maanantai 30. heinäkuuta 2018

Helleviikko

Maanantai 16.7.2018 oli poneilla vapaapäivä ja tiistaina 17.7.2018 totesimme, ettei päivällä voi ajaa. Siis jösses mikä helleaalto vyöryikään Suomen ylle viikonloppuna ja jäi tänne! Minulla oli päivällä ystäväni opissa kaksakselitraikulla peruutus- ja kytkentäharjoituksia. Konsultoin samalla ystävääni sekä muutamaa muuta hevosihmistä ja kaikki olivat vahvasti samaa mieltä kuin minä. Ponien kuljetus seuraavana päivänä Vermon raveihin, varsinkaan niin kehnosti ilmastoidulla räppänällä kuin meidän oma traikku, olisi huono ajatus. Kun lämpötila varjossa on 30 astetta, nousee trailerin sisälämpötila nopeasti todella korkeisiin lukemiin. Se olisi ensinnäkin todella tukalaa poneille ja toiseksi lämpöhalvauksen riski olisi suuri. Tein kotiin päästyäni ponien poisjäännin keskiviikon startista. Harmittihan se, mutta näillä mennään. Trailerin ilmanvaihtoa täytyy parantaa, jonka lisäksi toivon helteiden menevän pian ohi. En ole lämpöihminen, kun minulle tulee niin huono olo kuumassa, ja ponien liikuttaminen on parempi hieman viileämmällä kelillä.
     Liikutimme ponit illalla auringon painuttua mailleen. Lenkkiseurueeseemme kuuluimme minä, Olivia, Suvi, Kiian äiti Heidi, sekä tallinomistaja Minna. Juotin ponit sekä ennen lenkkiä että lenkin jälkeen. Kävimme ajamassa peruslenkkiä melkein ensimmäiselle talolle, mutta käännyimme kotiinpäin teiden ollessa aika kovat siellä päin. Oli oikein mukava lenkki hyvässä seurassa ja illan viileys oli huumaava. Minä ajoin Penaa kyydissäni Minna, Omppu ratsasti Tuhtolla, Suvi ajoi Ossilla ja Heidi Braamerilla. Näimme ennen keltaista taloa ajaessamme metsätieltä pellolle tähyillessämme saman ihanan näyn kuin viimekesänä toiveleirin yömaastolla: emähirvi ja kaksi vasaa! Etenimme lenkillä kaikissa askellajeissa. Pena oli jostain syystä hieman vaisuhko, mutta ehkäpä se oli vain helteen väsyttämä. Kotitallille palattuamme pyyhimme ponit märällä sienellä, juotimme ne ja Suvi tarjoili niille tuomiaan porkkanoita. Onnelliset pienet lahjotut karvakorvat!

Myös keskiviikkona 18.7.2018 meillä oli ohjelmassa yömaastoilua, mutta kävin myös päiväseltään tallilla. Siellä täytin kottareihin ison saavin täyteen kylmää vettä ja heitin kyytiin muutaman pyyhkeen. Nämä kärräsin pihatolle, jossa nostelin kylmät pyyhkeet ponien päälle viilennykseksi ja kaatelin lisää vettä ämpärillä perään. Hetkellinen helpotus poneille ja pyyhkeiden kanssa kylmyys ja vesi pysyy hiukan kauemmin. Kaikki ponit möllöttävän kuuman ajan pihattomökissä, onneksi se tuo kunnon varjon ja suojan. Viilentelyjen jälkeen avasin poneille hetkeksi portin pihattotarhan suljetulle osalle, jonne on kasvanut rikkakasveja. Ponksut söivät niitä onnessaan ja sillävälin minä viritin niille lisävesiämpärit pihaton sisälle. Näin ne joisivat myös sisällä, eikä niiden aina tarvitsisi mennä ulos ja aitauksen toiseen päähän vesiastialle. Olin ollut jo aiempina päivinä huolissani Braamerista, mutta olen saanut tarkkailuapua muilta tallilaisilta. Poni on pärjännyt loimen kanssa hyvin, vaikka se varmasti lisää kuumuutta. Ilman takkia se ei kuitenkaan näillä ötökkäkeleillä pärjää.
     Illalla talliseurueeseemme kuuluivat Ossia ajava Olivia, Tuhtoa ratsastava Noora, Penaa ajava Helmi sekä Braameria ajava Hanna. Alku- ja loppukäynneissä olin Hanna kyydissä. Alkulenkistä ponit kohtasivat saman järkyttävän näyn kuin edellisyönä. Kotitien reunalla on yhdessä kohtaa suuri kellastunut saniainen. Selvisimme siitä juuri ja juuri ja kuten eilenkin, kävimme katosmassa kasvia läheltä todeten sen olevan ennemmin herkullinen kuin vaarallinen. (Vaikkakin suuremmissa määrissä nuo ovat käsittääkseni hevoselle ennemmin haitallisia kuin hyödyllisiä syötyinä.) Noh, ohitettuamme tämän kummajaisen menimme Pirelintien varrelle pellolle. Seillä tytöt saivat kirmailla vapaasti antamieni askellajiohjeiden mukaan ja nauttia ponien kanssa viilenneestä illasta. Kaikki meni tosi kivasesti ja hienosti muuten, mutta kerran Tuhto tiputti Nooran. Sille taisi tulla käännös laukassa liian äkkiä tai joku muu ihmeellinen syy, mutta lopputuloksena Noora joka tapauksessa oli pellossa. Neitiä ei onneksi sattunut, hän nousi takaisin kyytiin ja matka jatkui iloisesti ilman sen enempiä kommelluksia.

TIISTAI:

KESKIVIIKKO:






Torstaina 19.7.2018 talleilimme junnujen kanssa normaaliin aikaan ja ohjelmassa oli ponien uittoa. Kaikki muut paitsi Mette olivat paikalla ja tytöt lilluttelivat poneja vuorotellen. Koskaan ennen ei ole kukaan uinut miun ponien kanssa uittokuopan päästä päähän, mutta tänään tytöt yllättivät! Osa junnuista kiersi rannan kautta uittokuopan takapäätyyn, meni sieltä veteen ja ui ponin kanssa etupäätyyn! Vähän rantaviivaa pitkin mentiin ja poneja kummastutti, mutta aivan loistava suoritus tytöt! Uitteluiden jälkeen ponit huollettiin takaisin ulos. Veimme samalla myös vettä pihaton lisäjuottoämpäreihin sekä pesimme ison vesiastian ja täytimme sen uudelleen.

Perjantaina 20.7.2018 kävimme hyvän ystäväni Tiian kanssa uittelemassa Penaa ja Ossia. Poneista huomaa että ne alkavat jo kyllästyä uimahommiin, mutta hetken nautimme viileästä vedestä ja oli oikein mukavaa. Öttiäisiä oli taas paljon, hyh! Onneksi veteen pääsee niiltä pakoon.

Lauantaina 21.7.2018 kävimme Linnean, Kiian ja Olivian kanssa liikuttamassa ponit yhdeksän jälkeen illalla. Menimme uittokuopan lähellä suurella pellolla niin, että minä ajoin Penaa, Linnea Ossia, Kiia Brankkua ja Omppu ratsasti Tuhtolla. Oli ihan super kivaa! Ponit olivat reippaita, ilma viileä, maailma usvaisen kaunis ja seura loistavaa. Harjoittelimme vähän volttausta, otimme hiukan ravikisaa ja usvatimme myös laukassa. Tuhtolle kunniamainita hyvästä ratsunaolosta! Ratsuherra hikosi poneista kaikkein eniten, mutta jaksoi todella hienosti ja innoissaan työskennellä loppuun asti. Lisää näitä iltoja. Pena oli ihan loistava ja super reipas ja taas minua sytyttäisi enemmän päästä itse ajamaan raveissa kilpaa. Mikäli Tuhto nyt on B-poni, niin sillä pääsen! Toki emme pärjää russeja vastaan, mutta hauskaa on varmasti joka tapauksessa!

Sunnuntaina 22.7.2018 kävin ostamassa ja noutamassa Kannusjärveltä meille uudet koppakärryt. Tai siis ne ovat käytetyt, mutta meille uudet. Hienot ja hyvän oloiset siniset Desperadot. Mukaan tarttui myös valjaat, sekä kaksi satulaa sovitukseen. Valjaat ostin suoraan, satuloita testaamme ensin ja teemme päätöksiä sitten. Purettua kuormani paikoilleen kotitallilla, hain Tuhton ja harjoittelin sen kanssa hetken lastausta. Olin kuljettanut koppikset traikun sisällä, eli olin irroittanut toisen väliseinistä ja nostanut sen ulos (kiitos avusta Hellulle!). Tuhto käveli traikkuun oikein nätisti, kun en vetänyt narusta vaan annoin ponin kävellä rauhassa lahjusten perässä ja palkkasin heti. Kokeilin myös pyöräyttää narun etupuomin ympäri ja seisottaa ponia hetken paikoillaan. Sitä alkoi ahdistaa hyvin nopeasti, mutta lyhyt harjoitus siltä onnistui kuitenkin. Pikkuhiljaa täytyy harjoitella myös rauhassa kopissa seisomista nyt kun lastaus onnistuu hyvin. Niihin harjoituksiin otetaan mukaan rauhallinen kaveriponi (suom.: kuka tahansa muu poneistani. Hihii).

