lauantai 21. huhtikuuta 2018

Ajoa ja Penan töihinpaluu

Maanantai 16.4.2018 oli talliton päivä, mutta tiistaina 17.4.2018 pääsimme taas Olivian kanssa ponistelemaan. Haimme aluksi kärryt pihatolta tallin pihaan ja näimme kuinka Pena ja Jermu leikkivät iloisesti. Meidät nähdessään ne pysähtyivät hetkeksi tuijottamaan, jonka jälkeen Jermu hyökkasi taas Penan kimppuun! Kätevää kun Penalla on oma valmentaja joka pitää lihaskuntoa yllä painimalla. Pian Penakin taas palaa normaaliin liikutukseen. Kärryvarastossa näimme taas rotan. Se oli kyllä tosi suloinen, mutta toivon syvästi ettei se ystävineen tuhoa kärrejäni enempää. Sinisten kärrien penkkihän on aiemmin tänätalvena syöty. 
     Voihan kuraiset ponit. Odotan innolla pihaton pohjan kuivumista. Varusteiden alle jäävät kohdat raappasimme huolella hankaumien välttämiseksi, mutta muutoin ei ole niin justiinsa jos vähän mutaa jää. Kävimme ajamassa keltaisen talon kautta rautasillalle ja takaisin. Minulla oli ajossa Tuhto ja peräponina Braamer, Olivia ajoi Ossia. Tuhto oli iloisen pirteä ja Braamer oli dynamiittia. Pikku peräponi koitti spurttailla ohi mutta onneksi se uskoi kun sille teki selväksi ettei ohi saa tulla. Ei siinä muuten mitään, mutta aina on hankalaa jos riimunnaru menee renkaan väliin. Etenimme ajoponien kanssa käynnissä ja ravissa, peräponi tietysti myös laukkaili. Kotiinpäin otimme ravissa kuivurinmäeltä yhden vedon ja Tuhto innostui kotiinpäin ehdottaen kunnon pukkilaukkalähtöä. Ei kiitos Tuhto, ravataan mielummin. Parin viikon päästä pitäisi viimeistään päästä ratahiitille.
     Tallin pihassa hoidimme ponit, jonka jälkeen Olivia jäi Heidin kanssa ruokkimaan ne ja minä kävin ruokkimassa hiirakot. Ossi, B ja Tuhto saivat pellavan sekaan vähän kauraa johon oli sekoitettu öljyä ja sinkkikuparia ja kaikki söivät ruokansa. Myös varsa sai ruokaansa 0,5dl kauraa ja söi huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Kauraa se on syönyt kasvattajallaankin, joten se on tuttua ruokaa.



