jakavan painoa aika tasaisesti hevosen selkään. Selkärangan tilasta leveyssuunnassa en ole varma, sitä pitää tarkkailla.
     Ratsastuslenkkimme kiersi vanhaa Pirelintietä peruslenkki kolmoselle. Pellolla mekastivat varmasti tuhannet hanhet, joita hepsut vähän katsoivat varauksella, mutteivät onneksi suoraan säikkyneet. Kävimme kiertämässä hiekkaympyrällä ja sen jälkeen seurasimme hetken vanhaa polkua, mutta se oli niin umpeen kasvanut että jouduimme kääntymään takaisin. Palasimme peruslenkille ja lopuksi kiersimme vielä autiotalon lenkin. Oli aivan ihanaa, vaikka olenkin surkea keventämään nykyisillä lihaksillani. Etenimme kaikissa askellajeissa, muut kolmessa ja minä ja Ulvis viidessä. Suurimmaksi osaksi kävelimme ja pääosin lenkki oli rauhallinen. Nautin kovasti! ”Hyppäsimme” kahteen kertaan puunrungon, joka oli siis nuori koivu ja saman paksuinen kuin normi maapuomi. Mutta hauskaa oli! Ulfur hyppäsi myös erään lätäkön ja se oli super kivaa! Voi että olen onnellinen tästä hevosesta! Olen ikävöinyt ratsastamista, vaikkei se vieläkään ole minulle se tärkein asia. Uskokaa huviksenne, kyllä minä Ulviksen pitäisin, vaikkei hänen kanssaan jostain syystä voisikaan ratsastaa, mutta onhan tämä ihanaa! Ilmari oli lenkillä nätisti ja hienosti, joskin se vaikutti vähän väsähtäneeltä loppukäynneissä. Talutimme kaikki maasta loppukäynnit ja satulallisilta löysättiin vöitä. Ilta oli jo pimennyt ja täysikuu kivunnut taivaalle. Ilma oli viileää ja raikasta hengittää. Hieno upea elämä. Kiitos maailmankaikkeudelle tästä kaikesta!
     Viedessämme Ulfurin ja Ilmarin takaisin pihatolle, nousi Hanna Ulviksen kyytiin. Talutin hevoista ja Hanna oli kyydissä pihatolle asti. Joku päivä Hanna pääsee ratsastamaan ihan kunnolla, kun vaan tulee sopiva tilaisuus ja Ulvis on valmis.

Sunnuntaina 13.10.2019 maastoilimme Ulfurin, Saaran ja Penan kanssa. Ulfur oli minun ratsunani ja Saaran ajokiksi valikoitui Pena, sillä Pentti ei ollut eilen liikutuksissa mukana. Ennen lähtöä testasin muuten koppakärryn rengasta meidän kotikilpureihin. Se mahtui! Haarukan kavennuksista johtuen rengas ei mahtunut pyörimään, mutta pienellä muokkauksella homma tulee rullaamaan loistavasti. Kotona en halua ajaa kapeilla renkailla, sillä ne eivät ole kovin kestävät. Siksi haluan hankkia leveämmät myös kotikilpureihin. Kärrit tulevat olemaan hauskan näköiset!
     Maastoon lähdettiin vähän arvellen, sillä hirvenmetsästäjillä on ollut tänään meno päällä. Ajot tapahtuvat lähellä tallia ja varustaessakin kuului pari laukausta. Otukset olivat jännittyneitä. Emme toki tietenkään menneet sellaisiin paikkoihin joissa olisi ajettu hirviä tai ammuttu, vaan pörräsimme lähellä asutusta ja isompia teitä. Meillä oli myös ihan hyvät heijastimet, niin ihmisillä kuin kaviokamuillakin. (En tiedä, pitäisikö Ulfuria sanoa hevoseksi vai poniksi. Se on rekisteröity poniksi, kuten issikat aina ennen. Nykyään ne rekisteröidään hevosiksi, kuten esimerkiksi Hellun Kambur. Tavallaan Ulvis on hevonen (islanninHEVONEN), tavallaan poni koska on alle 148 cm.) 
     Kiersimme tänäänkin peruslenkki kolmosen ja kävimme hiekkaympyrällä. Kaakattimet ovat kaikonneet pellolta, toivon niille turvallista matkaa talvehtimispaikoilleen. Ulvis koitti alkulenkistä kääntää pari kertaa ympäri, mutta rentoutui pikkuhiljaa ja sitten meillä meni oikein hyvin. Etenimme suurimmaksi osaksi käyntiä, mutta myös ravasimme ja laukkasimme sopivissa kohdissa. Jossain kohtaa aion kyllä kuvauttaa Ulfurin jalat, ihan varmuuden vuoksi. Se kompuroi jonkin verran tänään, joka voi johtua esimerkiksi jumista, väsymyksestä, vähän väljistä etutossuista tms. On kuitenkin kiva tietää onko jaloissa jotain, mikä pitäisi ottaa huomioon tai hoitaa jollain tapaa. Ulvishan on myös hyvin herkkä edestä, joka voi olla ihan vaan herkkyyttä, mutta on mielenkiintoista tietää ovatko esim. kavioluut ihan normaalissa asennossa jne. (Sama Tuhton kanssa.) On sitten selkeämpää suunnitella ruokinta- ja laidunnuskuvioita. Ulfur oli käynnissä tahmea, mutta muutoin reipas. Sillä oli iloinen ilme ja se oli hyväntuulisen oloinen. Pena oli oikein reipas. Lisää tällaisia pitkiä lenkkejä joilla kävellään paljon, se on rentouttavaa ja hevoseläimille luontaista liikuntaa.

Ps. Keventäminen on vaikeaa. Voi hyvänen aika, miten voikaan olla lihakset hukassa! Pikkuhiljaa opin taas ja pääsen hommaan kiinni. Täytyy lunastaa tämä satula Hellulta, sillä tämä vaikuttaa ihan passelilta Ulfurille.

LAUANTAI:

SUNNUNTAI:

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Monenlaista maastoilua ja toteutunut unelma

Maanantaina 30.9.2019 hain tallille saavuttuani Ulfurin tarhasta ja harjailin sitä ulkotallin edessä. Odottelin valokuvaajaa, jota ei alkanut kuulua. Olin jo huolissani, mutta onneksi hänelle ei ollut käynyt mitään kamalaa. Päiväunet olivat vain vahingossa venähtäneet. Me siirryimme Ulfurin kanssa tallin pihalta kentälle, kun kenttä vapautui. Kapsyttelimme kentällä, harjoittelimme luopumista sekä opettelimme painon siirtämistä taakse. Luopumisessa Ulfurin koittaessa kerjätä namia odotin niin kauan, että se luovutti ja lopetti. Yleensä se myös käänsi päänsä pois ja sitten palkkasin. Tämä on useassa lähteessä todettu ongelmalliseksi, mutta aloitamme tästä ja katsomme mitä teemme seuraavaksi asian suhteen. Painonsiirrossa testailen Ulfurin kanssa sellaista, että annan kevyesti painetta ryntäältä ja palkkaan heti kun Ulfur siirtää painoaan taakse. Ulfur tekee "temppuja" innoissaan, joskin on vähän sählä. Välissä Fanni kävi moikkaamassa meitä ja sovitimme hänen ylimääräistä satulaansa Ulfurille. Harmiksemme se ei istunut kunnolla. Tänään sain myös viestiä Ulfurin omistajalta. Sovimme kaupoista. Ulfur jää laumaani. Olin jälleen haljeta onnesta. Valtava kiitos sinulle Nina! Lupaan rakastaa Ulfuria ja pitää siitä hyvää huolta! Olet koska tahansa tervetullut sitä katsomaan. 

Tiistaina 1.10.2019 syyskuu oli ohi ja lokakuu luonamme. Siinä oli taas aihetta iloon, sillä kuukauden kestänyt herkkulakkoni päättyi. Hyvä minä, hienosti selvisin! Tallille kurvailin hyvin mielin nelisenkymmentä minuuttia ennen vakkareita ja hain Ulfurin kentälle. Harjoittelin sen kanssa hetken painonsiirtoja, jonka jälkeen suitsin otuksen ja parkkeerasin sen jakkaran viereen. Sitten nousin selkään ja annoin ratsulleni herkun. Ratsastin pari kierrosta kentällä, menemättä ollenkaan takapäätyyn. Ulfur vaikutti hieman siltä, että sitä arvelutti mitä tässä nyt tapahtuisi. Minä keikuin selässä huonon tasapainoni kanssa ja yritin istua suorassa. Ulvis vähän stoppaili, ehkä kerjäten lisää leipää, ehkä miettien pysyisinkö varmasti kyydissä, tai sitten ihmetellen mikä minua jännitti. Olin haltioissani pienestä harjoituksestamme ja kehuin ratsuani paljon. Alas tultuani taluttelin vielä vähän kentällä, myös ravissa. Ai että olen onnellinen, että sain Ulfurin osaksi elämääni!
     Ulfurin palattua pihatolle ja vakkareiden saavuttua paikalle nappasimme kaikki isot pojat (B, O, P, T ja I) ja hoidimme ja varustimme ne. Isot pojat alkaa olla harhaanjohtava käsite, koska Ulviskin on iso poika ja Villekin on ensivuonna jo nuori, eikä varsa. Hmm. Lähdimme maastoon niin, että minä talutin Braameria, Siiri ratsasti Ossilla, Sara ratsasti Penalla, Noora Ilmarilla ja Olivia Tuhtolla. Olen miettinyt jo jonkin aikaa, että voisimme nätisti vaivihkaa kävellä tien reunaan pehmeälle oman ponipolun, jolla ponien olisi hyvä kulkea tossuitta ratsain ja taluttaen. Sellaisia polkuja on monessa paikkaa, esimerkiksi Korrin lähistöllä ja Yli-Tokolla. Kävelimme pienrareita pitkin kotitiellä ja Pirelintiellä. Ilmari oli ihan kympillä mukana suunnitelmassa, suurimmaksi osaksi myös Braamer. Muut ponit osallistuivat vaihtelevalla menestyksellä. Pirelintieltä jatkoimme kohti autiotalon mäkeä ja laukkasimme sen ylös. B sai tykittää ratsukoiden perään vapaana ja nappasin sen ylhäällä kiinni. Autiotalolla on kaadettu paljon metsää ja siellä on tukkipinoja, havuja ja metsäkoneen uria. Lähdimmekin metsäkoneen uria pitkin pienelle seikkailulle ja oli oikein mukavaa. Sitten palasimme kotiin, tehden taas reunapolkuja. Etenimme lenkillä kaikissa askellajeissa, joskin lenkki oli hyvin rauhallinen. Mukavaa oli.

