keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Väliaikatietoja

Hetkeen ei ole tullut uutta postausta, sillä odotan yhä Kiialta tekstiä, tai jonkinlaista raporttia keskiviikolta 22.7. Hän kävi silloin ratsastamassa Ossin. Viimeviikko minulla oli siis lomaa töistä, olipa ihanaa olla hetki lomalla! Tiistaina 21.7 kävin ratsastustunnilla ja siitä on kuviakin, mutta kun alkoi viimein mennä hyvin, kuvaaja oli jo lähtenyt. Torstaina ponien kanssa oli maastoilua, perjantaina maastakäsittelyä, viikonloppuna tytöt hoitivat Ossin ajon ja Braamer oli sunnuntaina Vermossa. Itse tuli käytyä meripäivillä ja olikin paras reissu mitä on tullut tehtyä. Nyt maanantai ja tiistai ovat olleet poneilla vapaata, mutta tänään, keskiviikkona 29.7 on tulossa ratsastajia. Toissapäivänä olin ratsastuskoululla miniestetunnilla ja hyppäsimme ns. maastoesteitä. Hauskaa oli, eikä mua näin estekammoisena haittaa yhtään että esteet olivat pieniä.

Tämän hieman sekavan raportin päätteeksi voisi laittaa muutaman kuvan omasta ratsastuksesta tiistailta 21.7 (vaikka noiden oton aikana ei mennyt vielä hyvin) ja maanantailta 27.7.

© Helmi Nurmikumpu:



© Sini Taponen:


Loppuun tungen vielä nämä kolme kuvaa, jotka otin lauantaina 18.7. kun kävin kuvaamassa Nean rippikuvat. Oli kyllä ilo kuvata, kun oli niin kauniit mallit, ja innostuin jälleen tästä ihmisten kuvaamisesta!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Throwback: Kuvia Kouvolasta 4.7.

Vielä kuvia Kouvolan näyttelyistä 4.7.2015. Voikun voisin sukupostiin saada vaihdettua tästä rakennekuvan Ossille sen kamalan viimevuonna Pieksämäellä otetun tilalle. Siinä Ossi on kuin vanha lehmä. Onneksi oon tänävuonna tajunnut kaikille sanoa, että esitän kuvaukseen ponia vain, jos lupaavat olla laittamatta sukupostiin kuvia jos ei tuu edustavia. Mitäs mieltä ootte muuten noista Ellun suitsista, eiks ne ookkin ihan hyvät sen omiksi näyttelysuitsiksi? Olivat ennen Ossin, mutteivät näyttäneet sillä niin hyviltä ja nyt sillä on nuo ihanat valkoiset.

Seuraavat näyttelyt meillä ovat Vermon kansalliset poninäyttelyt 26.7 ja sinne lähtee Braamer. Se menee rotukehään, sekä Aavan kanssa juniorhandleriin. Sitten on tälle vuodelle enää kansainväliset Ypäjällä ja sinnekkin lähtee vaan B. Ensvuonna raahaan taas kaikkialle minne on kohtuullinen matka. (t. Innokas näyttelyharrastaja.) Ainiin! Elokuun vikana viikonloppuna on kyllä vielä käyttöluokkafinaalit Ikaalisissa, sinne lähtee Ossi ja B vaikeaan riding classiin. ;)

Kouvolan näyttelypostaus löytyy täältä: http://pieniakavioita.blogspot.fi/2015/07/shetlanninponien-rotunayttelyt.html


Tässä ensin upeita otoksia
© Tia-Maria Vahekoski 
(tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)
© Tia-Maria Vahekoski (tia.vahekoski@gmail.com)


Ja sitten vielä ihania kuvia
© Iida Kapiainen
© Iida Kapiainen (onneton.kuvat.fi)
© Iida Kapiainen (onneton.kuvat.fi)
© Iida Kapiainen (onneton.kuvat.fi)
© Iida Kapiainen (onneton.kuvat.fi)
© Iida Kapiainen (onneton.kuvat.fi)

