perjantai 12. tammikuuta 2018

Loistava lenkki ja hyppivät varsat

Lauantaina 6.1.2018 kävimme ravitiimin kanssa peruslenkin + lisäosan. Annika ajoi Penalla, Linnea Ossilla, minä Braamerilla ja Kiian sain houkuteltua Tuhton kyytiin ratsain. Ponit olivat reippaita ja pohjat hyvässä kunnossa, jonka vuoksi pääsimmekin viilettämään ihan kunnolla! Etenimme kaikissa askellajeissa ottaen myös vähän ravikisaa ja oli ihan huippu hauskaa. Tuhto heitteli pukkeja vaikka kuinka, mutta oli innokas eikä riehuminen vaikuttanut siltä että sillä olisi ollut mikään hätänä. Kiia kesti kyydissä ongelmitta. Kun kysyin uskoisiko hän Nooran pysyvän Tuhton kyydissä, hän sanoi että uskoo. Kyllä Tuhtosta tulee vielä oikein kiva ratsukin. Näitä lenkkejä lisää, en malta odottaa seuraavaa kertaa.



Sunnuntaina 7.1.2018 koitti varsojen irtohypytyspäivä. Koitamme päästä muutamaan kertaan nyt keväällä käyttämään varsoja hyppäämässä ja suunnitelmana on viedä ne syksyllä laatuponikilpailuun. Ajelin Astalle, jossa minua odotettiin sakset kourassa. "Pihasta ei lähdetä ennenkö parta on siistitty". Niinpä Viltsu joutuikin käsittelyyn heti kun hain sen tarhasta ja Asta leikkasi sen poskiparran. Itse en tällaista ole harrastanut, mutta tulihan siitä kieltämättä ihan siisti... Harjailin Viltsua, jonka jälkeen se lastattiin velipuolensa Damin kanssa traileriin. Damia rohkaistiin vähän ruualla, jonka johdosta Viltsukin halusi herkkuja ennenkö suostui koppiin. Pitäähän toisen saada jos toinenkin saa. Maneeilla päästimme varsat ensin heiman leikkimään ja lämmittelemään, jonka jälkeen ne saivat hyppiä ensin yhdessä. Viltsuhan on hypännyt ennenkin meillä ollessaan, mutta Damille tämä oli ensimmäinen kerta. Pojilla oli virtaa ja ne olivat innoissaan. Yhteishyppyjen jälkeen hypytimme varsoja erikseen niin, että toinen odotti ulkona. Viltsu oli innokas ja imi hyvin estekujalle, joskin se kolautti monta kertaa vikaan esteeseen kun hidasti jo namipalkan luokse. Hienosti meni ja hauskaa oli! Kummastakin varsasta olemme ylpeitä, kun käyttäytyivät niin hienosti vieraassa paikassa eivätkä höpsöilleet vaikka kuljimme useiden tarhassa olleiden hevosten ohi.
     Kotitallilla Olivia ja Noora kävivät käyntimaastossa Ossilla ja Braamerilla. Ratsukot kävivät lampailla ja takaisin ja kaikki meni hyvin. Molemmat ponit olivat kivoja, vaikka B olikin aluksi hieman laiskahko. Lenkin jälkeen tytöt hoitivat ratsunsa ja ruokkivat kaikki 4 ponia.


Pinkkiriimuinen kaveri on siis Viltsu ja suitsikaveri on Dami.





Videokooste © Asta Markkanen

Hyvin se on lähtenyt lihomaan, vaikka tarvitseekin vielä reilusti massaa. <3

2 kommenttia:

  1. Oi, ihanan näköisiä nuo varsat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekkin! <3 Dami on hieman kevyempirakenteinen ja varmaan siksi hieman kehittyneempi, vaikka toisaalta Viltsukin olisi sopusuhtaisempi jos ei olisi vetänyt niin kuivaksi. En malta odottaa miltä nämä näyttävät kesällä! <3

      Poista

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)