TORSTAI:

PERJANTAI:

LAUANTAI:

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Satulansovitusta, ravit, suru-uutinen ja uittoa

Maanantaina 9.7.2018 Annika ja Kiia kävivät ajamassa rauhallisen autiotalon lenkin käynnissä ja ravissa. Annikan ajokkina toimi Tuhto, Kiian Braamer ja lenkki meni ilmeisesti hyvin. Braamerin ihottumaloimeen kiinni ommeltu huppu oli hajonnut pihatolla, joten takki vaihtui nyt taas hetkellisesti valkeaan kärpästakkiin ja irtohuppuun. Ennen ajoa Kiia oli myös lääkinnyt Braamerin ihottumaseerumirakeilla, joiden viikon kestänyt kuuri loppuikin nyt.

Tiistaina 10.7.2018 suuntasimme tallille Ompun kanssa ja tapasimme perillä myös Nooran. Noora lähti hakemaan Braameria ja minä ja Olivia Penaa ja Tuhtoa. Pena meni laitumelta pihatolle, sillä ponit siirtyvät sinne asumaan. Laitumella ne vain ajavat Fannin Dali-ponia pois laumasta, joka on nuorelle uuteen paikkaan juuri muuttaneelle ponille tosi rankkaa. Penan mennessä pihatolle se ensin vähän mahtaili Ossin kanssa, jonka jälkeen Ossi jatkoi syömistä ja Pena alkoi huutaa. Sen tamma oli jäänyt laitumelle ilman vahtimista. Kuinka dramaattista.
     Braamerin ja Tuhton kanssa jatkettiin tallin pihaan harjaukseen. Tuhtolla olisi vuorossa satulan sovitus ja Braamer lähtisi ajoon. Satulansovittajan saavuttua siirryimme Tuhton kanssa tallin käytävälle. Olivia ja Noora jäivät ulos valjastamaan Brankkua, jonka jälkeen Noora lähti ajamaan. Hän kävi ajamassa Braamerin kanssa viiskymppisellä käynnissä ja ravissa. Valjakko kirmaili noin tunnin, ottaen pari pätkää myös kovempaa ravia. Braamer oli kuulemma kiva ja reipas.
     Tuhton uusi satula on ruskea 14" Wintec 500 PONY. Siihen vaihdettiin sovituksessa kaari ja sen istuvuutta tarkkailtiin ensin tallissa, sitten kentällä ilman ratsastajaa ja sitten käynnissä ja kevyessä ravissa ratsastajan (eli Olivian) kanssa. Kaarimittari oli näyttänyt valkoisen ja punaisen kaaren rajaa, joten ensin testattiin valkeaa kaarta. Se oli kuitenkin hieman liian leveä, joten satulaan päätyi punainen kaari. Satulan toppaukset ovat synteettistä villaa ja hiukan liian paksut. Toivomme nyt, että ne hiukan littaantuisivat käytössä. Muutoin satula on hyvä ja käyttökuntoinen. Iso kiitos Pegazoksen Linalle!


Ps. Illalla näin tallin fb-ryhmässä kuvia rauhassa lauman seassa hengaavasta Dalista. Ehdottomasti kannatti siis ottaa miun ponit laitumelta pois. Mahdollisestihan niitä voisi vaikka koittaa laittaa myöhemmin takaisin, kun uusi poni on laumautunut muiden kanssa. Itse pidän ne kyllä mieluiten silti tarhassa, niin ei tarvitse Penan ressata tammaa.

Keskiviikkona 11.7.2018 Annika ja Kiia kävivät jo hieman päivemmällä ajamassa Penan ja Ossin. Annikalla oli ajossa seuraavan päivän starttia silmälläpitäen Ossi ja Kiia ajoi Penaa. Valjakot ajelivat suht. rauhakseen viiskymppisellä, noin neljä kierrosta, ottaen hyvät alku- väli- ja loppukäynnit ja ravaillen välillä. Ajon jälkeen tytöt huuhtoivat ja ruokkivat ponit, sekä pakkailivat seuraavan päivän tavaroita. Penalla on muuten ruhje naamassa, luultavasti ne ovat Ossin tai B:n kanssa hieman selvitelleet välejä. Jälki ei kuitenkaan ole yhtään paha tai huolestuttava.
     Nooran ja Olivian kanssa kävimme maastossa. Nooralla oli ratsunaan Tuhto uudella satulalla ja Olivia ratsasti Brankulla ilman satulaa. Kävimme kiertämässä autiotalon lenkin ja kiipeämässä lisäksi mäkisen metsäosuuden. Sekä meno- että paluumatkalla pisteydyimme myös Pirelintien varrella pellolla. Menomatkalla ratsukot kävivät ravaamassa pellon ympäri ja takaisin tullessa tarkoitus oli sama. Paluumatkan peltoilulla B kuitenkin rupesi temppuilemaan (yritti vipata Oliviaa alas ja alkaa syömään), joten Ompun kanssa tyydyimme lähinnä kävelyyn. Noora ja Tuhto ravasivat ja laukkasivat. Muualla toki Olivia ja Brankkukin ravasivat oikein onnistuneesti ja mukavasti. Noora ja Tuhto ravailivat mukana, mutta ottivat muutamaan kohtaan myös hieman laukkaa. Satula on hyvä ja poni tykkäsi silmin nähden! Sen työskentely oli paljon rennompaa ja iloisempaa. Oikeasti: käyttäkää riittävästi rahaa ja vaivaa myös shettisten satuloihin jos poneilla ratsastetaan. Sovituttakaa penkit jotta ne ovat varmasti hyviä!

TIISTAI:
Sovitusta, kaarenvaihtoa, ponin mittausta ja pallerot pihatolla heinien kimpussa.
KESKIVIIKKO:



Torstaina 12.7.2018 vuorossa olivat Loviisan poniravit! Varasimme Annikan ja Linnean kanssa vahingossa aivan turhan paljon aikaa ja olimme paikalla (yllätys yllätys) jälleen ensimmäiset. Noh, ei muuta kun ponit ulos kopista ja rentoa syöttelyä. Päivä oli kaunis ja kuuma. Pikkuhiljaa paikalle alkoi tulla myös muita. Penaa ja Ossia verkattiin kolme kierrosta ja ponit olivat verkassa hyviä. Meillä oli tällä kertaa tehty vaihto: Annika ajoikin Ossia ja Linnea Penaa. Linnea oli Penasta innoissaan: "Tää juoksee niin reippaasti, ei tarvii pyytää yhtään niin paljon kuin Ossia".
     Startti itsessään meni oikein hyvin. Ponit lähtivät sata metriä paalua taaempaa ja niiden takaa lähti vain yksi poni. Meidän valjakkomme kuitenkin kirivät hienosti, tullen maaliin kuudentena ja seitsämäntenä. Ossi meni oikein hyvää vauhtia ja Pena paransi ennätystään sekunnilla lukemiin 3.08,0! Hienoa tytöt ja ponit! Startin jälkeen Ossilta napattiin pikaisesti kärryt pois ja Annika kävelytti sen taluttaen, sillä meiltä meni yksi rengas ystävälle lainaan. Heidän omastaan oli hajonnut pinnasuoja, mutta onneksi raveissa on ainakin minun kokemusteni mukaan hyvä henki ja muita autetaan ongelmatilanteissa! Me ollaan saatu kerran ihan tuntemattomilta ystävällisiltä kuolaimet Ossille lainaan, joten ehdottomasti halutaan omalta osaltamme myös levittää hyvää mieltä ja avuliaisuutta!
     Ihana Loviisa, ihanat kesäravit ja ihana ravikansa. Kiitos järjestäjille ja kaikille mukana olleille! Iso peukku ylöspäin, nauttikaa kaikki kesästä ja jos yhtään kiinnostaa niin käykää ihmeessä kesäraveissa lähiradoillanne, sekä mahdollisuuksien mukaan kauempanakin.

