sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Irtohypytystä, aitatalkoot ja koulukilpailut!



Lauantaina 29.4.2017 teimme ravitiimin kanssa kentälle kujan ja irtohypytimme poneja. Aluksi koko laumaa juoksutettiin alkuverkkana (tai siis Ellu niitti aidanvieruksia ja osallistui vain vähän halutessaan). Sitten B, Ossi ja Pena tulivat muutaman kerran kujaa pelkillä puomeilla yhdessä ja kun olimme valmiita aloittamaan hypyt, otettiin kaksi kiinni ja yhtä tuotiin kujaan kerrallaan. Suitsia ei laitettu, mutta riimuihinkin sai hyvin kiinni pienen narun josta taluttaa kujaan vietäessä. Ponit hyppäsivät hyvin. B on kyllä kaikkein lennoikkain, se tuli lopuksi pari kertaa puhtaasti 60-70 cm väliltä olevana viimeisen esteen. Orit tiputtivat ja niille laskettiin matalemmaksi, jotta jää hyvä mieli. Hypytyksen jälkeen poneilla oli vuolu. Luultavasti Elmerin viimeinen. Sillä on hyvät kaviot ja se oli kiltti ja ihana, kuten aina. Rakas. Vuolun jälkeen ponit pääsivät pihattoon päiväheinille.

Vielä emme lähteneet kotiin, sillä meillä oli laitumen aitatalkoot! Mukaan saapuivat ravitiimin ja minun lisäkseni myös Kiian ja Annikan äidit, sekä Silja, Noora ja Nooran kaveri. Isolla porukalla homma taittuu nopeasti ja saimme projektin todella hyvään alkuun. Jouduimme kuitenkin lopettamaan kesken, kun alkoi tulla vaakatasossa räntää. Talkoilut jatkuvat toisella kertaa, iso kiitos kaikille osallistuneille!




Huomatkaa Ellu, joka niittää työkseen kentän reunoja.






Sunnuntaina 30.4. herätyskello soi 5.30 ja edessä oli kisapäivä. Lähdimme Hannen, Heidin, Outin, Nooran, Olivian, Braamerin ja Ossin kanssa kohti Lahtea, Takkulan Ratsastuskoulua ja 1-tason kouluratsastuskilpailuita. Tytöt osallistuivat siellä ratsuillaan luokkaan Helppo D:3 2013 ja samalla shettisten koulurtasastus cup-osakilpailuun. Keli oli vähän mitä oli, satoi ja maa oli valkea. Kunnon vappukelit, olisipa joulunakin ollut näin paljon lunta..! Onneksi tiet olivat sulat ja ajokelit siltä osin hyvät.
     Luokan toisina starttasivat Noora ja Braamer. Pohja oli raskas, mutta suoritus oli riittävän tarmokas. Rata oli siisti, poni malttoi pysähdyksissä ja ratsastaja ratsasti huolelliset tiet. Kun ratsukko tuli lopputervehdykseen ja poistui radalta, sanoin Nooralle: "todella hyvä rata, nyt on hyvät mahdollisuudet sijoittua". Myös Olivia ratsasti tosi hyvän radan Ossilla. Ossi oli tänään pysähdyksissä vähän rauhaton ja keskiravissa rikkoi laukalle, mutta ratsukko paikkasi virheitään tekemällä muutoin loistavan suorituksen. 
     Kuulutuksista kuulimme, että meidän ratsukkomme olivat johdossa. Jännityksellä odotimme tuloksia, ja viimein kuulutettiin luokassa sijoittuneet. Osallistujia oli 8, joista kaksi sijoittui. Ensimmäisiksi Noora ja Braamer, toisiksi Olivia ja Ossi! Hyvä tytöt, super!! Siellä ne sitten olivat palkintojenjaossa ja minä olin hurjan ylpeä! Heidin hakiessa Olivian tavarapalkintoa, tuomari kysyi olivatko ponit tyttöjen omia ja kuka heidän valmentajansa on. "Tuo vaaleanpunapipoinen tuolla". Onhan noita moni muukin opettanut, mutta ehkä minäkin olen jotain tehnyt oikein!

