keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Käsiponimaastoilua, pimeyteen valmistautumista ja kadotettua omaisuutta

Maanantaina 12.10.2020 talleilin rauhaksiin itsekseni. Kävelin laitumen puolen portille mukanani kaksi riimua, jotka laskin hetkeksi pyöröpaalin päälle aidan ulkopuolelle. Sitten heittelin aitaukseen pieniä heinätuppoja ja kutsuin poneja. Hetki niillä meni, mutta pian lauma saapui luokseni laukaten. Otukset saivat syödä tupot heinää ja minä katsoin samalla Jermun jalkovälin. Kaikki turvotus on poissa ja kaikki näyttää muutenkin tosi hyvältä. Minulle olisi ollut lähdössä mukaan mielellään useampikin poni, mutta nappasin mukaani silti vain Braamerin ja Ulfurin. Tämän kaksikon hoidin, raspasin, tossutin ja varustin. Vähän vielä heijastimia ja valoja, jonka jälkeen olimme valmiina lähtöön. Ulfur lähtisi maastoon ratsunani ja Braamer käsiponina. Nousin Ulfurin selkään jakkaralta ja palkkasin, jonka jälkeen palkkasin myös Braamerin Ullen selästä. Braamer jäi innoissaan tuijottamaan ja kerjäämään lisää sillävälin, kun säädin jalustimiani. Ne olivat jääneen toisen ratsastajan jäljiltä vähän lyhyiksi minulle.
     Maastoon lähtiessämme Ulfur vähän jännitti alkuun ja hieman ehdotti kotiin kääntymistä viiskymppisen ekassa risteyksessä. Sen jännitys johtui ehkä minun jännityksestäni, uudenlaisesta tilanteesta (ei muita ratsukoita/valjakoita) tai pimeydestä. Otsalamppuni on kyllä tehokas, mutta pimeyteen tottuminen vie aikaa. Laulelin ratsulleni ja rentouduimme pikkuhiljaa. Kiersimme ihanien karvaystävieni kanssa autiotalon lenkin. Etenimme rauhaksiin käynnissä ja ravissa (ja töltissä), jonka lisäksi otimme lampaiden mäkeen vähän laukkaakin. Lenkki sujui tosi hyvin ja vaikka oli jännää niin oli myös ihanaa! Nyt voin maastoilla ratsain ilman ihmisseuraa, ihan mieletöntä!! Suurimmaksi osaksi ratsastan Ulfurilla aina pitkin ohjin ja se kuuntelee tosi nätisti ääntä ja istuntaa. On mulla ihan huippuheppa.

Tiistaina 13.10.2020 minä ratsuilin Ulfurilla käsiponina Braamer, Noora ajoi Ilmarilla, Sofia2 ratsasti Tuhtolla, Mette Ossilla ja Sofia1 Penalla. Alkulenkistä kävimme kiipeämässä kotiten vieressä kallion päällä, sillä Ulfur kovasti ehdotteli sinne. Mikäs siinä, toki ponien toiveita kuunnellaan ja toteutetaan tilanteen mukaan. Sitten suuntasimme kohti autiotalon lenkkiä, mutta lopulta kiersimmekin vain lampaiden takaa. Etenimme kaikissa askellajeissa, ottaen lampaiden mäkeen laukkaa. Laukassa kuitenkin Ossin satula kallistui ja lopulta kippasi käyntiin siirtymisen jälkeen Meten pehmeästi alas. Olimme harjoitelleet alkulenkistä sitä, että ratsastetaan jalat pitkinä ja rentoina, lähellä ponia muttei puristaen, sekä sitä että kevennyksessä laskeudutaan satulaan aina pehmeästi rojahtamisen sijaan. Tästä hetkestä eteenpäin kiinnitimme huomiota myös siihen, että kummallakin jalalla on saman verran painoa. Näin on käynyt ennenkin, lätyskäsatula (Wintec Kids) ja tynnyrin mallinen poni eivät ole kovin armollinen yhdistelmä. Toisaalta, oppii ainakin pysymään suht. tasapainossa? Onneksi ei sattunut ja matka jatkui. Satulan uudelleenvirittely vain otti sen verran aikaa, ettemme enää jatkaneet autiotalolle. Muutoin lenkki meni oikein kivasti. Pimeää oli, mutta suurimmalla osalla meistä oli otsalamput ja lisäksi olimme oikein hyvin heijastetut. Poneilla oli hännissään heijastimet ja niiden lisäksi pienet valot. Keksin niille ihan loistavan systeemin ystäväni Peten kanssa! Sain Peteltä pieniä, kestäviä ja joustavia rinkuloita, jotka letitin ponien häntiin, niiden häntiin letittämieni heijastinnauhojen lisäksi. Rinkulat hajoavat jos jäävät johonkin vahingossa kiinni, mutta ovat silti paljon kestävämmät kuin esimerkiksi letityskumpparit. Ponien häntävaloissa on pienet klipsut, joiden avulla ne saa helposti aina lenkin ajaksi klipsautettua hännissä oleviin rinkuloihin kiinni. Super kätevää!

Keskiviikkona 14.10.2020 poneja hakiessamme huomasimme, että olimme eilen unohtaneet takittaa Braamerin. Hups! Onneksi Braamer vaikutti hyvinvoivalta eikä sillä ollut hätää. Saapuessani pihatolle, jossa vakkarit juuri heittivät poneille vähän heinää ennen lenkkiä, Braamer paini ja leikki Ossin kanssa. Parkissa B keksikin ihan uuden jutun. Se meni tyynen rauhallisesti parkkikontin alle. Siellä on juuri sopivasti ponin korkuinen tila. Pyysin tallin omistajaa tilkitsemään tilan jotenkin, sillä pelkään kontin alapinnalla olevan jotain terävää ja B saikin jo päälleen jotain öljyä. 
     Minulle lähti tänään ratsuksi Ulfur ja käsiponiksi Braamer. Kristina ratsasti Villellä, Sara Tuhtolla, Lyyli Ilmarilla ja Anna Ossilla. Jermu ja Pena jäivät kotiin. Etenimme lenkillä kaikissa askellajeissa. Kävimme Saaranpolulla ja sinne päästäksemme hyppäsimme pienen ojan yli. Osa ylitti sen selästä ja osa tuli hetkeksi alas. Saralla ja Tuhtolla meinasi käydä hassusti kun Tuhto ei malttanut odottaa maastakäsin Saran ohjeita vaan loikkasi turhan ajoissa, töytäisten Saran nurin. Onneksi mitään ei sattunut, pitää olla näissä tilanteissa jatkossa vielä varovaisempi ja minun skarpimmin neuvomassa. Lenkki oli aikamoista rämpimistä hämärässä, Saaranpolku on kyllä enemmän valoisan ajan lenkki. Jouduimme alkumatkasta vähän etsimään polkua, vaikka meillä olikin otsavaloja. Polun löydyttyä meni hyvin. Villestä mainittakoon, että hän on aivan super hieno ratsukokelas! Vanhalle Pirelintielle päästyämme olisimme muuten ottaneet laukkaa, mutta Ulfur oli jotenkin tosi jännittynyt. Kun se rauhoittui, otimme ravia. Hetken päästä se heitti oikein kunnon sivuloikan, mutta pysyin kuin pysyinkin kyydissä. Hetken sujui hyvin, mutta sitten se taas veti äkkistopin kuivurin luona alamäessä. Vaihdoimme Villen jonon kärkeen, mutta Ulfur halusi uudelleen edelle. Huomasin pian, että jommassa kummassa kommelluksessa Ulfurin toinen etutossu oli kääntynyt. Se oli yhä matkassa mukana, mutta ihan miten sattuu. Hyppäsin alas, fiksasin tossun ja kävelin loppumatkan maasta. Otimme vielä hölkkääkin ja Ulfur oli rauhallinen hölkätessään minun ja Brankun kanssa. Kaiken maailman räpellyksistä huolimatta oli kiva lenkki ja ponit ja tytöt ovat ihan huippuja. 
     Tallin pihassa huomasimme jotain todella harmillista. Yksi Villen tossu oli jäänyt lenkillä matkasta. Lisäksi Ulfurin tossusta oli kääntyessä karannut pohjallinen. Muiden lähtiessä kotiin minä lähdin yksin pimeään metsään etsimään kadonnutta tossua. Tuloksetta. Vaikka etsin noin 40 minuuttia, ei tossua vain löytynyt. Olin jo luullut pääseväni lähtemään ajoissa kotiin, jo 20.30 aikaan kun ma ja ti olin päässyt vasta tuntia myöhemmin, mutta katin kontit... Lopulta ei kuitenkaan auttanut kuin luovuttaa. Olisipa tossuissa heijastimet, se olisi voinut auttaa huomattavasti löytymistä.

MAANANTAI:

TIISTAI & KESKIVIIKKO:

Torstaina 15.10.2020 kävin ennen vakkareiden tuloa taas Ulfurin ja Braamerin kanssa lenkillä ja etsimme kadonnutta tossua. Braamer oli loistava käsiponi, mutta ratsuherra Ulfur oli jotenkin tosi jännittynyt. Se kyttäsi kaukana pellolla pyörivää traktoria samassa paikassa, jossa se oli edellisiltana hypännyt sivuloikan. Minua alkoi ärsyttää ja hevonen jännittyi vain lisää, joten hyppäsin tilanteen purkamiseski alas ja talutin. Menimme vanhaa Pirelintietä metsään ja sieltä Saaranpolulle, yhdelle risukasalle asti. Risukasan jälkeen olimme eilen tarkistaneet, että kaikilla oli ollut tossut jalassa. Siinä oli ollut vähän enemmän rämpimiskohta. Tossun olisi ollut pakko olla pudonnut sen jälkeen. Emme nähneet siitä kuitenkaan jälkeäkään. Ulfurin pohjallisen lopulta löysimme tieltä, mutta tossu oli ja pysyi kateissa.
     Torstaivakkarit olivat ihania! He innostuivat hymyssä suin lähtemään talutuslenkille tossun etsintään. Menimme heidänkin kanssaan vanhaa Pirelintietä metsään ja sieltä tossupolulle. Riinalla oli talutuksessa Ville, Satulla Pena, Saaralla Tuhto ja Jermu ja minulla Ossi ja Ilmari. Etsimme kovasti, mutta tossua ei vain löytynyt. Onneksi oli tosi kiva ilma, niin ei harmittanut niin paljoa. Kotimatkalla Satu ja Riina saivat ratsastaa kotitien Penalla ja Ilmarilla. Taisi olla hauskaa!

Perjantaina 16.10.2020 saimme kuivaushuoneesta uuden tossupaikan ja lisätilaa meidän vilteille ja systeemeille. Ihan super kiva juttu, iso kiitos tallin omistajille! Tossut tulivat nyt nelisakaraisiin ankkurikoukkuihin ja ne ovat noiden säilytykseen kyllä ihan huiput! Kaikille ei vielä riittänyt omia, mutta pitää hankkia pari ankkurikoukkua lisää. Noista on tosi hyvä aloittaa. Minä hardellisöin innolla tavaroiden järjestelyä sillävälin, kun vakkarit hoitivat ja varustelivat ratsujaan.
     Vuorossa oli taas kenttätuntipäivä. Alkukäynnit käveltiin maasta ja samalla rakenneltiin rataa. Paikalla olivat tällä kertaa Sofia ja Pena, sekä Nemi ja Ossi. Aloitimme tekemällä pysähdyksiä ja liikkellelähtöjä, ensin normaalisti ja sitten kevyessä istunnassa. Ravissa mentiin sekä kevyttä ravia, että harjoiteltiin kevyttä istuntaa. Verryttelyjen jälkeen mentiin puomirataa ensin kokonaan ravissa ja myöhemmin myös laukaten osan matkaa. Lopuksi kumpikin ratsukko sai hypätä pientä ristikkoa. Molemmilla ratsukoilla meni ihan tosi hyvin ja nämä olivatkin Nemin ensimmäiset hypyt. Loppuverryttelyjen jälkeen loppukäynnit käveltiin taas maasta. Molemmat ponit olivat tunnin jälkeen hikisiä, mutta alkaa olla niin kylmä ettemme enää pesseet hikiä pois. Kuivailimme niitä sen sijaan vilttien alla, jonka lisäksi poneilla oli sekä ennen tuntia että tunnin jälkeen BOT-selkäpeitot. Ennen pihalle palautusta vielä juotimme ponit ja teimme namivenytykset kivennäisnameilla. 
     Vakkareiden lähdettyä kotiin minä jäin vielä levittelemään poneille yöheiniä. Lähdin hakemaan pihaton puolelta heinäkopilta ikeakassia ja ponit seurasivat minua, Ulfur ja Ilmari uteliaina kärjessä. Takaisin päin päätin vähän juosta. Kaikki ponit olivat takanani, eli niille ei tullut fiilistä että jahtaisin niitä. Niillä kesti hetki ennenkö ne tajusivat, että "nyt se tuolla juoksee tuon rapinakassin kanssa". Sitten ne lähtivätkin perääni. Laukan kumina pimeässä illassa kuullosti upealle, kun ponit juoksivat minusta kummaltakin puolelta ohi. Ne tiesivät tarkalleen missä olin, eikä ollut riskiä jäädä niiden alle. Täytin kassin heinällä ja ripottelin syötävää pitkin ponien aitausta. Otukset jäivät tyytyväisinä syömään. Minä lähdin tallin naapuriin istumaan iltaa, ilman alkoholia, ihan vain hyvään seuraan juttelemaan. Ennen kotiinlähtöä kävin vielä moikkaamassa poneja. Ne olivat kuuraisia ja suloisia ja saivat heinää. Kuuraisuus kertoo ilmeisesti siitä, että turkki eristää hyvin. Ponista ei hahdu lämpöä, joka sulattaisi kuuran. Pihaton nurmipohja oli yllättävän liukas, mutta onneksi ponit osaavat varmastikin varoa. Kotiinpäin ajellessani, kolmen jälkeen yöllä, pakkasta oli auton mittarin mukaan –4,5 astetta. Minua jännittää ponien asuminen vihreällä pohjalla, mutta tässä kohtaa on onni että siellä on paljon hylkylaikkuja ja syömiseen kelpuutettavat vihreät on kaluttu millin pituisiksi. Siellä ei ole isoja määriä syötävää ja ponit ovat vihreään tottuneita, joten jospa ne selviäisivät. Vaihtoehtojakaan ei juuri ole. Odotan muutes innolla heinäanalyysiä, sellainen on tälle syksylle luvattu ottaa!