MAANANTAI/TIISTAI:

Keskiviikkona 2.10.2019 maastoilimme Nooran, Annan, Ilmarin, Ossin ja Ulviksen kanssa. Lähdimme iloisin ja reippain tunnelmin matkaan niin, että minä talutin Ulvista, Noora ratsasti Ilmarin kanssa ja Anna Ossin kanssa. Kuljimme kohti autiotaloa ja jatkoimme Pirelintiellä eilistä reunoja pitkin menoa. Ulviksella oli takajaloissaan Tuhton talvitossut. Ne ovat 0-koon Cavallot, eli juuri Ulviksen kokoa! Tuhtolle ne ovat jonkin verran isot, josta johtuen sillä on ollut niissä sukat ja on menty vain hissuksiin. Nyt ne ovat tästä eteenpäin Ulfurin. Laitoin tossut siksi, koska toinen takanen on kulunut tosi kummalliseksi ennen minulle tuloa. Tai ei ehkä kulunut, vaan siitä puuttuu osa toista kantapalloa. Otinkin siitä eilen kuvat. Onneksi se ei tunnu menoa haittaavan ja kengittäjä tulee katsomaan sitä maanantaina. Etusissa Ulfurilla on rautakengät.
     Kiersimme autiotalon lenkille ja sieltä poikkesimme kallion päälle kiipeilemään. Ulfur oli iloisella ja reippaalla päällä, eikä tuntunut enää niin stressaantuneelta. Toki sitä hieman välillä jännitti. Sillä oli varmuuden vuoksi suitset ja hyvä niin, sillä eräässä kohtaa Ulfur meinasi lähteä. Ylitimme silloin juuri kohtaa, jossa oli metsänhakkuun jäljiltä risuja ja Ulviksen taktiikka oli mennä nopeasti harppoen yli huonosta kohdasta. Etenimme lenkillä käynnissä, ravissa ja laukassa. Ulvis tosin laukkasi vain muutamia askelia, koska en saa juostua tarpeeksi lujaa sen vierellä. Loppukäyntien alkaessa vihaisen mummon mäen kohdalla, pyysin Nooraa punttaamaan minut Ulfurin kyytiin. Se oli hankalaa, mutta kiitos Noora! Hah, olen aavistuksen painavampi, kuin Noora ressukka. Ratsastin Ulfurilla käynnissä kotiin. Riimunnarusta sai ihan passelit ohjat. Voi mikä mahtava fiilis ja ihana Ulfur!
     Tallin pihassa otukset hoidettiin ja ruokittiin. Sain myös kuulla, että Ulfurin ötökkähuppu oli tippunut jo aamulla, mutta kellään ei ollut ollut aikaa sitä laittaa takaisin. Noh, enää se ei ole niin tarkkaakaan, vaikken silti Ulfurille silmätulehdusta haluaisi. Huppu oli rikki, joten otin sen kotiin korjaukseen. Nyt Ulvis on ilman hattua, mutta eipä se sitä muutenkaan pidä päässään, joten aivan sama. Mutta hei, ihana maastolenkki loistavassa seurassa ja kauniissa syksyisessä luonnossa!

Torstaina 3.10.2019 aloitin talleilut laskemalla varsat kentälle painimaan ja ne saivat kaverikseen myös vuotiaan pikkusuokkiorin. Kolmikolla oli hauskaa leikkiessään innoissaan. Vakkareiden kanssa kävimme ajaen rautasillalla ja takaisin. Noora ajoi Ilmarin kanssa, Olivia Ossin, Saara Tuhton, Hanna Braamerin ja Siiri Penan. Minä hyppäsin Nooran viereen ja nappasin Ulfurin perähevoseksi. Se ei ehkä ennen ollut ollut perähevosena, sillä se ei juurikaan tajunnut varoa kärrien renkaita koipiensa kanssa. Hevoinen oli kuitenkin mukana hyvällä asenteella, eikä ollut toksmoinaankaan koko hommasta. Ulfuria on kuulemma ohjasajettu, muttei koskaan ajettu. Se onkin meillä edessä myöhemmin, kun nyt ensin rauhassa tutustutaan ja Ulvis kotiutuu kunnolla. Etenimme lenkillä kaikissa askellajeissa ja sujui oikein hyvin. Ulfur olisi ehkä toivonut hieman kovempaakin vauhtia pitkine koipineen. Loppukäynneiksi kiipesin taas kyytiin, tällä kertaa kärrien päältä. Se sujuikin näppärästi, jahka hevoinen ja kärryponi olivat hetken paikallaan. Ulfurilla oli taas suitset päässään ja pitkästä talutusköydestä sai hyvin tehtyä ohjat. Uskalsin jopa pyytää Ulfuria tölttäämään pienen matkan ja se oli aivan super siistiä!

Perjantai 4.10.2019 oli talliton päivä, en ole lainkaan varma miksi. En muista, eikä siitä ole kirjoitettu mitään syitä miksi. Ehkä olin jotenkin huonovointinen. Oranssia maastoilusatulaa tuunailin kotona, ompelemalla siihen heijastinta. Lopputulos oli oikein hauskan näköinen.

KESKIVIIKKO:

TORSTAI & PERJANTAI:


Lauantaina 5.10.2019 intouduin tallilla järjestelemään varusteita ja siivoamaan varustekoppejamme, sillä Ikeasta tilaamani hyllynjakajat olivat tulleet ja pääsin ripustamaan yhden Ulfurin kaappiin. Osa tavaroistamme on tällä hetkellä siis ulkotallin varustehuoneessa, osa omissa kahdessa varustekopissamme ja loput vintillä. Kyllä, olemme levittäytyneet huolella, mutta minkäs teet kun on 8 otusta ja niiden kaikki tavarat. Oma paikka ois jees ja suurella odotuksella elän sitä kohti. Annika ja Noora tulivat tallille jossain kohtaa. Olin huonolla tuulella, osittain siksi että minulla oli jostain syystä huono olo ja osittain siitä, että stressaan ponien liikutuksesta kun koko ajan on peruutuksia. Päätin antaa tyttöjen maastoilla keskenään etten pilaisi heidän reissuaan. Jatkoin itse varusteiden järjestelyä ja läpikäyntiä.
     Myöhemmin hain Ulfurin ulkotallin eteen ja varustin sen. Selkäänsä se sai Hellulta testissä olevan ruskean joustorunkoisen issikkasatulan, sekä uuden tällä viikolla Pikantista ostetun ruskean huovan. Ulvis pyöri rauhattomasti ja satuloiminen oli haastavaa. Poni (tai hevonen, tai mikä hän nyt onkaan,) on kunnon tankkeri, eikä satulaa ole helppoa saada suoraan ja oikeaan asentoon, hyörivän tynnyrin päälle. Ulfurin maha on löysällä ja turvonnut, varmaan ainakin osittain siksi kun sen laumaan on vaihdettu juuri kuivaheinän tilalle esikuivattu säilörehu. Pyysin vaihtoa siksi, kun Ulfur yskii kun kuivaheinä käy sen henkeen. Ulfurin omistaja varoitteli siitä ja suositteli heinien kastelua. Helpommaksi tuli nyt vaihtaa pölyävä kuivaheinä kosteampaan esikuivattuun. Olisin vain itse totuttanut hevoset pikkuhiljaa uuteen heinään, enkä vaihtanut samantien, mutta tallin puolesta asia meni nyt näin. Maha reagoi, toivottavasti se tulee pian kuntoon. Toisaalta osa on varmasti stressiä, Ulfur kakkaa aina vähintään kerran kun sen ottaa ulkotallin eteen parkkiin. Usein useammankin kerran. Ulfurilla on muutes myös useita puremajälkiä, joista on ihokin rikki. Pitää vähän tarkkailla, jos selviäisi kuka niitä on tehnyt, miksi ja miten niiden syntyä voisi estää. 
     Päätin uskaltautua pienelle ratsastukselle, sillä rauhallinen liikkuminen voisi tehdä hyvää myös mahalle ja Ulvis on ollut nyt niin iloinen lenkeillä. Nousin jakkaralta selkään ja suuntasimme viiskymppiselle. Keli oli tuulinen ja Ulfur oli lenkillä ainoa kaviokas ja paikka ja tilanne oli uusi. Nämä syyt, sekä mahdolliset vatsavaivat, olivat varmaan syitä siihen miksi Ulfur oli niin levoton. Minäkin jännitin osaltani. En luottanut täysin omaan tasapainooni ja siihen, ettei ratsuni jättäisi minua matkasta. Ratsu taas ei luottanut täysin siihen, että voisin suojella häntä luolaleijonilta ja muilta lenkin varrella vaanivilta pedoilta. Ensimmäisen suoran päässä kävimme keskustelua siitä kumpaan suuntaan lähdetään ja sain tehdä töitä saadakseni ratsuni oikealle reitille. Harkitsin alastuloa tilanteen rauhoittamiseksi, mutten enää olisi päässyt kyytiin enkä halunnut luovuttaa vielä. Halusin todistaa itselleni ja Ulfurille, että selviäisimme hengissä ja että ratsain on ihan hyvä liikuskella lähiluonnossa. Olimme jännittyneitä, vaikka kuinka koitin rentouttaa itseäni ja rauhoittaa ratsuani. Etenimme käynnissä ja vähän tölttäilimmekin. Tallin pihaan palattuamme Ulfur tuntui rentoutuvan. Hengissä kotona. Täytyy nyt varmaan varmuudenvuoksi jatkaa liikutusta maastakäsin, kunnes Ulviksen maha on taas kunnossa. Maitohappobakteeria voisi hakea myös ylipäätään koko laumalle Pikantista maanantaina.
     Myöhemmin iltapäivällä myös Olivia ja Hanna kävivät ajelemassa ponien kanssa. Tässä raportit sekä aiemmin Annikan kanssa käyneeltä Nooralta, että myöhemmin Hannan kanssa käyneeltä Olivialta. Ensin Nooran raportti: "Tänään ajettiin Annikan kanssa rautasillalle ja takaisin  Braamerilla ja Penalla. Ponit oli kivoja ja reippaita. Lenkin jälkeen laitettiin Brankulle ötökkämyrkkyä ja kutina-ainetta sekä ruokittiin ponit." Sitten Olivian raportti: "Mentiin tänään rautasillalle ja takasin. Hanna ajoi Ilmarilla Ossi peräponina ja mä ajoin Tuhtolla. Meillä meni hyvin ja ponit olivat kivoja. Käveltiin alkukäynnit vihasen mummon mäelle asti ja myös alettiin kävelemään loppukäyntejä vihasen mummon mäen kohalla. Muuten ravailtiin pehmeissä kohdissa. Ennen lenkkiä laitoin Tuhtolle tossut ja lenkin jälkeen ruokittiin ponit, laitettiin Tuhtolle linimenttiä ja Ilmarille huppu." Kiitos vakkareille, ootte ihania!
     Illalla kävimme vielä iskän kanssa kurkkaamassa Ulfuria ja poneja samalla reissulla, kun kävimme ajelemassa iskän uudella autolla. Isi jopa silitti Ulfuria! Super kiva, kun hänetkin sai käymään tallilla! Arvostan että häntä kiinnostaa elämäni, vaikkeivät hevoset niin kiinnostakkaan.