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa, on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista


Sitä ei tahdo käsittää, ei voi ymmärtää eikä halua uskoa. Se tuntuu niin epätodelliselta, ettei siihen oikein osaa reagoida. Sitten ymmärtää, että se todella on tapahtunut, eikä sitä enää mitenkään saa peruttua. Mikään eikä kukaan voi koskaan tuoda sitä takaisin. Kyyneleet vierivät pitkin poskia, kuin suolainen sade. Tuntuu pahalta, niin pahalta...

Monelle hyvin tärkeä ratsastuskouluhevonen, Rumba, laukkasi ikivihreille niityille 21.7.2015. Kiitos kaikesta rakas, jäämme kaipaamaan sinua. Olet yksi niistä, jotka eivät koskaan unohdu. <3

© Heidi Tervonen
© Fanni Snellman
Ekoissa estekisoissani ratsastin Rumballa, 40-50cm voitto ja 60-70cm toinen sija. <3
© Heidi Tervonen
© Auni Sefgejeff
© Fanni Snellman
© Aino Miikkulainen
© Aino Miikkulainen
© Aino Miikkulainen
Rakas <3
© Kati Mört

Kuvia ja Kyminlinnan seisake

20.7.2015 heräsimme Katin kanssa aurinkoiseen maanantaiaamuun. Hitusen haikea fiilis, aamupalaa, pakkailua ja kohti tallia. Haettiin kaikki ponit tallin pihaan ja alettiin valjastaa Braameria. Ajoimme pellolla ja otimme kuvia, ensimmäisenä uhrinamme B, toisena Ossi. Ne ponit jotka eivät olleet ajossa kullakin hetkellä, saivat levätä karsinoissa. Ellu ottikin ihan rennosti ja köllötti kyljellään vedellen tyytyväisenä sikeitä. 
     Braamer oli innokas ja pirteä, se on kyllä sellainen poni josta näkee, että se tykkää olla ajossa. Perässä sillä olivat Ossin kärryt, koska B:n omista on se rengas hajalla. Oon vähän miettinyt, että Braamerin kärryt voisi maalata uudelleen. Niiden maalipinta ei ole enää mitenkään ylettömän hyvä ja kivan näköinen, joten hyvin voisi vetää lisää sinistä pintaan. Ossin kärryt aion puolestaan maalata oransseiksi, kun nyt vaan tulisis sellanen kiva sateeton jakso jolloin kärrejä ei tarvittaisi. Braamerin ajo meni söpösti, kuvia tungen tuohon alemmas. Pelto oli traktorin urien myötäisesti mukavan tasainen, vastaisesti ihan kamala. (Siksipä oli parasta ajaa reunoja myöten traktorin menemiä reittejä mukaillen.)


     Ossia yritin ajossa saada myötäämään edestä. Tiedättehän, niinkuin Elmeri osaa myödätä päällään. Nätisti yritin kertoa, ettei juoksisi nenä edeltä, vaan koittaisi vähän myöödätä niskasta. En ollut hakemassa mitään peräänantoa tai vastaavaa, ihan vain edes pientä myötäystä. Se keskustelu meni näin:

Ossi: "Mitä hiivattia se oikein yrittää?!"
Minä: "Ei hätää Ossi, kokeileppa, ihan pikkusen jos myötäisit"
Ossi: "Mitähän se oikein yrittää kertoa? En ymmärrä."
Minä: "No okei, voidaan pysähtyä. Kokeileppa nyt?"
Minä: "Ei siun tarvitse kulta peruuttaa, voidaan olla tässä paikallaan. Kokeile myödätä"
Ossi: "Hmm... viimeksi kun on opittu uusi temppu, haluttiin että hyppään pystyyn. Jos kokeilisin sitä nyt?"
Ossi: "Onko näin hyvä?"
Minä: "Voi sua muru, et taida ymmärtää. Annetaan olla."
Minä: "Kokeillaan jokupäivä naruriimun kanssa opetella tätä myötäämistä."