Lauantaina 17.10.2020 vuolin heti alkuun Jermun kaviot tallin käytävällä. Jermu ei ollut ihan vakuuttunut hommasta ja namipalkan sain unohtaa heti alkuun, sillä se vain nosti ponin kierroksia. Homma tasoittui, kun tajusin pyytää Saaraa tuomaan Penan talliin Jeren kaveriksi. Kavioiden työstäminen tallissa oli loistava ajatus. Minun pitäisi tehdä se aina tallissa, useammastakin syystä. Tallin käytävällä voin antaa kavion alas juuri niin usein kuin tarvitsee, eikä sitä tarvitse olla heti putsaamassa uudelleen. Poniparkissa raspaillessa joutuu joka kerta uudelleen putsaamaan hiekat kaviosta. Lisäksi jalka-asentoja on huomattavasti helpompi tarkkailla kovalla alustalla, kuin pehmeällä hiekalla. Harmi vaan, että tallin käytävä ei kovin usein ole vapaana tai sieltä joutuu väistämään pois. Lisäksi on hankala hylätä vakkareita ulos ja mennä sisälle vuolemaan. Mun pitäisi kuitenkin periaatteessa jokaisena tallipäivänä vuolla yhden ponin kaviot. Pitää vähän mietiskellä. Nyt vuoleminen oli hauskaa ja olin oikein tyytyväinen lopputulokseen.
     Päivän lenkkinä kiersimme peruslenkki kolmosen. Etenimme rauhaksiin, mutta kuitenkin kaikissa askellajeissa. Mukana oli koko laumamme ja koska Jermu oli ensimmäistä kertaa ruunauksen jälkeen muutoin kuin talutettuna, oli hyvä ottaa rauhassa. Mitään ongelmaa varsalla ei kyllä ollut, se oli energisen innokas, kunto ei mihinkään tässä ajassa laske varsinkaan kun kavereiden kanssa juoksee ja painii ja Jermun jalkoväli näyttää tosi hyvältä. Kaikki turvotus hävisi ponin palattua latopihatolle lauman sekaan. Tänään Jermu lenkkeili Saaran ja Ville peräponina. Jemina ratsasti Ulfurilla, minulla oli ajossa Tuhto ja perässä Ilmari, Lyyli ajoi Ossilla ja Noora Braamerilla perässään Pena. Järjestystä vaihdeltiin useasti tilanteen mukaan. Tuhto oli suloinen ja reipas oma itsensä ja olen iloinen siitä, miten hyvät sen jaloista on saatu irap-hoidoilla. Itseasiassa loput irapit pistetään tulevien kahden torstain aikana, sillä aine menee muutoin vanhaksi. Seuraavaksi olen ajatellut kuvauttaa varmuudeksi Ulfurin etujalkoja ja jos jotain löytyy, pistetään sillekkin irappia. Se välillä vähän kompastelee edestä, mutta se voi johtua myös ohuista anturoista, ylipainosta, tai ihan mistä tahansa. Olen toki puhunut siitä paljon ell kanssa ja näyttänyt hevosta. Takaisin tähän päivään ja Tuhtoon. Ajoin Tuhtolla pitkästä aikaa kuolaimettomilla ja Tuhto toimi kuin unelma. Alamme taas senkin kanssa menemään enemmänkin myös kuolaimetta. Taukoa on tullut siksi, että Tuhto on ollut kesällä varsin hanakasti syömässä ja kuolaimettomien kanssa sitä on vaikeampi saada vihreältä pois. Tuhto myös ilmaisee mielipiteensä melko vahvasti jos sitä pyytää eteen kun se syö, peppu nousee. Hän on hyvin omanarvontuntoinen pienisuuri otus. Itseasiassa tänään ainoa jolla oli kuolaimet oli Ulfut. Muut kipsuttelivat kuolaimettomilla, joskin Villen omat ovat kukkikset, eli tavallaan vähän niinkuin kuolaimet jonkun luokittelun mukaan. Hiittisuoralla otimme käyntikisaa, jonka voittivat Saara ja Ville ja toisiksi tulivat Ulfur ja Jemina. Ville tarpoo kyllä hurjaa käyntiä pyydettäessä, se kuitenkin lähti jonon perältä ja kiri kärkeen. Väliä kolmanneksi tulleilla Tuhtolla ja minulla oli kärkipariin varmaan parikymmentä metriä.
     Lenkin jälkeen oli vielä Jermun lyhyt ajototutushetki. Noora ajoi edeltä Ossilla, jonka kärreissä Jermu oli kiinni. Jeren kärreille nousi Saara ja minä talutin Jermua kulkien sen vierellä. Korvissaan Jerellä oli pumpulit ja palkaksi se sai rapsutuksia ja kehuja, nameja ei otettu kun kierrokset nousevat liikaa. Jermu oli ihastuttavan rento alkuun, kävelimme viiskymppisen ekalle risteykselle ja käännyimme kotiin. Teimme myös pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä matkan aikana. Vähän kotiinpäin kääntymisen jälkeen Jermu kuitenkin jännittyi. Pysäytimme, rapsuttelin ja odotimme, että Jermu rauhoittui. Sitten taas jatekttiin, ponin jännittyessä pysähdyttiin ja odoteltiin ja sitten taas jatkettiin. Parkille tullessamme Jere taas kunnolla rentoutui ja käveli paikalleen. Harmi, kun se ei pysynyt rentona koko aikaa, enkä tiedä mikä jännityksen laukaisi. Jatkamme harjoituksia pikkuhiljaa ja katsomme mitä tulee. Jos Jermusta ei tule ajoponia, niin sekin on ihan ok. Jerelläkin oli päässään kuolaimettomat, sillä kuolaimista se jännittyy lisää. Sitä pitäisi niihin totuttaa taas uudelleen, jos niitä päättää käyttää.
     Ponit vielä juotettiin herkkuvedellä tallin pihassa. Kivennäisnappulansa ne saivat laitumella. Braamer on muuten nyt ollut tiistaista asti ilman ihottumaloimea ja tänään avasimme sen harjassa olleet (rastoittumiselta suojaavat) letit. Poni pärjää mainiosti ilman takkia eikä kutise, joka on kyllä ihan mahtavaa! Takki olikin jo vähän huolestuttava, sillä sen kanssa karvat eivät pääse kunnolla pörröttymään ja toimimaan kylmää vastaan. Lisäksi takki on kastuessaan inhottava varsinkin kylmällä kelillä. Jospa takki pääsisi nyt pesun kautta talvisäilöön ja kaivettaisiin ulos vasta ensikeväänä. Pihatolle palanneelle laumalle ripottelimme Saaran ja Nooran kanssa vielä heiniä ympäriinsä laidunneltavaksi. Lisäksi viskelin ympäriinsä pieniä porkkananpaloja, sillä joku ihana tallilainen on tuonut tallille ison säkin porkkanaa vapaaseen käyttöön. Porkkananpalojen etsintä aktivoi ponien seeking-järjestelmää ja on niille hyvin mieluisa aktiviteetti.

Sunnuntaina 18.10.2020 oli talliton päivä, jonka aikana yritin vähän huilata. Moni asia stressaa minua juuri nyt aika kovasti, vaikken voikkaan niitä somessa avata. Kyllä tämä tästä taas tasoittuu, mutta juuri nyt ahdistaa melko paljon. Olisipa minullakin syysloma. Vakkareilla on nyt alkavalla viikolla, toivottavasti he pääsevät nauttimaan siitä täysillä ja saavat huilattua kunnolla! Moni onkin ensiviikolla pois vakkarihommistakin, mökillä jne. Voikun heille olisi ihanat kelit!

PERJANTAI & LAUANTAI:

Pimeneviä iltoja, laumaan paluu ja kuvaajia

Postaus sisältää:
Kuvia ponin jalkovälistä, ruunauksesta toipumisen seuranta.

Maanantaina 5.10.2020 minulla oli taas Jermu- ja Penapäivä ja aloitin ottamalla kaksikon parkkiin. Parkkipaikalla olivat Villen ja Braamerin riimut, eli mustat ponit olivat lenkillä. Saara kävi tänään ajelemassa kaverinsa kanssa. Braamer pääsi tutustuttamaan taas yhden ratsasuilijan ajon ihanaan maailmaan. Minä huuhdoin aluksi Jermun jalkovälin ja avasin haavat. Turvotusta on vieläkin, mutta ehkä jo vähän vähemmän kuin eilen. Haavat eivät ole enää kovin syvälle auki enkä nyt ihan hirveästi kaivellutkaan, kun poni ei olisi halunnut että avaan ollenkaan. Hyvin se kuitenkin lopulta antoi, kiltti pieni Jermu. Seuraavaksi raspasin Penan kaviot ja sitten lähdimme lenkille. Emme ole nyt tätä kaksikkoa talutuslenkitellessämme käyttäneet tossuja, eivätkä kaviot ole kuluneet. Talutuslenkeillä ponit eivät ole arkoneetkaan, ajossa ja ratsuhommissa kyllä käytämme tossuja. Kipsuttelimme Jeren ja Penan kanssa käynnissä ja vähän ravissa lampaiden takaa. Jermu koitti haastaa Penaa painiin useita kertoja ja otti jotain ihme hyppyjä. Kerran se koitti ottaa lähdönkin, loikkasi eteeni ja pukkasi. Rähähdin, sillä sen takaset hipaisivat minua. "Nyt ei ole enää hauskaa Jermu!" Hetken talutin varsaa lyhyemmällä narulla, kunnes se taas rauhoittui. Jermu ei vaikuttanut pelokkaalta, vaan ennemminkin hyvin virtaisalta. Se tulee rallattamaan ihan hullunaan lauantaina, kun se palaa Penan kanssa latopihatolle. Alkuperäinen suunnitelmani oli mennä tänään autiotalon lenkki, mutta autiotalon tien alussa lamppu syttyi päässäni. Lähdimme tutkimaan sitä vanhaa polkua, jota Saara on alkanut käyttää. Sitä, joka lähtee autiotalon tien alusta ja tulee vanhalle Pirelintielle. Tästä eteenpäin aijon kutsua sitä Saaran poluksi. Siellä oli oikein hyvä mennä! Alkuun siinä oli pieni hyppy ojan yli, mutta se ei onneksi ollut liikaa edes tässä kohtaa Jermullekkaan. Sitten oli pätkä polkua juuri sellaisena kuin sen muistin, jonka jälkeen oli hakkuualuetta. Kun olen sieltä viimeksi yrittänyt mennä, maa petti jalkojen alta ja meinasimme upota ponin kanssa kuoppiin, joita ei nähnyt päälleppäin. Nyt pohja oli tasoittunut, niin sanotusti rauhoittunut ja turvallisen tuntuinen. Onpa ihanaa, että tämäkin lenkki saadaan takaisin käyttöön! Lenkkimme meni oikein mukavasti. Ponit saivat välillä syödä ihan luvan kanssa ja saimme kaikki hyvää rauhallista liikuntaa. Lenkin jälkeen vielä vähän huuhtelin Jermun jalkoväliä, sillä se oli sopivasti vähän vuotanut. Tulisi nyt vaan kaikki huono ulos. Odotan jo innolla lauantaita, voin vain kuvitella sitä onnea pienten hiirakoiden sydämissä!
     Saara ja hänen kaverinsa aloittivat Villen ja Braamerin kanssa lenkkinsä viiskymppiseltä, josta valjakot jatkoivat rautasillan kautta peruslenkki ykköselle ja lisälenkille. Kotiin he palasivat normireittiä ja kotitiellä vielä kalliopolun päältä koukaten. He etenivät kaikissa askellajeissa ja homma sujui oikein hyvin ja mukavasti.

