perjantai 6. lokakuuta 2017

Stressistä kumpuavia ajatuksia ja rauhoittava poni

Olisipa minulla vain yksi poni. Yksi poni, jonka kanssa voisin tehdä kaikkea rauhassa itsekseni. Voisin opettaa sille kaikenlaista ja toteuttaisin sen liikutuksen monipuolisesti. Panostaisin sen tavaroihin, ruokintaan ja hoitoon täysillä. Sillä olisi hienot ja hyvässä kunnossa olevat varusteet. Micklemit, freejumpit, merkki koppikset, hiittarit, kilpurit ja hienot valjakkokärryt, sekä tietysti uudehkot valjaat sekä ravi- että valjakkohommiin. Ponilla kävisi hieroja joka toinen viikko ja sille tehtäisiin cranio-, laaser- ja kaikki muutkin mahdolliset hoidot aina silloin tällöin. Minun ja ponin välinen suhde olisi vahva.
     Poni asuisi pihatossa. Sen laumalaiset vaihtuisivat aina silloin tällöin. Kun kävisimme kisoissa, poni matkustaisi yksin. Sillä olisi ehkä yksi oma ratsastaja ja raveissa sitä ajaisi lainakuski. Ratsastajan kanssa tulisimme toimeen hienosti ja hän pitäisi ponista, mutta meillä ei olisi tallilla omaa tiivistä porukkaa. 
     Vaikka olisikin helpompaa, rauhallisempaa ja minulle stressittömämpää vain yhden ponin kanssa, on tässä laumassa omat puolensa. Poneilla on ystäviä, jotka eivät vaihdu. Niillä on oma lauma, joka on ja pysyy. Reissuilla niiden ei tarvitse matkustaa yksin. Vakkareiden kanssa meillä on hyvä tiimi. Vähintään yhtä tärkeä kiinnittävä tekijä kuin ponit, on se että on osa jotain ja on ihmisiä jotka välittävät. Viiden ponin kanssa ei voi näillä resursseilla hankkia kaikkea uutta ja hienoa, mutta kyllä meillä silti on kaikki tarvittavat varusteet ehjinä ja turvallisina.
     Loppuun on vielä pakko sanoa, että en tietenkään missään nimessä voisi luopua yhdestäkään ponistani ja että ne ovat minulle hirmuttoman rakkaita. En myöskään haluaisi eroon vakkarisysteemistä, sillä meillä on usein ihan hurjan hauskaa keskenämme ja esimerkiksi vakkarileirit ovat asioita joita odotan aina innolla.

Maanantaina 2.10.2017 kävin tallilla yksin. Menin pihatolle ja annoin poneille vähän heinää  syötäväksi sillävälin, kun nappasin siniset koppikset ulos varastosta. Sen jälkeen hain Penan riimun, otin ponin kiinni ja vein sen ja kärryt ulkotallin eteen. Harjasin Penan ja pesin sen jalat letkulla. Turvasta pyyhin savea hellästi pois lämpimään veteen kastellulla sienellä. Poni seisoi nätisti ja rauhallisesti paikallaan. Se oli pehmeän karvainen ja sen pitkä harja peitti suuren osan sen kasvoista. Letitin ponin otsaharjan paksulle löyhälle letille ja valjastin ponin kärrien eteen. 
     Kävimme aluksi ottamassa alkukäynnit ja ravit kiertäen viiskymppisen, jonka jälkeen menimme kentälle. Kentällä ei ollut muita, joten saimme mennä siinä hetken ihan rauhassa. Otin käyntiä, ravia ja laukkaa tehden useita ympyröitä ja suunnanmuutoksia kaikissa askellajeissa. Ravissa tein myös kolmikaarista kiemurauraa ja kertaalleen menin Olivian ja Nooran sunnuntaisen ratsastusluokkaradan läpi. Otin usein lyhyitä välikäyntejä, jotta poni sai taukoja. Pena toimi hienosti. Laukkaaminen kentällä ratsastajan kanssa on sille haaste, mutta kärrien edessä laukkaaminen on sille huomattavasti helpompaa. Ajattelin nyt treenata sen kanssa ajaen näitä ratsastukseen liittyviä asioita, sillä raveihin menemme seuraavan kerran vasta ensikeväänä. Samaa hommaa pitäisi tehdä Tuhtonkin kanssa, ongelmaksi muodostuvat vain aika ja kyydit. Huoh. Älä stressaa, älä stressaa, se on turhaa. Penan kanssa työskenteleminen oli onneksi hauskaa ja rentouttavaa, siitäpä tuo aikaisempi ajatuksenjuoksunikin johtui. Voisipa poneilu olla useamminkin tällaista.
     Loppukäynteinä kiersimme vielä viiskymppisen. Syystuuli puhalsi haapoihin niin, että keltaisia lehtiä suorastaan satoi alas. Taivas oli tumma ja maailma oli surullisen kaunis. Sisälläni tuntui haikeus, mutta samalla olin onnellinen juuri siitä hetkestä. Minä, poni, rauha ja rentoutuminen. Tallin pihalla riisuin ponilta valjaat ja avasin letin. Hoidin, rapsuttelin ja silittelin ponia. Oma rakas pieni Penani. Pehmoinen, rauhallinen, taitava pieni orini. Kävin pesemässä kuolaimet ja hain Penalle samalla kymmenen litran ämpärissä lämmintä vettä jonka seassa oli hieman pellavaa. Poni joi kaiken ja vielä vähän lisääkin.
      Viedessäni Penan takaisin pihattoon, vein samalla lämmintä vettä myös muille poneille. Annoin niille myös heinää, jonka jälkeen siivosin pihattokopin ja hain sinne lisää purua. Täytettyäni yöheinäverkot ja haettuani kärryt tallinpihasta varastoon minun oli tarkoitus lähteä kotiin, mutta juutuin vielä tallille juttelemaan ja auttamaan iltatallissa. Mitähän minun elämässäni olisi, jos ei tätä kaikkea... En osaa edes kuvitella. Onneksi elämäni on juuri sellaista kuin se on.




