perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kävelytystä, jännitystä ja vasikkakuume

Toiset kuvat on niitä, joita voi ottaa uudestaan jos ei ekalla kerralla onnistu. Sunnuntaina 1.4.2018 otettiin sitten niitä toisia kuvia. Niitä, jotka jää niiksi viimeisiksi. Ja ei, se ei ollut aprillia se. Hienoja hyvän pitkän elämän eläneitä karvakorvia. Isosti tsemppiä ja lämmin voimahali omistajalle. Pääsimme samalla reissulla tutustumaan myös hieman robottinavettaan ja rapsuttelemaan vasikoita. Voinko hankkia muutaman naudan ponien sekaan..?
     Kotitallilla aamupäivän Penakävelytyksen hoitivat Annika ja Noora. Kiitos! Aluksi he mittasivat ponilta lämmön (ei kuumetta) ja kävivät sitten kipsuttelemassa peltoja pitkin keltaiselle talolle ja takaisin. Iltapäivällä me käytiin ponistelemassa Hannen kanssa niin, että minä talutin Penaa ja Hanne Tuhtoa. Kipsuttelimme ensin peltojen poikki keltaisen talon kulmalle ja jatkoimme samalle pellolle kuin keskiviikkona.

Maanantaiaamuna 2.4.2018 ajokeli oli aika karmea ja matelin autolla rauhaksiin kohti tallia. Märkää lunta tuli taivaan täydeltä kovalla vauhdilla ja pellolla kulkevilla reiteillämme homma meinasi mennä kahlaushommiksi. Kävelimme Penan kanssa hieman lyhyemmin kääntyen kotiin hieman ennen rautasiltaa, sillä olin epävarma siitä kuinka paljon Penaa kannattaa nyt niinsanotusti hankikahluutella. Toki tein polkua parhaani mukaan kävellessäni ponin edellä, ja noh... ei se keli kauhean mukava ollut ulkoilun kannalta muutenkaan. Penakin oli suhteellisen tahmea.
     Illemmalla oli uuden kävelyn vuoro ja Pena oli tosi paljon reippaammalla päällä. Keli oli rauhoittunut eikä lunta enää sadellut. Kävimme kipsuttelemassa samaa reittiä kuin aamulla, mutta jonkin verran pidemmälle. Maanantai olikin metacam-kuurin viimeinen päivä.

Okei. Mä tiedän, osa teistä odottaa vahvistusta epäilyilleen siitä, oliko tuo 1.4. postaamani julistus aprillia vai totta. *Rumpujen pärinää*... joka sana oli totta! Hahaa, edellisvuosina olen keksinyt jonkin huijauksen, joten tänävuonna oli ihan pakko toteuttaa tämä homma näin ja lukea teidän reaktoita! "Jermu" tosiaan muuttaa meille itseasiassa jo tämän viikon lopulla! 

Myös tiistaina 3.4.2018 kävin aamulla kävelyttämässä Penan kipsutellen pihatolta takapellon uria ja suikaten viiskymppisen etusuoralta kotitielle, käydän Pirelintietä kuivurinmäellä ja takaisin. Penku oli suhteellisen reipas varsinkin kotiin päin. Lenkin jälkeen harjasin Ponista ihan hurjat määrät karvaa ja lisäksi poistin takajalkojen välistä painesiteen. Se oli kiinni kahdella tikillä, jotka leikattiin auki ja vedettiin ulos. Toinen tikki tuli helposti, toinen oli hankalampi, mutta irtosi. Kaikki näyttää oikein hyvältä. Lievää turvotusta on, mutta poni antaa hoitaa ja koskea ja kaikki näyttää siistiltä.
     Illalla menin ajoissa kävelyttämään Penan uudelleen, tällä kertaa vähän lyhyemmin. Kävelimme pellolla, viiskymppisellä ja kotitiellä. Seuraavana oli vuorossa muiden ponien liikutus Olivian kanssa. Olivia ajoi Ossilla, minä Tuhtolla ja B oli minulla peräponina. Tiet ovat jälleen aurinkoisilta paikoilta jo hyvin sulaneita ja pohjat olivat oikein kivat. Kävimme ajamassa autiotalon tietä autiotalolle ja takaisin. Lenkki meni oikein hyvin. Autiotalolla päin on kummallista kulkea nyt, kun metsää on kaadettu paljon. Paikka näyttää aivan erilaiselta.

Keskiviikkona 4.4.2018 oli tosi sumuista. Hämmentävän. Kävelyttelin Penan aamupäivällä. Poni oli iloisen pirteä ja reipas ja kiersimme tähän astisista lenkeistä pisimmän: peltoreittiä rautasillan yli keltaisen talon kulmalle, sieltä lampaille ja Pirelintien kautta kotiin. Alkumatkasta puhuin kuulokkeilla puhelimessa Astan kanssa ja sain Viltsun kuulumisia. Joku päivä on pakko päästä katsomaan sitä! Illemmalla Annika ja Noora kävivät liikuttamassa poneja yhdessä. Annika talutti Penaa ja Noora ratsasti Braamerilla ilman satulaa. He kävivät peltojen poikki keltaisen talon kulmalla ja kaikki meni hyvin. Ratsukko välillä myös ravaili, Pena ja Annika tietysti vain kävelivät.


