sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Luukku 4. - Ruokinta se vasta hankalaa onkin...

Linkkailkaa kommentteihin omia blogijoulukalentereitanne, tai sellaisia joita suosittelette! Myös lisää toiveita minun blogikalenterini sisältöön liittyen saa laittaa.

Luukussa 4. on vuodatus ponieni ruokinnasta

Ideaalitilanteessa syöttäisin poneilleni vain korkealaatuista heinää, josta ne saisivat kaikki tarvitsemansa ravinteet ja jossa ei kuitenkaan olisi liikaa sokeria. Heinää ne saisivat usein ja vähän kerrallaan, niiden mahat voisivat hyvin ja ponit pysyisivät normaalipainoisina (jahka laihtuisivat ensin). Todellisuudessa homma vain ei mene ihan niin. 

Kyllähän sen tietää näiden Suomen kesien kanssa, että heinän kanssa on aina hankaluuksia. Useasti on alhainen valkuainen ja vitamiinit muutenkin, sekä liian korkeat sokerit. Sokereita saisit pois jos aloittaisit hullun liotusrumban, mutta silloin huuhtoisit vähänkin hyvän, kuten vitamiinit pois.

Pellavaa olen syöttänyt vaikka kuinka kauan, lähinnä valkuaisen takia ja koska se on muutenkin hyväksi ruuansulatukselle. No sitten leviää facebookissa tämä linkki: http://www.ess.fi/teemat/ruoka/art2317235 ja taas saa olla miettimässä, että kannattaako sitä nyt sitten syöttää. Toisaalta olen kuullut vain hyviä kokemuksia, pellavahan on tosi yleistä hevosten ruokinnassa.

Seuraavaksi facebookissa levisi kuva, jossa nuori hevonen oli kuollut ähkyyn ja sen suolistosta oli löytynyt valtavat määrät hiekkaa. Huoh. Heinäverkossa ollessan heinä ei ole maassa, mutta eihän siitä ole hyvä syöttää kauaa, koska asento on luonnoton. Niska tulee kipeäksi jne. jne. Jos verkko on matalalla, on asento parempi, mutta poni sotkeutuu verkkoon helpommin. Joka tapauksessa, kun nuo riiviöt saavat revittyä rei'än etkä ole heti saman tien paikkaamassa, on turpa rikki. *Rumia sanoja*. 

Pienisilmäinen verkko kuitenkin hidastaa syömistä, joka on hyvä, kun ruokintavälit ovat pitkiä ja ponit nopeita syömäreitä. Varsinkin nyt, kun koko lössi on laihiksella, korostuu tarve saada syömistä hidastettua. Hevosellahan on jatkuva mahahapon eritys ja jos sulatettavaa rehua ei masussa ole, alkavat hapot korventaa tyhjää mahaa. Olen kuullut, että mahahaavan riski on heti, kun ruokintaväli on 4 h tai yli. Meillä määrät ovat seuraavat: aamuheinät 1 kg / turpa, päiväheinät 1 kg / turpa ja yöheinät 2 kg / turpa. Voin sanoa, että ei muuten kauaa nokka tuhise kun nuo määrät vetäisee. Hassu homma, ettei tallinomistaja halua herätä joka yö esim. kahdelta tarjoilemaan heinää mun poneille, ettei ruokintaväli venyisi. Kumma tyyppi. Yöheinät ponini saavat yleensä verkoista, muut tarjoillaan maasta.

Muta-aika se vasta kivaa onkin. Maasta tarjoiltujen heinien mukana menee maa-ainesta elimistöön ja jeii, nyt on hiekkaa ruuansulatuskanavassa. Ähkyä odotellessa. Lisäksi nyt kun karvakamut ovat dietillä, ne noukkivat maasta pienimmätkin edes vähän ruokaa muistuttavat hituset ja siinä sitä hiekkaa taas kulkeutuu. Onneksi ei, vielä, ole oireita. Psylliumia syötetään usein hiekan poistoon, mutta sitä tulisi syöttää vasta hiekkakuvien oton jälkeen eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Kuvat toki ottaisin jos olisi joitain oireita, onneksi ei ole mitään. Kunhan stressaan turhasta.