Tiistaina 6.10.2020 huuhdoin Jermun haavat sillävälin, kun vakkarit hoitivat omia poniinejaan ennen lenkkiä. Tein toki muutankin, mutta Jeren haavoista aloitin. Turvotus on vähenemään päin, mutta kosketusarka alue on yhä. Sain avattua haavat, mutta aikamoisen suostuttelun kautta. Avasin vain sen verran mitä kevyesti lähti, enkä yritä saada mitään hajalle. Haavat tuntuvat menevän pohjasta hyvin kiinni ja kohta ei varmaan ole edes mitään avattavaa enää. Vasemmalta tuli jonkin verran verta ja töhnää, hyvä että tulevat ulos kun avaa. Avaamisen jälkeen huuhdoin vielä vähän lisää vesiletkulla. Lenkille lähdettiin Noora ja Ilmari kärjessä kärrytellen. Ilmari oli täysin normaali oma itsensä, eikä lauantain välikohtaus näkynyt missään. Vähän Ilmari kavahti kotitiellä alkulenkistä ajoradalla olleita kahta isoa oksanpätkää, mutta se ei ole normaalista poikkeavaa. Ilmari reagoi helposti epäilyttäviin asioihin ja se hänelle sallittakoon. Jo menomatkalla oli lisäksi jo tosi hämärää, joka varmasti vaikutti asiaan. Talvi tulee ja pimeys on täällä. Letitin ennen lenkkiä osalle poneista heijastinnauhaa häntään ja lopuille tulee lähipäivinä. Muutenkin pitää kaivaa heijastimet ja lamput esille ja ottaa ne käyttöön. Takaisin lenkkiin: Toisena jonossamme kulki tänään Ulfur, jota kokeili ratsain Sofia2. Sitten tuli Tuhton kanssa ratsuilua testaava Sofia1 ja sitten ratsuillen Mette ja Ossi. Sofia1 ja Mette ratsastivat ilman satuloita. Viimeisenä jonossa kuljimme minä, Jermu ja Pena. Minä tietysti talutin pikkuhiirakoita. 
     Kiersimme autiotalon lenkin. Etinimme pääosin käynnissä ja ravissa, mutta muut kuin minä ja hiirakot ottivat lampaiden mäkeen myös vähän laukkaa. Tai ainakin yrittivät, en ole varma laukkasivatko kaikki. Jermu oli energinen, muttei ottanut hirveitä kierroksia vaikka välillä jäimme ravissa muista jälkeen. Pena oli onneksi sen turvana. Eiliseen tapaansa se kuitenkin pari kertaa vähän loikki ja toisella kertaa singahtikin minun edelleni. Kuten eilen, se taas myös pukitti minua päin ja osui tällä kertaa jollain jalkansa pehmeällä osalla minua käsivarteen. Sitten kuljettiin taas tiukemmassa narussa. Tällainen ei kyllä käy päinsä, ei alkuunkaan, ja se loppuu nyt. Enää ei voi pikkumies sitten kulkea niin rennolla narulla. Onneksi lauantai tulee pian ja pikku durasell-eläin pääsee vihdoin juoksemaan, riehumaan ja purkamaan virtaa. Muutoin lenkki meni oikein hyvin ja mukavasti. Kotipihassa vielä huuhdoin Jermun uudelleen letkun kanssa. Olin unohtanut ottaa päivän kuvan haavoista ennen lenkkiä, mutta otin sen lenkin jälkeen.

Keskiviikkona 7.10.2020 kävin ennen vakkareiden tuloa lenkittämässä Jermun ja Penan. Ennen sitä huuhdoin Jermun jalkovälin, jossa turvotus alkaa pikkuhiljaa hellittää. Haavat avasin taas myös, aika pinnallisesti. Syvyyttä niissä ei enää juuri ole, mutta avatessa vasemmalta tuli taas jonkin verran verta ja muuta töhnää. Avattuja haavoja oli hyvä huuhtoa vielä lisää. Hyvältä näyttää. Kävin hiirakoiden shettisten kanssa kävelemässä viiskymppisen ympäri. Alkuun yritimme laitumen puolen pitkän sivun päästä "mallunpellon" kautta metsäreitille, mutta palasimme hetken päästä takaisin. Polut siellä olivat kasvaneet ihan umpeen heinää ja muuta matalaa kasvillisuutta ja siellä rämpiminen kahden ahneen ponin kanssa oli minulle liian rankkaa. Viiskymppinen sai sitten riittää. Ponit olivat hyväntuulisia ja reippaita, joskin hyvin ahneita. Päivän ratsuilulenkin ajaksi Tuhto meni Jermun seuraksi saikkupihatolle, koska Sara ei päässyt tänään paikalle. Toisaata hyvin kätevää, ettei Jermun tarvinnut jäädä yksin. Väliaidan portin suljin, jottei Jere innostuisi liikaa. 
     Päivän lenkin kokoonpano oli seuraava: Minun ratsuni oli Ulfur ja käsiponi Braamer, Kristina ratsasti Villellä, Lyyli tuli ratsastamaan Ilmarilla, Annan ratsu oli Ossi ja Sofian(1) ratsu oli Pena. Kipsuttelimme kaikissa askellajeissa autiotalolle, autiotalon jälkeen jatkoimme alamäen sijaan hakkuualueen pikkupolulle ja sieltä rautasillan kautta kotiin. Ulfur oli reipas ja iloinen ja laukkailikin mielellään. Braamer oli reipas ja söpönen, tosin se pääsi alkukäynneissä kerran irti jäätyään pissalle. Ville oli reipas ja Kristina oli ihan korviaan myöten rakastunut. Loppukäynneissä ennen rautasiltaa Ville kuitenkin kävi Kristina selässään makuulle ja aikoi piehtaroida. Toivottavasti se johtui vain lämpimän kelin ja talvikarvan tuomasta hikisyydestä ja kutinasta, eikä viittaa kipuun tms. Ville kyllä vaikutti ihan kaikin puolin reippaalta ja iloiselta, voikun se vaan olisi nuori ja höpönen. Tarkkailemme silmä kovana, jos yhtään näyttää siltä niin ratsuilut jäävät tauolle nuoren kanssa. Varmaan ylireagoin, Ville ja Jermu ovat kovia poikia piehtaroimaan. Ilmari oli kuulemma tosi kiva ja reipas, Ossikin oli oma suloinen itsensä. Pena oli hyvin reipas ja laukassa vähän pukkailikin, sillä on selvästi saikkupihatolla patoutunut liikkumisen tarvetta. Onneksi se ei ollut Sofialle ongelma ja onneksi Pentti ja Jermu muuttavat pian takaisin latopihatolle. Lenkki oli oikein kiva ja seura kertakaikkisen mahtavaa. Heijastimia meillä on enenevässä määrin viriteltynä ja lisää tulee. Kaikille muille poneille on nyt myös taas letitetty 24/7 olevat heijastinnauhat, paitsi Tuhtolle. Tuhtolle tulee huomenna. Lisäksi kaikille tulee pienet "kiinteät" heijastimet myös otsatukkiin. Suurimmalla osalla meistä oli myös otsalamput ja niille olikin loppuajasta todellakin tarvetta. Pimeys on täällä ja se on samalla sekä surullista että siistiä.

Torstaina 8.10.2020 oli ihan pakko vähän maalailla yhtä puutolpasta tehtyä estepuomia kokeeksi, sillä minulle saapui viimeisin tekemäni spraymaalitilaus. Siinä tuli neonkeltaista ja neonpinkkiä, joiden olin ajatellut olevan jotain muuta kuin neon värejä... Aika päheitä ne ovat, mutta en kyllä saa neonkeltaisella maalattua keltaista estettämme loppuun. Yhdestä esteestä tulee neonpinkki ja toisista kotikilpakärreistä myös, mutta neonkeltainen saa suosiolla jäädä odottelemaan mitä muuta sille keksisin. Maalattuani koepuomin, hain Jermun ja Penan kentälle. Huomenna Jermun ruunauksesta on kulunut kaksi viikkoa, joten nyt täytyy pystyä jo vähän irrottelemaan. Ei se yhdestä vuorokaudesta ole kiinni ja ylihuomenna on kuitenkin jo muutto takaisin latopihatolle. Laskin hiirakon kaksikon irti kentälle, jossa ne aluksi olivat ehkä vähän hämillään ja söivät kentän reunoilta. Pyysin niiltä vain rauhassa käyntiä ja vähän hölkkää, en painostanut ralliin. Kun ne lopulta innostuivat, ne laukkasivat, painivat ja pukkailivat ihan onnessaan. Teki varmasti tosi hyvää, kumpikin poni oli ihan liekeissä. Kävelytin niitä loppukäynneiksi kotitietä mökille ja takaisin, jonka jälkeen vielä huuhdoin ja avasin Jermun haavat. Turvotus vähenee hyvän näköisesti. Avasin haavoista vain pinnan, eivätkä ne kovin syvät olekkaan enää. Vasemmalta tuli taas möhnää, haavat on hyvä pitää auki että paha pääsee ulos. Vakkareiden saavuttua veimme Penan ja Jeren saikkupihatolleen.
     Päivän lenkkinä kierrettiin autiotalo, palaten normaalisti kotitietä pitkin kotiin. Minulla oli ratsuna Ulfur ja käsiponina tällä kertaa testissä Ossi. Ulfur oli ihanan reipas ja kuuliainen ja Ossi teki vaikutuksen olemalla lähes täydellinen käsiponi. Saaralla oli ajossa Tuhto, joka oli oikein reipas otus. Lyyli ajoi Braamerilla ja Satu ja Riina parina Villellä pitäen peräponina Ilmaria. Kaikilla meni oikein kivasesti. Saaran kanssa juttelin Villen eilisestä piehtaroinnista ja Saara totesi, että Villehän piehtaroi hikisenä maanantainakin, eli tuskin tarvitsee olla huolissaan. Huh, totta! Etenimme tänään kaikissa askellajeissa rennon mukavasti. Oli kyllä ihan super kivaa taas, olen tosi onnellinen Ulfurista. Se on nyt niin hyväntuulinen, reipas ja kulkee pitkällä ohjalla ja toimii pelkällä istunnalla ja äänellä. 

PONIRALLIA:

Perjantaina 9.10.2020 kenttätunnille osallistuivat Kristina ja Ilmari sekä Nemi ja Ossi. Hioimme aluksi pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Teimme niitä ensin pitkin ohjin, jonka jälkeen ohjat sai kerätä hellästi käteen. Ravia otimme ensin pitkälle sivulle ja työstimme siirtymisiä. Ennen loppukäyntejä ravattiin vielä uralla ja pyöritin Nemiä ja Ossia myös ympyrällä. Nemin kanssa treenattiin harjoitusravia ja siinä mukana istumista. Nemi saikin tehdä ihan kunnolla hommia tänään, mutta tulokset olivat tosi hienoja! Ilmarille porttipääty oli taas hankala, mutta Kristina sai ratsastettua ponia tosi hyvin. Hiljaa hyvä tulee ja Ilmari oppii ja kehittyy koko ajan pikkuhiljaa lisää. Otimme useamman kerran vähän välikäyntejä ja vaihtelimme suuntaa. Loppukäyntejä käveltiin alkuun kentällä selästä ja sitten maastakäsin pari kiekkaa ylälenkin ympäri. Loppuhoitojen ajan ratsuilla oli hetken BOT-peitot selässä. Niitä on taas käytetty aiemminkin tällä viikolla ja ne olisi tarkoitus ottaa taas pikkuhiljaa ihan kunnolla käyttöön.
     Kun ponit oli hoidettu ja palautettu pihatolle, vakkarit lähtivät kotiin. Minä puolestani siirsin Penan ja Jermun tallin pihaan sairastarhaan. Minun täytyi tänään purkaa sairaspihaton aidat, jotta saunapihatto saadaan laitettua kuntoon uusia asukkaita varten. Jermun ja Penan on nyt yövyttävä yksi yö tallin sairastarhassa. Vähän minua ahdistaa miten niillä menee, sillä saikkutarhan pohja on mutainen, eikä siinä ole kuin pieni avonainen katos. Katoksen pohja on ihan ok, mutta ei siihen kahta ponia mahdu samaan aikaan kuivemmalle alueelle makuulteen. Nyt kelikin oli tosi sateinen, mutta onneksi poneilla on paksu karva. En uskaltanut nyt huuhtoa ja avata Jermun haavoja, jottei niihin menisi sisälle mutaa. Tarkoitus oli kyllä silti ottaa kuvat ja katsoa haavoja, mutta purkailtuani pimeässä ja sateessa aidat saunapihatolta unohdin koko homman. Noh, huomenna taas kuvaan ja ennenkaikkea hoidan. Ihanaa saada lauma taas kasaan!