Luokka 1, Helppo D:3 2013
1) Noora Mettinen / Pikkuvirran Braamer (STARA) 122/64,211, 
2) Olivia Mustikkaniemi / Goldberry's Swish Tail (STARA) 119/62,632, 
3) Heidi Pihlava / Beat Bettina 861 SH (UPU) 117/61,579, 
4) Johanna Marvaila / Prince De Luna (VEKARA) 113/59,474, 
5) Juuli Strand / Almnäs Raspberry 1224 SH (UPU) 112,5/59,211, 
6) Lilja Merimaa / Gaterley Golden Actress 1155 S (UPU) 109,5/57,632, 
7) Emmi Innanen / Anyan Dandelion 1349 SH (UPU) 102/53,684, 
8) Lilli Aaltola / Indico Brave (VEKARA) 101,5/53,421
Päivän luontobongaukset tehtiin Hannen kanssa automatkalla: yhdellä pellolla 3 peuraa, toisella 3 ja kolmannella 2. Yhteensä siis 8 peuraa! Lisäksi yhdellä pellolla oli kaksi kurkea.







Palkintojenjaossa.
Ossi poseerasi tosi söpösesti. B kiemurteli.
Meidän hienot!
Tyttöjen ruusukkeet!
Pikkupoikien sunnuntai oli vapaapäivä ja ne ottivat rennosti pihatolla.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kevättä, ajoa ja koulurataa

Maanantaina 24.4. Braamerilla ja Penalla oli vapaa, Ansela ajoi Ossilla, minä olin kyydissä ja Ellun kanssa puuhaili Annika. Kävimme Anselan kanssa tietä pitkin niin, että menimme ensin peruslenkkiä ja jatkoimme siitä vanhaa Pirelintietä metsän kautta kotiin. Päätin ottaa käyttöön uudet nimet noille: (peruslenkki on peruslenkki 1,) vanha peruslenkki on peruslenkki 2 ja tänään ajettu lenkki on peruslenkki 3. Ihan vaan vakkareille tiedoksi, on sitten helpompi laittaa mulle raporttia jos ootte keskenänne käyneet. Oli mukavaa. Ossi tarjosi useampaan kohtaan laukkaa, mutta kun minä otin vähän kotimatkalla ohjia hyppysiin ja pistin poniin vauhtia Pirelintien parhaalla osuudella, meni pikkuori tosi kivaa ravia! Löytyi ne jalat, selkiytyivät askeleet ja lähti vauhtia. Korkea aika alkaa ajamaan näihin vauhtia. Täytyy lisätä myös ponien heinämääriä. (Anski siis osaa ajaa oikein hienosti, mutta ei vielä osaa niin hyvin komentaa ja ajaa kovempaa ravia. Mulla on enemmän kokemusta vielä tässä kohtaa.)
     Elmerin hoiti siis Annika, joka harjaili ponia alkuun noin 25 min. Sen jälkeen pari suuntasi uittokuopalle, herkutellen matkalla paljon pellossa. Ellu oli kuulemma tosi reipas ja halusi mennä ihan uimasyvyyteen asti. Vielä ei pääse, mutta kyllä sitä ennen sen lähtöä vielä keritään uittaakkin!

Ps. Päivän luontobongaus: sisilisko tallin pihalla heinikossa! Lauantain Harju-reissulla näin matkalla muutes myös auringonpaisteessa metsätietä tepastelevan ketun, jota en auton parkkiin saatuani ja kameran mukaan napattuani enää nähnyt.

