perjantai 11. elokuuta 2017

VV VI

Perjantaina 4.8. alkoi kuudes vakkarien viikonloppu. Tarkoituksenamme oli ollut pitää teltta VV, mutta jokapäiväisestä sateesta johtuen päädyimme kuitenkin majoittumaan sisällä talossa, varsinkin kun minulla on kurkku jälleen kipeänä. Perjantaina poneilla oli muutoin vapaata, mutta Ossi, Tuhto ja Pena otettiin talliin kengitystä varten. Tuhto otti hirveänä kierroksia odotellessa. Se hyppi karsinassa pystyyn ja meinasi tulla ovesta läpi. Ei se ollut mitenkään paniikissa olevan oloinen, mutta haluaa ilmeisesti olla villi ja vapaa pihattoponi. Kengittäjän saavuttua se vietiin ulos rauhoittumaan ja annoin sille domoa, että kengityksestä tulisi yhtään mitään. Myös Pena laitettiin rauhoitetuna ja nyt on kahdella pojalla uudet kengät. Ossi katsotaan toisella kertaa paremmalla ajalla. Vakkarit olivat reippaita ja urakoivat kakkatalkoissa laitumella ja pihatolla, jonka lisäksi he siivosivat varustekopin vierestä rojukasan roskikseen. Hurjan reippaat, super tiimi! Illalla syötiin herkkuja ja juteltiin. Ensimmäisenä päivänä paikalle olivat saapuneet Olivia, Annika, Noora, Linnea, Henna, Ansela, Silja ja Iida. Kiia saapui lauantaina, Hanna ja Mette jättivät tällä kertaa väliin,

Lauantaina 5.8. heräsin neljältä aamuyöstä siihen, kun Annika puhui unissaan. Lauseet olivat rakenteeltaan ja äänenpainoiltaan normaaleja, mutta sisältö oli täyttä siansaksaa. Harmi etten ehtinyt nauhoittaa, olisi ollut hauska kuunteluttaa se Annikalle. Ulkona tihutteli ja sade yltyi pian ihan mielettömäksi kaatosateeksi. En jostain syystä saanut enää ollenkaan unta. Kuudelta kyllästyin yrittämään ja lähdin ruokkimaan hevoset.
     Päivällä kävimme ajamassa parin tunnin lenkin. Ajoituksemme oli loistava, sillä ilma oli aivan ihana. Aurinko paistoi ja tuulesta johtuen ei ollut kovinkaan kuuma. Kauempana jyrisi ukkonen, mutta se kiersi ilmeisesti kauempaa ohi. Minä ajoin Penalla, Linnea ja Annika Tuhtolla. Nooralla ratsuna oli issikkaruuna Odin ja Henna ja Kiia ajoivat Pokulla. Braamerin kärreille kiipesivät Silja ja Iida, Ossilla ajoivat Olivia ja Ansela. Yhdessä kohtaa rauhallisella hiekkatiellä alkoi takaa kuulua hurjaa ryminää. Sieltä tulisi rekka, ja ilmeisesti kovaa vauhtia. Reunaan, äkkiä reunaan, tuolla päästään väistämään pois tieltä... Hetkeksi sydän kyllä hyppäsi kurkkuun. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa minä pelkäsin ponien kanssa. Rekka tuli kovaa vauhtia mutkan takaa, mutta heti meidät nähtyään se hidasti ja ajoi todella nätisti ohi. Helpotus. Yksikään kaviokavereistamme ei säikähtänyt ja lähtenyt. Kiitos ammattikuskille, joka osasi toimia hienosti havaittuaan hevoset. Matka jatkui iloisesti ja kaikki sujui hienosti. Kävimme kääntymässä usealla ihanalla pehmeällä pistotiellä ja ainakin minä nautin lenkistä kovasti.
     Illalla junnut saivat vuorotellen kävelyttää Nepaa selästä, iso kiitos Fanni! Lisäksi vähän hypytimme Viltsua, ensimmäistä kertaa. Muutaman kerran se oli minulla narussa, muutaman kerran irtona. Ajattelin ensin että se olisi kummastellut estettä, mutta ei, se hyppäsi ihan kuin olisi hyppinyt ennenkin. Pitää koittaa vaikka kerran kuussa vähän hypytellä sitä, se on hyvää ja hauskaa harjoittelua.
     Lauantain ja sunnuntain välisen yön kaikki ponini yöpyivät ulkotallin karsinoissa huilaamassa, erään saikulla olevan suomenhevosen seurana. Vaikka haluankin että ponini saavat olla pihatossa, tekee ihan hyvää välillä huilata karsinassakin ja harjoitella sisällä oloa. (Köhköh, Tuhto, köh.)

Sunnuntaina 6.8. pakattiin ja chillailtiin. Kukaan ei oikein innostunut kun kysyin, haluaisivatko tytöt ajaa. Kaikki taisivat olla aika väsyneitä. Kun viimein ilmoitin itse lähteväni ulos, jäivät kaikki muut aluksi sisälle. Vinkkasin että Tuhton saisi halutessaan irtojuoksuttaa ja hetken päästä hipsivät junnut tallin pihalle. He juoksuttivat Tuhtoa valvonnassani kentällä, kunnes rupesin katsomaan että poni ehkä hieman tahdittaa edestä ravissa. Vain hieman, enkä löytänyt mitään poikkeavaa mistään. Nyt Tuhto on pari päivää lomalla. Sisälle jääneet isot tytöt olivat siivoilleet. Pian kyydit hakivat vakkarit takaisin kotiin. Huonoista sääolosuhteista huolimatta meillä oli oikein mukava leiri, kiitos kaikille! Ja hei, ei edes kastuttu perjantaita lukuunottamatta, koska onnistuttiin ajoittamaan kaikki ulkoilut niihin väleihin kun oli hyvä tai ok keli!




Video yllä © Annika.

Video yllä © Henna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOM.

Rastitathan postauksen alta aina tykkäsitkö vai tykkäsitkö paljon. :) (Jos et tykännyt, ei tarvitse rastittaa mitään.) Lisäksi jos kuvat olivat mielestäsi ihania, voit laittaa siihenkin rastin. :) Ps. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa! :)