Lauantaina 10.10.2020 oli kaunis puolipilvinen päivä ja pääsimme nauttimaan maastoilusta auringonpaisteessa. Jemina ratsasti Ulfurilla, Saara ajoi Villellä, minä ajoin Tuhtolla, Meri Ilmarilla, Lyyli ratsasti Ossilla ja Noora ajoi Braamerilla. Kipsuttelimme ensin keltaiselle talolle tarkoituksenamme kiertää peruslenkki 2., mutta keltaisen talon pihan läpi ei päässytkään. Siellä oli jätetty traktori ja työkone parkkiin niin, ettei sieltä ollut tsäänssiä päästä ponien kanssa ohi. Niinpä palasimme lampaita kohti ja jatkoimme sieltä vanhalle Pirelintielle. Kävimme kiertämässä lisälenkin ja palasimme vanhaa Pirelintietä kotiin. Metsätien pohja on kärsinyt kovasti metsäkoneiden alla, mutta onneksi metsän kautta vielä pääsi. Lenkki oli mukava ja etenimme kaikissa askellajeissa. Tuhto oli oikein reipas ja hyväntuulinen ja laukkailikin mielellään. Vaikuttaa siltä, että ratsain jumittelut johtuvat satulasta ja ratsastajista, eivät niinkään liikkumisesta itsestään. Tuhtolle on itseasiassa tulossa uusi satula ja kuulette siitä myöhemmin. Ratsastajat taas opettelevat jatkuvasti ja kehittyvät koko ajan. Tuhtolle on nyt varattu myös viimeiset irap-pistot parin viikon päähän. 
     Lenkin jälkeen ponit hoidettiin ja palautettiin pihatolle. Vironpoika oli lenkin aikana muuttanut toiseen pihattoon (samalla tallilla) ja nyt Pena ja Jermu palasivat kahden viikon ruunaussaikun jälkeen ladolle. Ennen sitä vähän huuhtelin Jeren haavoja ja kokeilin niitä sormella. Verta tuli vielä vähän, mutta haavat vaikuttavat tosi hyvin parantuneilta ja ovat kasvaneet umpeen. Koloja ei enää ole, pienet kuopat vain. Laitoin niiden pinnalle taas vähän Abilaria pesun jälkeen. Pihatolle päästessään Jere ja Pena tietysti heti tervehtivät muita. Sitten tuli vähän pukkeja ja pientä ryntäilyä ja sitten piti hetki syödä. Sen jälkeen lähti sokka irti. Jermu ja Pena alkoivat vetää aivan reikä päässä rallia kahdestaan ympäri laitumen puolta. Ne pinkoivat minkä kintuistaan pääsivät ja ottivat kaiken ilon irti isosta tilasta. Muut vain söivät. Innostin niitäkin vähän mukaan ja lopulta kaikki vähän spurttailivat. Sitten pikkuhiljaa taas rauhoituttiin. Saara kuvasi otusten menoa kamerallaan, iso kiitos! Minä sain keskittyä tilanteen tarkkailuun. Ponit alkoivat valua kohti pihaton puolta, ilmeisesti lähinnä juomaan. Yht'äkkiä Ulfur huomasi Vironpojan, joka näkyi saunapihatolla. Ulfur jäi tuijottamaan epäuskoisena ja ravasi sitten ihan super hienoa ja joustavaa show-ravia. Se oli selvästi järkyttynyt, kun kaveri on väärässä osoitteessa. Lupasin sille, että kun oikea tilaisuus tulee, ostan sille toisen issikan tai suokin isoksi kaveriksi. Tai ehkä Vironpoika voisi joskus muuttaa takaisin laumaan, kun olisi tilavampi pihattorakennus johon koko porukka mahtuisi. Shettiksetkin ovat kivoja, mutta selvästi oman kokoinen kaveri olisi ihana. Toki Ulvis haluaisi Vissen, mutta Vissellä on nyt uusia ihania kavereita ja Ulfur saa pitää ponilaumansa. Sisätila ei riittänyt yhdeksälle.
     Vakkarit alkoivat pikkuhiljaa lähteä kohti kotia, mutta minulle saapui uutta seuraa. vanha tuttu Diana tuli ottamaan poneista kuvia. Tavoitteena oli saada usvakuvia ja odottelimme pitkään usvan nousemista laitumella hengaillen. Diana kuvaili poneja ja minä kävin välissä hakemassa harjoja ja harjailin kurassa pyörineitä onnellisia otuksiani. Pena oli hyvin hikinen, mutta tarkkailin sen kuivumista ja pian se oli enää vain pinnasta märkä. Ponit tekivät kanssani pieniä temppujakin, jalannostoja, hymyä ja pystyynhyppyjä. Ossi myös vähän venytteli päätään etujalkojen väliin namin kanssa, muuta se ei tänään enää jaksanut. Ihana seesteinen ilta hyvässä ja samanhenkisessä seurassa suloisten ponien keskellä ilta-auringossa. Sumua emme saaneet, mutta mukavaa oli. Sumun metsästys jatkuu toisena iltana. Ps. Yksi illan kohokohdista oli se, kun juoksin Braamerin kanssa rinnatusten laitumen yläpäästä portille hakemaan ihottumatakkia. Se oli ollut kuvausten ajan pois päältä ja B oli pärjännyt hyvin. Kun lähdimme liikkeelle, talutin Braameria hellästi otsatukasta. Kun se lähti mukaani, pidin vain kättä sen kaulalla ja se ravasi innokkaana vierelläni. Ihana pieni, ihanat ponit!

Sunnuntaina 11.10.2020 oli vuorossa kakkatalkoopäivä ponien pihatolla. Puolet tulijoista karsiutui pois peruen tulonsa, mutta me Sofian(2) ja Annan kanssa uhmasimme sadetta ja siivoilimme. Keli oli tosiaan sateinen ja sinänsä aika kurja, mutta olisi varmasti voinut olla huonompikin. Selvisimme oikein hienosti. Siivoilujen jälkeen meillä oli vakkareiden toiveesta agilityä kentällä. Annalla oli agissa Ossi ja Sofialla Braamer, minä autoin ja neuvoin. Tytöt saivat suunnitella radan itse. Radalla oli pujottelua, pikkulava ja iso lava, este, puomeja, hulavanne ja auton rengas. Keikkulava ja matto jätettiin sateen takia pois, sillä matto olisi imenyt kaiken veden itseensä ja lavat ovat sateella liukkaita. Paikallaan oleva lava on vielä ok, mutta keikkaava ei olisi ollut turvallinen. Lisäksi kentälle oli muodostunut ihan oma vesieste, valtava lätäkkö. Ihan lillua oli kyllä oikeastaan koko kenttä, mutta se ei meitä estänyt. Oli oikein hauskaa seurata agilityä, se meni hienosti ja tätä olisi kyllä tosi hyvä harjoitella vakkareiden kanssa lisääkin. Laitumella oli kaikki hyvin, unohdin kurkata Jeren jalkovälin mutta kurkkaan sen huomenna.

MAANANTAI, TORSTAI & PERJANTAI:

LAUANTAI:

JERMUN TOIPUMINEN:

LAUANTAI © SAARA SALONEN / KUISKEEN.NET:
Ville, Tuhto ja Jermu.
Kyllä, tämä omituinen otus on Jermu!
Jermu ja lihansyöjä Ville.
Ulfur ja minä.
Taistelevat "villiorit" Ossi ja Ilmari.
Rallimiehet Jermu ja Pena.

LAUANTAI © DIANA ÅKERLUND / KUVATDIANA.KUVAT.FI:
Ossi ja minä.
Uljas Ulle taas haikailee Vissen perään.
Satuponit Ville, Jere ja Ossi.
Villen harjausta, Ulfur tutkii työn jälkeä.
Hieno Braamer!
Ossi kiltisti yrittää namin toivossa, vaikkei ihan jaksanutkaan.
Jermu haluaa myös osallistua.
Taitava Ville!
Ihana, herkkä ja hellä Pena.
Tuhto, oma pieni nalle.

Flunssatuska, paras Saara, kuvia ja harkkakisat

Postaus sisältää:
Kuvia ponin jalkovälistä, ruunauksesta toipumisen seuranta.

Maanantaina 28.9.2020 Saara kävi aamupäivällä lääkitsemässä Jermun ja kävelyttämässä Jermun ja Penan viiskymppisen ympäri. Iso kiitos! Illemmalla minä kävin vuorostani hoitamassa ponit. Annoin Jermulle kipulääkkeen, huuhdoin pumppupullolla ja arvatkaa mitä?! Sain avata haavat pohjaan asti sormella! Hyvä Jermu, kiitos! Kehuin hurjasti ja palkkasin reilusti leivällä. Ette uskokkaan, miten isoilta nämä askeleet tuntuvat lauantain epätoivon jälkeen. Lähestymistapani oli vain aivan väärä, tahtini aivan liian nopea ja odotukseni aivan liian korkealla. Jermu piti minulle siis tärkeän oppitunnin toisen kuuntelemisesta, ajan antamisesta ja luottamuksesta. Nyt kun toimin pehmeästi, aivan uudet ovet taas aukenivat minulle. Se saattaa kuullostaa tyhmältä ja siltä, että minun olisi pitänyt heti tietää. No olisi varmasti, mutta ette uskokkaan miten eritavoin moni lähipiirissäni toimii. Itsessäni on iso kouluttaminen, mutta suunta on oikea. Toki, Jermu oli varmasti myös paljon kipeämpi vielä lauantaina. Noh, päivän lenkki kulki autiotalolle ja sieltä rautasillan kautta ja vielä viiskymppisen pellon poikki kotiin. Jermu oli iloisen reipas ja otti välillä hillittyjä raviaskeliakin. Kouluttelin poneja kävelemään nätisti ja vihreälle vetämättä niin, että niiden kävellessä hetken kevyellä narulla nätisti sanoin palkkasanan ja heti perään "eväs" ja annoin syödä. Sitten jatkettiin sanalla "jatkuu" ja toistettiin. Tämä toimi nopeasti ja lenkkeily oli mukavaa. Ilma oli ihana ja aurinkoinen ja maailmani oli kauniin syksyinen. Keltaisen talon pihalla oli rautasillalle kulkiessamme päältä ajettava ruohonleikkuri töissä ja sitä Jermu vähän säikähti ja hypähti. Muutoin ei ollut mitään ongelmia. Taisin siivota vielä saikkupihatot, mutta muuhun en enää kyennyt. Minulla oli ollut suunnitelmia kärrien ja muun suhteen, mutta minua särki liikaa päätä. Se oli alkanut jo varmaan ennen tallia, mutta paheni talleilun ajan ja oli lopulta tosi kova. Lähtiessäni autolla kohti kotia, mietin jo hetken olenko ajokunnossa. Harkitsin tosissani pysähtyväni tiensivuun ja nukkuvani tunnin tai pari, mutta totesin voivani ajaa turvallisesti kotiin ja saavani helpotusta nopeammin kiiruhtamalla ottamaan särkylääkettä. Onneksi lääkkeen saatuani alkoi helpottaa ja pahin kipu loppui. 

Tiistaina 29.9.2020 Saara kävi aamupäivällä lääkitsemässä Jermun ja kävelyttämässä saikkutarhalaiset. Lenkillä he kipsuttelivat rautasillan kautta autiotalolle ja Pirelintietä kotiin. Kaikki sujui hyvin. Itse menin tallille illalla, mutten alkaneen flunssan takia mennyt vakkareiden kanssa ajamaan. Minun oli kuitenkin käytävä hoitamassa Jermu, sillä hoitamatta jättäminen olisi tyyliin heitteillejättö. Ei se anna muiden hoitaa. Otin Penan ja Jermun parkkiin ja huuhtelin Jermua pumppupullolla, palkaten leivällä. Turvotusta oli jonkin verran, mutta sain avata haavat sormella pohjaan asti ja sieltä purskahti verta ja muuta möhnää. Ihanaa, että Jermu luottaa ja antaa hoitaa! Vakkarit saapuivat yllättävän aikaisin takaisin lenkiltään, joten huuhdonta jäi vähän kesken. En halunnut olla parkissa muiden kanssa samaan aikaan flunssaoireiden takia, vaan välttelin kaikkia. Kävin välissä kävelyttämässä Penan ja Jermun viiskymppisen ympäri käynnissä ja pienissä hölkissä, antaen ponien välillä pysähtyä syömään. Palattuamme pihaan, parkkeerasin tallin pihaan puomille. Oma parkkimme on illalla pimeä paikka, mutta puomille kajastaa vähän enemmän valoa. Huuhtelin Jermun jalkoväliä vielä lisää pumppupullolla ja rapsun varovasti haavojen pintaan jäänyttä purua pois. Osan aikaa huuhdoin lämpimällä ja osan aikaa kylmällä vedellä, kumpikin oli Jermulle ihan ok. 
     Noora kertoi vakkareiden kiertäneen autiotalon lenkin käynnissä ja ravissa. Siiri ratsasti Ulfurilla, Noora ajoi Ilmarilla, Sofia1 ratsasti Ossilla ja Sofia2 Tuhtolla. Ponit olivat kivoja ja lenkki meni hyvin. Ulfuri oli kuulemma melko energinen, kun taas Tuhto oli aika nihkeä. Loppua kohti se jumitteli raveissa, joka on voinut johtua joko kinnerpateista tai ratsastajan istunnasta. Seuraillaan ja harjoitellaan! Koska minä en ollut ehtinyt ihan vielä pois alta hiirakoiden kanssa, kävivät vakkarit loppukäynneillä vielä kiertämässä vähän taluttaen laitumella. Sen jälkeen he hoitivat ponit, ruokkivat ne ja palauttivat pihatolle.