Tiistaina 25.4. koulustressin taas kasvaessa jäin kotiin tekemään tehtävää ja suunnittelemaan kesäopintojani. Harmitti kyllä kovasti kun olin mennyt kyydilleni ilmoittamaan etten tule tänään, sillä olisin lopulta kuitenkin halunnut hoitamaan Ellua. Onneksi Kiia ja Annika ehtivät viettämään aikaa senkin kanssa. Tytöt olivat käyneet ensin ajamassa, Kiia Braamerilla ja Annika Penalla. He olivat kiertäneet autiotalon lenkin ja autiotalon pikkutiellä he olivat ottaneet kovempaa ravia, mutta joutuneet pysähtymään äkisti. He eivät olleet tienneet tielle kaatuneesta puusta, josta olinkin jo miettinyt, että saa varmasti kärryt nostettua yli. He olivat nostaneet kärryt kätevästi ja matka oli jatkunut ongelmitta. Ajon jälkeen Pena oli palannut vapaapäiväänsä viettävän Ossin luo ja Kiia, Annika, Braameri ja Elmeri olivat käyneet kahlailemassa uittokuopalla.

Maanantailta kuvia. Ossin häntäremmi oli mystisesti löystynyt, kukaan ei myöntänyt löysäilleensä mutta remmi lähti ihan omille teilleen kun ei huomattu ennen lähtöä. (Kiristin ja matka jatkui.) Alakulmassa Ellu syö kuusenhavua. Ei se minusta kovin lihavalta näytä ja kylkiluutkin tuntuu helposti. Vaikka ei sillä väliä, nyt se saa herkkuja loppuajan. <3

Kura-Ellu © Fanni Snellman.

Keskiviikkona 26.4. meidän entinen vakkarimme Helmi kävi pitkästä aikaa katsomassa Elmeriä. Hän harjaili ponia ja kävi sen kanssa talutuslenkillä viiskymppisen ympäri. He menivät Minnan ja Oiva-suokin seurana ja Elmeri oli reipas ravaillessaan välillä Oivaa kiinni.
     Ratsukoidemme kanssa aloitimme ensin kentältä, jossa teimme pysähdyksiä ja peruutuksia, sekä ympyröitä. Ratsukot menivät ilman satulaa ja ponit toimivat hienosti. Ossin selkä ei vaikuta enää lainkaan aralta, sillä se päästi Olivian ongelmitta kyytiin. Kentältä siirryimme pian uittokuopalle, sillä kentällä oli muitakin ratsukoita emmekä halunneet olla tiellä. Uittokuopalla kahlailtiin ja minä kuvasin instagramiin livevideota. Ratsukot kokeilivat ottaa myös vähän laukkaa pellossa yksitellen. Braamer ja Ossi käyttivät satulattomuutta häikäilemättä hyväkseen päästäkseen syömään. Noora tuli alas useamman kerran yrittäessään laukkaa. Sanoin että saa yrittää jos tahtoo, mutta lopulta joutui antamaan periksi. Satulan kanssa harjoitukset jatkuu joku päivä, ei auta kuin opetella pysymään kyydissä ja pistämään poni ruotuun. Laidunkausi kyllä tulee pian ja ratkaisee ongelman: ei enää tiukkaa laihdutuskuuria. Vähemmästäkin ajatuksissa on nyt pelkkä syöminen... Olivia pysyi kyydissä, mutta päätti kahden pään alas vedon jälkeen että kentällä jatketaan. Pena oli kiltti, muttei yhtään ymmärtänyt tätä ilman satulaa laukkaamista. "Jos laukkaan, niin mitä jos Silja tippuu?!" Ymmärrettävää, Penallahan ei olla juurikaan menty ilman satulaa vielä. Palattuamme kentälle Olivia ja Noora ratsastivat tulevan sunnuntain koulukisojen radan (helppo D:3 2013) kertaalleen läpi, jonka jälkeen kaikki ratsukot ottivat onnistuneesti laukkaa kumpaankin suuntaan.

Hei tosi kiva Braamer. Onnea Nooralle. Tältä poni näytti keskiviikkona, joka innoittikin meidät satulattomuuteen.