1. Ponilähtö A-ponit tasoitusajo 1140 m Biofarm Oy p. 3.20.0 + 10 m/ 3,4s ei startteja 20m hyv. p. 100€
Hevonen / Ohjastaja Aika Palkinto Matka:rata
1. 6 Queen Point / Ronja Vartiainen 3.06,7 100 € 1120:6
2. 5 Aarteen Robinson / Lotta Mässeli 3.10,7 x 50 € 1120:5
3. 8 Aarteen Prinsessa / Jerry Rauos 3.15,4 30 € 1140:1
4. 13 Aarteen Sankaritar 1418 SH / Nella Heijala 3.02,4 20 € 1240:1
5. 7 Kaunisrannan Juanita / Emil Havulehto 3.22,9 x 10 € 1120:7
6. 12 Olkijoen Osmo / Linnea Mikkola 3.08,4 10 € 1220:2
7. 11 Goldberry's Swish Tail / Annika Mettinen 3.14,0 1220:1

8. 4 Hakalan Estella / Adele Kalenius 3.32,6 1120:4
9. 10 Rose's Sebastian / Elmeri Pussi 3.22,2 1180:1
10. 2 Hakalan Melody / Maximilian Suda 3.33,3 x 1120:2
11. 1 Skogsborgs Winnie / Esther Ståhl 3.53,4 1120:1
9 Ponikujan Turbo / Hanna Uljas hll 1140:2
3 Usvaniityn Terry / Nina Hänninen Poissa 1120:3

Väliajat:3.15.5/Queen Point 3.00.5

TORSTAI:

Tuttu kissa osallistui volttaukseen!
Valjakkomme lähtivät yhdessä ja olivat kohdallani lähes rinnatusten. 
Maalisuoralla Pena oli kirinyt Ossia edelle. Rataa kasteltiin aika voimakkaasti, siksi se on niin märkä ja kura lensi. Mutta oikein kiva ettei ainakaan pöllynnyt!

Perjantai 13.7.2018 jäi poneilla vapaaksi, sillä sain hälyn töihin sekä pe että la aamusta. Tavoitteenamme oli ollut ravitiimin kanssa käydä pe-la yönä yömaastossa, mutta se jäi nyt tälläkertaa väliin ja siirretään toiselle päivälle. Lauantaina 14.7.2018 kävimme kuitenkin töistä päästyäni tallilla ravitiimin ja Nooran kanssa. Sinne menomme vähän myöhästyi, kun saimme suru-uutisen. Talli olisi päivästä pari tuntia kiinni, sillä issikkaruuna Odin oli jouduttu yllättäen lopettamaan. En kommentoi tilannetta sen tarkemmin, mutta olemme kaikki järkyttyneitä emmekä voi käsittää että Ouska on nyt poissa. Se tuntuu niin lohduttoman epätodelliselta. Hyvästi Odin ja kiitos kaikesta. Suuresti voimia Minnalle, sekä koko Ouskan tiimille.
     Tallilla kävimme uittamassa ponejamme uittokuopalla. Sekä meno- että paluumatkalla Kiia, Noora ja Linnea istuivat ponien kyydissä, eikä kukaan ollut mitenkään aivan liian pitkä, vaikka Linneaa hirvittikin! Annika ja minä emme tällä kertaa uineet, mutta Annika uitti Penaa rannalta käsin ja minä napsin kännykällä kuvia ja videoita. Ponit vetelivät kovasti syömään, mutta myös uivat hienosti. Tuhton loikat rannalta veteen sen kiivettyä sivusta penkereelle syömään olivat hiukan liioiteltuja, mutta sitäkin hyvittavampia. Pena sai pitkään syödä reunalla, kun me Annikan kanssa istuskelimme katselemassa uittelijoita. Sitten harmaa poni vain lopetti syömisen ja marssi veteen. Se selvästi on oivaltanut, että vesi vilvoittaa ja helpottaa ötökkätilannetta! Siellä se möllötti, sekä piehtaroi. Se on kyllä hirmuttoman suloinen ja persoonallinen pakkaus.

Sunnuntaina 15.7.2018 ponistelimme Olivian, Helmin, Helmin siskon, sekä uuden tuttavuuden kanssa. Uusi tuttavuus on nimeltään Venla ja hän tuli tutustumaan meihin ja Tuhtoon. Varsinaisestihan en ole hoitajia enää tällä hetkellä ottamassa, mutta Venlalle kuitenkin lupasin että voin harkita jos hän haluaa käydä tutustumassa. Harjailimme ja hoitelimme ponit hyvin tallin pihassa, jonka jälkeen menimme uittokuopalle. Venla ei tällä kertaa uittanut, mutta hän talutti Tuhtiksen kuopalle ja takaisin, sekä otti kuvia kun me muut uitimme. Pääasiassa minä uitin Tuhtoa, Olivia Ossia, Helmi Penaa ja Milja (Helmin sisko) Braameria, mutta taisimme vaihtaakkin välillä. Minun ensimmäinen uintikertani tänävuonna! Tuhto oli hassun hauska, mutta kyllä se vetää minuakin perässään rannalle syömään kuin märkää rättiä, ennenkö ollaan niin rannassa että saan kunnolla jarrutettua. Paarmoja oli ihan rutosti, mutta hauskaa oli niistä huolimatta!
     Ukkonen jyrisi jossain kauempana ja matkalla takaisin tallille se jyrähti muutaman kerran jo tosi lähellä. Se loppui kuitenkin hyvin nopeasti eikä edes satanut. Sadetta kyllä jo todella toivottaisiin, sillä peltojen tilanne alkaa olla huolestuttava. Somessa törmäilee useisiin varoituksiin siitä, kuinka heinäsadot jäävät järkyttävän pieniksi ja ihmisiä kehoitetaan hamstraamaan varastoon kaikki ylivuotisetkin heinät. Jokin varoittava otsikko oli jopa, että osa saattaa joutumaan luopumaan hevosistaan ensitalven paniikin alkaessa. Toivottavasti ihmiset saavat tilanteensa järjestymään ja heinää saadaan vaikka ulkomailta, jos tilanne oikeasti kärjistyy. Nämä helteetkin ovat varsin hurjia Suomen kesäksi, mutta onneksi meillä on tämä kätevä uittomahdollisuus silloin, kun ei viitsi poneja muutoin helteessä kiusata.

Ps. Kotimatkalla piipahdimme Ompun kanssa kauppaan ja tapasimme pitkästä aikaa Hennan! Olipa ihanaa nähdä, tuu Henna joskus ajamaan! <3

Pps. Vakkaripaikkoja on vapaana, jos jotakuta kiinnostaa!

LAUANTAI:


SUNNUNTAI:

</3
Jossain tähtien tuolla puolen Elmeri ja Odin taas riehuvat kuin viimeistä päivää. <3
Nähdään joskus sitten, kun seuraan itse perässä. <3

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Ravit, jäsenkorjausta ja hei hei Jermu

Torstaina 5.7.2018 satoi, mutta me emme ole sokerista. Haimme junnujen kanssa ponit tallin pihaan ja hoidimme ja varustimme ne. Braamerille annoin myös lääkkeen. Se rontti otti lääkerakeet minulta niin innolla, että se puri minua samalla vahingossa käteen. Peukalon varressa kämmenessä on kaksi pientä reikää, kuin joku hamsteria pienempi vampyyri olisi maistellut kättäni. Mokoma ahmatti. Isojen ponien lisäksi tallin pihassa nökötti Jermu. Minä harjasin sen kauttaaltaan hyväksi ja se seisoi nätisti paikoillaan. Uskaltauduin kokeilemaan kavioidenkin putsausta ja arvatkaapa mitä? Se antoi minun putsata kaikki kavionsa ilman ongelmia ja ilman että kukaan auttoi pitämällä ponista kiinni! Super Jermu, aivan mahtavaa!
     Kävimme ajamassa rauhallisen autiotalon lenkin käynnissä ja ravissa. Olivialla oli ajossa Ossi, Nooralla B, Hannalla ja Metellä Tuhto ja Siirillä Pena. Minä olin Siirin ja Penan kyydissä ja pidin peräponina Jermua. Varsa oli aivan fiiliksissä päästyään mukaan. Se tarpoi iloisena ja koitti napsia Penaa pepusta. Ravissa se olisi halunnut hyökätä Penan kimppuun ja juosta villinä ja vapaana kohti jonon kärkeä. Minulla oli täysi työ pitää sitä kiinni sen koittaessa laukata ja hyppiessä kuin mikäkin kevätjuhlaliikkeitä esittelevä keinuhevonen. On sillä kuulkaas hienot ravi ja laukka! Pitkä vetävä raviaskel, sekä hyvinkin ylöspäin nouseva laukka, ainakin kun varsa on tohkeissaan. Lenkki meni kaikenkaikkiaan oikein hyvin ja olen Jermusta todella iloinen.