LAUANTAI:


Sunnuntaina 6.10.2019 hain Villen tallin pihaan ja hoidin ja varustin ponin. Sitten lähdimme kahdestaan lenkille. Villeä jännitti olla ainoa poni reissussa, mutta hän käyttäytyi silti nätisti ja oli reipas ja rohkea. Ensimmäisessä ravissa minua vähän jopa jännitti, kun Ville painatti niin kovaa. Annoin ponin kuitenkin juosta omaa tahtiaan, mikä minä olen turhaan himmailemaan jos toinen tahtoo juosta. Tuli ihan sellainen olo, että nyt kun pääsisi radalle ja saisi otettua aikaa... etenimme lenkin aikana myös laukassa, eli käytössä olivat kaikki askellajit. Kiersimme autiotalon lenkin varsin reippaasti ja hauskaa oli. Autiotalon metsäosuudella menimme käyntiä rennon rauhaksiin. Sitten, aivan puskista, Ville yht’äkkiä potkaisi kummallakin takajalallaan rajusti kärrien etulevyä niin, että koko metsä kaikui. Tuijotin ponia hölmistyneenä sen jatkaessa rennosti ja tyytyväisenä käyntiä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä poni oli juuri siinä kohdassa joutunut pohjan kosteuden takia tekemään vähän enemmän työtä, tai jotain saattoi juuri siinä osua sen jalkoihin, mutta ei se ennen ole noin kommentoinut. Eipä siinä mitään, olin lähinnä huvittunut. Potkuremmi voisi olla ovela, mutten ole kokenut sitä tarpeelliseksi poneillamme. Joka tapauksessa matka jatkui hyvillä fiiliksillä kotiin, missä hoidin varsani ja palautin hänet pihatolle syömään väkirehut Jermun kanssa (Norran Pikkusankaria ja lusernaa). Pisteet muuten Viltsulle siitä, että herra meni hienosti parkkiin muiden ponien väliin ulkotallin eteen ja seisoi nätisti yhtään härdellisöimättä. Vakkarit olivat näet siellä jo hoitamassa ja varustelemassa ponejaan.
     Seuraavaksi pidin kolmelle ratsukolle tuntia kentällä. Nooran ratsuna toimi Ilmari, Saran Pena ja Siirin Ossi. Treenasimme asetusta ja tarkoitus oli treenata myös puomeja kokorataleikkaa:lla, mutta se jäi aikalailla pois ongelmista johtuen. Käynnissä kaikki meni hienosti, mutta ravissa Sara ja Pena jännittyivät, alkoivat kipittää ja sekä ohjaus että jarru olivat hukassa. Myös Nooralla ja Ilmarilla oli tekemistä, sillä Ilmaria taas jännitti kovasti. Ilmarin satula myös valui kun poni veti päätä alas. Kerran Noora ”tippui” (eli liukui) alas satulan kipattua ja pari kertaa hän joutui muuten poistumaan selästä ja korjaamaan satulaa. Ilmarikin on varmaan turvoksissa heinävaihdoksesta johtuen. (Häntäremmejä en laita, elkee ehdotelko.) Alkuverryttelyjen jälkeen otimme välissä laukkaa uraa pitkin, jotta saimme ponit vertymään. Se toimi, sillä Ilmari liikkui sen jälkeen paremmin ja Ossi reipastui. Tosin yhdessä kohtaa Pena meni liian lähelle Ossia, Ossi hermostui ja potkaisi ja silloin Siiri lensi komealla voltilla alas. Se oli semmoinen suoritus, että siitä olisi pitänyt saada video! En tosin uskaltanut nauraa ennenkö olin varmistanut, että Siiri on kunnossa. Onneksi ei sattunut vaan neiti nousi naureskellen takaisin kyytiin. Sitten tosiaan tehtiin niitä raviharjoituksia. Tunnin loppupuolella vaihdettiin Nooran ja Saran ratsuja ja Noora ratsasti Penaa läpi ohjeitteni mukaan. Poni oli jo ihan paineissa ja lopetimme kun saimme sitä rauhoittumaan. Minä olin ärtynyt kun homma ei yhtään luistanut ja poni menee niin lukkoon jos ratsastaja jännittää. Minun hermostumisestani taas ei ole mitään hyötyä, vaan pelkkää haittaa. Meidän pitää edetä hitaammin, pienemmillä askelilla ja rauhakseen. Ponin ja ratsukon tahtia. Loppukäynnit käveltiin ylälenkillä. Pitää pitää seuraava tunti vaikka kokonaan käynnissä ja pilkkoa asiat vielä pienempiin osiin niin, että Penakin pystyy suoriutumaan ilman jännittämistä. Ehdottomasti olisi ihanaa pitää vakkareille myös maastakäsittelytunteja, jotta heidän olisi helpompi hahmottaa apujen merkityksiä myös selästäkäsin. (Esim. miksi ponia ei saa kunnolla uralle vetämällä ulko-ohjalla, vaikka se onkin herkästi ensimmäinen reaktio myös allekirjoittaneella.)
     Kenttätunnin aikana Olivia ja Hanna olivat ajolenkillä Tuhton ja Braamerin kanssa. Tässä raportti Olivialta siitä: "Mä ajoin Tuhtolla ja Hanna Brankulla. Mentiin peruslenkkille päin, mutta käännyttiin sen keltaisen talon pihan jälkeisen tien keskikohalla ympäri. Ponit olivat mukavia, mutta Brankku oli vähän nihkeä. Ennen lenkkiä laitoin Tuhtolle tossut ja Hanna huuhtoi Ilmarin suun. Lenkin jälkeen ruokittiin ponit ja laitoin Tuhtolle linimenttiä kintereisiin."
     Kun kaikki ponit oli hoidettu, ruokittu ja palautettu pihatolle, oli pihattotalkoiden vuoro. Siivosimme ensin uuden pihattotarhan ja sitten tytöt urakoivat vanhan pihattokopin ja minä ojitin tarhaa. Uuden pihaton puolella Hanna kävi myös ensimmäistä kertaa Ulfurin kyydissä. Taisi olla aika innoissaan. Vanhalla pihatolla varsat ”auttoivat” minua kaivuuhommissa ja hyvä oja tulikin. Toivottavasti se auttaa hieman kuivattamaan tarhan pohjaa. Varsat myös leikkivät ja painivat keskenään. Sitä on ihana katsella. Pihattokopista tuli tosi siisti ja sinne vietiin uusi purupaali. Kyllä nyt kelpaa siellä taas ponien huilailla. Super reipas tiimi, valtava kiitos! Hauskaa oli, saimme kunnon naurut kun tytöt viiden ihmisen voimin koittivat kantaa kottareita mutatarhasta ulos.
     Talkoiden jälkeen Sara, Olivia ja Noora lähtivät kotiin. Minäkin meinasin, mutta koska Hanna ja Siiri lähtivät Oivan kanssa maastoon, innostuin kysymään saanko mennä mukaan. Sain. Ajatus oli ensin, että kiertäisimme viiskymppisen ja sitten minä ja Ulvis palaisimme tallille ja he jatkaisivat maastoon. Innostuin kuitenkin niin paljon Ulfurin rentoudesta ja hyvästä mielentilasta, että päätin ennen viiskymppiselle kääntymistä sanoa Hannalle, että voisimmekin lähteä pidemmällekkin. Niinpä kävimme rautasillalla ja takaisin. Hanna ratsasti Oivalla ja Siiri käveli mukana. Mietin ääneen, että miksi ei otettu Siirille ponia. Hyvää olisi tehnyt toinenkin lenkki kelle tahansa isoista pojista. Ensikerralla sitten! 
     Ilma oli aivan mieletön. Tämän vuoden ruska on upea. Nämä kaksi seikkaa yhdistettynä tekivät maailmasta taas mielettömän kauniin. (Ihailin tätä jo Villen kanssa lenkkeillessäni.) Ulfur oli aivan ihana, rento ja pehmoinen! Ratsastin ilman satulaa ja vaikka aluksi jännitinkin, kasvoi luottamus Ulfuriin ihan hurjasti! Suurimman osan käynneistä ratsastin pitkin ohjin ja annoin ratsuni rauhassa katsella ympärilleen ja napsia evästä. Otimme myös tölttiä (Oiva ja Hanna ravia) usemman kerran ja pysyin kyydissä hyvin. Takaisin tullessa Ulfur jäi tuijottamaan haukkuvia koiria, mutta Siirin tultua kävelemään vierelle hepsu taas rentoutui. Voi onnellisuus! Mieletön ilma, loistava seura ja ihanista ihanin oma Ulfurini! Minulla on issikka, minulla on ratsu! Tallin pihaan palasin sydän täynnä onnellisuutta. Jos kysytte kannattiko odottaa 25 vuotta juuri tätä hevosta, niin kannatti. Minusta tuntuu, että tämä oli tarkoitettua. Tervetuloa laumaan Ulfur, ja tervetuloa sydämeeni.