Torstaina 27.4. oli myös ratsastajien päivä, jonka lisäksi Annika tuli Elluilemaan. Oli ihan kiva ilma... eiku hetkonen? Kun tytöt harjailivat poneja, iski ihan hirveä raekuuro suoraan niskaan! Jäätävän kokoisia rakeita. Onneksi se laantui hiljalleen ja lopuksi pilvet väistyivät auringon tieltä.
      Annika harjaili Ellua aluksi noin puolisen tuntia, sen aikaa kun ratsastajat harjasivat ja varustivat omansa, jonka jälkeen Annika ja Ellu lähtivät viiskymppiselle. Siellä Annika syötteli Ellua ja käytti sitä vähän kahlaamassa. Tällä kertaa Ellu ei ollut niin kahlaustuulella ja kahlaili vain vähän. Tallille palattuaan pari teki jalannostotemppuja leipäpalkalla ja Annika vielä harjaili ponia. Nuo ovat kyllä ihana pari.
     Ratsukoiden kanssa harjoittelimme kentällä pysähdyksiä, peruutuksia, ympyröitä ja lävistäjiä, eli hiottiin kisaradan osia. Lopuksi jokainen sai tulla radan kerran läpi. Kaikki suoriutuivat tosi hyvin, Penalla ja Siljallakin meni hienosti ja Silja oli opetellut radan treenejä varten, vaikkei näihin kisoihin tulekkaan. Braamer malttoi pysähtyä ja sekä Ossi että B liikkuivat riittävän reippaasti. Näin jos menisi kisoissakin, niin olisi hyvät mahdollisuudet sijoituksiin. Lopuksi jätimme satulat tallille ja kävimme uittokuopalla. Siellä kokeiltiin kerran mennä pellolta veteen, kahlata veden läpi ja nousta vedestä ylös rinnettä. Kaikki suoriutuivat hienosti. Braamer ja Pena jäivät yöksi sisään, jotteivät olisi seuraavana aamuna märkiä ja mutaisia, kun meillä oli talutusratsastusreissu. Vähän olivat molemmat kyllä hikisiä aamulla etu-ja takajalkojen välistä, mutta eivät paljoa.

Kesäkelejä.







Perjantaina 28.4. kurvasin aamulla Granbackalle, härdellisöin ponien varusteita kasaan, putsasin niitä, puhdistin poneja ja sitten pakkasimme Lassen kanssa Braamerin ja Penan traikkuun. Traikku perässä suuntasimme autolla kohti Kotkansaarta, sillä menimme Kotkan Englanninkieliselle Leikkikoululle pitämään talutusratsastusta! Olen siellä työharjoittelussa, aivan ihana paikka ja oli tosi hauskaa että henkilökunta innostui ehdotettuani talutusratsastusta. 
     Aluksi ajelutin Penalla erästä työntekijää. Hain hänet ovelta kyytiin ja Pena oli onnessana kun lapset tulivat innoissaan silittelemään sitä. Erästä 3-vuotiasta poikaa poni nuuski hellästi kasvoista pojan silitellessä Penan naamaa ja nauraessa ponin puhaltaessa lämmintä ilmaa. Pena on kyllä hieno poika ja sopii tosi hyvin tällaiseen käyttöön. Se ei vaikuttanut yhtään ahdistuneelta, vaan nautti huomiosta ja hellyydestä. Ajelutuksen jälkeen vaihdoin valjaat satulaan ja lapset pääsivät ratsastamaan. Ponit toimivat loistavasti ja saivat osakseen paljon ihailua. Käykää ihmeessä tutustumassa Englanninkielisen Leikkikoulun verkkosivuihin.