Perjantaina 6.7.2018 Noora ja Olivia kävivät ratsastamassa autiotalon lenkin ja lisäosan. Nooran ratsuna toimi Braamer, Olivia ratsasti Tuhtolla. Olivia raportoi ratsukoiden kävelleen muuten, mutta ravanneen hyvillä pätkillä. Ponit olivat olleet mukavia. Ponien liikutuksen lisäksi tytöt nappasivat pyynnöstäni kaikki ponit pihatolle. Laitumelle oli päivällä tulossa uusi poni ja a) en halunnut ponien riehuvan kun seuraavana päivänä oli ravireissu, b) halusin itse olla paikalla kun ponit menevät uuden kanssa samaan.
     Päästyäni töistä lähdin itsekin tallille. Hain Braamerin ja Jermun ja lastasin ne traileriin. Jermu käveli nätisti koppiin, ei mitään ongelmaa. Hieno pieni varsa. Sitten suunta kohti Virolahtea, Viltsua ja varsalaidunta. Matka meni hienosti ja perillä otin Jermun ulos traikusta. Kyllä näytti varsa ihan erilaiselta kuin kuukausi sitten sen astellessa ensimmäistä kertaa kohti laidunta. Nyt se oli paljon pyöreämpi, hyvässä karvassa ja reippaalla päällä. Arvatkaapa kuka laski Viltsun karkuun, kun vei Jermua laitumelle? No minä. Ninnu hätisteli Viltsua ja Damia kauemmas portilta. Kun avasin portin ja yritin livauttaa Jermun sisään, Viltsu ryntäsi vastaan, Jere löi liinat kiinni ja pian Viltsu juoksenteli iloisesti ympäriinsä. Sitä sitten koitettiin saada laitumelle, tuloksetta. Päästin Jeren irti ja se juoksi Dami perässään ympäri laidunta.
     Viltsu saatiin lopulta takaisin laitumelle käyttämällä Braameria houkutuslintuna. Päätin sitten laskea myös Brankun hetkeksi juoksemaan varsojen kanssa. Ponit ottivat ehkä yhden spurtin ja jäivät sitten syömään. Ei niitä vain huvita juosta silloin, kun olen kameran kanssa asemissa. Braamer ei meinannut antautua heti kiinni, mutta kun nappasin maasta heinätupon ja lähestyin ponia vei ahneus voiton. Kuinka kätevää. Lähtiessämme Braamerin kanssa kotimatkalle, olin onnellinen. Minun ei tarvitsisi olla huolissani siitä pärjäisikö Jere yksvee parivuotiaiden kavereidensa kanssa. Jätin laitumelle tarmoa puhkuvan, tyytyväisen ja itsevarman varsan, jolla ei taatusti olisi mitään hätää.

TORSTAI:

PERJANTAI:
Iso Jermu! Suattaapi olla kohta vaikka korkeampi kuin B. Jollei ole jo.
Ninja!
B, Dami, Ville ja Jere.


Sinne he jäivät tyytyväisinä. Viltsu, Jermu ja Dami.

Lauantaina 7.7.2018 matkasimme iloisin mielin paikallisraveihin Savitaipaleelle. Matka sujui mukavasti ja tiet olivat pienuudestaan huolimatta hyväkuntoisia ja miellyttäviä ajaa. Välillä pysähdyimme bussipysäkeille päästämään takaa tulevia autoja ohi, sillä niin kaikilla säilyy hyvä matkafiilis eivätkä henkilöautolijat turhaan tuohdu hevoskuljetuksista. Perillä kohteessa olimme ensimmäisiä trailerillisia, mutta pian alkoi tulla muitakin. Savitaipaleen rata on pieni ja soma. Oikein viihtyisä. Ravien alkaessa oli aivan ihana tunnelma, kun mukavassa säässä kesäravipäivää viettävää kansaa oli paljon ja kaikki ikäluokat olivat edustettuina.
     Meillä oli pientä säätöä, kun vihreiden kärrien jalkaramppien säädöt olivat jääneet Nooran kurssin jäljiltä aivan liian lyhyiksi Annikalle. Huomasimme asian vasta kun Annikan oli tarkoitus lähteä verkkaamaan, mutta kisahoitajaksi mukaan lähtenyt Kiia kävelytti Penaa kärreiltä alkuun. Onneksi Annikan sukulaiset olivat lähistöllä mökillä ja tulossa muutoinkin raveihin. He nappasivat työkaluja mukaan ja jalkarampit saatiin säädettyä. Kiitos! Pienestä säätelystä johtuen Linnea meni Ossin kanssa jo ennen Annikaa ja Penaa verkkaamaan radan puolelle. Ossi oli hieman laukkaherkkä ja Linnea antoikin sen hetken laukata ihan tarkoituksella. Yleensä ollaan verkattu pari kierrosta, mutta tällä kertaa päädyimme yhdessä Linnean kanssa siihen, että hän lämmittelisi Ossia kolme kiekkaa. Poni olikin viimeisellä kiekalla oikein hyvän näköinen ravissa. Penaa verkattiin radalla kaksi kierrosta ja sillekkin otettiin mukaan myös laukkaa. Se ei ollut verkassa erityisen hyvä, mutta ihan ok.
     Ponit oli ilmoitettu samaan lähtöön, joka oli lopulta jaettu kahtia. Ossi oli ensimmäisessä lähdössä, Pena seuraavassa. Penan lähtö oli kovempi, mutta ajattelin Penalla kuitenkin olevan mahdollisuuksia keulaan. Ossille en ollut asettanut juuri tavoitteita, kunhan nyt puhtaan juoksun ottaisi. Lähtö esittelyyn, volttaamaan... reunalla on aina hullun jännää odottaa miten omat ponit juoksevat! Ossi lähti kuudestakympistä ja alkoi pikkuhiljaa nousta kohti kärkeä. Loppusuoralla se taisteli ensimmäisestä sijasta kahden muun ponin kanssa ja niiden hypättyä laukalle otti kärkipaikan. Hyvä että henki kulki jännityksestä, voitto oli karvan päässä... Sitten Ossi hypähti laukalle ja kimo poni painoi ohi. Ossi tuli maaliin upeasti toisena, eikä aivan ottanut maalilaukkaa. Voitto ja maalilaukka jäivät siis molemmat ihan karvan päähän, oikein hyvä näin! Ei harmita, vaikka voittoloimi olisikin ollut Ossille juuri sopivasti oranssi. Onnea voittajalle ja hyvä meidän Ossi ja Linnea!!
     Penan lähtöä jännitettiin seuraavaksi. Pena ja Annika lähtivät hyvin ja yrittivät hienosti, mutta jäivät silti tälläkertaa häntäpäähän. Aina ei voi sijoittua ja seuraava yritys onkin sitten Loviisassa heti ensiviikolla. Hyvillä mielin hoidimme ja lastasimme ponit, ostimme kaikille yhdet makkarat ja evääksi vielä Annikan lakujen lisäksi herneitä. Kotimatka sujui mukavasti. Tämä olikin sitten viimeinen reissu koko ravitiimin kanssa, kun Kiia lopettaa kuun lopussa. Näitä raviretkiä jää kyllä ikävä. Mutta elämä liikkuu, ei se voi seisahtua.
      Kotitallilla Ossi meni pihatolle Braamerin kanssa ja Pena ja Tuhto vietiin laitumelle. Nyt ne tutustuisivat ensimmäistä kertaa Fannin upeaan uuteen Dali-poniin. Ponksut olivat Dalista hyvin kiinnostuneita ja nuori ruuna tervehti niitä hiukan orimaisesti. Sitten otukset hieman kirmasivat, jonka jälkeen koko lauma rauhoittui laiduntamaan. Illalla sain kuitenkin videota laitumelta. Pena jahtaa ja pöllyttää Dalia pois. Vahtii varmaan sitä tammavarsaa. Voi nakki!

2. PONILÄHTÖ A-PONIT TASOITUSAJO 1000 M VL TALLI -LÄHTÖ P. 3.15.0 + 20 M/ 3,5 S P. 100 E. (100-50-30-20-10-10)
Hevonen / OhjastajaAika KerroinPalkintoMatka:rata
1. 7 Mökin Piki / Taru-Maria Pirkola 3.14,2 x 100 € 1060:2
2. 6 Goldberry's Swish Tail / Linnea Mikkola 3.14,6 50 € 1060:1
3. 2 Symphatil Spiderman / Anton Punkka 3.26,9 x 30 € 1000:2
4. 1 Usvaniityn Jones 305 SH / Tiia Töyrylä 3.28,9 x 20 € 1000:1
5. 3 Mithrim Ax / Emma Piiroinen 3.47,0 1000:3
6. 8 Jussilan Iitu 1292 SH / Emma Lahikainen 3.34,6 x 1080:1
4 Rama Shedir / Fiia Espo Poissa 1020:1
5 Pikkuvirran Braamer / Kiia Tervonen Poissa 1040:1
Väliajat:3.34.0/Symphatil Spiderman 3.34.0

3. PONILÄHTÖ A-PONIT TASOITUSAJO 1000 M MÄKISEN LIIKENNEKOULU -LÄHTÖ P. 3.15.0 + 20 M/ 3,5 S P. 100 E. (100-50-30-20-10-10)
Hevonen / Ohjastaja Aika Kerroin Palkinto Matka:rata
1. 6 Usvaniityn Johannes / Nina Hänninen 2.55,8 100 € 1060:2
2. 7 Goldenwild's Adele / Maria Kiukas 3.00,1 x 50 € 1060:3
3. 5 Smedens Mathilda / Elmeri Pussi 3.05,8 30 € 1060:1
4. 3 KWG Kiwi Dude / Nea Ahokas 3.17,1 20 € 1020:1
5. 4 Olkijoen Osmo / Annika Mettinen 3.16,1 x 1040:1 
6. 8 Niemelän Urpo / Vili Haapasalo 3.14,1 1100:1
1 Usvaniityn Jesper / Miina Tikka hrp x 1000:1
2 Rose's Sebastian / Piatta Pöyry hll 1000:2
Väliajat:3.14.0/Usvaniityn Johannes 2.58.0