Hei sinä, joka luit tämän tekstin. Luetko blogiani säännöllisesti, vai eksyitkö tänne sattumalta? Mistä päin olet kotoisin? (Esim. minä asun Kotkassa.) Miten löysit blogini, tai miten olet aikanaan tänne päätynyt? Mitä pidät? Seuraatko meitä facebookissa tai instagramissa? Jos olet lukenut blogiani jo kauemmin, onko sinulla mitään toiveita blogin ja tulevien postausten suhteen? Kiitos jos jaksat vastailla!

33 kommenttia:

  1. Luen säännöllisesti yleensä ja löysin teidät tosi kauan aikaa sitten . Seuraan teitä myös instagramissa:)) näitä on tosi kiva lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi ja kiva että tykkäät!! :)

      Poista
  2. Luen erittäin erittäin säännöllisesti ja katon joka päivä onko uusia postauksia :D Instagramin kautta oon muistaakseni kauan kauan aikaa sitten eksynyt tänne ja eksyksissä oon vieläkin :'D Seuraan sekä Facebookissa että instagramissa (tietysti) Mitä useammin postauksia, sen parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos paljon vastauksestasi ja kiva että tykkäät!! :D

      Poista
  3. Luen postauksesi heti kun huomaan ne. Blogisi on ihana ja siinä on paljon kaikkea. Blogisi löysin (vakkarisi) Olivian kautta. Olen käynyt ajamassa ponejasi ja niillä kaikilla on niin ihana persoona. 😊💖 Jatka ehdottomasti blogin kirjoittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siekin luet! =) Kiitos vastauksestasi ja tosi kiva että tykkäät!

      Poista
  4. Joka päivä vähintään kerran katson blogisi onko tullut uutta postausta ja voi sitä riemun määrää jos on tullut kaksi postusta samana päivänä. Itse asun Pohjois-Pohjanmaalla. En kyllä muista kuollaksenikaan miten tänne päädyin, mutta näet jostain ja pysyvästi. Kirjoitat muuten todella hyvin.ja mielenkiintoisesti ja tuo bannerikin on aivan ihana ja tietty ponit kans.

    nompunheppaelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eei, kiva että tykkäät! <3 Kiitos vastauksestasi!

      Poista
  5. Mut hei sulla on sentään valinnanvaraa ketä poneista liikutat. Jos on 5 ponia niin niistä ees yks on yleensä ehjä. Kun on vaan yks niin se on aina rikki. Kun saa edellisen vaivan hoidettua, pukkaa jo seuraavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta, tai siis mulla on lähinnä valinnanvaraa venkslata ketä tytöt liikuttaa. :') Tsemppiä sulle Nepsun kanssa, kunpa kaikki järjestyisi. <3

      Poista
  6. Seuraan blogiasi säännöllisesti ja asustelen Turun seudulla. Olen seurannut instagramiasi ja blogiasi jo kolme vuotta, ja tänne eksyin instagramin kautta. Siitä on niin pitkä aika, etten edes muista miten löysin tiei instagramiisi!:D Blogisi on vahvasti yksi suosikkiblogeistani, olet iha huippu kirjoittaja, ja ponisi ovat niin ihania! On mukavaa seurata teidän elämäänne, ja vakkarisi vaikuttavat myös ihan huipputyypeiltä! Jatka samaan malliin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, pitkään olet siis ollut mukana! :D Iso kiitos, kiva että tykkäät! <3

      Poista
  7. Luen säännöllisesti ja olen lukenut jo pitkään - ennen Penan tuloa. Joku tulevaisuuden suunnitelma-postaus voisi olla kiva! Seuraan myös instassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siekin oot sitten ollut jo pitkään mukana! :) Kiitos ideasta ja vastauksestasi!