SUNNUNTAI:



keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Viimeisiä sänkkärihetkiä ja suuri elämänmuutos

Maanantaina 23.9.2019 menimme tallille yhdessä pahaan kaverini Tiian kanssa. Haimme pihatolta tallin pihaan Braamerin, Tuhton, Penan ja Ilmarin ja siirsimme samalla Ossin seuraksi Jermun. Jospa Jermu leikittäisi Ossia tänään sillävälin, kun muut isot pojat lähtisivät lenkille. En tiedä leikittikö, sillä ponit seisoivat vierekkäin syömässä sekä lähtiessämme että tullessamme. Noh, ne jotka otettiin pihaan huollettiin asianmukaisesti. Braamerille ja Tuhtolle omat lääkkeet ja Ilmarille silmätipat. Tuhtolle ja Braamerille tossut etusiin, sillä Tuhto on edestä herkkä ja B nyt vähän arka keskiviikon jäljiltä. Sitten lähdettiin matkaan. Minä talutin Tuhtoa ja Brankkua, Tiia Penaa ja Ilmaria. Kiersimme talutuslenkkeillen autiotalon lenkin niin sanotusti väärin päin, jonka jälkeen suuntasimme sänkkärin poikki rautasillalle, seuraavan sänkkärin läpi ja lopulta viiskymppisen taaemman risteyksen kautta kotiin. Laidunten viereistä kulmapeltoa ja kynnetään kovaa vauhtia, toivon että ehtisimme huomenna vielä ajaen ja ratsain jollekin toiselle sänkkärille. Lyhyitä ovat ne hetket, kun sänkkäreistä pääsee nauttimaan. Ilo pitää ottaa täysillä irti. Tämänpäiväinen lenkkimme oli mukava ja oli tosi kiva nähdä ja jutella Tiian kanssa pitkästä aikaa. Ihan niin rentouttavaa ja ihanaa ponien kanssa lenkkeily ei tosin ole kuin miltä se kuullostaa, sillä pienet karvaenkelit yrittävät syödä jatkuvasti. Se on todella rasittavaa, kädet tulevat kipeiksi. Laihdutuskuurilaiset.

Tiistaina 24.9.2019 kierrettiin vakkarien ja ponien kanssa viiskymppistä pitkin hyvät alkukäynnit ja suunnattiin sitten rautasillalle vievälle sänkkärille. Minulla oli kärrien edessä ystävänäni Ville. Annan ratsuna toimi Ossi, Siirin Ilmari ja Saran Pena. Perää pitivät kärrien kanssa Braamer ja Hanna sekä Olivia ja Tuhto. Jermu jäi kotiin pitämään pihattoa pystyssä ja oli ihan rauhaksiin ainakin minun havaintojeni mukaan. Sänkkärillä edettiin kaikissa askellajeissa rennosti ja iloisesti. Se oli aivan tosi ihanaa! Hyväntuuliset ja innokkaat ponit ja ihmiset. Tuhto liikkuu kipulääkekuurilla huomattavasti rennommin ja paremmin. On päivän selvää, että se irappi nyt tarvitaan mahdollisimman nopeasti. Olen yrittänyt Kouvolan klinikalle soittaa, mutten ole vielä saanut ketään kiinni. Toivon, että saan homman järjestettyä mahdollisimman nopeasti.
     Ville on kyllä aivan mahtava! Hän oli niin iloinen ja taitava johtoponi. Hän on kuuliainen ja toimii hienosti löysin ohjin lähes pelkillä ääniavuilla. Tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa tarkoituksella kiitolaukkaakin ja varsani oli super hieno ja luotettava! Kiitos Ville, kun olet niin... sinä. Upea kultainen sinä. Olet juuri sellainen, kuin ponilta voin toivoa! Toivottavasti osaan olla hyvä sinulle. Lupaan yrittää parhaani. Pellolta palatessamme kiersimme viiskymppisen kautta ja palasimme tallille. Siellä Hanna vaihtoi Tuhton kärreille, Siiri kiipesi B:n kärreille ja Olivia Ilmarin selkään. Sitten ratsukot menivät kentälle ja valjakot kiersivät vielä käynnissä takalenkin. Minä purkasin Villeltä kamat ja hoidin pienen mustani pihalle. Jere otti ystävänsä ilolla vastaan.
     Kentällä harjoiteltiin raviohjelman koulurataa, sillä haaveilemme pääsevämme ensiviikon sunnuntaina Hempyölin tallille harjoituskoulukisoihin. Toki siis vain, jos pääsemme silmätulehduksesta eroon ennen sitä ja on turvallista mennä ilman tartuntavaaraa toisille. Ratsukot harjoittelivat rataa kertaalleen itsekseen ja sitten kaikki vielä kerran minun ohjauksessani. Tai noh, minähän en rataa vielä muistanut, mutta neuvoin apujen käytössä, istunnassa ja niin edelleen. Hienosti meni vaikka huomaa kyllä, että viime kenttätyöskentelyistä on aikaa. Pitää pitää neideille lisää istuntatunteja. Sunnuntaille itseasiassa sovimmekin jo toiset kouluratatreenit. Ilmaria jännittää kentällä, mutta panostamme pehmeään rohkaisuun. Lisäksi lahjomme leivällä. Haluamme, että kenttä on kiva paikka jossa tapahtuu hyviä asioita. Penakin jännitti alkuun, mutta Saran rentouduttua ponikin pehmeni. Ossi suoritti kuin juna, heistä tulee Annan kanssa vielä loistavat kouluratojenkin valloittajat kun vaan treenaillaan!
     Iso kiitos tytöille aivan ihanasta päivästä, sekä hatunnosto mahtavasta tiimityöstä ponien hoidossa pimenevässä illassa. Nyt on ollut taas päiviä, joina nautin tästä harrastuksesta, elämäntavasta ja ainutlaatuisesta elämästäni.

Keskiviikkona 25.9.2019 kurvailin tallille iltavuorosta noin puoli tuntia myöhemmin kuin vakkarit ja tapasin neidit poneineen tallin pihassa. Lähdin pihatolta hakemaan ajokaverikseni Villeä ja matkalla oikaisin riimut ylätarhalta harttuani isojen poikien pihaton läpi. Siinä jäin juttelemaan tallinomistajan kanssa, joka rakensi uuden pihaton aitaa. Meidän pihaton viereen tulee siis uusi pihatto, jonne tulee minulta kolme otusta ja niiden kanssa suomenhevosruuna Oiva. Oiva on yöt tosin tallissa, mutta tarhaa päivät siinä pihatolla. Jutellessani tallinomistajan kanssa, kerjäsi Tuhto kovasti rapsutuksia. Hän on hyvin huomionkipeä ja suloinen pieni otus. Tuhto hyötyisi siitä kovasti, jos sille löytyisi oma hoitaja ja kävelyttelijä. Tuhtolla oli tänään vapaa, sillä en viitsi sitä liikuttaa nyt kovin paljoa ennen irapin saamista, enkä ehtinyt häntä erikseen kävelyttämään.
     Lenkille lähdettiin minä ja Ville kärkenä. Meidän perässämme tuli kolme ratsukkoa: Noora ja Ilmari, Henna ja Ossi sekä Kristina ja Pena. Viimeisenä kärrytteli Olivia Braamerin kanssa. Menimme hyvin samalla kaavalla kuin eilen. Kiersimme ensin alkukäynnit viiskymppisellä, jonka jälkeen menimme samalla sänkkärillä kuin eilen. Etenimme kaikissa askellajeissa. Ville oli vähän jännittyneempi kuin eilen, mutta reipas ja hieno. Ei ollut tarkoitus ottaa kiitolaukkaa tänään, mutta koska ponit halusivat niin annettiin niiden mennä. Ville heitti kerran yllätyksekseni laukannoston jälkeen yhden hurjan pukin. Eipä siinä mitään. Ilmari hyppelehti alussa kun Noora ei antanut sen jäädä pellolla syömään, mutta muutoin se oli kiltisti ja puhkui virtaa. Ossi oli vähän vaisu, muut kaiketi ihan normaaleita.
     Pellolta lähtiessämme Noora ja Kristina oikaisivat viiskymppisen pellon läpi kohti tallia ja kenttää. Kentällä he hajoittelivat koulurataa tulevia kisoja varten. Me muut kiersimme käynnissä viiskymppisen, jonka jälkeen palasin Villen kanssa parkkiin ja Olivia ja Henna poneineen lähtivät vielä takalenkille. Ehdin myös katsomaan ja neuvomaan yhdet radat kentälle. Vein Nooralle Ilmaria varten vähän leipälahjuksiakin. Ilmari oli tänään huomattavasti rennompi kuin eilen, joskin sen takaosa (häntä erityisesti) oli vielä jännittynyt. Ratsukko suoritti kuitenkin oikein hienosti, eleettömästi ja tarkasti. Myös Krissellä ja Penalla meni tosi nätisti ja rennosti. Oli ilo seurata ja intoni tuntienpitoon kentällä taas leimahti.
     Oikein kiva ilta taas, kiitos meidän super tiimille! Sekä vakkarit että ponit ovat kaikki aivan parhaita! Tänään oli Hennan viimeinen kerta. Kiitos Henna kaikesta ja nähdään vielä jatkossakin! Kiitos kahdesta isosta porkkanapussista, ponit tulevat halkeamaan onnesta!