Sunnuntaina 8.7.2018 tallipäiväni alkoi 7.30 ja riensin hakemaan laumani talliin. Vuorossa olisi taas jäsenkorjausta ja ensimmäisenä vuorossa oli Braamer. Sillä olivat paikat ihan hyvin kohdillaan eikä sitä juuri korjailtu, mutta sillä oli paljon jumeja. Niitä hierottiin auki ja hoidettiin laserilla. Seuraavana oli vuorossa Ossi. Sen potilaskertomus ei ole vielä tullut, mutta siinä oli korjailtavaa ja hoidettavaa. Sen SI-nivelet ainakin laitettiin paikoilleen ja niiden alueen lihasjumeja hoideltiin laserilla ja hieromalla. Ossi nautti ihan silmin nähden. Se venytti onnessaan kuin koira: etujalkoja eteen ja takapuolta pitkälle ylös! En saanut kuvaa ja harmittelin sitä, mutta ihailin ponin reaktiota hoitoon. Totesimme jäsenkorjaajan kanssa, että tuskin tekee uudelleen, mutta mahtavaa että ongelma saatiin laukeamaan. Venytyksiä tuli kuitenkin  vähän ajan päästä kaksi lisää! Kyllä poni nautti ja nyt sen liikkeet ovat paremman ja rennomman näköiset. (Kuva alempana, kun toisella kerralla ehdin ikuistaa liikkeen.)
     Penalla laitettiin kaulasta jokin nikama kuntoon, mutta muuten sillä ei juurikaan ollut mitään. Sen hoito kesti tunnin sijaan arviolta 15 min liikkeiden katsomisineen kaikkineen. Se oli kuulemma harvinaisen hyvä, kun yleensä vikoja/kipukohtia hoidetuilta hevosilta on löytynyt. Hyvä Pena! Lopuksi tarkistettiin vielä olivatko Tuhton paikat vielä kohdillaan. Joskus lihaksisto saattaa vetää esim. lapaa väärään asentoon kun on kehittynyt tietynlaiseksi, mutta ainakin vielä Tuhton paikat olivat kohdillaan. Anteeksi epämääräiset termini jne., tämä on minulle vielä niin uutta että kirjoitukseni vähän ontuvat. Ehdottomasti kuitenkin kannatan jäsenkorjaajan kutsumista hevoselle tai lemmikille silloin tällöin vaikka hierontojen lisänä, tai jos on jotain ongelmia.
     Hoitojen jälkeen Annika, Kiia, Olivia ja Noora saapuivat tallille kakkatalkoilemaan kanssani. Aloitimme siivoamalla pihatolta kakkoja ja heinää ja lopputuloksemme oli oikein hyvä. Seurailin vähän laitumen tilannetta. Siellä Pena ja Tuhto ajoivat Dalia takaa. Huoh. Siirtyessämme pihatolta laitumelle siivoilemaan, en alkuksi nähnyt hevosia missään. Sitten ladosta tai sen edestä sinkosi hirveää kyytiä Dali ja koko muu lauma perässä. Ehkä sekin oli siis päässyt sisälle tai ainakin melkein? Sitten Pena taas ajoi sitä takaa. Pena pitää varmaan Iinestä (1v lv tamma) tammanaan ja Dalia kilpailijana. Lauma jäi hengaamaan pihatto-osan puolelle (tämä siis eri pihatto kuin meidän ponien, tallilla on 3 pihattoa) ja Dali ja Tuhto laitumen puolelle. Tuhto oli pitkään kauempana, mutta kuultuani ryminää nostin katseeni heinikosta ja lannoista ja näin Tuhton ajavan Dalia. Pari päivää katsotaan tasoittuuko tilanne, mutta mikäli ei niin ponit siirtyvät pihatolle.

Iso kiitos jäsenkorjaajalle ponien hyvästä hoidosta!
Iso kiitos Annikalle, Kiialle, Olivialle ja Nooralle kakkatalkoiluihin osallistumisesta!

LAUANTAI:















 SUNNUNTAI:
Aamulla kaikki muut olivat pihatolla, paitsi Dali yksin laitumella. Toisessa ylakulmassa Braamerin jalkaa hoidetaan laserilla ja alhaalla Ossi venyttää nautiskellen.
Videolla ponit la ja su:

Vaikuttaa suhteellisen selvältä, että Pena pitää tätä lv tammavarsaa omana tammanaan.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Ratsureipas, ähkyilyä ja helpotuksen huokaus

Maanantaina 2.7.2018 hoidin ensin Braamerin, joka oli edellisiltana jätetty loimetta. Poni oli hyvässä kunnossa eikä ollut juuri hankaillut. Se sai jäädä loimetta seuraavaksikin vuorokaudeksi, sillä ötöjä ei ollut paljon ja poni näytti tyytyväiseltä. Ötökkähuppu sillä kuitenkin on, ihan jo mukavuussyistä. Muillakin poneilla pitäisin, mutta kellään muulla huppu ei ole pysynyt päässä. Olivian ja Tuhton kanssa työskentelimme kentällä. Ensin ratsukko tuli puomeja käynnissä ja ravissa, tehden myös pääty-ympyröitä. Puomitreenit ovat hyväksi ponille, se joutuu käyttämään vatsalihaksiaan ja katsomaan minne jalkansa laittaa. Sitten levittelin viisi puomia/korotettua puomia ympäri kenttää kuin esteradaksi, jota ratsukko tuli ravissa (harpaten puomit siis, ei hypäten). Poni kulki iloisen rennosti, hänhän on pian valmis Korrin harjoituskisojen puomiluokkaan! Kyllä minä väittäisin, että jäsenkorjauksesta oli apua ja poni näyttää rennommalta työskennellessään. Pyydän jäsenkorjaajaa hoitamaan myös muita poneja.