Torstaina 5.4.2018 en kerinnyt itse tallille opiskelujuttujen takia, mutta sain aamulenkille tuuraajan ja illalla vakkarit hoitivat homman kotiin. Aamupäivällä Penan kanssa peltoja pitkin keltaisen talon kulmalle ja takaisin lenkkeili Vilma. Iso kiitos sinulle avusta Vilma! Kävelytys meni hyvin ja poni oli kuulemma "reipas ja kaikki mahollinen olis pitäny syyä". Joo, se on aika ahnas peto ja oon vähän antanut sille periksi kun oon säälinyt sitä... Hehee!
     Illemmalla Annika ja Kiia lenkkeilivät Penan ja Tuhton kanssa tietä pitkin lampaille ja takaisin. Molemmat ponit olivat iloisia ja kävelivät reippaasti. Annika ja Kiia myös auttoivat junnuja ponien hoidossa ja ruokinnassa. Junnut kävivät ajamassa keltaiselle talolle ja takaisin niin, että Noora ja Olivia ajoivat Ossilla, Hanna ja Helmi Braamerilla. Ossi oli kuulemma reipas ja kiva, vaikkakin se alussa hieman kyttäili jotain. Ensimmäisen ravin jälkeen se kuitenkin rauhoittui. Myös Brankku oli kiva. Kiitos tytöt!

Perjantaina 6.4.2018 menin tallille puoliltapäivin ja aloitin kävelyttämällä Penan. Satoi ja tuuli, eikä ilma ollut mitenkään mieltä hivelevä. Pena oli äksyllä tuulella. Osittain se varmaan hermoili hieman kovaa tuulta, osittain sillä oli vain hurjasti energiaa ja käveleminen oli typerää. Nälkäkin sillä kuulemma oli, tosin sitä minun oli vaikea uskoa kun sillä on nyt lähinnä vapaat heinät. Ota noista pojista nyt selvää. Se viskeli päätään, koitti hyppelehtiä ja säikähti yhden puron kohdalla ohittaessamme sen, sekä mennessä että tullessa. Kävelimme kuivurin mäelle ja takaisin.
     Kävelytyksen jälkeen ruokin ponit, söin minulle tarjottua makaroonilaatikkoa ja siivoilin pihatolla. Kopin siivosin ja kuivitin ja ulkoa aloitin rapsimaan kakkoja. Pitäisi pitää vakkarien kanssa ihan kunnon kakkatalkoot nyt kun lumet sulavat ja kaikki tulee esille. Ossi ja Braamer olivat siivoilujen ajan käytöstä suljetulla alueella, joka on pihaton takaosan tarhaa. Siitä on siis rajattu Penan sairastarha ja muu osa on nyt tyhjillään. Ponit oli kätevä laittaa sinne, sillä niin sain pidettyä etutarhan portteja auki ja siivoiltua rauhassa. Ainiin! Tuhto oli karsinassa tallilla huilaamassa ja harjoittelemassa talliponeilua. Otin sen sinne ennen Penan ensimmäistä kävelytystä ja vein sen takaisin ulos kun pihatto oli siivottu. Tuhto ei kyllä kovastikkaan huilannut ilmeisesti, mutta hengaili oikein nätisti. Selvä ero siihen mitä meno oli alkuaikoina.
     Siivoilujen jälkeen kävimme Penan kanssa toisella lenkillä. Poni oli paljon paremmalla tuulella, joskin se halusi vieläkin koko ajan ottaa riimunnarun suuhunsa ja viskeli päätään. Sillä on hirveästi energiaa. Ilma oli kääntynyt siivoilujen aikana oikein mukavaksi ja aurinko paistoi. Kiersimme autiotalon lenkin ja kotiin tulimme lähinnä puolijuoksua. Koita poni ymmärtää, että olet vielä saikulla ja saat vain kävellä. Voin kuvitella sen riemun kun saikku on ohi!
     Ennen kotiinlähtöä pakkasin vielä Braamerin huomiset kamat, harjasin Braameria huolella ja kertasin sen kanssa kentällä lyhyesti jalkojen renkaaseen laiton ja peruutukset. Hyvin meni, ehkä me selvitään sieltä Tampereen messuilta! Saa tulla moikkaamaan jos näkee minut siellä lauantaina. Yöksi Braamer jäi sisään, jotta se olisi kuiva aamulla matkaan lähdettäessä. Nyt kello on 00.06, eli ollaan jo lauantain puolella. Herätyskello soi 4.50, mutta kun menin lupaamaan että postaus tulee tänään, niin se tulee tänään (joskin vähän jo seuraavan vuorokauden puolella, mutta kyllä se lasketaan). Huhhuh. Enskerralla en lupaa mitään vaan käyn ajoissa nukkumaan! XD

TORSTAI:
Torstailta kuveja, iso kiitos kaikille kävelyttelijöille!
Torstailta junnujen reissulta kuvia. Meillä on ihanat nuoret neidit!
TORSTAITERKKUJA VILTSULTA © ASTA:
Vilbert oikealla.
Viltsu takana. Edellä Dami. Nykyään heillä on taas myös kolmas kaveri Rinssi, joka ei ole nyt näissä kuvissa.

PERJANTAI:
Pena ekalla lenkillä.

Mun pakkailuja, Brankun mukaan lähteviä tavaroita, ponit hengailemassa ja Pena jälkimmäisellä lenkillä. <3

2 kommenttia:

  1. Aattelin että on kyllä tosi uskottava teksti ja vois hyvin olla totta, mutta sitten mää mietin että varmaan kumminkin silti aprillia!:D Onnea uudesta ponista! <3 Ihana on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XD <3 Kiitos! Jermu kyllä on! <3 Nyt laitoin sen oman sivun näkyviin tonne "PONIT"-sivulle.

      Poista

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)