MAANANTAI & TIISTAI:

KESKIVIIKKO:


Torstaina 26.9.2019 elämäni sellaisena kuin olin sen tuntenut, päättyi. Elämäni mittainen haaveeni toteutui, kun hieman hämmentynyt ja epäröivä islanninhevonen lastattiin traileriin ja hieman kolisevan matkan jälkeen se asteli traikusta ponien kotitallin pihaan. Kyllä. Hevonen. Islanninhevonen. Hän on Ulfur, ennestään tuttu ja hurjasti tykätty, ennenkin blogissa mainittu. Hän tuli minulle ylläpitoon talvikaudeksi ja nyt elämässäni on viimein hevonen. Jos ei nyt ihan oma, mutta melkein!
     Hiirenharmaa ruuna oli hermostunut pimenneessä illassa vieraassa paikassa. Taluttelin sitä sillävälin kun odotimme, että uuteen pihattoon asennettiin aitaan sähköt. Myös äitini piti hevosta minun auttaessani tallinomistajaa iltatallin kantovesien kanssa. Paikalla olivat aluksi myös ajamassa käyneet Olivia, Noora ja Hanna, jotka auttoivat myös vesien laitossa ja Hannakin hetken talutti hevosta kentällä. Viritimme hevoselle päähän ötökkähupun, jotta saisimme varjeltua sitä silmätulehdukselta, jota tallilla on liikkeellä. Hevonen ei tätä arvostanut vieraassa seurassa, vieraassa paikassa ja pimeässä. Hevonen on voimakas ja hevonen otti hatkat, mutta pysähtyi ihan likelle toisen hevosen tarhan luo. Hevonen antoi nätisti kiinni ja huppu saatiin päähän.
     Viimein tarha oli valmis ja talutin hiirenharmaan hevosen sisään. Esittelin sille ensin aidat, jonka jälkeen laskin sen irti. Automme oli ajettu niin, että saimme valaistua tarhaa sen valoilla. Sitten hiirenharmaa hevonen sai kaverikseen hiirenharmaan ponin. Siinä ne nyt olivat, Ulfur ja Pena. Pena hieman vinkui ja komensi Ulfuria, mutta sitten kaksikko asettautui lähekkäin ja alkoi syödä vihreitä uudesta tarhastaan. Kaikki meni hienosti ja tilanne oli rauhallinen. Juuri ja juuri maltoin lähteä tallilta kotiin. Voi sitä innostusta, odotusta ja jännitystä. Tästä alkaa uusi polku, uusi tie elämässäni!
     Loppuun vielä Olivialta raportti: "Mentiin ensin käynnissä viiskymppinen, sen jälkeen kotitiellä sieltä kallion päältä ja vielä ladolle ja takaisin. Hanna ajoi Penalla, Noora Ilmarilla ja miä Ossilla. Meillä meni hyvin ja ponit olivat mukavia. Lenkkiä ennen täytettiin heinäverkot, annettiin poneille vähän heinää, Noora pesi Ilmarin suun ja laitettiin poneille kaikkiin jalkoihin tossut. Lenkin jälkeen pyyhittiin niiltä hiet."

Perjantaina 27.9.2019 pysyin hädintuskin nahoissani töissä. Onneksi minulla oli aamuvuoro ja pääsin aikaisin kiitämään tallille kohti hiirenharmaata hevosta. Siellä hän odotti, suloisena ja seurallisena. Rapsuttelin ja ihailin häntä. Söimme myös porkkanaa ja opettelimme olemaan närppimättä. Tallikaveri tuli myös pihatolle katsomaan hevosta ja punttasi minut kyytiin istumaan. Hevonen vähän hämmentyi ja käveli hetken. Sitten se pysähtyi, minä rapsuttelin sitä oikein kovasti ja se nautti. Sitten laskeuduin nätisti alas.
     Seuraavaksi oli vuorossa ponien irtojuoksutus. Pena sai jäädä Ulfurin seuraksi tarhaan, mutta muut ponit vein peltoon. Varsat saivat oman laidunlohkonsa, B, O, P ja I oman lohkonsa. Välissä valokuvaajaystäväni Suvi saapui kameransa kanssa paikalle, ihanaa! Tällä kertaa ponit rallittivat vain hetken ja rauhoittuivat sitten syömään. Palautimme ne pihatolle ja annoimme kuivaa heinää.
     Suvi oli tullut ottamaan muutaman kuvan minusta ja hevoisesta. Nappasin hevoisen tallinpihaan ja harjasin sitä kuin innokas lapsi ensimmäistä hoitohevostaan. Olin aivan haltioissani. Ulfur seisoi nätisti, vaikka olikin vähän hermostunut. Sillä oli pieni haava takajalkojen välissä, joka näytti viillolta. Emme keksineet mitään mistä se olisi voinut olla tullut. Penan hampaat vaikuttavat ainoalta vaihtoehdolta, joskin sekin kuullostaa oudolta. Hoidin kuitenkin haavan putsaamalla sen laimennetulla petadinella ja laittamalla silversprayta. Ulfur antoi nätisti hoitaa ja suihkutella.
     Ulfur on kovin stressaantunut vielä uudesta tilanteesta, mutta tottuu varmasti kyllä nopeasti. Otimme kuvia kotitiellä sekä kentällä. Yhtään kauemmas emme lähteneet, sillä Ulfurille täytyy antaa rauhassa aikaa tottua asioihin. Erään orin höristessä toiselle hevoselle Ulfur jännittyi lisää, mutta pääsi lyhyiden kuvausten jälkeen takaisin pihatolle. Siellä herra vaikutti tyytyväiseltä. Kotiinlähtö oli minulle jälleen vaikeaa, mutta onneksi edessä oli viikonloppu ja pääsisin pian taas takaisin. Kiitos Suvi kuvista, avusta ja hyvästä seurasta!

Siis oikeesti, ehkä ymmärrätte tuskani ja miksi stressaan. Perjantai-iltana neljä viidestä vakkarista joiden piti tulla lauantaina, perui tulonsa. Osa sentään jo puoli seitsämän aikaan illalla, osa vasta yhdeksältä. Lauantai-iltana puolestaan kaksi viidestä joiden piti tulla sunnuntaina perui. Vaikka sunnuntaina oli erikseen sovittu valmennus johon oli ilmoittaudutti erikeen, ei osa sitten päässytkään. Peruutuksia tulee useita viikossa ja tämän viikonlopun saldohan oli siis kuusi peruutusta kymmenestä tulijasta. Ehkä siis ymmärrätte, että ahdistaa. Ketään syyttämättä. Nyt ymmärrän paremmin esim. työnantajieni stressiä työntekijöiden poissaolojen kanssa.

TORSTAI:

PERJANTAI:

KUVAT © SUVI TIRRONEN:
Ihanat leikkisät Ossi ja Braamer!
(Minä,) Ilmari, Ossi, Tuhto ja Braamer.

Pikku pikakiiturit Ville ja Jermu.
Porkkanaa pikkuisille.
Vähän mietteliäs hevoinen.
Joku on ehkä vähän onnellinen..!
Ryhdikäs.
Katse kohti yhteistä tulevaisuutta.
<3

Lauantaina 28.9.2019 tapasimme tallilla Linnean kanssa ja otimme tallin pihaan Ossin ja Braamerin. Braamerin toinen silmä rähmii ja on turvonnut, se on joko tökännyt sen johonkin, tai sitten silläkin on nyt silmätulehdus. Putsasin silmän ja päätin jättää jotenkin muutenkin kummallisen oloisen Braamerin ajamatta. Vaihdoin ponille kuitenkin uuden juuri postista hakemani seepratakin, joka oli aivan loistavan oloinen. Se on yhtä kokoa isompi kuin edellinen, joka oli aavistuksen nafti. Laitoin ponille myös ötökkähupun ja jätin riimun päähän. En tykkää yhtään pitää riimuja päässä valvomatta, mutta se on ainoa millä huput saa pysymään päässä.
     Annettuani Brankulle vielä Hallamaan rakeet ja palautettuani ponin pihatolle nappasin vaihdokkina Ilmarin. Ajoimme alkukäynnit viiskymppisellä ja olimme menossa samalle sänkkärille kuin aiemmin tällä viikolla, mutta se olikin jo kynnetty. Niinpä pujahdimme viiskymppisen pellon kautta tammalaitumen viereiselle sänkkärille, jossa olikin hyvä kurvailla. Pääsimme ihan lähelle omaa pihattoammekin, josta varsat ja Tuhto katselivat menoamme hyvin kiinnostuneina. Ossi kipsutteli nätisti ja ongelmitta. Ilmari oli melko jännittynyt, mutta rauhoittui loppua kohden. Etenimme kaikissa askellajeissa nauttien peltoilusta. Loppuhölkillä tein paljon ravi-käynti-ravi siirtymiä ja hain Ilmaria rauhalliseksi ja kuulolle. Lisäksi asettelin ponia kumpaankin suuntaan suoristellen välissä. Ilmari asettuu vasemmalle huomattavasti paremmin, kuin oikealle. Minun pitäisi keskittyä ponien kanssa tällaiseen tekemiseen useamminkin. Ajon jälkeen ponit hoidettiin ja ruokittiin. Hienot karvakamut ja ihana Linnea. Kiitos heille kaikille!
     Linnean lähdettyä kotiin minä otin Ulfurin tallin pihaan. Sovitin sille Hellulta lainaan saamaani joustorunkoista issikkasatulaa. Se ei ollut ihan täydellinen, muttei tunnu painavan tai puristavan mistään. Se on luultavasti ihan hyvä satula alkuun hetkeksi. Sovittelin Ulfurille myös pari loimea. Hyvältä näyttää! Sovitteluiden jälkeen suitsin Ulfurin ja lähdin sen kanssa talutuslenkille viiskymppisen ympäri. Taskussa minulla oli kaksi isoa porkkanaa ja aina välillä pysähdyimme ja söimme hieman porkkanaa. Ulfur oli jännittynyt ja pörheä, mutta kuunteli minua ja lenkki sujui hyvin. Sen reippaissa askelissa minun ei tarvitse himmailla yhtään, mutta pysyn kuitenkin ongelmitta mukana. Ratsastaa en aio, ennenkö hevonen rauhoittuu ja rentoutuu maastakäsin. Minulla ja Ulfurilla ei onneksi ole mikään kiire ja voimme rauhassa tutustua ja hevonen saa tottua uuteen ympäristöönsä. Olen aivan rakastunut Ulfuriin ja olenkin jo monelle vitsillä sanonut, etten aio palauttaa sitä enää.
      Ulviksen kanssa lenkkeiltyäni irtojuoksutin loput karvakorvani pellolla. Penakin pääsi rallittamaan, sillä jo ajetut Ilmari ja Ossi jäivät Ulfurin naapuripihatolle sen seuraksi. Penan kanssa samalle lohkolle laskin piristyneen ja hyväntuulisen Braamerin, sekä Tuhton. Niiden seuraan liittyi myös Pinjan eestiläinen Visse, josta Pena oli erityisen kiinnostunut. Ville ja Jermu pääsivät omalle lohkolleen. Hurjana ponit eivät juosseet, muutaman kunnon spurtin ottivat yllytettyinä ja sitten olivat valmiita. On hienoa, että tallilla on niin hyvät mahdollisuudet laskea otukset purkamaan vapaana virtaansa. Hevoselle on tärkeää päästä toteuttamaan liikunnantarpeitaan ja pakenemisharjoituksiaan.  Lisäksi kunnon irrottelu avaa paikkoja. Ulvis tuijotteli Penan perään ja otti jossain kohtaa muutaman juoksuaskeleen, mutta pääasiassa se oli rauhaksiin. Penan palatessa pihattotarhaan Ulfur oli höristen vastassa. Sinne hiirakot jäivät vieretysten syömään. Aamulla Ulfur oli kuulemma vahingossa kaatanut Penan. Kyllä, kaatanut. Aamuheiniä annettaessa Ulfur oli saanut heinäkasan ensin ja Pena oli hiippaillut samalle kasalle. Ulfur ei potkaissut ponia, vaan oli kääntynyt nopeasti ja vahingossa töytäissyt liian kovaa. Penalle ei onneksi kuitenkaan ollut käynyt kuinkaan.