Tiistaina 3.7.2018 haimme Olivian kanssa Brankun ja Tuhton tallin pihaan harjattavaksi ja suitsittavaksi. Jeren jäädessä yksin pihatolle, kun kaikki muut olivat liikutuksessa, avasin pois aidatun pihattotarhan osan portin. Varsa pääsi syömään sinne kasvaneita vihreitä (vaikka ne ovat lähinnä rikkaruohoja, mutta jotain kuitenkin). Braamerille tuli kaksi 6v ratsastajaa vuorotellen ja Olivia ratsasti samalla Tuhtoa. Menimme kentällä. Brankun ratsastajat olivat molemmat alkaisratsastajia, joiden kanssa harjoiteltiin pysähdyksiä, liikkeellelähtöjä ja kääntämistä. Ensimmäisenä ratsastanut ratsasti vain hiukan vajaa 15 min, toinen 45 min. Toisena ratsastanut otti myös pätkän ravia, mutta B ei oikein arvostanut kyytiläisen horjumista ja koitti vetäistä päänsä alas. Onneksi kuski ei huomannut, eikä tippunut, sillä sain tilanteen torjuttua. Ei käy kateeksi, jos aloittelijana ravaa shettiksellä ilman satulaa. Vähemmästäkin horjuu! Muutoin meni oikein hyvin ja neiti oli iloisen innokas.
     Ennen lopettamista kävimme Brankun ja kyytiläisen kanssa kävelemässä pienen matkaa kotitellä. Siellä vastaan tulivat Annika ja Kiia, jotka olivat käyneet ajamassa Penalla ja Ossilla peruslenkin. He olivat menneet käyntiä ja ravia ottaen myös reippaampia pätkiä. Ponit olivat menneet ihan kivasti. Nyt sain heidät nappaamaan vielä tienvierestä poikki napsittuja pieniä koivuja, jotka kävimme Braamerin ja pikkuneidin kanssa kiikuttamassa pihatolle Annikan raahattua ne ensin kärrien kanssa pihaan. Ratsastuksen jälkeen B meni hetkeksi yhteen ulkokarsinaan ja pikkuratsastajat lähtivät kohti kotia.
     Olivia oli ratsastanut Tuhtolla itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Olin heitellyt hänelle vähän vinkkejä ja neuvonut tarvittaessa samalla kun olin ratsastuttanut pieniä Brankulla. Hän oli harjoitellut mm. alkutervehdystä ravissa ja se oli mennyt hienosti. Välillä poni koittaa portista ulos, mutta Olivia saa sen hienosti takaisin kenttätyöskentelyyn. Minun saavuttuani kentälle, B:n jäätyä karsinaan, otimme muutaman laukannoston kumpaankin suuntaan. Pukkeja tuli, muttei kovin montaa ja saimme ihan onnistuneitakin laukka-askelia. Hiljaa hyvä tulee. Ennen loppukäyntejä koitimme keksiä omasta päästämme lyhyen raviohjelman, jonka Omppu ratsasti läpi. Se sujui oikein hyvin! Harjoituskisojen raviohjelmat, täältä tullaan jahka saadaan sopiva satula!
     Ötököitä oli sen verran, että päädyin laittamaan Brankulle ihottumaloimen. Heti kun loimi oli päällä, poni alkoi käyttäytyä oudosti. Se oli hermostunut, hankaili hulluna, huiski hännällään, kakkasi kaksi kertaa, ei syönyt väkirehujaan, piehtaroi ja kakkasi kolmannenkin kerran. Otin loimen pois, joku vika jossakin... poni oli kauttaaltaan aivan hikinen. Se kuitenkin rauhoittui huomattavasti, kun loimi oli otettu pois. Ajattelin ensin, että voisiko kyseessä olla vahva stressireaktio. Poni ei tykkää loimesta muutenkaan, tai olisiko alle jäänyt ampiainen joka olisi pistänyt? En löytänyt pistokohtaa, mutta poni huuhdottiin letkulla ja pyyhin sen pään sienellä. Sitten kävelytimme ponia kentällä Olivian kanssa.
     Tiedostin että olen niin huolissani etten osaa ajatella, joten soitin Astalle. Tallilla oli muitakin ihmisiä paikalla, mutta hekään eivät osanneet sanoa oikein mitään. Epäilyksenä oli ampiaisen pisto tai liika kuumuus, mutta jälkimmäinen ei tuntunut loogiselta kävelyliikunnan jälkeen siihen aikaan illasta. Soittaessani poni oli kakannut jo neljännen kerran ja koittanut kerran tai pari piehtaroida. Ohjeeksi sain mitata pulssin ja soittaa uudelleen. Emme saaneet Heidin kanssa pulssia mitattua kunnolla, mutta arvioksi saimme noin 70-80 lyöntiä minuutissa. Ei kuumetta. Korkea pulssi, viittaa aiempaan kipuun. Luultavasti sillä oli ollut lievä ähky, mutta oli huojentavaa että sen suoli toimi kun se oli kakannut niin monta kertaa. Ja joo, oireethan ovat jälkikäteen ajateltuina selvät, mutta tilanteessa olin niin huolissani etten tajunnut. Siksipä soitinkin ystävältä apua. Kiitos Astalle avusta ja ohjeista!
     Olivia kävelytti Brankkua puolisen tuntia, jonka jälkeen hän lähti kotiin. Sillävälin minä laitoin ponille karsinan valmiiksi. Sitä olisi hyvä paastottaa, eikä sitä ainakaan kannattaisi laittaa pihattoon vapaille heinille. Juottaminen olisi kuitenkin tärkeää ja yritimmekin saada ponia juomaan. Ompun lähdettyä taluttelin ponia vielä noin tunnin. Kävimme Brankun kanssa mm. kiertämässä viiskymppisen, jonka varrella kävimme uittokuopalla. Siellä poni joi hieman, mikä oli oikein hyvä. Vähän poni yritti myös närppiä vihreää, mutta vain hieman. Karsinaan mennessään se ei halunnut heinää, vaikka kokeilumielessä hiukan tarjosin. Onneksi eräältä tallilaiselta löytyi Metacamia, jota sain antaa ponille. Sitten ei auttanut kuin lähteä kotiin, sillä kyyti tuli hakemaan. Hain kuitenkin laina-auton, jolla pääsisin parin tunnin sisällä käymään uudelleen tallilla. Vähän meinasi epätoivo iskeä: aamulla pitäisi herätä töihin viimeistään 5.30. Miten selviäisin, jos joutuisin käymään tallilla parin tunnin välein..? Ell soittaisin paikalle heti myös, jos alkaisi näyttää siltä.
      Lähdin tallilta 21.30 ja palasin 23.00. Palatessani vastassa oli normaali poni! Ette uskokkaan sitä huojennuksen määrää! Kävelimme ensin pihassa ja sitten taas viiskymppisen. Silloin huomasin kunnolla, kuinka vaisu poni olikaan ollut aiemmalla kerralla. Nyt meinasi jo palaa käpy, kun poni koitti innoissaan napsia vihreitä. Kävimme pihatolla kurkkaamassa Ossia ja Jereä, jotka hengailivat rauhassa illan hämärässä. Viiskymppistä kiertäessämme moikkasimme myös usvan seassa rentoina möllöttäviä laidunlaisia. Pena ja Tuhto seisoivat kahdestaan, pienen välin päässä niistä Oiva ja siitä pienen välin päässä Luffe ja tammavarsa. Kaikki tulivat aidalle tervehtimään ja shettikset hörisivät toisilleen. Braamerkin oli ihan innoissaan kavereista ja olisi mielellään jäänyt niiden kanssa syömään.
     Vietyäni Braamerin karsinaan annoin sille kourallisen heinää. Olin laittanut sen karsinan viereen valmiiksi kolme ämpäriä, joissa oli kaikissa ihan pikkuisen heinää. Yö-, aamu- ja päiväheinät. Braamer noukki heiniä karsinan pohjalta kuin imuri. Sirottelin vähät heinät niin, että sillä kestäisi hetki syödä ne. Sinne poni jäi tyytyväisenä ja minä vaivuin kotona väsyneenä uneen.

Keskiviikkona 4.7.2018 Annika ja Noora kävivät aamulla kahdeksan aikoihin kävelyttämässä Braameria reilun puoli tuntia. Poni vaikutti normaalilta. Huokaisin töissä jälleen helpotuksesta. Puoleltapäivin Kiia kävi kävellen Brankun kanssa autiotalon lenkin, noin 55 min, ja kaikki meni hienosti. Kiitos paljon tytöille avusta, ootte ihania!
     Tein iltapäivällä Brankun poisjäännin Hippoksen Heppajärjestelmässä. Se ei pääsisi raveihin Savitaipaleelle eikä Loviisaan, sillä Metacamin doping-varoaika on 14 vrk. Myöskin Vermo jäisi 5pv ilmoituskiellon takia väliin. Kolmet ravit. Tottakai käväisi ohimennen mielessä, että eihän Braameria luultavasti edes testattaisi, mutta ei minun moraalini kuitenkaan oikeasti missään nimessä taivu sellaiseen että tarkoituksella toimisin sääntöjä vastaan. Muistakaa itsekin olla tarkkoina lääkkeiden varoaikojen kanssa ja toimikaa sääntöjen mukaan, vaikka harmittaisi. Tärkeintä on kuitenkin, että Braamer on nyt kunnossa!
     Illemmalla pääsin itsekin tallille ja karsinasta minua tervehti iloinen Braamer. Vein sille hiukan enemmän heinää testiksi ja jätin se vielä hetkeksi sisälle. Tuhton satula on saapunut! Testasimme sitä Olivian ja Nooran kanssa Tuhtolle ja se vaikuttaa ihan hyvän pituiselta. Ei liian pitkä, jes! Liian kapea se on, mutta sitä saa muokattua kaarta vaihtamalla. Täytyy kutsua satulansovittaja paikalle. Kävimme maastossa niin, että minä talutin Ossia, Olivia ratsasti Penalla ja Noora Tuhtolla (ilman satulaa siis molemmat ratsukot). Kiersimme autiotalon lenkin ja siihen lisäksi kävimme kiipeilemässä autiotalon takana mäkisessä metsässä. (Autiotalon lenkki + lisäosa? Nää mun nimitykset on kyllä taiteellisia...) Oli oikein mukavaa ja kaikki meni hyvin. Suurimmaksi osaksi ratsukot etenivät käynnissä ja ravissa, mutta ottivat myös hieman laukkaa. Lähinnä muutaman askeleeen, sillä edellä mennyt Tuhto ei vielä oikein handlaa laukkaamista.
     Ennen kotiinlähtöä veimme Braamerin pihattoon ja seurailimme sitä hetken. (Jermu oli muuten taas vihreällä ollessaan yksin.) Brankku oli normaali, muut olivat normaaleja ja kaikki oli hyvin. Onnellisuus ja syvä huokaus.

MAANANTAI:
Yläkulmassa Sidi koittaa tutustua Brankkuun, alakulmassa Tuhto, Omppu ja Heidin tekemä seppele.

TIISTAI:
Jermu vihreällä, ajajien oksatuliaiset ja varustekopin ampiaiset.

