maanantai 1. toukokuuta 2017

Se päivä jota olen odottanut

Kaikilla tiensä on kuljettavaan
omaani minäkin kulkea jo saan
ainakin luulin niin kunnes sen kuulin
tahtoisit kaiken menneen takaisin
ja elämääs että taas palaisin
alusta alkaisin...

Se päivä jota olen odottanut on tänään. Viisi pitkää vuotta,  1844 päivää, olin odottanut sitä viestiä, jonka sain pääsiäissunnuntaina. Haluaisinko Tuhton ylläpitoon... Sydämeni jätti varmasti lyönnin välistä. Hengitykseni ei kulkenut, haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla. Järkytyin, hämmennyin ja sanoinkuvaamaton riemu täytti sisimpäni. Itkin ja hihkuin Nooralle ja Olivialle ilouutista. Tuhto tulisi minulle... tästä olen haaveillut kaikki ne kahdeksan vuotta, jotka olen ponin tuntenut. Tosin, ponihan lähtee luultavasti joskus pois... mutta ei mennä asioiden edelle. Toki minua stressaa ajatus ihan hurjana, mutta nyt pitää nauttia hetkestä. Hetken aikaa minulla on ne kaikki: Braamer, Ossi, Elmeri, Pena ja Tuhto. <3

Nyt ajamme kohti Imatraa hevoskuljetustraileri perässä ja haemme Tuhton Pyhtäälle. En tiedä miten tulen selviämään kaikista näistä suurista tunteista! Aika näyttää miten kaiken kanssa käy, mutta juuri nyt, tässä hetkessä, olen aika onnellinen.
  • Tuhto hyvästelty perjantaina 13.04.2012.
  • Tuhto haettu ylläpitoon maanantaina 01.05.2017.

You'll come back
When it's over
No need to say good bye.

18 kommenttia:

  1. Onnea! Kuinka iso Tuhto on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ole mitattu, mutta varmasti ylikorkea, arviolta 110cm. :)

      Poista
  2. Onnea, ja pitäkää hauskaa yhdessä! Vähänkö kiva että sait jo tutun ponin itsellesi ja varsinkin kun olet siitä kovasti haaveillut. Itselleni tuli eilen kolmas poni ylläpitoon omieni ponien kaveriksi, tarkoitus olisi alkaa ajamaan kilpaa. Onneksi kaikki on sujunut hyvin, ainakin tähän asti :)

    VastaaPoista
  3. Nyt NAUTI Tuuli näistä hetkistä, olet ne kyllä ansainnutkin! :)) Onnea vielä! <3

    VastaaPoista
  4. ���� ikävä on miulla jo nyt mutta tärkeintä on että tiedän Tuhton olevan hyvissä käsissä siun hovissa ja paikka on mahtava missä ponit ovat Kiitos kun otit möhkön ���� T.Kati

    VastaaPoista
  5. Aww hän on ihana❤️

    VastaaPoista
  6. Ihana! Saako tytöt ratsastaa/kisata sillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omistajan puolesta saadaan ratsastaa ja kisatakin Tuhtolla, mutta katsotaan ensin mitä poni tykkää ratsuhommista. :)

      Poista

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)