Pitkiin ruokintaväleihin ja hiekkaongelmaan auttaisivat vapaat heinät. Kun on vara valita, ei tarvitse syödä mutaisia heiniä ja kun heinää on aina, ei tarvitse olla huolissaan mahahaavoista. Mutta entäs kun nuo mokomat rantapallot lihovat jo pelkästä heinän näkemisestäkin? Joo ei, vapaat heinät eivät ole ratkaisu. Eläinlääkärin käytyä silloin loppukesästä / alkusyksystä ottamassa Braamerista cushing näytteen (negatiivinen) ja metabolisen testin (negatiivinen), sanoi hän että poni pitäisi ehdottomasti saada laihtumaan. Sitä tässä kai yritetäänkin. Toki yritetään lisätä liikuntaa myös.

Laittakaas hei muuten hyviä poninlaihdutusvinkkejä tulemaan! Jotkut sanovat että parasta laihdutusliikuntaa on hölkkä, jotkut vannovat käynnin nimeen. Mitä mieltä te olette? Oletteko tehneet mitään intervalliharjoituksia laihduttaaksenne hevosia? Pitääkö hevosella mielestänne olla vapaapäiviä, jos kyllä, niin kuinka paljon? Nämä asiat jakavat hurjasti mielipiteitä! Itse suosin yhtä tai kahta vapaapäivää viikossa.

Olen miettinyt ruokintaan vaihtoehtona myös kuuden tunnin ajastuksella aukeavaa porttia. Jos aitaisi pihatosta osan ja laittaisi sinne heinää yöksi, portin voisi laittaa aukeamaan 6h päästä ja yö menisi puoliksi. Hurjan kätevää, heinätön aika pistetty poikki. Netistä löytyy tällainen: http://wammalantila.suomalainenverkkokauppa.fi/tuote/179/feedxajastin-tg1 ajastimellinen juttuski, johon laittaisin portinkahvan ja ajan loputtua se vapauttaisi portin kahvan. Nyt on vaan se ongelma, että porttilankahan jäisi maahan räpsimään sähköä. Noh, löytyy sitten sellainenkin (KALLIS) vaihtoehto, jossa on masiina joka kerii langan. Tadaa: http://wammalantila.suomalainenverkkokauppa.fi/tuote/180/feedx-g15. Tässä kuitenkin mietityttää pari asiaa:
- Mahtaako olla kestävä? Kestääkö 1kk, 3kk, puolivuotta, vuoden? Pelittää pakkasellakin ja kestää sääoloja?
- Jos maassa on mutaa ja portti tippuu sinne, kerijä kerii sen sisään, hajoaako kun muta menee sisään? Saako puhdistettua?
- Jos (ja kun) lanka menee joskus poikki, saako sen korjattua tai korvattua ilman, että tarvitsee ostaa uusi kolmen sadan euron viritelmä?
Onko kellään kokemuksia tällaisesta ajastimellisesta portista?

Sitten jos vielä vähän väkirehuista höpöttäisi... Meidän ponit saavat väkirehunsa aina liikutuksen / hoidon jälkeen. Näin ollen ruokinta on jokseenkin epäsäännöllistä, sillä silloin kun kukaan ei käy tallilla tai käy joku joka ei ruoki kaikkia, eivät ponit tai ainakaan osa niistä saa ruokiaan päivittäin. Isoja määriä ei voida siis syöttää. Viime kisakaudella Ossi ja Pena söivät 5 dl kauraa päivässä, mutta se oli kerrassaan hankalaa toteuttaa. Lisäksi tietysti sekin, että 1 h ennen tai  1h jälkeen liikutuksen ei joidenkin suositusten mukaan saisi syöttää väkirehuja, jonka lisäksi aina ennen väkirehuja tulisi tarjoilla heinää.

Joopa joo, että sellaista. Tällähetkellä ponini saavat seuraavia väkirehuja:
- Braamer, Ossi ja Pena: 1 dl vito, 0,5 dl kiv, 0,5 dl pellava ja mitta mahnesiumia.
- Elmeri (joka on nyt yöt tallissa ja tallinomistaja ruokkii): aamulla 1 dl vito, illalla 1 dl vito, 0,5 dl kiv, 0,5 dl pellava ja Glugomix + MSM ja ruusunmarja.