KESKIVIIKKO:


maanantai 9. heinäkuuta 2018

Jäsenkorjaaja, yömaasto, intervallia ja mansikkalenkki

Maanantaina 25.6.2018 meillä oli junnujen ja ponien kanssa vauhdikasta menoa! Kiersimme vanhan peruslenkin lisäosalla ja loppukäynteinä vielä viiskymppisen. Lenkillä käytössä olivat kaikki askellajit ja sekä ponit että junnut olivat innoissaan. Minä myös. Minulla oli ajossa Pena, Ompulla Ossi, Hannalla ja Siirillä Tuhto ja Helmillä Braamer. Hyville pätkille otimme ravia ja laukkaa ja lisäosalla ja "hiittisuoralla" otimme ravikisaa. Oli super hauskaa! Viiskymppisellä poikkesimme kahlaamaan ja siinä tulikin samalla hieman jalkojen kylmäystä ja hikien pesua.
     Öttiäisiä alkaa olla taas enenevässä määrin ja sain äidiltäni lahjaksi päähän laitettavan ötökkähupun. On muuten ihan super hyvä, siitä näkyy hyvin läpi mutta öttiäiset eivät pääse kasvoille tai niskaan. Suosittelin samaa huppua myös kaikille vakkareille ja suosittelen myös teille seuraajille! Omani on ostettu Prisman retkeilypuolelta, kuvia alempana.

Tiistai 26.6.2018 Omppu oli kipeä, mutta tallille kanssani tulivat Hanna, Mette ja Helmi. Hannan ajokiksi valikoitui Braamer, Meten Pena ja Helmi ratsasti Tuhtolla. Teimme kentällä tehtävää, jossa tytöt tulivat kolmikaarista kiemurauraa, jonka merkkasin kartioilla. Otimme siihen erilaisia siirtymiä ja homma sujui oikein hienosti. Tuhto välillä testaili Helmiä, mutta Helmi pärjäsi oikein hienosti! Hanna oli ainoa joka tuli kiemurauralle myös pari kertaa laukkatehtävää ja suoriutui siitä Braamerin kanssa upeasti. Myös Metellä meni hyvin Penan kanssa, vaikka hänen ajokkinsa meinasi välillä olla hiukan liiankin vauhdikas. Kun olimme kentällä valmiita, kävimme vielä kiertämässä viiskymppisen ja kahluuttamassa poneja uittokuopalla.

Ps. Hyvää syntymäpäivää Noora!

Keskiviikkona 27.6.2018 Noora ja Hanna kävivät keskenään ajamassa Brankun ja Ossin. Tässä raportti Nooralta: "Ensin haettiin ponit ja kärryt. Sitten harjattiin ja varustettiin ponit. Mentiin peruslenkki, ja ponit oli energisiä ja kivoja. Ajon jälkeen purettiin ponit ja tehtiin ruuat. Pyyhittiin poneja sienellä hikisistä kohdista. Sitten laitettii Ossille haavarasvaa ja myrkytettiin ja ruokittiin ponit. Sen jälkeen vietiin ponit ja kärryt."
      Braamer oli hankaillut hiukan, jonka vuoksi Noora laittoi sille ihottumatakin takaisin. Jonkin aikaa se olikin hienosti ilman takkia, pelkkä huppu päässä, mutta nyt on taas enemmän ja enemmän öttiäisiä. Kahden viikon ihottumalääkekuurikin loppui ma tai ti, en ole ihan varma kumpaan lopetin. En kuitenkaan usko että se vaikuttaa ihan näin nopeasti.

MAANANTAI:
Alakulmassa ötökkäverkko pussissa. Näitä saa ainakin Prismasta, suosittelen todellakin!
TIISTAI:
Ylärivillä verkkopäitä, alarivillä kahluuretki!

KESKIVIIKKO:
Kuvia Nooralta. Vasemmalla Jermukuva ja ajokuva, oikealla Brankun hankailut ja lopulta takki päällä.

Torstaina 28.6.2018 tallipäiväni alkoi yhdeksältä aamulla, kun kiiruhdin hakemaan Penaa ja Ossia talliin kengitykseen. Laitumella kaikki otukset olivat ahtautuneet laitumen pihattopuolen koppiin aamu-unosille. Ensimmäisenä singahti ulos Ossi, joka säikähti minua tultuani paikalle ilmeisesti hieman yllättäen. Toisena ulos seurasi Tuhto, sitten Ljúfur. Oiva, Poku ja Pena katsoivat poistumisen olevan turhaa. Avatessani riimujensäilytyskopperon oven vastaan lehahti äkäinen ampiaisparvi. Kirmasin kiljaisten karkuun kädessäni kännykkä, jolla olin juuri kuvaamassa videopätkiä instagramin storyyn (ig: @tuulifer). Sain juuri ja juuri suljettua oven, mutta riimuja en uskaltanut hakea. Päädyinkin taluttamaan Penan hellästi otsatukasta talliin, jossa kengittäjä jo odottikin. Penan jäätyä kengitykseen hain vintiltä kahdet riimut ja lähdin takaisin laitumelle. Hain sieltä Ossin ja Tuhton, joista ensin mainittu tuli talliin kengitysjonoon ja toinen Jermun ja Brankun luo pihattotarhaan leikkimään Jeren kanssa ja odottamaan Nooraa.
     Noora liikutti tänään Tuhton ratsain. Hänen kanssaan tallille tuli Annika, joka otti Jermun harjaukseen siksi aikaa kun Noora hoiti ja suitsi Tuhton. Jermu oli harjauksessa nätisti ja antoi Annikan harjata mahaansa, mutta jalkoihin se ei vielä huolinut Annikan koskevan. Tyttöjen lähtiessä hain Jermun talliin harjoittelemaan karsinassa oloa ja huikkasin tytöille, että kävellä ja ravata saa niin paljon kuin haluaa, mutta laukata ei saa. Tytöt kävivät kiertämässä autiotalon lenkin niin, että Noksu ratsasti ja Annika käveli mukana.
     Karsinakoulutuksessa ollut Jermu hieman huuteli, mutta rauhottui pian. Välillä se hyppi hiukan pieniä magnustihyppyjä nähdäkseen käytävän tapahtumia, muttei ollenkaan kolissut seinään. Kerran se innostui tutkimaan automaattivesikuppia ja rämppäsi sitä hetken, super söpöä, harmi kun en ehtinyt videoimaan! Penan ja Ossin kengitykset menivät hyvin ja nyt on kaviot taas kunnossa. Iso kiitos meidän ihan parhaalle kengittäjälle. Ennen lähtöään hän vielä tutustui vähän Jermuun ja nosteli kaikki sen jalat läpi hellästi ja varovasti rapsutellen ja jutellen. Minä pidin kiinni päästä ja varsa käyttäytyi hienosti! Kaikki jalat saatiin nostettua, onnea on hevosystävällinen ja todellisia hevosnaistaitoja omaava henkilö, joka toimii hevosen (tai tässä tilanteessa ponin) ehdoilla eikä pidä kiirettä.
     Päivän jännittävimpään topikkiin: Tuhton jäsenkorjaajaan. Jäsenkorjaaja oli oikein mukava ihminen ja hänen toimintansa oli mielenkiintoista. Tuhto tutkittiin, sille tehtiin jotain jäsenkorjausjuttua, sitä hierottiin ja sitä hoidettiin laserilla. En ymmärrä tuosta jäsenkorjauksesta vielä mitään ja se on minulle ihan uusi juttu, mutta ehdottomasti jatkamme näitä hoitoja ponien kanssa. Tuhtolla oli vasen lapa jotenkin outo ja jotenkin väärin (lisään oikeat diagnoosit alle jahka saan ne). Sitä hoidettiin ja se saatiin kohdilleen. SI-nivel oli huonosti myös ja sen läheltä lihaksia hoidettiin laserilla. Ponin lantio oli vinossa ja oikeassa takajalassa oli jotain sanomista vuohisnivelessä. Kaikki saatiin kuitenkin nyt hoidettua kohdilleen, eikä mitään oikeasti vakavaa löytynyt. Löydökset johtuvat luultavasti tuosta oikean takasen kinnerpatista. Lopuksi Tuhton liikkeet katsottiin kentällä kaikissa askellajeissa. Pukittelu on mitä luultavimmin vain opittu tapa ja testaamista, eikä johdu mistään kivusta/viasta. Helpottavaa ja iloistuttavaa! Myös Ossia vilkaistiin vähän, ensin liikket kentällä käynnissä ja ravissa ja sitten jäsenkorjaaja tutki sitä hieman paikallaan ollessa. Sitä ei ehditty tänään hoitaa, mutta se otetaan käsittelyyn seuraavalla kerralla. Sillä on lantion seutu ja takapää jäykkä, mutta kuulemma se on tosi yleistä, helposti korjattavissa eikä tarvitse olla huolissaan. Kiitos jäsenkorjaajalle ja näkemisiin!
     Jäätyäni ponien kanssa yksin tallille annoin muiden huilata vielä karsinoissa ja hieroin, venyttelin ja reiki-hoidin Ossia käytävällä. Kuvittelen että sain sitä vähän avattua ja rennommaksi. Ennenkö palautin sen ulos laitoin sille vielä linimentit SI-nivelen seudun jumeihin. Poni onneksi kuitenkin liikkuu kiltisti ja jumeihin auttaa varmasti myös kunnon kävelytys, eikä poni muutenkaan saanut liikutuskieltoa. Saan asian varmaan kuullostamaan pahemmalta kuin se onkaan, mutta joka tapauksessa Ossi hoidetaan myös seuraavalla kerralla. Ehkä myös Braamer.
     Ennen kotiinlähtöä vein kaikki ponit takaisin ulos. Ossi näytti minusta liikkuvan kävellessään takaa rennommin käsittelyni jälkeen. Laitumelle se meni iloisesti. Se saisi nauttia vielä hetken, seuraavana päivänä laitumelle tulisi tamma, joten tämän päivän yömaaston jälkeen Ossi siirtyisi tarhan puolelle.

