tiistai 28. helmikuuta 2017

We have Oona part II !



Perjantaista 24.2. maanantaihin 27.2. kanssani GB:llä majailivat Oona ja Oonan koira Siru! (Tallin omistajat lähtivät perjantaina mökille ja palaavat vasta seuraavan viikon perjantaina.) Oltiin Oonan kanssa molemmat kipeitä, flunssassa, mutta selvittiin hengissä. Tehtiin kaikki tallihommat (Oona kaikkea mitä pystyi, mutta piikitetystä olkapäästä johtuen ei pysty esim. siivoamaan karsinoita tai loimittamaan), herkuteltiin ja poneiltiin. Sekä perjantaina että lauantaina juoksutimme ponilauman pellolla ja perjantaina seassa oli myös Poku. Lauantaina juoksutusapuna olivat Olivia ja kaksi hänen ystäväänsä, luojan kiitos koska mä en olis jaksanut kipeenä juosta.
     Lauantaina poneilla oli hieronta ja hierojan kanssa sovitimme ja fiksasimme myös ponien satulat. Mulla syttyi myös lamppu: mitä jos Ossin jumit johtuvatkin häntäremmistä? Kokeilemme nyt, josko satulat pysyisivät paikoillaan ilman häntäremmiä. Häntäremmithän meillä on käytössä siksi, etteivät satulan valuisi eteen. Nyt meillä on kuitenkin nuo karvat, jotka saattavat auttaa satuloiden oikealla kohdalla pysymisessä ja ponitkin ovat vähän laihtuneet. Tässä muistiinpanot hieronnasta:
  • Ellu: lavat tosi hyvät, ehkä aavistuksen kireet (oik. enem.) mutta aukes hyvin. Kaula vas. vähän jumissa, peppu oik. Venyvyydet hyvät ja symmetriset. 
  • Ossi: vas. lapa jumissa, takakaaren kohta jumissa. Kaula ei juurikaan jumissa. Takajalat paljon paremmat kuin viimeksi. Takaa oikealta enemmän jumissa kuin vasemmalta. Takana jumeja, mutta sai hyvin auki. 
  • B: kaulassa pientä kireyttä. Selkä hyvä, takakaaren kohalta vähän kireyttä. Lavan takaosat vähän kireät. Vas. rintalihaksessa kireyttä. 
  • Pena: eniten jumissa. Paljon pientä tiukkuutta. Lavat vähän mut aukes hyvin. Selkä jumissa ja peppulihakset kireät. Symmetriset jumit.
Sunnuntaina otettiin Oonan kanssa rakennekuvia ja ensimmäiset vakkarit saapuivat paikalle. Yöksi tulivat jo Mette ja Ansela, Olivia tuli ratsastamaan ja lähti vielä kotiin yöksi. Tarkoitus oli, että Mette ratsastaisi Pokulla, Ansela Odinilla ja Olivia Ossilla. Odinin vuokraajan päivä oli peruttu, mutta vuokraaja kuitenkin kävikin ratsastamassa emmekä voineetkaan ratsastaa Odinia. Saimme kuitenkin Heidiltä Peran ja niin Ansela menikin Pokulla, Mette Peralla ja Olivia Ossilla. Menimme viiskymppisen pellolle tehdyllä radalla ja meni oikein hyvin. Ansela ja Poku olivat aika loistava pari, vaikka minua vähän alkuun epäilyttikin Pokun toimivuus. 
     Ossi ja Olivia menivät ihan innoissaan niin hangessa kuin radallakin. Käytössä olivat kaikki askellajit, poni oli energinen ja häntäremmi poissa. Satula pysyi hyvin oikealla paikallaan nyt säädeltynä ja soviteltuna. Saatan vain kuvitella, mutta minusta poni oli kyllä silminnähden rennompi ja iloisempi ilman häntäremmiä. Elän toivossa että häntäremmittömyys vähentäisi jopa aika merkittävästi Ossin takapään jumeja!
      Palattuamme tallille vaihdoimme hevosia ja menimme vielä hetkeksi peltoon niin, että Mette talutti Penaa, Ansela Ellua ja Olivia ratsasti Braamerilla. Myös B:n satula pysyi hyvin oikealla paikalla ilman häntäremmiä ja poni oli iloisen energinen. Olivia meni hangessa myös Braamerin kanssa. Ellua ei noin korkeassa hangessa kahluuteta, mutta se meni Anselan kanssa rataa pitkin käynnissä ja ravissa. Pena ja Mette menivät kaikissa askellajeissa niin hangessa kuin radallakin. Seuraavan yön Ossi nukkui tallissa, sillä tallissa on pari karsinaa tyhjänä ja nyt kun olemme täällä tallin vahteina voimme pitää poneja välillä sisällä huilimassa.

Meillä oli Sirun kanssa pesä. XD Mun lakana oli vähän liian lyhyt patjaan, mutta vaihdoin pienempään patjaan.

Oonan ottamia IHANIA kuvia!!










 
























Kuolin.
"Liiku Pena! Mene siitä! Juokse!"


Kumpikaan ei oikein innostunut. :D

 



Varsinkin näitä suitsia pitääkin vähän katosa, ovat aikas lähellä silmää.

2 kommenttia:

  1. Sun ponit on niiiiiin sulosia! Vähän vielä mahaa pois ja kestävyyttä tilalle niin nehä pääsee jo sijoista kilpailemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos! <3 Ja joo, toivotaan että paranee tulokset! :)

      Poista

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)