Keskiviikkona 30.9.2020 kävin tallilla hoitamassa Jermun. Otin sen ja Penan tallin pihaan puomille ja huuhdoin ensin pumppupullolla. Palkkasin taas leivällä ja sain kuin sainkin avata kummankin puolen haavan sormella. Turvotusta on nyt enemmän kuin aiempina päivinä. Ei hurjan paljon, mutta jonkin verran. Avatessani haavoja sormella sain auki jotain kiinni kasvamaan alkanutta kudosta ja ulos tuli verta ja kudosnestettä. Jermu hieman väisteli, mutta antoi operoida kun kehuin, palkkasin ja rapsuttelin. Koska poni on jo tosi salliva ja luottavainen, päätin kokeilla huuhtoa haavoja myös letkulla. Arvatkaa mitä? Se onnistui hyvin! Huuhdoin ensin matalalla paineella ja hyvin usein palkaten, mutta sain pian letkuttaa täydellä paineella ja pitkiäkin pätkiä. Nyt tilanne jalkovälissä näyttää oikein hyvältä. En voisi olla ylpeämpi pienestä ponistani! En tänään kävelyttänyt kaksikkoa, sillä oloni oli varsin huono ja ihana Saara lupasi kävelyttää ponit. Laajensin vähän Penan ja Jermun tarhoja, sillä Jeren pitäisi jo päästä liikkumaan vähän enemmän, kuitenkin riehumatta. Vähän teki tiukkaa, mutta selvisin. Jermu ja Pena saivat laajennuksen ajan olla samassa tarhassa ja ne olivat rauhaksiin, keskittyen lähinnä syömään vihreitä uudelta alueelta. Uskaltaisinpa jättää ne samaan, mutta pelkään niiden hyppivän pystyyn toisiaan vastaan liian villisti. Parempi ehkä suosiolla odottaa se kaksi viikkoa ruunauksesta.
     Minun ollessani jo kotona peiton alla, Saara kävi hoitamassa hiirakot ja vetämässä vakkareille maaston. Ensin hän kävi Jermun ja Penan kanssa taluttaen seikkailemassa autiotalon suunnalla hakatun metsän puolella metsäkoneen urilla. Kolmikolla meni hyvin ja he palasivat kotiin rautasillan ja kautta. Saara kertoi, että kävelytys auttoi turvotukseen. Tosi hyvä! Keskiviikkolaisten junnujen kanssa Saara seikkaili autiotalolta vanhalle Pirelintielle menevällä polulla. Minä olen käynyt siellä viimeksi vuosia sitten, mutta Saara löysi polut uudelleen kesällä Tuhton kanssa. Minunkin pitäisi tutustua siihen polkuun uudelleen. Se oli jonkin aikaa käyttökelvoton metsänhakkuiden jälkeen, mutta on nyt taas kunnossa. Tältä polulta retkiseurue suuntasi ladolle. Saara ratsasti Ulfurilla, Kristina Ilmarilla, Sara Ossilla ja Sofia1 Penalla. Ratsukot kävelivät suurimmaksi osaksi, mutta myös ravasivat ja laukkasivat. Ladolta takasinpäin ratsukot tulivat ihan reipastakin laukkaa ja Ulvis kuulemma laukkasi mielellään ja oli muutenkin ihan super. Ossi ja Ilmari olivat kuulemma fiksusti, mutta Pena päästeli pikku pukkeja useamman kerran laukassa. En yhtään ihmettele, että sille on kasaantunut vähän loikkimisen tarvetta ja olinkin valmistellut Sofiaa siihen. Ei neidillä onneksi ole ponin kanssa mitään ongelmaa. Koska ratsukoilla oli hyvin aikaa, he tulivat takasin vielä autiotalon kautta, jatkaen rautasillalle ja viiskymppisen kautta kotiin. Ratsuilulenkin ajan Braamer oli ollut Jermun seurana Penan sijaisena. Kaikkien palattua omiin aitauksiinsa Saara nappasi vielä hiirakon kaksikon sairastarhoilta pihaan ja ötökkämyrkytti Jermun. Polttiaisia oli kuulemma liikkeellä paljon. Lisäksi hän vielä kävelytteli kaksikkoa otsalampun valossa katsomaan muuta laumaa, viiskymppisen laitumen puoleisen pitkänsivun päähän ja takaisin. Jos en ole viel sitä sanonut, niin sanon nyt: valtava kiitos Saara, olet ihan korvaamaton eikä tästä kaikesta olisi selvitty ilman sinua!!

Kuukausi vaihtui ja oli Axelin ja Siirin aika jatkaa muihin kuvioihin. Axel oli niin sanotusti vain kesävakkarina ja viimein taitaa olla aika myöntää, että kesä oli ja meni. Siiri puolestaan sai oman hevosen, hurjasti onnea! Kiitos Axel ja Siiri kaikista yhteisistä hetkistä, olette koska tahansa tervetulleita joko käymään tai takaisin tiimiin! Ootte huippuja! Ei hyvästi, vaan näkemiin!

MAANANTAI & KESKIVIIKKO:

Torstaina 1.10.2020 kävin koronatestissä. Se oli kamalaa, mutta onneksi näytteenottaja oli super empaattinen, hellä ja ihana! Se teki kamalasta kokemuksesta huomattavasti paremman. Tallilla kävin päivällä huuhtomassa Jermun haavat. Pakko, kun se on hoidettava. Lotrasin käsidesillä, kuten aiempinakin flunssapäivinä, aina kun olin koskemassa johonkin, käytin maskia ja pysyttelin kaukana muista. Otin Penan ja Jermun puomille, huuhdoin Jermun letkulla ja avasin haavat sormin. Jere väisti vähän sormilla avaamista, mutta antoi operoida ja palkkasin leivällä. Kaiken muun hoiti kotiin Saara, kävelytykset, siivoukset ja vakkarit, ja olen siitä hirmuttoman kiitollinen! Jeren ja Penan kanssa Saara kävi kävelemässä keltaisen talon takaisen metsän poluilla, molempiin suuntiin rautasillan kautta. Saikkupihattoa siivotessa Jeren ja Penan tarhojen väliportin ollessa auki poneja ei kiinnostanut kun syöminen, mutta kävellessä toistensa härnääminen olikin sitten niiden mielestä ihan mahtavaa viihdykettä.
     Vakkareiden kanssa lenkkeillessä oli käyty ladolla, sen perään autiotalo ja lopuksi tultiin rautasillan kautta kotiin. Tuhto oli ollut käynnissä ja ravissa oikein reipas ja ravannut mielellään. Se oli muutoin kulkenut rennon oloisesti ja korvat hörössä, mutta laukata se ei ollut oikein halunnut. Ladonta takaisin se oli laukannut ihan kivan pätkän, mutta esim. autiotalon pehmeään ylämäkeen se ei laukannut. Muiden ponit olivat olleet ihan normaaleja omia itsejään ja toimineet hyvin. Satu oli ajanut Penalla, Riina Villellä ja Lyyli Braamerilla. Viimeisellä hölkkäpätkällä rautasillalle vievällä tienpätkällä Tuhto oli säikähtänyt jotain. Ei mitään tietoa miksi ja kaikki muut ponit olivat olleet normaaleja. Tuhto veti äkkistopin ja aiheutti pienen ketjukolarin. Se oli vain vetänyt liinat kiinni, tuntunut kasvavan kymmenen senttiä korkeutta ja puhissut. Se ei ollut suostunut enää liikkumaan eteen, joten Saara oli taluttanut hetken matkaa. Onneksi Tuhto oli rentoutunut jo ennen rautasiltaa ja palannut omaksi itsekseen.

Ps. Saikkutarhalla törmäsimme hiirakoiden kanssa a) punkkiin ja b) hirvikärpäsiin! Kaksi Suomen pahinta samassa paikassa! (Kertoo toisaalta siitä, kuinka hitsin ihana ja turvallinen maa tää on.)

Perjantaina 2.10.2020 kävin taas vain hoitamassa Jermun haavat ja Jere ja Pena olivat taas puomilla hoidon ajan. Nyt Jermulla on reilusti turvotusta ja selvästi alkaa olla taas vähän kipeämpää koskettaessa. Sain helposti huuhtoa letkulla, mutta sormin avaamista poni koitti vältellä. Sain kuitenkin avata molemmat puolet syvältä asti ja kehuin ja palkkasin paljon. Sitten vielä vähän kylmäilin letkulla ja lopuksi palautin otukset ulos. Saara hoiti taas kävelytyspuolen. Jere esitti kuulemma lenkillä aikamoisia kevätjuhlaliikkeitä, pukitteli, mutta Jere on onneksi niin herkkis että se on helposti palautettavissa kuulolle. Saaran sanoin: "vähän kun ärähtää niin se on takasin hanskassa. Ja samoin jos riimunnaru tökkäsee vastaan niin loppuu tanssit." Penaa ei olisi kuulemma tänään kiinnostaneet Kenguru-Jermun pelleilyt ollenkaan, eikä se lähtenyt mukaan Jermun leikkiyrityksiin. Taas Saaraa lainatakseni: "eikä myöskään pistäny lisää pökköä pesään ärähtämällä jos Jere vähän pääsi piraijoimaan". Saara kirjoittaa niin hauskasti, etten voi olla suoraan lainaamatta loppuakin: "Edellä mainittu Kengurulapsi oli muutenki oikeen reippaalla päällä, Penan keskittyessä lähinnä syömiseen. Jere taas olis painanu reippaasti vaan menemään. Käytiin autiotalo, jonne menomatka mentiin rautasillan kautta". Ihanaa, että varsa on turvotuksesta huolimatta innokas eikä kipeä. Saara laittoin kuvan lenkin jälkeen, turvotus ei näyttänyt laskeneen. Pitää tiiviisti seurailla mihin tämä etenee. Ei turvotus siis ihan hullu ole, muttei tarvitsisi myöskään yhtään enempää turvota.
     Vakkarit kävivät tänään keskenään ja ratsastivat viiskymppisellä käynnissä ja ravissa. Kristinalla oli Ilmari, Nemillä Ossi ja Sofia1 ratsasti Penalla. He kiersivät viiskymppisen kolmesti ja menivät myös viiskymppisen risteysten välisellä polulla. Alkuun Ilmari oli meinannut mennä vähän pusikoihin ja säikkyi vähän kissaa. Kristinan saatua poni rauhoitettua homma oli sujunut hyvin. Ilmari oli mennyt muutoin edellä, mutta lopuksi eteen oli vaihdettu Ossi. Neidit olivat laulelleet ja heillä oli ollut kuulemma oikein hauskaa. Lopuksi poneja oli taluteltu maastakäsin hetki tallin piha-alueella.

TORSTAI & PERJANTAI:

Lauantaina 3.10.2020 sain koronatestin tuloksen ja se oli negatiivinen! Niinpä pääsin vihdoin muiden mukaan. Saavuin tallille vähän vakkareita myöhemmin ja tapasin vakkarit tallin pihassa. He olivat käyneet antamassa latopihattolaisille vähän heinää ennen lenkkiä. Lähdimme yhdessä kurkkaamaan Jermua ja Penaa, sillä vakkarit halusivat moikata Jereä. Nykyään lauantaivakkareita ovat Saara, Jemina, Meri, Lyyli ja Noora, joskaan Noora ei päässyt tänään paikalle. Vakkareiden lähtiessä hakemaan ponejaan, minä jäin hetkeksi saikkupihatolle ja siivosin kakat pois. Pena ja Jere saivat sen aikaa olla samassa tilassa. Lopulta päätin jättää väliportin muutenkin auki ja ponit samaan. Ne olivat oikein rauhallisia ja tyytyväisiä hengaillessaan vierekkäin. Ei se haittaa jos ne nyt viikko ruunauksesta vähän hyppivätkin, eivät ne Jermua rikki saa eivätkä pysty juoksemaan pikkutarhoissa. Haluisin itseasiassa vähän laajentaakkin tarhaa, mutta minulla ei taida olla juurikaan lisää tolppia. Viikon päästä Jere ja Pena palaavat laumaan latopihatolle.
     Tämän päivän liikutukset sijoittuivat pelloille. Vakkarit aloittivat kiertämällä viiskymppisen takapäädyn kautta samalle sänkkärille jossa menimme viimeviikolla, eli rautasillalle päin. Minä oikaisin kävellen viiskymppisen pellon läpi odottelemaan. En ole vielä lenkkikunnossa, mutta otin kameran ja räpsin innoissani kuvia pellossa. Saara ajoi Tuhtolla, Jemina ratsasti Ulfurilla, Meri ajoi Ilmarilla ja Lyyli ajoi Braamerilla. Sänkkärillä mentiin käynnissä ja ravissa jonkin aikaa, mutta päätimme jossain kohtaa vaihtaa peltoa. Ulfur kyttäili kauempana rautasillan takana näkyvää kaivinkonetta, jolla oli selvästi joku työmaa kesken. Myös muut olivat vähän varautuneita. Siirryimme viiskymppisen pellolle, jossa oli aivan super kiva kuvata! Ponit tosin olivat kovasti syömässä ja kun kaikki askellajit oli menty läpi, oikaisimme laitumen viereisen sänkkärin kautta tallin isolle laidunpellolle. Siellä jatkettiin kaikissa askellajeissa. 
     Vakkarit ottivat hyvään kuvauskohtaan laukkaa. Se sujui söpösesti, ponit olivat reippaita ja kulkivat pyydetysti. Sitten otettiin uudestaan sama. Jotain tapahtui. Katsoin kameran etsimen läpi, kuinka Ilmarilla oli aika paljon vauhtia. Se oli ottanut yhden spurtin sänkkärilläkin ja ajattelin, että nytkin Meri saisi sen kiinni ja rauhoitettua. Siirryin etsimen kanssa Ulfuriin, joka yllättäen lähti käpälästä. Hevonen loikki ja Jemina tippui. En saanut lennosta kuvia, mutta jostain syystä minulla on kuva jossa Jemina on maassa. Hienossa kaaressa Jemina tuli alas, mutta nousi onneksi heti ylös. Tässä kohtaa oltiin siirrytty kuin hidastettuun filmiin ja oikeastaan kaikki meni tosi nopeasti. Se ei näy tekstistä, mutta Ilmarin kiihdytyksellä ja tällä Jeminan tippumisella oli väliä vain sekunteja. Tajusin, että Ilmari oli lähtenyt täysin hanskasta. Luultavasti se oli säikähtänyt, lähtenyt, ja Ulfur oli ottanut kipinää siitä. Onneksi Ulfur pysähtyi Jeminan tiputtua, mutta Ilmari tosiaan sinkosi eteenpäin kuin naton ohjus. Hämmennyksekseni ja järkytyksekseni Meri tippui kärreiltä. Sekuntien sadasosissa ehdin tajuta että sekä Jeminalla että Merillä on kaikki ok, joten lähdin Ilmarin perään. Se painatti tuhatta ja sataa kärryt perässä kohti tallin pihaa ja huusin niin kovaa kuin väsyneistä keuhkoistani sain: "PONI ON IRTI!". Ilmari kanttasi hurjana kääntyen ylälenkille ennen tallin pihaa. Siihen mutkaan siltä oli jäänyt toinen tossu. Sieltä se kiepsahti saunapihatolle, jonka yläportti oli suureksi onneksi avattu aiemmin päivällä. Muuten poni olisi joko kääntynyt, tai mennyt langoista läpi. Ilmari selvästi hidasti saunan kulmalla ja katsoi uutta korkeaa aitaa, sekä minun lähestymistäni aidan takaa. Se kaarsi vasemmalle kaartavalta tieltä oikealle ja pysähtyi lopulta Jermun ja Penan lähelle. Juttelin sille rauhoittavasti jatkuvalla syötöllä ja menin varovasti sen luokse. Se antoi kiinni ja oli jo selvästi yli suurimmasta säikähdyksestä. Ohjat olivat rullalla toisen renkaan ympärillä ja irrotin heti toisen ohjan kuolaimesta. Pitäen toisella kädellä kuolaimesta kiinni, irrottelin toisella kädellä kärrit. Ilmari sävähti kärrien lähtiessä seuraamaan sen ottaessa askeleen eteen, mutta pysyi luonani. Kaikki vaan irti. Meri tuli tässä kohtaa jo paikalle ja otti ponin, minä irrtoin valjaat. Merillä oli kaikki ok, vaikka toiseen jalkaan tuleekin näyttävä mustelma. Meri oli reippas ja hyväntuulinen, joka huojensi minua kovasti. Ilmari oli kunnossa ja meni hetkeksi Jermun ja Penan viereen. Hiirakot jäivät toiselle puolelle ja Ilmari toiselle. Minä lähdin peltoon tsekkaamaan Jeminan. Hänelläkin oli onneksi kaikki hyvin. Autoin hänet vielä loppukäynneiksi Ulfurin selkään ja neiti nousi sinne oikein reippaana.
     Kun ponit menivät parkkiin, otimme Ilmarinkin sinne. Sen varusteetkin olivat ehjät, vain ohjat ovat vähän venyneet renkaan välissä, mutteivät ole edes poikki. Kärryt ovat muuten kunnossa, mutta toisessa aisassa näkyy vähän mustaa viirua. Johonkin on osuttu, mutta vaikka tutkin, en löytänyt mistään jälkiä. Olin ponin irtijuostessa varma, että aisat menisivät solmuun ja koko höskä ajokunnottomaksi. Vielä oli huolena se, pelkäisikö Ilmari nyt kärrejä. Olisiko sen ajoponin ura tässä, tai ainakin edessä pitkä uudelleentotutus? Kokeilimme varoen valjastaa Ilmarin parkissa uudelleen kärrien eteen. Ei ongelmaa. Sitten kiersimme parkkikontin ympäri niin, että Meri ohjasajoi kärrien vierellä, minä talutin ja Saara talutti mukana kaveriponina Tuhtoa. Ilmarilla ei ollut onneksi mitään ongelmaa ja se kulki rentona ja aivan normaalisti. Selvisimme lopulta siis kuin ihmeen kaupalla koko hommasta pelkällä säikähdyksellä ja pikkujäljillä! Kiitos maailma! Vaikka meillä oli hämmentävää epäonnea ponien säikähtäessä, meillä oli myös hämmentävää onnea kun mitään pahempaa ei käynyt. Elämä pakoeläinten kanssa yllättää joskus.  
     Vähän ajan päästä kuului kovia laukauksia. Selvisi, että linnustajia oli tullut ampumaan ihan tallin viereen ja tarhassa olleet hevoset olivat aivan paineissa. On mahdollista, että metsämiehet olivat hiippailleet siellä jo silloin, kun ponimme olivat pelästyneet. Metsästäjät eivät onneksi varmaan olisi ampuneet kohti peltoa jos olisimme olleet siellä, mutta silti vähän kylmäsi. Jos olisimme olleet laukausten aikana pellolla, olisimme olleet suoraan sen paikan takana jossa ammuttiin. Luodit olisivat tulleet suoraan meitä kohti, vaikka ei kukaan varmasti silloin olisi siellä ampunut. Aivan liian lähellä tallia ja asutusta kuitenkin ammuttiin, noin lähellä ei ole laillista ampua. Vähimmäisetäisyys asutuksesta on 150 m ja matkaa oli noin sata metriä talosta. Tallia ei varmaan lasketa, mutta siitä matkaa oli vielä vähemmän, tarhoilta parikymmentä metriä.
     Junnujen lähdettyä iloisina kotiin, meillä oli Saaran kanssa vielä hiirakkojuttuja. Saara piti Jermua ja Penaa hetken kiinni löysällä narulla, kun minä huuhtelin Jermun jalkoväliä. Huuhtelu oli Jermulle ok, mutta koskemisesta se ei pitänyt. Turvotusta on aika paljon (joka on toki tosi suhteellinen käsite, ei vieläkään hälyyttävästi) ja paikat ovat varmaan kipeät. Jermu kyllä liikkuu hyvin ja on pirteä, mutta selvästi koskettaminen ei tunnu kivalta. Jermu ei olisi halunnut minun avaavan haavoja sormilla, joten laitoimme sen puomille hetkeksi kiinni. Löysälle siinäkin, mutta sitä ei pääse kiertämään ympäri. Hellän määrätietoisesti ja leivällä palkaten sain lopulta avattua molemmat puolet. Kuonat kun pääsisivät ulos, olisi helpompi olla. Kovin syvälle ei joko enää pääse tai sitten en vain onnistunut ponin vältellessä, mutta ihan hyvin sain kuitenkin avattua. Sitten vielä hetken huuhtelin ja kylmäilin letkulla. Hyvä tulee, Villelläkin turvotus oli suurimmillaan juuri tähän aikaan, noin viikon ruunauksesta. Huuhtelun jälkeen ihana Saara lähti ponien kanssa kävelylle, kun minun kunnossani ei ole vielä varsinaisesti kehumista. Minä jäin juttelemaan tallilaisten kanssa ja lopulta lähdin kohti kotia. Saara, Jermu ja Pena kävivät kiertämässä lampaiden takaa ja sitten kotitien kalliopulun kautta kotitallille. Kauemmas he eivät arvanneet lähteä, sillä jostain oli kuulunut taas ammuntaa ja ladon suunalla joku oli käyttänyt moottorisahaa.

LAUANTAIN PELTOKUVAT:
Saara ja lenkkiponiinit.

Sunnuntaina 4.10.2020 heräsin epäuskoisena herätyksen soidessa aamuvarhain. Ilma oli sateisen harmaa, mutta onneksi satoi vain hyvin kevyesti välillä. Pientä ripottelua, eli ei juuri nimeksikään. Mitä sitä sunnuntai-aamuna tekisi, jossei lähtisi lähitallille kisoihin? Tapasin tallilla Sofian (1.) ja Kristinan. Ossi ja Pena otettiin talliin hoidettavaksi ja Braamer meni saikkupihatolle Jermun seuraksi. Väliportti laitettiin välistä kiinni, sillä vaikka Jere onkin nyt Penan kanssa samassa on Braamer vähän turhan napakka noin pieneen tilaan Jeren kanssa. Se komentaisi vähän turhan ätäkästi, jos Jere innostuisi yrittämään painimista. Meidän oli ollut tarkoitus mennä kisoihin kävellen, mutta koska olen vielä toipilas menimme traikun kanssa. Onneksi Krissen isä pääsi autonsa kanssa vetämään. Ossille ja Penalle tuli kuljetuksen ajaksi BOT-peitot ja ohuet loimet, jotta ne vähän kuivuivat, lämpenivät eivätkä saaneet vetoa. Niiden selkäkarvat olivat sateesta märät, mutta rättien alla ne olivat matkan aikana kuivahtaneet hyvin. Paikanpäällä Hempyölin tallilla käveltiin rataa, varustettiin ponit ja verkattiin. Verryttely tapahtui maneesissa ja kaikki meni hyvin. Okei, pieni kommellus oli alkuun kun Pena veti väkisin yhden ratsastuskouluponin perään, mutta onneksi kerkesin äkkiä auttamaan. Verkassa Pena pukkasi kerran, koska jännitti, mutta rauhoituttuaan se meni söpösesti. Olin koko ajan ratsukoiden tukena ja turvana.
     Radalla Pena starttasi ensin ja sitten Ossi. Ossi odotti kentän reunassa Penan radan ajan ja Pena odotti Ossin radan ajan. Minä olin kummankin ratsukon mukana radalla avustamassa ja kulkemassa sisäpuolella. En taluttanut, mutta olin henkisenä tukena. Kummankin ratsukon rata meni super hienosti! Luokka oli clera round, estekorkes max 40 cm. Vähän oli kiemurtelua, vähän piti koittaa mennä kaverin luokse ja Pena meni kahdesta esteestä alkuun ohi ja Ossi käveli yhden yli ja pudotti saman esteen toisella kerralla. Kuitenkin, kumpikin ratsukko eteni ravissa ja laukassa ja suoritti hienosti! Pientä kommellusta oli odotettavissakin tällä harjoittelumäärällä, mutta siis ihan super! Olimme kaikki aivan hirmuttoman fiiliksissä! Hyvä tytöt ja ponit! Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia ja suunnata kohti seuraavia pikkukisoja! Valtava kiitos STARA:lle ihanien kisojen järjestämisestä ja siitä, että aloittelevienkin kisaponien kanssa voi hyvillä mielin tulla avustajan kanssa tutustumaan ja harjoittelemaan kisaamista! Tunnelma oli ihana ja lämminhenkinen, tarvittaessa sai apua ja neuvoja ja sai suorittaa hymyssä suin ja hauskaa pitäen. Näin sen kuuluu mennäkkin. Oli ihanaa nähdä kaikkia vanhoja tuttuja, ootte super ihania, nähdään taas pian!
     Kisojen jälkeen ponit palasivat kotiin ja ne hoidettiin ja palautettiin omiin pihattoihinsa. Vakkareiden lähdettyä minä otin Jermun ja Penan parkkiin. Huuhdoin Jermun ja avasin haavat. Turvotusta on vieläkin reilusti, eikä Jermu tykännyt että koskin. Sain kuitenkin hitaasti totuttamisen ja leivällä palkkaamisen jälkeen avata haavat. Laitoin haavoihin myös vähän Villen ruunausjuttujen hoidosta jäänyttä Abilaria. Hoidon jälkeen kävelytin Penaa ja Jermua kotitien päästä päähän. Pidempää en vielä pystynyt, yritän nyt säästellä sen verran että selviän alkavasta viikostakin. Ponit kulkivat reippaasti ja Jermu koitti haastaa Penaa taisteluun useaan kertaan. Olihan Pena sentään varmaan päälle pari tuntia poissa, kertyyhän siinä pienelle piraijalle paini-intoa. Otimme käynnin lisäksi myös vähän ravia ja annoin ponien myös välillä syödä vähän evästä tienreunoilta. Tallille palattuamme vein pojat ulos ja avasin väliportin. Ennen lähtöäni kävin vielä laittamassa latopihatolle vettä. Katsoin samalla Ilmarin liikkeet ja kaikki näytti hyvältä. Otin myös kokeeksi Braamerilta takin pois. B on pärjännyt hyvin jo jonkin aikaa ilman huppua ja takki oli ihan märkä. Voi olla, että Braamer pärjää jo ilman takkiakin ja oli ihan hyvä saada se kuivumaan. Jotenkin säälittää, kun toinen seisoo sateessa litimärkä takki päällä. Polttiaisia on ollut nyt lähiaikoina vain vähän ja tallilla on toinenkin ihottumainen ilman takkia. Katsotaan. Jos yhtään hankausjälkiä tai kutinaa ilmenee, laitamme takin takaisin. Muut ponit tulivat heti tutkimaan ja ihmettelemään Braameria. Onhan se kummallista, kun toinen on ensimmäistä kertaa kuukausiin pihatolla ilman takkia. Ville on muuten ollut aika reppana ja vähän yksin nyt, kun hiirakot ovat olleet poissa. Erityisesti Braamer komentaa sitä ilmeisesti aika kovalla kädellä. Onneksi Jermu ja Pena palaavat taas kohta Villen kavereiksi.

LAUANTAI & SUNNUNTAI:

JERMUN TOIPUMISEN SEURANTAKUVAT:

KISAKUVIA © SUVI TIRRONEN / SAIPPUA.KUVAT.FI

KISAKUVIA © SILJA / IG: @pieni_pala_elamastani:

VIDEO:


tiistai 20. huhtikuuta 2021

Ihanat syyssäät, Jermun ruunaus ja peltokuvia

Postaus sisältää:
Ruunauksen, verisiä kuvia.
Sponsoriyhteistyö: Flex Hoof Boots
Yllä mainitut eivät liity toisiinsa!

Maanantaina 21.9.2020 kävin rakentelemassa saunapihatolle sairastarhat hiirakoille. Jermu tulisi omaan pikkuloossiinsa ruunauksen jälkeen ja Pena tulisi toiseen pikkuloossiin sen viereen kaveriksi. Aitojen teko oli taas suhteellinen operaatio ja aikaa meni ihan kiitettävästi. Lisäksi väkirehuruokin koko lauman.  Lisäksi purkailin heinäeteistä, sillä se tulee rakentaa toiseen kohtaan. Braamerilta oli tippunut ötökkähuppu ja se oli varsin reikäinen. Nappasin sen kotiin pesuun ja B jäi ilman huppua ulos. Seuraavana päivänä sillä oli onneksi kaikki hyvin ja se sai huppunsa takaisin korjauksen jälkeen. Meri kävi äitinsä ja Penan kanssa talutuslenkillä ja kaikki meni hyvin. He kävivät ladolla ja takaisin.

