perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kesäelämää

Perjantaina 7.7.2017 tapasin tallilla Fannin ja päädyimme ex tempore siihen, että Fanni kokeili Tuhtoa kentällä. Fanni oli järkyttynyt ponin pienuudesta kun on tottunut isompiin ratsuihin, ja poni käytti sitä hyväkseen. Hauskaa oli, minä nauroin! Tuhton palattua laitumelle, otimme ajoponit hoitoon. Fanni kokeili myös Brankkua ihan lyhyesti, jonka jälkeen lähdin ravitiimiläisten kanssa naapurin peltoon ottamaan taas vähän kuvia. Kaipaan reilusti lisää harjoitusta kuvaamisessa, mutta kyllä nää ihan hyvin täällä blogissa menee. Kuvailujen jälkeen ajettiin vanhaa Pirelintietä, moottoritien ali ja asfaltin alkaessa tytöt kääntyivät ajamaan peruslenkin kautta kotiin. Minun kyytisuunnitelmani olivat kariutuneet ja kävelisin kotiin, näin pääsin kätevästi hyvän matkaa kärrien kyydissä. 
     Kesken oman kotimatkani äitini tulikin hakemaan minut autolla, mutta juuri kun olin pääsemässä kotiin, tuli tytöiltä soitto. Penalla on haava jalassa ja verta tulee aika paljon. Sain kuvan ja siitä säikähtäneenä lainasin äidin autoa ja tykitin takaisin tallille. Matkalla mietin soittoa eläinlääkärille. Haava oli tullut lähellä kotia ja poni oli talutettu pihaan. Ravissa Pena oli arkonut, mutta käynnissä ollut normaali. Verta oli suhteellisen paljon ja suojakin oli veressä, mutta tilanne ei näyttänyt niin hurjalta kuin kuvassa. Aina kannattaa silti ottaa vakavasti ja olla ennemmin liian varovainen kuin varomaton.  Poni ei innostunut kun koskin, muttei näyttänyt mitenkään kipeältä. Huuhdoin ja kylmäsin jalkaa, jonka jälkeen tutkin: enkä löytänyt mitään. En yhtään mitään. Poni antoi tutkia ja kaivella kaikessa rauhassa. Tutkin, painelin, ei mitään. Ei siinä eikä muissa jaloissa. Luultavasti on siis joku ihan pieni pintahaava, josta on nyt vain sattunut tulemaan enemmän verta. Poni on varmaan omalla jalallaan kolauttanut, ei keksitty mitään muuta mistä olisi voinut tulla. Veren tulokohta ei ollut suojan alla, vaan selvästikin alempana, vaikkei mitään reikää lopulta löytnytkään. Jännä. Vähän vapaata ja tarkkailua. Katsoimme vielä Penan liikkeet, ei mitään normaalista poikkeavaa, onneksi, ihanaa!




Vilppu kävi tallin pihalla myös.







Lauantaina 8.7. kävin Pikantissa hakemassa Braamerille lisää Solhedsin rasvaa, ötökkämyrkkyä, sekä Ossille magnesiumia. Mukaan tarttui vahingossa myös yksi tähtikuvioinen fleeceloimi, jota sitten innoissani sovittelin tallilla. Siitä on kuva kollaasissa, jonka lisäksi siinä on myös yksi kuva Ellulle hankitusta fleecestä, joka on Tuhtolle aavistuksen pieni. Sovitusten jälkeen kävin Viltsun kanssa talutuslenkillä. Kävelimme rauhaksiin viiskymppistä pitkin laitumen ohi, olin rennon rauhallinen, nautin olemassaolosta, poni oli kivalla tuulella, taisin rapsuttaa joko sitä tai jotain omaa hyönteisenpuremaani ja pidin narusta vain yhdellä kädellä... sitten se tapahtui. Se tuli täysin yllätyksenä, kuin salama kirkkaalta taivaalta... Viltsu otti ja lähti. Se vain yht'äkkiä ampaisi hirmuiseen pikkulaukkaan lähti kohti kotia. Katsoin hölmistyneenä perään ja totesin, ettei se tällaisessa paikassa auton alle jää ja lähdin rauhassa perään. Varsa pysähtyi "tammalaitumen" (noh, 2 tammaa, 2 ruunaa) portille ja antoi siitä kiltisti kiinni. Aika moinen epeli! Jatkoimme matkaa, takaisin sinne minne olimme alunperin menossakin. Ellun haudalle. Sieltä nappasimme yhden tyhjän hautakynttiläpurkin ja haimme sillä uittokuopasta vettä haudalla olevalle ruusulle. Joku päivä kun kasaisin itseni, pitäisi hauta käydä laittamassa kauniiksi. Ellu lähti tasan 1kk sitten, siitä laitoinkin jo erillisen postauksen. Ikävä on kova. <3
     Annika ja Kiia olivat jo käyneet ajamassa Braamerin, joka oli kuulemma ollut reipas ja mukava. Muistan whatsapista maininnan maantiekiitäjästä. Ajettu lenkki oli ollut autiotalon lenkki, ja sen saman kävimme Linnean kanssa Tuhtolla. Mukaan tuli myös Olivia Ilmarilla, ponin ensimmäinen maasto ratsain ja upeasti meni, kaikki askellajit!