Keskiviikkona 18.4.2018 olimme Ompun kanssa tallilla vähän ennen Nooran tuloa ja kävimme jo hakemassa kärrejä tallin pihaan. Tänään näimme taas rotan. Toisen. Kolmannen... yhteensä neljä rottaa! Leuto talvi on ollut niille varmaan yhtä juhlaa ja koti viljakuivurissa on varmasti joka rotan unelma. Tosiaan, kärrymme majailevat viljakuivurissa. Voi olla, että rotat saavat tallinomistajilta kyytiä pikapuoliin, mutta ei kerrota sitä minulle. Tiedän että ne ovat tuholaisia tässä kohtaa, mutta onhan ne myös super söpöjä...
     Minä nappasin ajoon Penan, joka olikin nyt ajossa ensimmäistä kertaa ruunauksen jälkeen. Peräponina minulla oli Tuhto. Olivia ajoi Ossilla, Noora Braamerilla. Pena oli tosi reipas ja iloinen, mutta myös kyttäili ja säpsyili. Peltolenkillä sivussa olevaa Hellua hepsuineen ja koirineen Pena säikähti huolella ilman mitään minun mielestäni hyvää syytä, mutta pieni on nyt ihan innoissaan ja täpinöissään vissiinkin. Tuhto ei nauti peräponina olosta, mutta se lompsi kiltisti perässä alistuen kohtaloonsa. Ajoimme keltaiselle talolle ja takaisin. Vähän ennen keltaista taloa oli mies metsähommissa ja Pena hypähti myös häntä karkuun. Vaihdoimme Ossin ja Olivian ensimmäisiksi ja matka jatkui rauhallisemmin. Kotiin päin otimme yhden reippaamman pätkän jolla menin Ossista ja Oliviasta ohi. Pena oli innoissaan, muttei menty vielä täysiä. Ai että odotan että päästään taas starttaamaan!
     Ajon jälkeen ponit hoidettiin ja ruokittiin. Kiitos tytöille kun purkasivat myös Penan, kun minä mittasin tallin käytävällä ensin Tuhton, sitten Ossin. Tuhto oli epämääräisellä mittauksellani ylikorkea ainakin hokkikengät jalassa, mutta Ossikin olimonta senttiä korkeampi kuin mitä se oikeasti on. Olen kyllä varma että Tuhto on standardi, uskon että se on sen 106-107 cm joksi mittasin sen talvella useampaan kertaan. Noh, kohtahan se nähdään kun saadaan virallinen mitta. Kaikki liikutuksessa olevat ponit saavat tästä eteenpäin vähän kauraa, jonka varjolla sinkkikuparikuuri uppoaa niihin kuin häkä.
     Jermu oli jäänyt pihatolle juoksemaan ja hirnumaan ja tallin pihaan palattuamme kuulin sen hirnuvan. En osaa sanoa oliko se huudellut koko ajan, vai oliko se vain aloittanut uudestaan nähtyään meidän tulleen takaisin. Se ei halunnut syödä sille viemiäni väkkäreitä, mutta heti muiden ponien palattua pihatolle se alkoi syödä. Mitenkään hikinen tai hengästynyt se ei ollut, joten tuskin on ainakaan koko aikaa juossut poissaollessamme. Se ei vaikuttanut mitenkään pelokkaalle muutoinkaan, vähän sellaiselle että huhuilee että "heei kaverit, tulkaa tänne pihatolle! Missä ootte?" Hyvin varsa pysyy langoissa ja se varmasti tottuu pian olemaan pihatolla yksinään ihan hienosti. Sillä on kuitenkin kaksi suomenhevosta toisessa pihatossa muutaman kymmenen metrin päässä, joten ihan yksin se ei ole.

Näiden nimet on Kiia ja Linnea. Kaks muuta on Annika ja Helmi.
#rotatnimettyravitiiminmukaan
Siinä ne nökötti tallin edessä nätisti vierekkäin. Kolmeen viikkoon ne eivät ole olleet samassa tarhassa, mutta koko ajan toki vierekkäisissä aitauksissa. Ei tarvinnut riehua tai hölmöillä. Ihanat.
Ajokuvista kiitos Hellulle! http://konkkaronkan.blogspot.fi

Torstaina 19.4.2018 Jermu jäi huutelemaan, kun haimme junnujen ja Nastjan kanssa muut ponit pihatolta. Tallin pihassa ponit harjattiin ja rautiaiden jalat pestiin. Tuhtolla ja Ossilla on vielä hokkikengät, joten niillä pidetään lenkillä etusissa putseja. Kävimme ajamassa ihanassa ja lämpimässä säässä hyvillä mielin. Minulla oli ajossa Pena, Olivialla ja Nooralla Braamer, Helmillä ja Nastjalla Ossi ja Hannalla ja Siirillä Tuhto. Tuhto taitaakin olla tästä eteenpäin Siirin ja Hannan vakkariponi! Nyt Tuhtolla on ensimmäiset omat vakkarit! 
     Ajelimme rauhaksiin käyntiä ja ravia keltaiselle talolle ja sen pihan läpi. Seuraavaan ylämäkeen otimme pienen laukkapätkän ja hieman muista jälkeen jäänyt Tuhto pukkasi vähän saaden aikaan hervotonta hihitystä kärreilläolijoistaan. Tämä kaksikko kyllä nauroi varmaan koko lenkin ajan, ihan mahtava pari ja hyvä että on hauskaa! Käännyimme leveämmällä kohdalla hieman ennen ensimmäistä taloa ja annoin Penan painattaa reippaampaa ravia kohti kotia. Se oli ihan innoissaan ja kulki hyvin. Muut ponit koittivat laukata perässä kun junnut eivät ole kovaa ravia vielä harjoitelleet, mutta hyvä on pikkuhiljaa treenailla. Hyvin tytöt saivatkin poneja pidettyä ravilla vaikka laukkaakin tuli. Oppivat varmasti nopeasti. Otimme toisen reippaamman pätkän vielä lähempänä kotia ja Pena on kyllä super. Virtaa on kuin pienessä kylässä ja päätä viskotaan jos ei saa juosta.
     Kotona työt purkasivat poneilta varusteet ja harjasivat otuksia, kun minä leikin apteekkaria ja laitoin väkkärit valmiiksi. Sen jälkeen tytöt ruokkivat ajoponit ja minä vein väkkäreitä Jermulle, joka oli ihan rauhaksiin yksinään pihatolla. Ihan kaikkia ruokiaan se ei syönyt, mutta nyt se söi nätisti jo ennenkö muut palasivat paikalle. Sain sitä varovasti vähän rapsuteltua, joku päivä kun pääsen tallille omalla kyydilläni niin otan sen varovaiseen harjaukseen ja kesyttelyyn.