Vito syötetään loppuun, samoin pellava. Tosin harkitsen vielä viton jatkamista, pellava lopetetaan. Jotain pitää syödä siksi, että saa magnesiumit sun muut syötettyä seassa. Tosin voisin jättää kivennäiskiven hankkimatta ja jatkaa tuolla "irtokivennäisellä". Siihenhän saisi sekoitettua jauheet sekaan. Tilasin juuri chiaa ja kokeilen sitä. Haluan kuvitella sen olevan hyväksi poneille ja sitä on suositeltu Braamerille kesäihottuman takia. Sen sanotaan parantavan karvan laatua ja ihoa, sekä poistavan kuona-aineita. Saattaisi se auttaa ehkä hieman myös mahdollisen hiekan poistumisessa. Lisäksi hankin MSM-jauhetta ja lisää ruusunmarjaa, joita Ossi, B ja Pena alkavat syödä. Aina voi hei kokeilla, ei näistä ainakaan haittaa ole. Biotiiniä ponit söivät ennen, kai vähän yli vuoden, mutten ainakaan huomannut sillä olevan vaikutusta. Olen kuullut että MSM auttaisi nivelten sun muiden lisäksi myös jouhia, joka on sinänsä ihan looginen ajatus, ottaen huomioon Elmerin hurmuritukan. Se on näista ainoa joka on MSM:ää syönyt jo reilun vuoden.

Huhhuh, siinä pikku vuodatus. Tulipa sitä tekstiä, kun alkoi kirjoittamaan. Kysymyksiä, vinkkejä ja näkemyksiä otetaan vastaan asiallisessa muodossa! :)

Ennenhän ponini ovat melkein aina olleet vapailla heinillä. Ensikesänä ne eivät välttämättä mene edes laitumelle, jotteivät lihoisi ja koska pelkään kaviokuumeriskiä. (Vaikken uskokaan että Braamerilla viime kesän lopussa oli kaviokuumetta, vaan uskon yhä kavion olleen kipeä irtoseinämäisyydestä.)

24 kommenttia:

  1. Hyvä postaus, olit tosi hyvin ajatellut ja perustellut valintojasi! :) Pari ideaa/ajatusta heräsi:
    Olisiko väliaidassa pakko olla sähköä? Vai karkaisivatko ponit sähköttömästä aidasta heinien kimppuun?
    Toinen asia oli psyllium. Oletko sitä ikinä harkinnut syöttävästi poneille kuurina ns. ennaltaehkäisynä hiekan poistossa? Jotkuthan suosittelevat sitä hiekkaa syöville kuurin 1-2 kertaa vuodessa, pieni hiekkamäärä kun on helpompi poistaa kuin suuri. Hiekkaahan voisi myös eskäistä tarjoilemalla heinät jostakin "laatikosta", itse käytän painavia muuttolaatikoita omilla hevosillani :) Näissä ei ole kahvaa tai mitään terävää mihin hevonen voisi jäädä kiinni tai satuttaa itsensä ja paksusta muovista oleva painava laatikko kestää melkoisen hyvin paikallaan. Pohjaan olen porannut pienet reiät joista mahdollinen vesi valuu ulos :) Omillani nämä tosin syystä että heittelevät maahan annetut heinät pitkin poikin ja tallovat.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla sähkö, sillä muuten kyllä oppivat menemään läpi. Heinä houkuttaa liikaa. :D Psylliumista tiedän, mutta sitä kuuluisi syöttää vasta hiekkakuvien jälkeen eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Hiekkakuvia en otata ilman mitään oireita, kun noilla tuskin on kovin paljoa hiekkaa kuitenkaan. Rengan meillä on ja osa heinistä on siinä. Ainoa vaan, että renkaita pitäisi olla neljä ja nuo otukset seisovat renkaassa samalla kun syövät. Ennen oli betoninen kaivonrengas, mutta Pena sai siitä jalkaansa haavan. Näillä on pakkomielle kiivetä aina kaikkeen tuollaiseen sisään. :D

      Poista
  2. Mun blogista löytyy joulukalenteri:
    avaruusmatkailijat.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Huoh välillä kyllä miettii, että miten nämä otukset saa pysymään hengissä kun pelkkä ruokinta on täynnä vaihtoehtoja ja riskejä :D

    http://pienisuurihevonen.blogspot.fi/ tuolla on mun pieni simppeli joulukalenteri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! :D

      Kiitos linkkaamisesta, käyn katsomassa!