Tuhton listatut löydökset: 
- Vasen lapa oli väärin, jonka vuoksi oli kuluttanut vasemman jalan ulkosyrjää kaviosta.
- Si-nivelet, etenkin oikealla aristi (ristikkäisvaikutus lapaan).

Välissä kävin huilaamassa ja syömässä kotona ja palasin illalla tallille kymmenen aikoihin. Matkalla oli mutka, kun Siltakylän ramppi motarilla oli suljettu uuden pinnoituksen johdosta ja jouduin kiertämään Kirkonkylän kautta hakemaan Nooran ja sitten tallille. Tallilla tapasimme Hannan, Siirin, Meten ja Helmin. Sitten haimme innolla Brankun, Ossin ja Penan tallin pihaan ja siirsimme Tuhton Jermun kaveriksi pihatolle. Tuhto ei lähtisi yömaastoon koska se oli juuri hoidettu ja olisi muutenkin mukavampi, ettei Jere jäisi yksin yöllä. Lenkin jälkeen kaikki ponit menisivät muutenkin pihatolle, koska laitumelle saapuisi huomenna aamusta tammavarsa ja haluaisin olla paikalla kun Pena ja Tuhto menevät sen kanssa samaan.
     Takaisin yömaastoasiaan. Nyt kaikilla paikalla olevilla junnuilla on ötökkähuput! Niistä on todellakin apua mäkäräisten ja polttiaisten hyökkäyksiä vastaan. Hanna ja Siiri ottivat ajokikseen Tuhton, Helmi ja Mette Penan ja meillä oli Nooran kanssa Braamer. Menimme neitien toiveiden mukaan peruslenkki kolmoselle, kiersimme lisäosan ja piipahdimme eräällä pistotiellä jolla emme olleet käyneet pitkään aikaan. Kotiin tullessamme kurvasimme vielä autiotalon lenkin kautta. Ponit olivat intona, tytöt olivat intona, minä olin intona ja meillä oli todella hauskaa! Mistään Ossin jumeista ei ollut tietoakaan, kun poni painatti korvat hörössä menemään. Ilma oli lämpimän raikas ja kuu paistoi taivaalta. Käytössämme olivat kaikki askellajit ja otimme myös vähän kisaa. Jos työt antavat periksi niin täytyy päästä yömaastoilemaan useamminkin! Viedessämme hyvin hoitamamme ponit takaisin ulos lenkin jälkeen Jere ja Tuhto rallittivat pihatolla. Varsa on ihan onnessaan kun kaikki ovat nyt samassa paikassa ja sillä on monta kivaa kaveria.

TORSTAI:



Perjantai 29.6.2018 oli kaikilla poneilla vapaapäivä. Minäkin vietin koko perjantain kotona, sillä ilma oli sateinen ja minulla oli puolikuntoinen olo. Kurkkuni oli kipeä ja toivoin, etten tulisi kipeäksi. Onneksi olo helpotti iltaa kohti ja meni seuraavaan päivään mennessä ohi.

Lauantaina 30.6.2018 aloitimme ravitiimin kanssa koristelemalla Penan ja ottamalla siitä teemakuvia. Nyt on virallinen Pride-kuukausi joka huipentui Helsinki-Prideen kulkuineen ja muine ohjelmineen. Minun ajatuksenani oli kuvilla ilmaista sosiaalisessa mediassa tukeni tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta kohtaan. Kuvia otettiin viiskymppisellä ja samalla kiersimme siellä alkuverkat, jonka jälkeen suuntasimme Pirelintien varteen pellolle. Annika ajoi Penaa, Kiia Braameria ja Linnea Ossia. Minä olin alkuun Penan, sitten Brankun kyydissä. Kokeilimme pellolla intervalliharjoituksia ja kaikki aksellajit olivat käytössä. Ponit olivat iloisen reippaita ja otimme vähän leikkimielisesti myös kisaa ravissa ja laukassa. Harjoitusten jälkeen ajoimme naapuritallille, josta menin hakemaan kypärää mutta jonne jäin suustani kiinni löydettyäni tuttuja. Ravitiimi lähti edeltä kotiin, purkasi kamat ja huuhtoi ponit letkulla. Saavuttuani kotitallille ruokimme ja linimenttasimme ponit ja veimme ne ulos. Braamer ja Ossi menivät pihattoon, mutta Penan ja Tuhton veimme laitumelle. 
     Uusi laidunlainen on 1-vuotias lämminveritamma. Taivas repesi juuri kun päästimme ponit irti ja vettä tuli kaatamalla. Ponit juoksivat varsan perässä hulluna ympäri laidunta ties kuinka pitkään. Ne eivät varsinaisesti ajaneet varsaa, vaan arka tammaparka juoksi niitä karkuun kun ne halusivat tutkia sitä. Onneksi meno rauhoittui pikkuhiljaa. Toivottavasti Pena ei ala vahdata tammaa.
     Ennen kotiinlähtöä kävin vielä ottamassa entisen vakkarimme Hillan rippikuvat. Kuvat otettiin Korrilla Hillan oman ponin kanssa ja löysimmekin aivan ihania kuvauspaikkoja. Löytyisipä jostain meidänkin läheltä samanlainen horsmapusikko, kuin mihin yllytin Hillan poneineen. Kuvaukset menivät hyvin ja mallit olivat oikein kuvauksellisia ja kauniita. Alla pari esimerkkikuvaa.

Ps. Hyvää syntymäpäivää Olivia!

Sunnuntaina kääntyi kuukausi, en ymmärrä miten aika kulkee näin nopsaan! Tarkoittaako se että on tulossa vanhaksi, vai mistä tämä ajan kiihtyminen johtuu? 1.7.2018. Pelottavaa melkein. Päivä kuitenkin oli ihana. Kävimme junnujen kanssa ajelemassa peruslenkki kakkosen, käyden lisäosan luona hiekkapoluilla ja mennen kotiin vanhaa Pirelintietä pitkin. Ponijako oli seuraava: minulla Ossi, Helmillä ja Metellä Pena, Siirillä ja Hannalla Tuhto ja Ompulla ja Nooralla Braamer. Lenkkeilimme rauhaksiin ja vaikka otimme myös ravia niin kävelimme suurimman osan. Poneille tekee tosi hyvää kävellä pitkiä mukavia maastolenkkejä. Meillä oli oikein mukavaa ja rattoisaa ja tytöt kävivät monessa kohtaa keräämässä mansikoita. Lenkin varrella on parissa kohtaa villejä isoja mansikoita, sekä monessa kohtaa metsämansikoita. Ihanasti aina osa keräsi herkkuja ja toi niitä myös muille, jotka sillä hetkellä olivat ponien ohjaksissa. Samalla tuli harjoiteltua vähän kärreiltä ja kärreille nousua vauhdissa (käynnissä), jota harjoiteltiin ihan tarkoituksella myös loppukäyntien aikana.
     Lenkin jälkeen ponit hoidettiin ja huollettiin hyvin. Junnut saivat harjoitella vähän ponien pesua ja otimme hikien pesuun hiukan hevosshampoota. Pesun jälkeen ponit kuivattiin, arnikoitiin ja linimentattiin, jonka jälkeen ne palautettiin pihattoon ja laitumelle. Laitumien väliseltä pellolta oli juuri niitetty heinät, jonka lisäksi myös ojan piennarta oli niitetty. Nappasimme siitä reilut sylilliset vihreitä pihattolaisille, jotka ilahtuivat saamistaan herkuista.

PERJANTAI:
Ponien kuulumisia © Vilma. Kiitos!

LAUANTAI:
Aamun lepohetki ennen reenejä. Kiitos kuvista Vilma ja Fanni!
Pride-Pena juhlisti tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja rakkautta!




 Hillan rippikuvia, julkaistu luvalla. Aivan upeat mallit, oli ilo kuvata!


SUNNUNTAI:
Ponien hakua, varustusta, ajoa, mansikanpoimintaa, ylimääräisiä kuolaimia ja pihatolle juuri niitettyä vihreää.
Eka kuva © Hanna, toka kuva © Siiri. Miusta tuntuu, että tytöt taitaa tykätä vakkariponistan Tuhtosta. <3

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)