Sunnuntai 29.9.2019 käynnistyi talleilun osalta sillä, että nappasin Tuhton tallin käytävälle. Harjasin pikkukaverin sateen kasteleman turkin ja loimitin ponin fleeceloimella. (Villaloimet ovat parhaita, mutten jaksanut kaivella.) Tämän jälkeen poniherra meni ulkotallin ponikarsinaan syömään heinää ja kuivattelemaan. Myöhemmin paikalle saapuisi jäsenkorjaaja, joka hoitaisi ponin.
      Sillävälin kun Tuhtis kuivatteli, pääsivät Pena ja Ulfur kentälle. Ne saivat vapaana tutkia kenttää ja Ulfur tutustua paikkaan, jonka jälkeen hieman irtojuoksutin otuksia. Ulfur oli pörheänä ja esitteli upeaa ravia, jahka hän ymmärsi mitä ajoin takaa. Alkuun hän oli vähän hämillään ja tuli vain pyytämään rapsutuksia. Häntä ei ehkä olla kauheasti irtojuoksuteltu. Hän on kyllä aivan ihana, seurallinen ja utelias. Kun sain hänet juoksemaan ja sitten kehuin äänellä, tuli hän heti polleana rapsuteltavaksi. ”Niin olenkin hieno!” Kentällä olimme noin 30 min, jonka jälkeen hiirakot palasivat pihatolle ja Tuhto siirtyi käsittelyyn.
     Tuhtolla oli jumia hieman kyljissä ja jonkin verran oikealla si-nivelessä. Takaosaa hoidettiin myös laserilla. Huomaa kyllä, että oikeassa takasessa on kinnerpatti. Nyt on poni hoidettu, iso kiitos jälleen Päivi (Minas Oy)! Hoidon jälkeen Tuhto palasi pihalle ja sillä oli jonkin aikaa selässään sadeloimi.
      Tuhton hoidon aikana tallille olivat saapuneet Olivia, Sara, Kristina, sekä peruutuspaikalle tullut Siiri. He olivat varustaneet itselleen ratsut ja vuorossa oli minun pitämäni ratsastustunti kentällä. Alkukäyntejä talutettiin maastakäsin ja vähän raviakin otettiin niin ratsastajien kuin ponienkin verryttelyksi. Sitten noustiin ratsaille. Olivian ratsuna toimi Ilmari, Siirin Ossi, Saran Pena ja Kristinan Braamer. Aloitimme käyntityöskentelystä ilman jalustimia. Korjailin neitien istuntaa ja teimme pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Harjoiteltiin tekemään mahdollisimman paljon istunnalla ja mahdollisimman pehmeästi ja selkeästi. Tunti oli tarkoituksella käyntipainotteinen ja seuraavaksi käytiin läpi asettamista ja kulmien ratsastusta. Tehtiin kentän joka kulmaan voltti ja asetettiin. Se alkoi sujua ihan nätisti! Ponit toimivat hienosti ja Ilmari näytti ihanan rennolta! Jostain syystä sitä on ahdistanut kenttätyöskentely kovasti välillä, mutta kyllä siitä pikkuhiljaa saadaan ihan mukavaa myös hänelle.
     Raviin siirryttäessä Pena ja Braamer kipittivät hurjana, kunnes ratsastajat saatiin rennoiksi ja keventämään ilman liioittelua. Teimme siirtymiä ja isoja pääty-ympyröitä. Välikäyntejä oli sopivissa kohdissa. Lopuksi kaikki saivat vielä laukata, ensin yksitellen pitkällä sivulla ja lopuksi letkana kenttää ympäri. Kaikki sujui super hyvin eikä Braamerkaan tuntenut tarvetta temppuilla. Krisse taisi suorastaan tykästyä poniin. Kenttätreenien jälkeen tytöillä oli ensin kartioiden keräys kisa, jossa kerättiin kartioita poistumatta ponin selästä. Se oli hauskaa! Lopuksi käveltiin vielä loppukäyntejä ylälenkillä. Enää sieltä ei pääse lainkaan kärreillä, sillä uusi pihatto on nyt tien kohdalla. Siellä on kuitenkin vielä kapea kuja, josta mahtuu shettiksen kanssa menemään, kun kulkee nätisti. Kuja on riittävän leveä ollakseen turvallinen. Vain yksi kohta on melko kapea, mutta se on lyhyt pätkä. Pitää vähän tarkkailla, miten käyttö onnistuu, vai jätetäänkö ylälenkin kiertämiset pois. 
     Parkkiin päästyään neidit hoisivat ja ruokkivat ratsunsa. Sillävälin minä kokeilin, voisiko Ulfur muuttaa ponien pihaton isolle puolelle. Silloin se voisi olla Penan kanssa ja muut neljä samassa. Tila ei riitä niin, että ”pääpihattomme” isolla puolella olisi neljä shettistä. Sinne mahtuu joko kolme shettistä, tai yksi shettis ja issikka. Varsat olivat innoissaan ja Ulvis tutki tarhaa uteliaana. Porkkanoilla lahjottuna Ulvis tuli pihattokoppiinkin ja mahtui sinne mainiosti. Pihaton väliseinä ei kuitenkaan ole riittävän kestävä näin isolle otukselle, enkä pidä kopin päätyä turvallisena näin isolle otukselle. Niinpä Ulvis pysyy uudessa pihatossa. Sinne laitettiinkin tänään uusi tarhakamu, Penan vanha tuttu, suokkiruuna Oiva. Oiva tarhaa uudella pihatolla ja on yöt karsinassa. Myös Ilmari muutti sinne, sillä lopulta Tuhto sopii paremmin Ossin ja B:n kanssa samaan ja Ilmari tuntee myös Oivan ennestään. On toki iso harmi, ettei Tuhtoa ja Ilmaria saa nyt samaan vaikka ne ovat hyviä ystäviä ja hengaavat yleensä yhdessä. Braameria ja Ossia ei kuitenkaan voi erottaa ja Pena on ihan sorsittu jos jää niiden kanssa kolmestaan. Pena on vähän semmoinen erakkoluonne, reppana. Jermunhan se haluaisi, mutta Villen kanssa ei voi laittaa kun Jeren enkä halua Villeä missään nimessä yksin. Noh, takaisin asiaan. Ulfur oli Oivasta ihan innoissaan ja hevoset alkoivat heti rapsutella. Ilmeisesti hevonen on kuitenkin parempi rapsutuskamu varsinkin pahimpaan polttiaisaikaan, sillä shettis ei yllä rapsuttelemaan issikkaa kunnolla. Oiva ja Ulfur rapsuttelivat varmaan puolisen tuntia, vaihtaen välillä paikkaa ja nuuhkien välillä poneja ja jatkaen sitten. Tämän jälkeen ne hetken leikkivät kuin mitkäkin orivarsat, hampsien toisiaan etusista ja melkein hyppien aavistuksen psytyynkin. Harmittaa, että eräs tallilainen juuri silloin soitti enkä ehtinyt ottaa videota. Ilmari ja Penakin rapsuttelivat ihan hetken, mutta päättivät sitten jatkaa vihreiden nyhtämistä. Jossain välissä olin touhuillut myös varusteiden kimpussa, sillä sain Ulvikselle oman varustekaapin ja kaikille hoitotuotteillemme (linimentit, kiillotusaineet jne.) oman hyllyn ulkovarustehuoneesta. Nyt saadaan kaikki jäätyvät tavarat lämpöisiin tiloihin, joka helpottaa huomattavasti oman pienen varustekoppimme järjestelyä. Siellä on talven tullessa pakkasella jäässä kaikki navan alapuolella, kun taas katonrajassa on liian kuuma nesteille tai nahkatavaroille. Minun piti alunperin lähteä tallilta kolmen jälkeen, mutta iltaanhan se venyi. Talli vaan on niin loistava paikka, että minkäs teet.