Kotitallille palattuamme hoidin ponit ulos ja tavarat paikoilleen, jonka jälkeen siivosin karsinoita ja hoidin Elmerin. Tänään en kävelyttänyt ponia, vaan menimme sen kanssa tarhojen viereiselle pellolle. Ellu sai syödä rauhassa ja minä harjailin sitä. Myöhemmin Ossille tuli suloinen pieni ratsastaja. Kävimme hänen ja hänen vanhempiensa kanssa autiotalon lenkin. Talutin niillä teillä joilla kulkee autoja, mutta metsässä ratsukko sai mennä ilman talutusta. Tyttö 5v jopa laukkasi Ossin kanssa autiotalolle vievän mäen ihan itse. Suloinen ja taitava lapsi, sekä ihana ja kiltti poni joka ymmärtää että kyydissä on pieni arvokas ihminen. <3

Elea ja Marissa kävivät vielä hoitamassa ja taluttamassa Braameria ja Penaa. He menivät viiskymppisellä ja pellolla noin 40 min kaikissa askellajeissa. 

Päivän luontobongaus: kyy, vaikkakin se oli valitettavasti jäänyt auton alle. Yksi päivä näin myös ensimmäisen valkuvuokon!

Yläreunassa aamun upea usva. Muissa kuvissa ponit keikalla vapputeemaisilla varusteilla!
(Ratsastajan kuvan julkaisuun on lupa sekä tytöltä että hänen äidiltään.)
<3
Ps. Kurkatkaa leirit ja kertokaa myös kavereille! :) http://pieniakavioita.blogspot.fi/p/leirit.html

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Koulukisat Korrilla

Sunnuntaina 23.4.2017 Korrilla oli harjoituskoulukisat, joihin tietysti raahauduimme innolla osallistumaan. Kaikki ratsutytöt osallistuivat omilla poneillaan raviohjelmaan, jonka oli arvostelultaan clear round. Siljalle ja Penalle nämä olivat ensimmäiset yhteiset kisat. Hitsin hyvin meni kaikilla! Braamerin ja Nooran alku- ja lopputervehdykset olivat paljon paremmat, he, sekä myös Ossi ja Olivia, liikkuivat reippaammin eteenpäin eikä Pena koittanut poistua radalta! Prosentteja kertyi Siljalle ja Penalle 67,30%, Nooralle ja Braamerille 68,84% ja Olivialle ja Ossille huimat 71,92%!

Kiitos Kotkan Ratsastajille taas kerran kivoista kisoista!

Ellun hoiti kotitallilla Mette. Hän harjaili ponia aluksi noin 20 min, jonka jälkeen pari kävi uittokuopalla kahlailemassa ja sitten Mette syötteli Ellua pellolla. Poni oli kuulemma reipas ja olisi halunnut juoksennella. Hyvä että toisella on intoa, pitää joku päivä laskea koko lauma kentälle revittelemään. Kiitos Mette! (Mette jatkaa vakkarinakin taas toukokuusta, on ollut tämän kuun siis tauolla.)

Illalla laitoimme tulevan kesän leirit myyntiin. Jännää! Ne löytyvät omalta sivultaan täältä: http://pieniakavioita.blogspot.fi/p/leirit.html


Ps. En varmaan kovin usein sano ja varmasti otan asioita itsestäänselvyyksinä, mutta kyllä mulla on ihan maailman parhaat äiti ja isi, joita rakastan ihan hurjasti! Mitä ikinä tapahtuukaan ja vaikka kaikki muu ois mua vastaan, tiedän että heihin voin aina luottaa. Aina jos tarvitsen apua, niin perhe auttaa. Kiitos että ootte olemassa mua varten ja muistakaa, että mäkin oon täällä teitä varten. Myös pikkuveljeä, jonka kanssa menee välillä hermo. <3 Pitäkää ihmiset perheistänne huolta ja näyttäkää että välitätte!


KISAKUVIA © TAINA (ig tainwss):



Lopputervehdyksessä yhteiskumarrus. Harmi vaan kun Ossi jatkoi hinkaten naamaansa jalkaansa, ois ollut muuten vaikuttavampi... Hehee! 



KISAKUVIA © mie:




Raviohjelmasta tytöt saivat upeat mustat ruusukkeet.
Siinä meidän ratsukot! Ihanat, just eikä melekein.

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)