      Poista
  8. Olen lukenut blogiasi ainakin vuoden päivät, jos en jo toistakin. Blogisi on aivan ihana, rakastan shettiksiäsi ja eläydyn tekseihisi täysin<3 Kirjoitat ihanan tarinamaisesti, ja vaikka tekstisi on välillä aika pitkiä, ne ei missään nimessä ole pitkistyttäviä! Kuvasi on ihania ja tunnelmallisia:) t: 13vuotias kemiläinen tyttö:)

    VastaaPoista
  9. Moi. Luen melko säännöllisesti blogiasi ja olen kotoisin Tuusulasta. Blogiin päädyin aikanaan Hewin blogin kautta. Mukava lukea muiden hevosjuttuja kun ei itse ehdi heppailemaan. En seuraa facessa enkä instassa. Toiveena ehkä se, että kuvat on usein aika pikkuisia, ne ehkä voisi olla isompia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie olet tullut sitä kautta, okei! :) Kiitos vastauksestasi. Itse olen samaa mieltä kuvista, mutta valitettavasti minulta on loppumassa pikkuhiljaa tila ja yritän säästellä sitä viimeiseen asti. :<

      Poista
  10. Kuten varmaan ootkin jo huomannut, niin aktiivisesti luen sun blogia :D Ja vaikka en aina kommentoisikaan (johon kyllä pyrin) niin silti luen jokaisen postauksesi :) Asun pohjosessa ja tarkemmin Etelä-Lapissa. Löysin joskus pari vuotta sitten sun Instagram-käyttäjän ja sen kautta blogin, satunnaisesti lueskelin sitä ja sitten vaan jäin "koukkuun" XD Enpä keksi nyt mitään erityisiä toiveita, sulla on aivan ihana blogi ja tykkään tosi paljon kirjoitustyylistäsi ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saattanut huomata..! :D Lapissa, vau! Onko teilläpäin poroja vai onko ne vielä pohjoisemmassa? Kiitos. <3

      Poista
    2. On poroja,on pari kertaa tuolla kylälläkin tullut vastaan ja vähän syrjemmässä kun liikkuu autolla tai kävellen niin oikein normaalia että niitä näkee :D

      Poista
  11. Iso kiitos kaikille vastanneille! <3 (ja jos et vielä kommentoinut, olisi ihanaa jos viitsisit!) Ihanan moni on vastannut ja teitä onkin vähän sieltä sun täältä. Osa on ollut jo tosi pitkään matkassa mukana, se on minusta aika siistiä tietää! Kiitos myös toiveistanne, niitä saa laittaa jatkossakin! :)

    VastaaPoista
  12. Blogisi on ihana! Käyn joka päivä katsomassa onko uusia postauksia tullut . Asun Oulussa ja löysin blogisi muutama vuosi sitten kun joku linkkasi sen johonkin toiseen blogiin. Rakastan sun postauksia ja näistä postauksista näkee aidosti miten paljon välität poneistasi♥

    VastaaPoista
  13. Luen blogiasi säännöllisesti ja tulen Espoosta. Olen seurannut tätä blogia ja instagramia jo pari vuotta. Taisin löytää tänne juurikin instagramin kautta. Tykkään blogistasi tosi paljon ja aina odotan innolla seuraavaa postausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos paljon vastauksestasi ja kiva että tykkäät! Juuri tulikin taas uusi postaus. ;)

      Poista
  14. Olen seurannut blogiasti säännöllisesti jo Pikkuvirralla olostasi lähtien. Lapinlahdella asustelen, ja Johannan blogin kautta taisin alunperin sinun sivuillesi eksyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, kiva kuulla! :) Kiitos vastauksestasi!

      Poista
  15. Luen säännöllisesti. Aikamäärettä en osaa sanoa, mutta muistan ryhtyneeni satunnaisesta vakilukijaksi niihin aikoihin, kun Penasta tuli vakituinen osa kalustoa, sillä ihastuin kuvissa erityisesti siihen. Seuraan myös instagramissa. Asuinpaikkana Tampere.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan olet siis kuitenkin jo seuraillut! :) Kiitos vastauksestasi!

      Poista
  16. Luen blogiasi säännöllisesti, päivittäin käyn kurkkaamassa jos uutta postausta olisi tullut.
    Shettisihmisenä kiinnostaa aina muiden touhuilut pikkuponien kanssa, ihanaa myös huomata miten ponisi ei ole niitä stereotypisia shetikoita; aivan liikalihavia ja huonokäytöksisia, näitä toki ei enää niin paljoa yleisesti ottaen olekaan vaan mukavaa on ollut huomata miten shetutkin ovat saaneet ansaitusti hieman enemmän arvostusta hevosmaailmassa. Hienoa työtä olet (ja tytöt ovat) tehnyt poniesi kanssa kun noin 'kaikki käy' luontoisia niistä on tullut, mikä ei todellakaan ole ikinä itsestäänselvyys.
    Turun seudulta käsin seurailen blogiasi ja säännöllisen seuraamisen aloitin Penan sinulle tullessa, sen kuvan nähtyäni ihastuin poniiniin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, iso kiitos ihanasta kommentistasi, sekä kiinnostuksestasi blogiani ja ponejani kohtaan! :D Siekin oot sitten ollut lukijana jo kauan!

      Poista

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)