 LAUANTAI:


SUNNUNTAI:

Rapsutteluelämää.
VIIKON VIDEOT:

lauantai 23. marraskuuta 2019

Irtorallia, etsintäpartio ja sänkipelto

Maanantaina 16.9.2019 oli sellainen fiilis, että tallille on päästävä. Huikkasin vakkareiden whatsapp-ryhmässä että mukaan mahtuvat kaikki halukkaat ja niin seuraani liittyi Saara. Nappasimme hänen kanssaan kentälle Braamerin, Ossin, Penan, Tuhton ja Jermun, tarjoiltuamme laihislaisille (isoille pojille) ensin hieman heinää. Poneja vähän harjattiin irtona kentällä ja sitten irtojuoksutin ja -hypytin ja Saara otti kuvia. Jermu meni hienosti muiden seassa, eikä 2v orini aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia. Hieno pieni otus. Tuhtoa ei hypytetty, kaikki muut tulivat muutamia kertoja pienen esteen. Juoksuttelujen loppupuolella sekaan liittyi hetkeksi poneille uusi tuttavuus, vaalea eestiläinen. Eestiläinen ei innostunut poneista lainkaan niin paljon kuin ponit siitä, mutta se kiltisti irtoili hetken laumani seassa.
     Ponien palattua pihatolle, jäimme Saaran kanssa vielä hetkeksi toteuttamaan projekti-Ilmaria. Tallinomistaja on ostanut alumiinilankaa ja virittänyt sitä pihatolle. Ilmari olikin eilen jätetty yllätyksekseni hevosten tarhaan ja nyt haimme sen Saaran kanssa takaisin pihatolle. Laitoin ponille letin otsaharjaan, jottei tukka suojaisi sitä sähköltä. Sitten yritimme jättää ruokaa niin, että poni ottaisi itsekseen sähköä langoista. Se ei onnistunut, mutta eipä poni kyllä saanut porttilangastakaan sähköä ryntäisiinsä vaikkei väistänyt kun avasin portin. Karva eristää ilmeisesti ärsyttävän hyvin. Turpaansa reppana sai sähköä portista halutessaan haistella kahvaa. Noh, ainakin se tietää että jossain kiertää. Voikun se nyt pysyisi aidassa, ehjänä ja laumansa kanssa.

Tiistaina 17.9.2019 minut työpaikan pihalla kohmeiseksi kylmettänyt sade onneksi laantui, kun kaartelin auton kanssa iltavuorosta tallille vähän myöhässä. Siellä tapasin Annan, Olivian, Hannan ja Siirin, jotka olivat reippaina täyttäneet heinäverkot ja hakeneet poninsa. Hannalla oli Braamer, Olivialla Tuhto, Annalla Ossi ja Siirillä Ilmari. Siirin on tarkoitus aloittaa tiistaivakkarina lokakuussa ja kutsuin hänet innoissani mukaan jo nyt. Ihan super kiva saada mukava, taitava ja ennestään tuttu Siiri tiimiin! Minä hain ponikseni tänään Penan. Lähdimme maastoon niin, että minä ja Hanna ajoimme ja muut ratsastivat. Tällä kertaa kaikilla ratsukoilla oli satulat, tosin Tuhtolla lampaankarvasatula koska ponin pitää laihtua ennenkö sen selkään voi sitä ruskeaa Winteciä nostaa. Kiersimme autiotalon lenkin kaikissa askellajeissa ja oli oikein mukavaa. Alkumatkasta Pena meni edeltä, mutta koska se oli jännittynyt siirtyi B kärkeen. Sitten pieni harmaakin kulki rennommin.
     Lenkin jälkeen ponit hoidettiin ja ruokittiin. Polttiaiset ovat tulleet ja niitä on PALJON. Kutina-ainetta (Solhedsin rasvaa) pitää hakea Pikantista lisää. Tervaa onneksi on ja sitä laitettiin varsinkin Brankulle ihan reilusti. Ennen isojen poikien pihatolle paluuta kävin väkirehuruokkimassa varsat pihatolle. Ne söivät innolla ja ilolla. Kaikkien ponien palattua pihatolle annoimme vielä hieman heinää kaikille. Ilmari on onneksi nyt pysynyt eilisen jälkeen aidassa. Sillä on nyt otsatukka letillä jottei se eristäisi. Lisäksi sade on kätevästi puolellamme: märkään karvaan saa langasta ihan kunnon tällin jos yrittää luvattomalle seikkailulle.

MAANANTAI:
Ps. Saaralta saan kuvia myöhemmin, lisään niitä sitten tänne myös. 
TIISTAI:

Keskiviikkona 18.9.2019 olimme hoitelemassa poneja ulkotallin edessä, kun saimme tiedon että eräs tallikaveri on tippunut hevosensa kyydistä ja hevonen juoksee jossain päin metsiä yksin. Vaihdoimme suunnitelmaamme lennosta: Olivian oli ollut tarkoitus ratsastaa Tuhtolla, minun ajaa Penalla, Kristinan ratsastaa Braamerilla, Nooran Ilmarilla ja Hennan Ossilla. Nyt me kuitenkin vetäisimme nopeasti Olivian kanssa valjaat Braamerille ja lähdimme sen kanssa ajaen matkaan, etsimään karannutta hevosta. Muut palauttivat Penan pihatolle ja ratsastivat kentällä. Kenttäilijöistä Noora ja Henna menivät suunnitelluilla poneilla ja Kristina Tuhtolla. Tuhto siksi, eikä Penaa, koska se oli jo osittain varustettu ratsuiluun. Ratsukot menivät kentällä vapaasi käynnissä ja ravissa. Tuhton kanssa oli vähän hankaluuksia (jumittelua ja syömistä). Ilmari oli melko jännittynyt, Ossi kiva. Ihan ok meni kuitenkin. Jostain syystä tytöt ratsastelivat noin puolitoista tuntia tunnin sijaan, josta vähän sanoin heille jälkeenpäin. Niin kauaa ei kannata kun Ilmari jännittää ja Tuhtolle ei tee hyvää kiertää kauheasti pientä piiperrystä pienellä alueella. Oppia ikä kaikki.
     Reipas etsijäponimme Braamer kipsutti auliisti metsäteillä. Alkuverryttelyt jäivät kiireen vuoksi vähälle, mutta kerta ei onneksi maailmaa kaada. Braamer valikoitui etsintöihin siksi, kun B reagoi ehkä rauhallisimmin jos vastaan tulee irtohevonen täyttä höyryä. Näimme hevosen omistajan ja toisen henkilön autolla lampaiden lähellä ja selvitimme minne kukakin menee etsimään. Me lähdimme vanhaa Pirelintietä metsään. Huoltotielle päästyämme saimme soiton tallilta, että hevonen on saatu kiinni kuivurin luona. Lähdimme takaisin kotia kohti, tarkoituksenamme auttaa tallikaveri ja karannut hevonen kotiin kuivurilta. Olin huojentunut siitä, että hevonen oli saatu kiinni, se oli kunnossa ja niin lähellä kotia. Kuivurilla ei kuitenkaan ollut ketään. Soitin kysyäkseni paikkatietoja ja minulle puuskahdettiin, että eivät hevonen ja omistajansa olleet lähelläkään sitä kuivuria, vaan jotain toista. Voi hyvänen aika, en minä mistään toisista tiedä... Olisi pitänyt soittaa heti suoraan hevosen omistajalle. Lähdimme keltaisen talon pihaa kohti, sieltä läpi ja sikalan mäeltä ylös. Emme voineet ihan kauheasti Braameria patistaa enää juoksemaan, sillä emme olleet ehtineet laittaa tossuja ja poni alkoi pikkuhiljaa arkoa. Kävelin kaikki käyntipätkät säästääkseni Braameria. Voi pientä sisukasta rakastani! Vihdoin löysimme etsityt ja yhdessä palasimme kotitallille rautasillan kautta. Kummatkin, sekä ihminen että hevonen, olivat kunnossa. He olisivat kuulemma pärjänneet keskenäänkin, mutta olin huolissani ja halusin varmistaa että kaikki meni hyvin. Onni onnettomuudessa, että kaikki päättyi lopulta hyvin. 
     Braamerille päivä oli aika rankka, matkaa kertyi arviolta jotain 13-15 km väliltä ja reippaasti painatettiin. Poni oli kuitenkin tyytyväinen päästyään tallin pihaan laumansa luokse ja sai hyvää hoitoa ja ruokaa. Tallilla kytevän silmätulehduksen vuoksi olen ostanut Pikantista kaksi erilaista päähuppua tarhakäyttöön. Ilmari sai yhden sillä sillä on silmätulehdus, tarkemmin sarveiskalvontulehdus, toinen meni testiin Braamerille. Enempää huppuja ei äkkiseltään ollut saatavissa, enkä muutenkaan ole ihan vakuuttunut siitä pysyvätkö huput otuksilla päässä. Nyt kuitenkin testataan. Ell oli nimittäin tarkistanut yhden tallin hevosista ja todennut tulehduksen. Se on kuulemma herkästi leviävää ja sitä levittävät mm. silmistä silmiin lentävät ötökät. Tallin hevosista taisi olla 7, joilla tulehdus nyt oli. Lääkkeeksi saatiin silmätippoja, joista tulee elinikäinen teuraskielto. Ei tule Ilmarista enää ihmisruokaa. Sillä ei tosin ole meille niin väliä, enpä ollut haaveillut ponia syöväni.

Ps. Walhstenilta tilaamani paketti saapui! Sieltä paljastuivat muun muassa Tuhton uudet ajovaljaat. Pikalukkovaljaat myyn pois, sillä en pidä niistä. Ne ovat liian jäykät ja meille liian pienet. Otin paketin avaamisesta unboxing-videon, mutten kehtaakkaan julkaista sitä. Sori.

Torstaina 19.9.2019 maastoilimme mukavasti lampaiden yläpuolen polulta väärään suuntaan autiotalon lenkille ja sieltä rautasillan ja viiskymppisen kautta kotiin. Minun kärrieni edessä jolkotteli Ville, Saran Pena, Hannan Braamer, Olivian Ossi ja Saaga ja Noora ajoivat parina Ilmarilla pitäen peräponina Tuhtoa. Kaikki meni kivasesti. Tuhto oli peräponina varmuuden vuoksi, kun oli eilen ollut nihkeä. Ettei vaan jalka rasittuisi liikaa. Etenimme kaikissa askellajeissa ja sänkkärillä laukatessa Viltsu pukitti söpösesti. Suru-uutisiin: Braamerin ötökkähuppu ei selvinnyt vuorokauttakaan, vaan oli revennyt ja otsatukan letti törrötti repeämästä ulos. Sinne meni sekin 20 €. Onneksi Ilmarin oma oli kunnossa ja pysynyt päässä, sille se on tärkein kun sillä on tulehduskin.