Tiistaina 22.9.2020 olimme nopeita varustamaan ponit, joten kerkesimme pidemmälle lenkille. Kiersimme peruslenkki kakkosen käynnissä ja ravissa ja oli oikein mukavaa. Siiri ratsasti Ulfurilla ilman satulaa, Sofia1 Penalla ilman satulaa, Sofia2 Tuhtolla satulan kanssa ja Mette Ossilla satulan kanssa. Minulla oli ajossa Braamer ja perässä Jermu. Olisin muuten ottanut perään Ilmarin, koska Noora ei päässyt tänään, mutta tämä oli viimeinen tilaisuuteni ottaa Jermu perään ennen ruunausta. Jos jotain menisi vikaan, tämä olisi viimeinen kerta minulla peräponina... joten tottakai otin Jermun! Tuhtolla oli testinä etusten lisäksi myös takasissakin tossut ja poni kulki hyvin. Testasimme vaikuttaisiko se liikkeeseen, jos tossut olisi myös takana. Entä jos tahmeus onkin arkomisesta johtuvaa? Pitää tilata Tuhtolle lähiaikoina tossut myös taakse. Kaikille muillekkin, joilla ei vielä ole, täytyy myös tilata viimeistään ennen liukkaita kelejä. Lenkin ainoa hankala kohta oli, kun kaksi hevosta meni meistä ohi ennen keltaisen talon pihaa. Nämä hevoset jatkoivat rautasillan kautta kotiin ja sitten meidän porukastakin osa otuksista olisi kovasti ollut seuraamassa niitä, eikä jatkamassa pidemmälle. Siitäkin kuitenkin selvittiin ihan hienosti. Hiittisuoralle otimme käyntikisaa, sillä vaikka pohja oli turhan kova ravaamiseen, siinä hyvä mennä ihan napakkaa käyntiä. Oli tosi hauskaa ja talleilun aikana pääsin hetkeksi pois kaiken stressin keskeltä. Kiitos meidän ihanalle tiimille!

MAANANTAI & TIISTAI:

Keskiviikkona 23.9.2020 oli aivan upea kesäkeli! Kiersimme rauhallisen lenkin kaikissa askellajeissa, käyden autiotalon lenkin ja palaten kotiin rautasillan ja viiskymppisen takaosan kautta. Oli ihan tosi mukavaa. Minulla oli ratsunani Ulfur ja pidin käsiponina Braameria, joka kulki kiltisti mukana kuolaimellisten suitsien ja pitkän narun kanssa. Kristina ratsasti Villellä karvasatulalla ja heillä meni ihan super upeasti! Mahtava pieni ratsukokelas ja ihana ratsuksi opastaja! Sara ratsasti tällä kertaa kokeilumielessä Ilmarilla ja se sujui tosi hienosti. Sofia1 ratsasti Penalla, Anna Ossilla ja Meri oli mukana ajaen hiittareilla Tuhtolla. Kaikki sujui tosi hyvin.

Torstaina 24.9.2020 maastoilimme eilisen tavoin aivan super ihanassa säässä. Tuntui aivan kesältä, joskin illan pimeys hiipi nopeasti vastaan. Nyt täytyy nauttia täysillä näistä upeista syyspäivistä. Minä ratsastin maastossa jonon kärjessä ihanan Ulfurini kanssa. Menimme hevoseni kanssa melkein koko lenkin pitkin ohjin ja ratsuni reagoi tosi nätisti istuntaan ja ääniapuihin. Kaikki muut ajoivat ja perässämme kipsuttivat Tuhto ja Saara peräponina Jermu. Otimme Saaran kanssa toisistamme kuvat Jermun kanssa ennen lenkkiä, ihan vain varmuuden vuoksi. Ruunaus on huomenna. Jännittää ja vähän pelottaa. Seuraavina maastojonossa tulivat Ilmarin kanssa ajellen talliystävä ja hänen tyttärensä. Ihana pikkuneiti oli aivan liekeissä päästessään mukaan ajamaan! Hänestä saattaa tulla tulevaisuudessa vakkari, kun vielä vähän kasvaa lisää. Ossin kanssa ajeli Sofia2, Braamerin kärreillä istyi Lyyli ja Villeä ohjastivat Riina ja hänen kaverinsa, pitäen peräponina Penaa. Koko lauma oli siis lenkillä mukana. Kävimme ladolla, josta jatkoimme autiotalolle ja lopulta rautasillan yli ja viiskymppisen takapäädyn kautta kotiin. Etenimme kaikissa askellajeissa ja oli ihan super kivaa! Sänkkärillä menimme tavallaan kyllä jo loppukäyntejä, mutta oli pakko päästä vielä ihan pikkuisen testaamaan miten peltolaukka onnistuisi. Ravasimme Saaran kanssa vähän matkaa pois päin muista ja laukkasimme sitten takaisin. Ihan pienen matkan vain, koska minua jännitti mitä Ulle sanoisi. Se meni niiiin hienosti! Ulfur laukkasi iloisesti pyörivää pehmeää laukkaa ja oli täysin hallinnassa koko ajan. Lisää tätä, ihana rakas hieno hevoseni!

KESKIVIIKKO & TORSTAI:

YHTEISKUVAT JEREN KANSSA:
Mun ja Jeren kuvat (2 ekaa) © Saara ja Saaran (viimenen) © minä, mutta kaikki on Saaran jälkikäsittelemiä.

Perjantaina 25.9.2020 ajelin suoraan töistä suuressa jännityksessä tallille, jossa Saara ja eläinlääkäri jo odottivat. Onneksi Saara oli apuna, kun minulla oli töitä. Hän oli desinfioinut tallin Virkon S:ällä ja hakenut Jermun talliin. Sitä ennen hän oli itseasiassa myös siivoillut pihatolla ja hellinyt poneja. Vuorossa oli Jermun ruunaus. Rapsuttelimme ja halimme Jermua vielä hetken käytävällä, kun ell jutteli muiden tallilaisten kanssa. Poni oli valtavan suloinen, hieno ja pörröinen. Se olisi ollut kiva viedä oripäivillekkin, mutta sen elämä tulee olemaan leppoisampaa ruunana. Sillä on hienot liikkeet ja kiva rakenne, mutta se on alkanut olemaan hetki hetkeltä rajumpi laumassa. En halua, että se koskaan joutuu olemaan turhaan yksin. Sillä on ihanaa, kun se tulee kaikkien kanssa toimeen ja saa elää laumassa. Lisäksi sen erityisherkkä luonne ei ole jotain mitä kannattaa lisätä, shettikset joutuvat usein kestämään kovia ja siinä maailmassa ei ole tilaa erityisherkkyydelle. Ehkä ihmisiä pitäisi muuttaa eikä poneja, mutta ei maailma ole erityisherkille helppo lajiin katsomatta. Ei siis turhaan lisätä ainakaan erityisherkkiä poneja, se on kaikkien turvallisuudellekin parasta. On Jermulla kyllä vähän hento luustokin. Noh, ruunaus meni hyvin ja nyt meillä on uusi ruuna! Minä pysyttelin rauhallisena ja pidin ponin päätä, Saara avusti eläinlääkäriä ja ell leikkasi. Jermu vähän huitoi, mutta antoi kuitenkin hyvin tehdä. Poni oli tujakasti rauhoitettu ja hyvin puudutettu ja kipulääkitty. Operaation jälkeen Jermu meni karsinaan heräilemään. 
     Saara haki Ulfurin rokotettavaksi, sillä kun ei ole vielä mitään rokotuksia. Se on ollut tarkoitus rokotuttaa jo aiemmin, mutta jostain syystä se on jäänyt. Ulfur pistettiin pihalla, koska talli vieläkin vähän jännittää sitä ja nyt siellä olisi haissut verikin. Ulle ei sanonut piikistä mitään, sillä se sai samalla kivennäisensä ja keskittyi niihin. Saara vei Ulfurin vielä takaisin pihalle ja tuli sitten talliin vahtimaan Jermua. Poni alkoi heräillä pikkuhiljaa ja nosti päänsä tyhjään suolakivitelineeseen. Jermun mielestä se oli hyvä päätuki, eikä se ymmärtänyt miski tylsät ihmiset nostivat pään siitä pois. Me Saaran kanssa olimme kuitenkin sitä mieltä, että Jermu oli vielä liikaa rauhoitettu kyetäkseen tällaisiin päätöksiin ja asento näytti huonolta. Saara jäi vahtimaan tuoretta ruunaa, kun minä lähdin apteekkiin ostamaan sulfaa. Olen aina kaikille ruunatuilleni ottanut ennemmin sulfan kuin penisiliinin. Sulfa on paljon kalliimpaa, mutta helpompaa ja turvallisempaa. Sulfa annetaan suun kautta ruutalla, penisiliini pistetään neulalla lihakseen. Jos penisiliinin pistää vahingossa suoneen, hevonen kuolee minuuteissa. Olen pistänyt penisiliiniä Braamerille ja sen emälle, mutten halua tehdä sitä kuin ihan pakon edessä. Kun on toinen vaihtoehto, valitsen mielummin sen. Olen vähän nössö, mutta saan ollakkin.
     Palattuani apteekista jätimme Saaran kanssa Jermun karsinaan itsekseen. Se näytti jo ihan pärjääväiseltä ja hyvältä ja se oli heräillyt hyvin. Kävimme siivoamassa ja kuivittamassa Jermun ja Penan tulevat yksiöt saunapihatolla ja nappasimme sieltä vesiastian pesuun. Sitten menimme hetkeksi kentälle, jonne perjantaivakkarit olivat saapuneet. He olivat käyneet juuri kiertämässä autiotalon lenkin käynnissä ja ravissa ja kivaa oli ollut. Kristina rasasti Ilmarilla, Nemi Ossilla ja Sofia Penalla. Kristinan äiti oli ollut mukana kävellen, varmuuden vuoksi apuna ja tukena. Kentällä neidit ratsastivat hetken vapaasti ravissa, kun minä, Saara ja Kristinan äiti rakensimme neljän esteen radan. Sitten kaikki tulivat ulos kentältä ja Kristina hyppäsi Ilmarilla. Ilmari jännitti. Se kyllä hyppäsi, muttei pysynyt tahdissa ja veti kovasti etuportille muiden luo. Päätimme antaa Ilmarin olla, parempi treenata ensin sileällä pikkuhiljaa ponin tahtia. Kristina vaihtoi Ossiin, jonka kanssa sujui söpösesti. Ossikin on toki ihan ruosteessa, mutta suoritti kiltisti ja antoi pienet virheet anteeksi. Kristinan jälkeen Sofia hyppäsi Penan kanssa ja heillä sujui myös söpösesti. Nemi ei vielä hyppää, mutta myöhemmin hänkin pääsee harjoittelemaan. Kristina ja Sofia menevät ehkä parin viikon päästä Hempyölillä harkkakisoihin pikkuluokkaan ja siksi testailtiin. Minä kuljin harjoituksissa mukana ja myös kisoissa avustaja on sallittu. En taluta, mutta olen lähellä henkisenä tukena niin poneille kuin ratsastajillekkin.
     Ratsuilujen jälkeen ratsastajat hoitivat poninsa ja minä väkirehustin ne. Saara talutteli vähän Jermua tallin pihassa ja poni oli pirteä. Vähän Saaran kanssa myös huuhdoimme letkulla, ihan aavistuksen. Jermu oli kovasti sitä vastaan. Kun tajusin laittaa korviin pumpulit, homma lähti sujumaan ihan söpösti. Saara namipalkkasi koko ajan tiiviisti. Korvat kiinni huuhtelu varmasti lähtee sujumaan, kun nytkin jo antoi huomattavan hyvin pumpulit korvissa. Lopulta Jermu ja Pena menivät omiin yksiöihinsä saunapihatolle. Kytkimme sähköt päälle ja laitoin sairastarhalaisille vielä vettä ja yöheinät, sekä kävin yöheinistämässä muun lauman ja antamassa kivennäiset niille joille ei ollut vielä annettu. Sitten minäkin vihdoin lähdin pikkuhiljaa kotiin. Ihanaa, että kaikki sujui hyvin, toivottavasti yökin menee Jermulla lepoisasti.

PERJANTAI:

Lauantaina 26.9.2020 sain aamulla tallin omistajalta viestin, että Jermu voi hyvin ja syö heiniään. Ihana ja helpottava tieto! Suuntasin tallille noin kymmenen aikoihin ja kipitin heti saikkutarhoille. Vastassa oli kaksi pirtsakkaa hiirakkoa. Jermu on ilmeisen nälkäinen otus, se oli jo vetänyt kaikki omat aamuheinänsä. Pena sen sijaan vielä naposteli omiaan. Saara saapui tallille myös ja minun syödessäni aamupalaa (tallilla) hän kävelytteli Jermua. Sen jälkeen oli vuorossa huuhtelu. Pohdimme pitäisikö meidän ensin oodottaa Nooraa avuksi, mutta päätimme kokeilla. Olimme puomilla, Saara namitti ja minä huuhdoin. Jermu pelkäsi letkua, eikä oikein antanut sillä huuhtoa. Sormella kumihanska kädessä sain kuin sainkin avattua vasemman puolen haavan syvälle asti. Kun kokeilin omaa paikkaani vaihtamatta lähteä avaamaan myös oikeaa puolta, en saanut koskettua kuin pintaan. Jermu kieltäytyi jyrkästi. Se oli selvästi kipeämpi siltä puolelta ja sen mitta tuli täyteen. Yritimme jatkaa, mutta poni alkoi hyppiä pystyyn. Jätimme homman siihen siltä erää.
     Seuraavana projektinamme Saaran kanssa oli alkaa remppaamaan pitkiä mustia kärrejä. Sähköpiuhat oli helppo leikata poikki, samoin narut. Lamput sun muut saatiin irti ruuvaamalla, mutta puuosin irrottaminen oli hankalaa. Totesimme lopulta niiden olevan niin lahot ja huonot, että otimme apuun sahan ja vasaran. Kaksi levyä hakkasimme irti. Penkki ja sen alla oleva levy pistivät kovemmin vastaan ja koitimme sahata penkkiä sahalla irti. Se ei ihan onnistunut, vaikka hauskaa meillä kyllä oli. Lopulta tallin omistaja lupautui irroittamaan loput osat ja annoin hänelle kiitokseksi ne lamput joista oli vielä johonkin. Loppu kärriprojekti jäi iltapäivälle.
     Nooran saavuttua oli uusintayritys Jermun huuhdonnassa. Siitä ei tullut yhtään mitään. Jermu oli peloissaan ja koitti ensin väistellä, hyppi pystyyn ja hyppy puomin päälle. Kun vielä yritimme, se alkoi potkia. Ei yhdellä takasella huiskien, vaan kummallakin takasella samanaikaisesti latoen. Ei se minuun osunut, eikä varmaan yrittänytkään, mutta uhkasi ihan tosissaan. Emme tapelleet enempää. Pitää keksiä jotain. Kovasti neuvottiin myöhemmin netin kautta ja livenä käyttämään kaulapantaa, köyttämään tiukasti kiinni riimusta ja pannasta, ampumaan vettä kauempaa ja sanottiin että huuhdottava on vaikka mikä olisi. Väkisin tekeminen ei tunnu hyvältä. Muiden vakkareiden tultua vakkarit lähtivät hakemaan vakkariotuksiaan ja minä puuhasin sillävälin jotain muuta. Luulisin, että siivosin saikkupihatolla. Ainakin raahasin latopihatolle saunapihaton aitaremontin yhteydessä kaadettuja pikkuisia haapoja poneille jursittäväksi. Saikkutarhoihin ne eivät mahdu, mutta ladolla ne menevät varmasti hyvin kaupaksi. Kävin myös tsekkaamassa Ulfurin, joka on rokotuslomalla. Se vaikutti täysin normaalilta ja oli suloinen oma itsensä. 
     Koska Ulfur on saikulla, Jemina otti tänään ajoon Ossin. Jemina ei ollut ennen ajanut, mutta homma sujui kuin vanhalta tekijältä ja Ossi on ihan paras harjoituskaveri. Saaralla oli ajossa tietysti Ville, Nooralla Braamer, Axelilla Ilmari ja Siiri ratsasti Tuhtolla. Jätin Penan suosiolla Jermun seuraksi ja lähdin itse mukaan kävellen. Suunnitelmana oli mennä peltoon ja minulla oli mukana järjestelmäkamera. Kävelimme alkuun kierroksen viiskymppistä ympäri, mutta koska huomasin kamerani akun olevan tyhjä kävimme vielä tallin pihassa hakemassa Saaran akun lainaan. Sitten suuntasimme rautasillan lähelle sänkkärille. Siellä vakkarit saivat mennä vapaasti alkuun käynnissä ja ravissa ja sitten vielä laukassa. Koska ilma oli tosi lämmin ja koska poneille on tullut jo talvikarvaa, ei tänään otettu kisaa. Ponit tulivat hyvin hikeen muutenkin, eikä niitä sovi ylirasittaa. Hauskaa oli muutenkin ja minä sain aivan ihania kuvia! Pellolta suuntasimme tallin pihaan purkamaan poneilta varusteet ja matkalla otimme Saaran ja Villen kanssa muutaman kuvan viiskymppisen pellolla puna-apiloiden seassa. Kun varusteet oli purettu parkissa, lähdimme vielä kaikki kohti uittokuoppaa. Poneilla oli päässä naruriimut. Ponit lillustivat mielellään, osa kahlasi ja osa ui. Oli ihan super hienoa, hauskaa, lämmin ja superkaunis syyssää. Maailma antaa nyt parastaan.
     Ponien palattua pihatolle ja osan vakkareista lähdettyä jatkoimme Saaran, Nooran ja Siirin kanssa mustien kärrien kunnostusta. Vuorossa oli hionta ja sitä seurasi maalaaminen. Hauskaa oli! Siiri lähti jossain välissä ja me muut jatkoimme. Innostuimme vähän kun meillä oli neljä purkkia keltaista maalia, vaikka muihin kärreihin riitti kaksi purkkia. Niinpä päädyimme maalaamaan kaksi pientä estetolppaamme keltaiseksi myös. Niistä tulee ällösöpöt! Illan maalailujen päätyttyä otimme vielä Jermun hoidettavaksi. Kokeilimme hoitaa haavoja ponien omassa parkissa tutummassa ympäristössä, mutta Jermu ei todellakaan suostunut. Sain silitellä ja rapsutella mahan alta ja kaikkialta muutoin, mutten koskea jalkoväliin. Kaviot lentelivät ja poni hyppi. Mietimme kuumeisesti, miten saisimme sen hoidettua tämän illan puolella. Tallikaveri tuli pohtimaan asiaa kanssamme ja mietti, auttaisiko jos täysin vieraat tulisivat hoitamaan. Joskus se voi auttaa. Itse olin myös mennyt ihan taistelumoodiin ja tiesin, että aikalisä tekisi hyvää. En minä halua taistella Jermun kanssa. Toinen tallikaveri uhosi, että ei pelkää potkuja ja saa haavat kyllä sormin auki. Mikäs siinä, kokeilkaa. Tallin omistaja tarjosi lainaan pumppupulloa, joka on toki tyhjää parempi, mutta toivoin että poni saataisiin hoidettua kunnolla. Noh, kaksi tallikaveria sai siis yrittää haavojen hoitoa. Eivät hekään onnistuneet, varsa meni vain enemmän ja enemmän paniikkiin. Katsojiakin oli paikalla useampi. Hommasta ei tullut mitään ja lopulta pumppupullo otettiin käyttöön. Olisin voinut sen hoitaa itsekin, se ei olisi ollut ongelma. Olisin vain halunnut saada haavat kunnolla auki. Pumppupullo vain kastelee vähän päältä. Noh, koska homma oli heillä jo kesken, saivat toimeliaat tallikaverit koittaa. Varsa oli paniikissa, mutta sitä saatiin suihkutettua pumppupullolla jonkin verran. "Nythän se on rento". No ei todellakaan ollut ja sanoin sen kyllä ääneenkin. Varsa tärisi kauttaaltaan. Hyvä että tallikaverit tunsivat onnistuneensa, minä olin täysin murtunut. Pumppupullo ei ollut ongelma minulle, vaan haavojen avaaminen. Mitään sellaista ei saavutettu, mihin en olisi pystynyt itse ja Jermu pelkäsi henkensä edestä. Homman loputtua siivosimme Nooran kanssa maalailukamat ja Saara kävelytti Jermua pihassa, jonka jälkeen Noora ja Saara lähtivät kotiin. Iso kiitos heille kaikesta, kyllä tää tästä. Toki kiitos myös tallikavereille yrityksestä, vaikkei se mihinkään kantanutkaan. Olisi se voinut toimia. Kävin itse vielä kävelyttämässä varsaparkani viiskymppisen laitumen puolen pitkällä sivulla ja annoin sen moikata muuta laumaa. Varsa oli koko ajan varuillaan ja väisti minua. Sain kuitenkin lopulta siliteltyä ja rapsuteltua Jermua, myös mahan alta. Nostelin vähän kavioitakin ja kaikki oli semi ok. Jermun palattua saikkupihatollen minä lähdin viimein kotiin. Minulla meni vielä varmaan pari tuntia saada itseni rauhoitettua ja ylös synkkyydestä. Anteeksi Jermu, lupaan ettei tämä jatku näin. Me keksitään joku parempi tie. Jermu sai aamulla ja illalla sulfan ja päivällä kipulääkkeen.

Sunnuntaina 27.9.2020 otin Jermun parkkiin ja Pena jäi saikkupihatolle huutelemaan sen perään. Jermu oli hyvin jännittynyt ja totesin pian, ettei ollut mitään järkeä koittaa huuhtoa pumppupullollakaan ennekö Jermu rauhoittuisi. Penan huutelu sai varsan pyörimään lisää ja tuijottelemaan, joten hain Penan Jermun viereen parkkiin. Jere rauhoittui silmissä. Sitten alkoi pitkä, rauhallinen ja kärsivällinen siedätys. Rauhoitin Jermua harjaamalla sitä ja nostelemalla kaviot läpi. Tuttuja juttuja, joista ei seurannut kauheuksia. Vasemman puolen jalat olivat alkuun hankalat ja ylipäätään varsan lähestyminen vasemmalta, josta sitä oli eilen hoidettu, oli hankalaa. Jermu sai olla löysällä narulla ja väistää halutessaan. Pumppupullon kanssa suihkutin vettä alkuun ilmaan, sanoin palkkasanan ja palkkasin Jermua namilla. Sitten siirryin pikkuhiljaa jalkaan ja sitten takakautta jalkoväliin. Kehuin hurjasti ja palkkasin usein. Homma alkoi pikkuhiljaa sujua. Jos poni lähti liikkeelle, toimin tilanteen mukaan. Tilanteen salliessa seurasin ja jatkoin suihkuttamista, lopettaen ja kehuen heti kun poni oli hetken paikallaan. Jos yhtään näytti siltä että Jermu pelkää liikaa, lopetin heti kesken. Penakin sai välillä herkkuja ja se jos jokin motivoi Jermua. Se pysähtyi heti kuuntelemaan Penan pureskelua ja malttoi paremmin antaa hoitaa itseään. Kauan tein rauhassa ja ponia kuunnellen ja tulokset olivat sen mukaisia. Sain lopulta tökittyä haavoja pumppupullon suutinpäällä, suihkutettua vähän sisäänkin vettä ja jopa avattua haavoja varovasti pinnalta sormineen. Super Jermu! Kehuminen, lahjonta, ajan antaminen ja tekeminen ilman pakkoa. Siinä onnen avaimet. Olisi vain eilen heti pitänyt ottaa pumppupullo käyttöön, eikä viedä pelkoa niin pitkälle. Miksi oi miksi ihminen on joskus niin tyhmä? Miksi on jotenkin aina niin kiire ja pakko? Miksi olen oppinut niin monen vuoden aikana tähän? Miksi annan toisten sanoa, mitä pitää tehdä vaikka ajattelen toisin? Onneksi pystyn kouluttamaan itseäni parempaan suuntaan. Susta tämä saattaa kuullostaa ihan tyhmältä, ja niin minustakin nyt. Sellaista se joskus kuitenkin on. Juuri siinä tilanteessa asioita ei näe selvästi, kun taas vähän etäisyyttä otettuaan kaiken näkee niin paljon selvemmin.
     Seuraavaksi kävimme Jermun ja Penan kanssa kiertämässä viiskymppisen. Olin jotenkin ajatellut, ettei Penaa uskalla ottaa Jermun kanssa samaan aikaan. Jotenkin olin ajatellut että ne riehuisivat, eikä Jermu saa rihua. Mutta hei, miksi ne rieuhuisivat? Eiväthän ne riehu normaalistikkaan mitenkään ihmeellisesti, eivätkä ne nyt niin paineissa sairastarhailusta ole, että leviäisivät heti pitkin lyhysin. Kaikki meni tosi hyvin. Toki Jere ja Pena vähän närppivät ja härkkivät toisiaan, mutta ei sen kummempaa. Kävelimme suurimmaksi osaksi, mutta otimme myös hallitusti ja hillitysti vähän ravia. Ell sanoi Villen kanssa, että jos haavoja ei saa auki kunnolla voi vähän ravauttaa jos ne aukeaisivat siitä vähän. Moikkasimme ponien kanssa myös muuta laumaa latopihaton laidunosan aidalla ja muut olivat hyvin kiinnostuneita. Jotenkin koen tärkeäksi näyttää muille, etteivät hiirakot shettikset ole kadonneet vaan vain asumassa muualla. Kävelytyksen jälkeen palautin Jermun ja Penan pihalle ja samalla siivoilin saikkupihatot. Poneilla oli ohjelmaa, sillä saunapihatolla rakennetaan uusia aitoja ja samalla ajeltiin kasvustoja siimaleikkurilla. Jännää ja mielenkiintoista kuunneltavaa ja seurailtavaa.
     Muuna ohjelmana minulla oli eilen aloitettujen mustien kärrien keltaiseksi maalailua. Siinä sivussa myös hengailin, juttelin tallilaisten kanssa ja kävin syömässä pihassa tarjottua grilliruokaa. Kiitos siitä! Jaoin kaikille poneilleni myös päiväheinät ja moikkasin samalla latopihattolaisia. Niillä oli kaikki hyvin. Kärrien maalailut sujuivat hauskasti, mutta maalit loppuivat kesken. Ei ole todellista, ensin luulimme että meillä on liikaa maalia ja nyt se loppui. Ärsyttää, että maalailimme tolppia ennenkö kärryt olivat valmiit, mutta ei mahda minkään. Tarvitsee tilata lisää maalia, harmi kun sitä ei saa enää läheltä kun keltainen on sieltä loppu.
     Huuhtelin Jermun pumppupullolla uudelleen illalla ja Pena oli henkisenä tukena vierellä. Jermu oli alkuun jännittynyt, mutta rentoutui sitten ja homma meni hienosti. Sain taas avattua haavoja pinnalta. Namia kului hurjasti, mutta se ei haittaa pätkääkään. Huuhtelun jälkeen kävimme vielä kolmestaan kiertämässä viiskymppisen ja moikkaamassa kamuja. Tallipäiväni oli taas noin kahdeksan tunnin mittainen, mutta eipä siinä mitään. Ilma oli mieletön koko viikonlopun, mitä sitä tekisi jos ei olisi ulkona ja nauttisi ihanien karvakamujen seurasta. Mikä oli tärkein asia tässä päivässä? Löysimme Jermun kanssa luottamuksen. Jermu luotti minuun, etten tee väkisin ja satuta. Minä luotin Jermuun, ettei se potki kunhan otan sen tunnetilat ja mielipiteet huomioon. Kiitos Jermu, että olet juuri tuollainen kuin olet.

LAUANTAI:

SUNNUNTAI:

LAUANTAIN KUVAILUT:
Ossin ihanat Flex Pony -bootsit!

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)