      Poista
  4. Mahtavaa! Tätä mä oon oottanut. Itselläni on iso shettis, joka asuu pihatossa issikoiden kanssa. Ponit on slow feeding ruokinnalla, mutta on siinä ja siinä tuppaako syömään liikaa :D. Lisäksi syötän kivennäistä ja juuri pari päivää sitten ostin hamppua ja katson miten toimii. Tarkoitus olisi saada karvaan vähän hohtoa ;). Itse mietin hamppua ostaessani myös pellavaa tai chiaa, mutta lopulta päädyin hamppuun. Rankemman treenin jälkeen ajatelin, että joku mash rehu voisi olla hyvä :). Mitä kivennäistä sun ponit söikään? Mulla on Marstall Force, mutta sen loputtua ajattelin vaihtaa Hippolytin kivennäiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamppua olen miettinyt kovasti, kerro ihmeessä mitä mieltä olet siitä sitten kun olet päässyt kokeilemaan! Hmm, miun pitää kysyä kivennäisestä meidän tallin omistajalta (uskoisin että black horse), koska hän hankkii tallin yhteisen kivennäisen. :) (Olen syöttänyt sitä koska se kuuluu talli/pihattopaikkojen hintaan.)

      Poista
  5. Mun 2v shettis on lähes vapaalla heinällä, iltaisin saa vajaan 1dl racing mash mössön johon sekotan kaikki lisät; biotiini, valkosipuli, ade yms. Sit tietty kivennäiset ja vielä peacemaker.
    Vitonhan voi mun käsittääkseni kuivana syöttämisen lisäksi turvottaa, joten siihen ainakin näppärästi saisit lisät sekotettua jos et jauheina halua syöttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, ehdottomasti kiinnostaa mitä muiden ponit syö! Siulla on niin nuori poni ettei varmaan vielä ihan hirveästi tee, mutta millaiseen käyttöln olet sitä auunnitellut? :)

      Ja joo, me nimenomaan turvotetaan vito, koska sen funktio meillä on juuri lisiin sekoittaminen. :) Mietinnässä nyt vaan, että jatketaanko sitä vai ei. Yleensä meillä on pihatossa kivennäiskivi/-vati, mutta nyt edellisen loputtua on syötetty "irtokivennäistä". Jos jatkettaisiin sillä ja kostutettaisiin, ei tarvittaisi vitoa, mutta pitää vähän vielä tsuumailla... :)

      Poista
    2. Ensi keväänä ruvetaan ajamaan ja raviponia tästä unelmoin :)
      Nyt on lähinnä vaan silmän ilona ja näyttelykaverina.

      Poista
    3. Okei! :) Onko sulla sattumoisin omaa blogia?

      Poista
    4. Joo :)

      annijaodessa.blogspot.fi

      Poista
    5. Jes, täytyykin käydä kurkkimassa! :)