Perjantaina 20.9.2019 talutuslenkkeilin Braamerin ja Tuhton kanssa kolmestaan kotitieltä Pirelintien kautta lampaille ja sieltä rautasillan kautta kotiin. Lisäksi lääkitsin Ilmarin tulehtuneen silmän, annoin Braamerille Hallamaan rakeet ja aloitin Tuhtolle Metacam kuurin. Sain Metacamin eläinlääkäriltä, sillä pyysin sitä katsoakseni miten kipulääke vaikuttaa liikkeisiin ja ponin mielentilaan. Jos kaikki kohenee, tiedän että normaalisti ponilla on kipua.

Ps. Kiva jos joku tätä blogia vielä lukee! Pitkään on ollut päivittelystä taukoa, eikä blogia ole helppoa saada takaisin raiteilleen. Voisin toki jättää menneitä tapahtumia pois, mutta jostain syystä haluan tehdä sen juuri näin, että kirjoitan päivät kiinni. Se on minun tapani pitää blogia. Kiitos juuri sinulle, että olet vielä mukana. <3

KESKIVIIKKO:

TORSTAI:

PERJANTAI:

Lauantaina 21.9.2019 oli ihana päivä! Aloitimme otamalla alkukäynnit viiskymppistä pitkin, jonka jälkeen suuntasimme rautasillalle vievälle sänkipellolle. Minun kärrieni edessä vipelsi Ville, Annikan kärrien edessä Pena, Nooralla Braamer, Hannalla Ilmari ja Olivialla Ossi. Kiertelimme isoa peltoa ristiin rastiin ja etenimme käynnissä ja ravissa, tehden ohitusharjoituksia. Oli ihan super hauskaa! Sänkkäri best! Pena alkoi vaikuttaa omituiselta, vaikkemme olleet päässeet vielä menemään kauhean kauaa tai edes laukkaa. Kävelimme, tarkkailimme ponia, mutta se oli kummallisen hengästynyt ja huohottava muihin verrattuna. Hetken mietinnän jälkeen päätin, että Penan on aika lähteä varmuuden vuoksi kotiin. Ponin hyvinvointi on tärkeintä ja parempi varoa kuin katua. Annoin Villen Annikalle ja lähdin itse Penan kanssa. Jännitti jättää Ville ilman minua ajoon, mutta sillä meni Annikan kanssa tosi hyvin. Valjakot jatkoivat ravissa ja käynnissä, laukkaa en uskaltanut antaa ottaa kun varsa ei ole vielä kauheasti mennyt sänkkärillä ja on innokas. 
     Pena tallusti nätisti kotiin ja oli tallin pihassa varusteiden purkamisen jälkeen normaali. Lämpöä en siltä mitannut, koska liikutus aina vääristää tulosta. Mittaan huomenna. Epäilen vähän, oliko mahavyö liian tiukalla. Penalla oli Villen valjaat, sillä Pena on ainoa jolle Villen mahavyö mahtuu kiinni. Sillekkin juuri ja juuri, ekoihin reikiin. Täytyy jättää se vyö kokonaan pois ja tilata uusi pidempi. Laihtukaa ponit, laihtukaa. Kyse saattaisi olla myös jostain flunssanpoikasesta, tai sitten vain ylireagoin ja ponilla oli vain kuuma paksussa karvassaan. Tiedä häntä.
     Valjakoiden palattua heidänkin poninsa riisuttiin varusteista, hoidettiin ja ruokittiin. Ponien plattua pihatolle, Noora nappasi Tuhton ja kävi sen kanssa kahdestaan rauhassa autiotalon lenkin. He olivat edenneet käynnissä ja ravissa. Laukkaakin Noora oli ehdottanut, mutta Tuhto ei ollut huolinut. Hyvin oli kuitenkin mennyt. Kerran Tuhto oli jäänyt alkulenkistä jurnuttamaan ja koittanut ehdottaa kotiin, vähän pukkaillutkin, mutta Noora oli ystävällisesti suostutellut ponin jatkamaan. Autiotalolta on metsää kaadettu ja siellä oli ollut metsäkone parkissa, mutta Tuhto ei ollut sanunut siitä mitään. Me muut otimme projektiksemme valjaiden huollon ja pesimme ja rasvasimme kaikki valjaat. Tuhton uusia valjaita vähän sovitin Tuhtolle ennen ponin lähtöä maastoon. Hyvältä näyttää. Rasvasin ne hyvin, jotta saamme ne pian käyttöön. Silatyynyt otin mukaani kotiin ja pesin. Voitte uskoa, että kylppärini haisi aika kamalalle koko illan!

Sunnuntaina 22.9.2019 saavuin tallille puolen päivän aikaan ja kipitin pihatolle. Siellä oli vastassa seitsämän suloista karvakorvaa, joille annoin vähän heinää. Ilma oli upea. Aurinko paistoi ja voimakas syystuuli riepotteli maailmaani. Ötököitä ei ollut missään. Palelin, mutta samalla joku hieno fiilis oli läsnä. Kun ponit olivat saaneet syödä hetken, nappasin Penan ja Tuhton tallin pihaan. Mittasin Penan lämmön ja lääkitsin Tuhton. Penalla ei ollut kuumetta, kuumemittari näytti 37,1.  Poni vaikutti muutenkin normaalilta ja iloiselta omalta itseltään. Talutin ponit tyhjälle laidunlohkolle ja päästin ne irti. En tiedä johtuuko Tuhton iloisuus lääkkeestä vai kelistä, mutta Pena ja Tuhto painattivat pellolla hurjaa pukkilaukkaa, singottuaan vauhtiin kuin naton ohjukset! Liikkeissä ei näkynyt vikaa, Metacam on varmaan vienyt kivun pois. Täytyy saada Tuhtolle se irappi jotta saadaan sen koipi kunnolla kuntoon.
     Hain peltoon seuraavaksi Braamerin ja Ilmarin. Ensin ajattelin jättää Ossin ottamatta, koska minun ja Linnean oli tarkoitus mennä ajamaan Ossin ja Villen kanssa. En kuitenkaan raaskinut jättää sitä onnellisista ralleista, joten päästin senkin peltoon. Kaikki patoutunut riehumisen tarve poneista ulos! Voi sitä riemua! Varsat innostuivat hurjasti ja juoksivat pihatolla. Päätin, että hitto, ihan sama! Hain varsat ja päästin ne juoksemaan viereiselle laidunlohkolle. Voisin ajaa Villen kanssa toisella kertaa, mutta nyt kun pellon pohja oli hyvässä kunnossa ja kuiva täytyi tilanteesta ottaa ilo irti! Villeä en viitsi vielä sekä irtoiluttaa että ajaa, vaikka isoille pojille se ei olekkaan ongelma.
     Päästäessäni varsoja irti irrotin ensin Jermun. Tämä uuvatti sitten ryykäsi päin Villen narua ja pian roikuinkin epätoivoisesti perässä, kun varsat sinkosivat matkaan. Oli pakko päästää irti ja sinne painattivat, Villellä naru perässä. Noin 20 minuuttia sitten varmaan metsästelin ennenkö sain Villen kiinni, tajuttuani ensin eristää sen Jermusta. Mutta kyllä oli söpöä ja hauskaa, kun koko lauma oli ihan fiiliksissä! Jermu kerran sekosi jaloissaan ja kaatui kyljelleen, mutta onneksi sille ei käynyt mitään ja se jatkoi ongelmitta. Ponien rauhoituttua omaehtoisesta rallittamisestaan, pyysin niitä hetken vielä liikkeelle. Lopulta kävelimme yhdessä loppukäyntejä ja pian Linnea saapui paikalle. Veimme ponit takaisin pihatolle ja otimme sitten kaksi ponia liikutukseen.
     Alkuperäinen suunnitelma oli tosiaan ollut ajaa Ossi ja Ville, mutta päädyimmekin siihen, että minä ajoin Braamerilla ja Linnea ratsasti Ilmarilla. Kipsuttelimme iloisesti viiskymppisen pellon läpi, sänkkäriä rautasillalle ja sieltä toista sänkkäriä pitkin kohti autiotalon lenkkiä. Kiersimme autiotalolle sillä Hellu oli edellispäivänä kertonut, että sieltä on kaadettu metsää ja Noora ja Tuhtokin olivat asian käyneet toteamassa. Meidänkin oli käytävä tsekkaamassa tilanne. Ihan kivalta näytti, onneksi ei ole tehty avohakkuuta. Kotiin jatkoimme Pirelintietä pitkin ja lopulta takalenkin ja -pellon kautta pihaan. Ponit olivat vähän sen oloisia, että niiden mielestä päivän työt oli jo tehty peltoralleissa. Toki niitä jännitti välillä vähän myös kova tuuli ja ehkä niitä ärsytti se, kun laitoimme kovan tuulen vuoksi varmuudeksi kuolaimet. Niiden kanssa ei pääse muun muassa nappailemaan yhtä kätevästi evästä kuin ilman, ja sekös on kurjaa ponien näkövinkkelistä. Etenimme rauhaksiin, mutta kuitenkin kaikissa askellajeissa. Mukavaa oli ja olin ihan innoissani siitä kun Linnea pitkästä aikaa (ihan sen enempää yllyttämättä) ratsasti!
     Lenkin jälkeen Ilmari sai silmätipat. Ennen lenkkiä olin laittanut jo toiset. Hetken ponit olivat BOT-peitot selässä, sitten annoimme väkkärit ja veimme karvakamut pihatolle ja annoimme heinää. Ennen kotiinlähtöäni Braamer sai vielä Hallamaan rakeita, nyt on 3. päivä menossa ja tuntuu että ne ovat auttaneet. Toki nyt ei ollut öttiäisiäkään, koska tuulee niin kovasti.

LAUANTAI:

SUNNUNTAI:

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)