Perjantaina 20.4.2018 oli raskas päivä kun matkasimme perheeni kanssa Lietoon Mummon hautajaisiin. Pieni ja rauhallinen tapahtuma kauniissa kevätsäässä. Kiitos kaikesta Mummo ja terveisiä sinne jonnekkin. Kotona poneilla oli vapaapäivä, sillä kukaan vakkarikaan ei päässyt paikalle. Samana päivänä olivat myös meidän Neron synttärit. Onnea paljon Nero jo 13v!



Lauantaina 21.4.2018 minulla ei poikkeuksellisesti ollut autoa lainassa, mutta pääsin tallille ja kotiin kyydillä. Iso kiitos H! Ihan en ehtinyt ravitiimin mukaan ajamaan, ja toisaalta ehdinkin sitten fiksailla seuraavan päivän hiittikamoja valmiiksi. Säädin sinisten kärrien jalkarampit pisimmilleen, tarkistin kaikkien kilpurien renkaat (osaan tarvitsee huomenna lisää ilmaa) ja kaivelin ponien varustelaatikot ulos varustekopista. Oikeastaan tyhjäsin lattiatason kokonaan ja lakaisin lattian. Välissä kävin myös järjestelemässä meidän agilitykamoja, sillä tallilla oli isot siivoustalkoot ja varmistin ettei meidän tavaroita ollut kenenkään tiellä.
     Linnea ajoi Ossilla, Kiia Braamerilla, Annika Penalla ja Annikalla oli peräponina Tuhto. He ajoivat keltaiselle talolle ja takaisin, ilmeisesti käynnissä ja ravissa. Vikalla ravipätkällä kotia kohti Tuhto kuulemma vähän innostui, hyppäsi laukalle, koitti Penan ohi ja hyppi vähän. Ossi ja Pena vähän säikähtivät siinä kohtaa, mutta tilanne rauhoittui pian ja matka jatkui normaalisti kotiin. Palattuaan tytöt hoitivat ponit ja ruokkivat ne. Minä olin tehnyt ruuat valmiiksi. Vietyään ponit ja tavarat, Annika ja Kiia tulivat vielä pakkaamaan kanssani loput huomisen hiittivarusteet. Kiitos! Heinäverkot unohdin täyttää, mutta muuten on kaikki ihan hyvin kasassa. Hiitille ovat siis tällä kertaa lähdössä Olivia, Noora ja Annika, poneista Ossi, B ja Tuhto.
     Minulla on monta hienoa sisustusideaa meidän varustekoppeihin. Pitäisi saada pari hyllyä ja muutama koukku jajaja... olisi ollut kiva talkoillakin vähän kun tallilla oli tosi paljon ihmisiä paikalla josta innostuin, mutta toisella kertaa. Haluaisko joku sponssata mulle auton? Voidaan tehdä siihen isot hienot sponsoriteipit...

Jermu perjantaina © Suvi Tirronen / http://saippua.kuvat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)