      Poista
  6. Meillä laihdutettiin eräs toivoton palluraponi piiitkillä melko rauhallisilla lenkeillä. Enemmän käyntiä alkuun ja rauhallista hölkkää lisäten jopa 10km lenkkejä päivässä ponin kunnon mukaan, alkuun lyhyempiä koska poni oli täysin rapakunnossa.. Tavoitteena oli saada poni kunnolla hikeen 3-4 kertaa viikossa, loput päivät kevyempää, mutta joka päivä jotain, vaikka käynnissä muutaman kilsan lenkki palautteluna. Tämä ei tarhassa paljoa liikkunut itsekseen. Toimi meillä, tosin poni oli lähtökohdiltaan vielä paaljon sinun poneja lihavampi meille tullessaan..
    Ihmisilläkin paras rasvanpolttosykehän ei ole maksimisyke, vaan jonkin verran alle maksimin pitkään suht tasaisesti pysyvä syke. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi ja tietojesi jakamisesta! :) Tuota olen juuri kovasti miettinyt, että viitsiikö joka päivä tehdä jotain. Useampi ammattilainen on ollut sitä mieltä, että hevosella pitää olla vähintään yksi vapaapäivä viikossa. Sellainen, jolloin ei edes kävelytetä. Tämä siksi, että hevonen tarvitsee omaa rauhaa ihmiseltä. Toisaalta nämä omani asuvat pihatossa ja saavat olla ihan omissa oloissaan tosi paljon.
      Maksimisykkeen alla pysytään toki, kun tarkoituksena on laihduttaa lenkkeilemällä. Ei ole hyödyllistä kaahottaa vain täysiä, mutta mietin, että käynti vai hölkkä. :)

      Poista
    2. Sulla ponit toki liikkuvat varmasti pihatossa keskenään hieman tosiella tavalla kuin tämä minun poni tarhassaan.. :D Jos sille olisi antanut täyden vapaapäivän, sen ainoat liikkumiset olisivat olleet tallista tarhaan ja tarhasta talliin. Välissä ehkä yksi korsienimurointikierros tarhassa, muuten heinäpaikalla syömistä/uuden ruuan odottelua. Kaveri olisi varmasti auttanut, mutta sitten ongelma olisi ollut ruokinta, tämä olisi varmasti imaissut salamana kaverinkin heinät ja rip laihtuminen.. Laihduttuaan jonkin verran (=pois terveydelle vaarallisista mitoista) pääsi kaveriponin kanssa tarhaan ja liikkuvatkin ihan kivasti siellä keskenään. :)

      Poista
    3. Joo hyvällä kelillä liikkuvat. Nyt kun on vuoroin mutaista ja vuoroin liukasta, niin eivät niin paljoa. Jos saa kysyä, niin minkä kokoinen poni on ja kuinka paljon se sai laihiksella heinää päivässä? :)

      Poista
    4. 4,5 kiloa oli päivän heinätarjoilu vähimmillään ja n. 110cm poni. :)

      Poista
  7. Alati laihiksella oleva Milla-shettis saa 4 kg heinää, 3 dl BC Lami-lightiä, 0,5 dl Chiaa, 2,5 mittaa VH Drainage yrttisekoitusta ja 1 dl Racing Mashia.

    Slimmimpi tapaus saa 1 dl Mashia, 2 dl BC Nativea ja 0,5 dl chiaa.

    Lisäksi molemmille menee myös munkinpippuri.

    Tsemppiä laihisteluun! Tuo pienen heinämäärän jakaminen ja tarjoilu niin ettei seuraava vaiva olis mahahaava, on kyllä aika hankala yhtälö. 😕 meillä heinät on yöllä verkossa, samoin arkipäivisin. Viikonloppuisin kun olen kotona, käyn jakamassa pikkutupsuja vähän väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! :) Heinät on kyllä ikuinen ongelma. Miunkin pitää varmaan harkita heiniä verkkoihin myös päivisin, pitää sitten vain investoida uusiin heinäverkkoihin, jotta riittää. Nyt on vain 4, eli kahdelle illalle saa täytettyä valmiiksi kerralla. (Aina 2 verkkoa kerrallaan syötössä.)

      Poista
  8. En lukenu muita kommentteja mut ite antaisin kaikki heinät verkosta. Ootko aatellu syöttää valmiiksi vähäsokerista heinää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki olen miettinyt että ostaisin omat heinät, mutta kalliiksi tulee neljälle ostaa, varsinkaan kun ei pysty itse käydä hakemassa kun ei ole autoa. Kaikilla on sokerit korkealla viimekesän jäljiltä ja vähäsokerisen kysyntä on korkea, eli hintakin on kallis. Lisäksi vielä kotiinkuljetuksella... ei oikein kannata. :')

      Poista

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)