"Tarkoititko näin?"
Pitää tarkkailla, ettei Ossi keksi ruveta temppuilemaan tuon pystyynhyppimisen kanssa, mutta nyt siitä ainakin huomasi selvästi että tarjosi vain koska ei ymmärtänyt mitä hain. Pitää jättää nuo myötäilyt maastakäsittelyyn, naruriimun kanssa on helppoa ja kivaa opetella kaikkea tuollaista. Ellunhan opetin naruriimun kanssa myötäämään paineeseen jo ennenkö laitoin sille kuolaimia suuhun. (Opetin ohjasajolle pelkällä naruriimulla ja narulla.) Ja pystyynhyppäämisestä vielä: joillekkin poneille se sopii ja on vain hauska temppu, joillekkin siitä voi muodostua ikäviä ongelmia. Jos meillä lähtee tulemaan ongelmaa, jätämme pystyynhyppimiset Ossilta pois. En kuitenkaan halua antaa periksi heti, sillä Ossi ei tänään tarkoittanut mitään pahaa, tarjosi vain uusimpana opetettua juttua ja kokeili jos olisin tarkoittanut sitä. (Braamerin kanssa tässä ei ole mitään ongelmaa. Elmerille en ole syystä opettanut..!! :D)
     Peltoilujen jälkeen otimme pihassa kuvia. Kati kuvasi minusta ja poneista yhteiskuvia, sekä esitti minulle ponit rakenne- ja pääkuviin. Ponit eivät olleet oikein oikeassa moodissa kuvauksiin, mutta saatiin silti oikein söpösiä kuvia. <3 Eikös se niin mennyt Kati, että "ainakin se on söpö..!" Mutta voi hitsi! Unohdettiin ottaa Katista ja Ossista yhteiskuvia! Ei auta Kati kun tulla uudestaan tänne!!


     Tallilta kotiin palattuamme söimme, juttelimme ja odotimme. Odotimme, että olisi aika lähteä Kyminlinnan seisakkeelle. Se aika tuli pian, ja siellä minä seisoin junaradan varrella ja halasin Katia, toivoen että hänen ei tarvitsisi vielä lähteä. Juna saapui, Kati nousi kyytiin ja vilkutti. Hei hei Kati, hyvää matkaa ja kiitos hirmuisesti siitä että kävit! Oli ihan mahtavaa, ja minulla on sinua jo nyt ikävä! Näkemisiin! <3


Sitten siirrytään vielä siihen mielettömään kasaan kuvia, mitä aion taas tänne tunkea. Minä en oo hyvä karsimaan näitä, koska oon niin "kuvahullu", mutta alkuperäsiä oli noin kuusi ja puolisataa, joten ihan hyvin loppuunsa onnistuin! Tosin, minun blogia ajatellen, tässä on aika vähän kuvia loppuunsa. Yleensä niitä on vielä hulluna enemmän jos mulla on ollut kunnon kamera mukana tallilla. Ne missä mie olen on © Kati, ne missä Kati on + rakenne ja pääkuvat on © mie.

Tamma otti vähän kipinää pikkumustasta, mutta rauhoittui laukattuaan villisti laitumen porttipäätyyn.




<3






Eväät matkassa <3




"Meitä ei innosta poseerata äitin kanssa, kun se näyttää ihan kaljurotalta" :'D <3


Hyvät naiset (ja herrat), saanko esitellä, omat pienet söpöset poniinini:
Baamerbiimer <3 https://www.youtube.com/watch?v=dOK_YBO6JN4

Oussimoussi <3 (Tähän sopis ihan sama linkki ku B:lle.)

Ellumikellumi <3 (Ei ees lihava, just söppe.)

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)