Brankkukuva nyysitty Annikalta tai Kiialta. 


Sunnuntaina 9.7. lenkkeilimme myös autiotalolla, Tuhtoa tulivat ajamaan ystäväni Anni ja Allu, Braameria ratsasti Olivia. Lisäksi minä nappasin talutukseen Viltsun. Se ei ole ennen käynyt noin kaukana tallilta, mutta kipsutteli oikein hienosti. Juostiin sen kanssa jonkin verran ja varsa niin ravasi kuin laukkasikin. Harjoiteltiin myös nätisti kävelemistä vaikka kaverit hävisivätkin mutkan taakse. Viltsu ei koittanut lähteä, mutta tepasteli, pikakäveli ja hirnui. Pian se kyllä oppii, että vaikka kaverit katoisivatkin, ne tulevat silti aina takaisin. Voi että se on söpö. B ja Tuhto olivat hienoja myös, Olivia ja B jopa loikkasivat pienen maastoesteen, eli autiotalon lenkin varrella olevan kaatuneen puunrungon! B on kyllä tuolla satulalla kuin eri poni, tarvitaan muillekin "kunnon satulat" joissa on kunnon selkärangan tila. Vinkkejä, mitä satuloita kannattaisi tilata testiin? Viljarista ja Börjesiltä katselin ainakin paria vaihtoehtoa kokeiluun.

Ps. Ei siinä Penan jalassa ole mitään, tarkkailtu on. Onneksi. Bootseja käytetään varmuuden vuoksi nyt etusissa.





Maanantaina 10.7. käytiin vanha peruslenkki niin, että Anski ajoi Ossilla, Olivia ratsasit Penalla, Hanna ajoi Tuhtolla ja minä olin Hannan ja Tuhtiksen kyydissä. Ihana ilma ja mukava lenkki, eikä ollut juurikaan ötököitäkään. On tässä ns. huonossa kesässä puolensakin, kun ötöjä on näin vähän! B on ollut nyt viikon ilman takkia ja pärjännyt hyvin.






Tiistaina 11.7. tapasimme tallilla Fannin, Miisan ja Meten kanssa. Kun kävelimme laitumelle, näin ihanan näyn: Braamer ja Vilppu rapsuttelivat! Eikä, ihanaa, kärttysedänkin on Viltsu viimein voittanut puolelleen! Kävimme ystävien kanssa liikuttamassa ponit maastossa, käyden lampaiden ohi rautasillalla ja takaisin. Minä ajoin Braamerilla, Miisa Ossilla, Mette Penalla ja Fanni ratsasti Tuhtolla. Tuhtis pukkasi muutaman kerran laukassa, pitää sillekin etsiä uutta satulaa, vaikkakin se kyllä pukkailee joskus ajaessakin. Mukava lenkki, Braamer oli ihan super reipas!

Ps. Kiva kun kävit pitkästä aikaa Miisa! :)

Penakuva © Mette.


Keskiviikkona 12.7. satoi, satoi ja ropisi. Yhh, mutta pitää ajatella positiivisesti. Laitumet ja pellot saa vettä. Mentiin ratsastajien kanssa tallille jo aamusta ja varusteltiin poneja. Igua ei näkynyt ja pian selvisikin, että hän oli vahingossa nukkunut pommiin. Sellaista sattuu joskus, Ossi sai vapaapäivän, tekee ihan hyvääkin välillä lomailla. Muiden kanssa mentiin alkuverkkojen jälkeen kentällä pientä ristikkoa ravilähestymisillä. Olivia ratsasti Tuhtolla, Silja Penalla ja Noora Braamerilla. Olivia tuli Tuhton kanssa vain muutaman kerran. Tuhtis harppasi yli, mutta sen ei tarvitsekaan muuta vielä, kuin vähän tutustua ajatukseen. Uralla laukatessa se pukitti Olivian alas, pitää koittaa nyt löytää toisenlainen satula testiin, sillä ponin huono käytös voi johtua huonosta satulasta, eikä vain siitä että olisi kuriton. Penalla ja Siljalla meni hienosti, joskin alkaa näyttää siltä, että Siljalle voisi Penaa parempi olla kokonsa puolesta tuo Tuhto. Samoin Nooralle. Miten noita saisi kasvamaan vielä vähän isommiksi noita poneja? Tai kutistettua tyttöjä... Braamerilla ja Nooralla meni upeasti! Ai että olen ylpeä molemmista, ja onnellinen tuosta satulasta, vaikka onkin ihan himpun verran turhan pitkä. Noora ja B tulivat muutaman kerran myös laukkalähestymisellä ja vain kerran tuli iso hassu hyppy, mutta silloinkin Noora pysyi kyydissä, eikä B koittanut tiputtaa esteen jälkeen. 

Satulavinkkejä kehiin, kiitos! Pituutta satulalla saisi olla max. 13", hinnalla ei väliä. Kunnon satulat etsinnässä, hyvällä selkärangantilalla. Näitä olen miettinyt tilaavani, että pääsee sovittamaan, mielipiteitä ko satuloista saa kertoa:

Sielä se Ossi kiltisti tallustaa jonossa kohti kenttää.


Torstaina 13.7. kävimme Annikan ja Linnean kanssa Loviisan poniraveissa hakemassa Hevarin autolta uudet pyörät ja akselit Braamerin kärreihin! Edelliset menivät Tuhton kärreihin, nyt voidaan vihdoin ajaa neljää ponia kerrallaan, kun on kolmet koppikset ja yhdet hiittarit. Jes! Ennen leiriä olikin tärkeä saada hommat kuntoon, sehän on jo ensiviikolla! Jännityksellä odotan, tulee loistava leiri! Kävimme kiinnittelemässä renkaat, sekä kurkkaamassa poneja. B rasvattiin ja myrkytettiin, se on kyllä loistokunnossa. Arvostan tätä kesää. Poneilla on nyt ennen leiriä huilivapaapäivät to-la, eli 13.7.-14.7. Sunnuntaina ajamme niiltä ylimääräistä virtaa pois, ja sitten ne ovatkin valmiita leiriä varten.

No nyt on renkaat! Kuvasta kiitos Annikalle.

6 kommenttia:

  1. Haha Tuhtis katto ettei musta oo mihinkää ja aatteli hankkiutua eroon lisäpainosta kyydistä :'D

    VastaaPoista
  2. Voi ihania nuo kuvat kukkien keskellä! <3

    VastaaPoista
  3. Ei mun silmään Silja,Noora eikä Oliviakaan vielä näytä pitkältä poneillesi. Harvat löytää noin taitavia pieniä ratsastajia, joten kannattaa pitää kiinni! Ei näytä mun mielestä todellakaan vielä pahalta tyttöjen pituus, eikä siltä että ponit kärsisi :) olen kuitenkin kiertänyt monissa kilpailuissa, ja nähnyt huomattavasti isompiakin! Ps. Olisi kiva saada taas sellainen "tarina" jostain ponistasi ja vakkarista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä he pikkuhiljaa alkavat, kun koulujalustimilla katsoo. Kyllä mä näistä ehdottomasti kiinni aion pitää ja ensikesänäkin varmasti kotona ratsastavat, mutta jos senttejä tulee talven aikana esimerkiksi viisi lisää, ei varmaan enää kilpakentille ole noilla metrisillä ja alle asiaa. :') Alustavien kyselyiden perusteella ovat kuitenkin halukkaita jatkamaan myös ajaen sitten, kun joskus on shettiksillä ratsastelut ohi. :)
      Kenestä haluaisit sellaisen tarinan? :D

      Poista

HUOM.

Rastitathan postauksen alta aina tykkäsitkö vai tykkäsitkö paljon. :) (Jos et tykännyt, ei tarvitse rastittaa mitään.) Lisäksi jos kuvat olivat mielestäsi ihania, voit laittaa siihenkin rastin. :) Ps. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa! :)