keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Alkuviikko

30.6.2014, maanantai
Sadetta, töitä, Tähden rapsuttelua. Braamerin massu on hyvin parantunut. Ehkä ihan pikkuisen turvotusta vielä, mutta ei juurikaan. Haavassa on nätti rupi, eikä poni ole hangannut. (Kiitos Sinille joka laittoi ötökkämyrkkyä viikonloppuna!<3) Ossi treenaa itseään ramppaamalla, mutta osaa jo myös rentoutua ja nautiskella laiduntamisesta laumansa kanssa. Sateesta ja väsymyksestäni johtuen Ossi sai vielä lomaa ajosta. Viimeistään keksiviikkona pitäisi alkaa rauhaksiin liikuttelemaan Braameria tasan viikon päästä alkavaa leiriä varten. Siinä se Ossi menee hyvin samalla. Ei me tänäkesänä raveihin päästä, ei toivoakaan, mutta eipä meillä kiire ole. Koska Braamer hankasi vähän lääkekuurinsa aikana, syötän sille nyt kuurina valkosipulia ja nokkosta. Tein sille pienen herkkuannoksen builder mixiä ja noita sekoitettuna ja turvotettuna. Myös Ossi sai oman annoksensa, josta Elmeri söi puolet. Tai siis, tarkoitus oli että se annos olisi Ossille, mutta kun se ei kerran itse häätänyt Ellua pois vaan antoi sen syödä niin se on voivoi. Minä vahdin että B sai varmasti oman annoksensa. (Sekä Ossi että Ellu olivat tyytyväisiä yhteisannokseensa.)

1.7.2014, tiistai
Kiva työpäivä. Tein aamutallin, jonka jälkeen Jaana kävi kengittelemässä ja vuolemassa Johannan poneja. Sitä oli hyvin mielenkiintoista seurata ja Jaana aina opettaa minulle kaikkia teoriajuttuja ja antaa vinkkejä, niin kengitykseen kuin kaikkeen muuhunkin hevosiin liittyvään. :) Kun Jaana oli lähtenyt, Oona ja Rosanna kävivät ratsastamassa Tintillä ja Lillillä. He menivät ilman satulaa maastossa. Käytiin pitkä ja vauhdikas lenkki. Heidän kyytinsä oli myöhässä, joten he jäivät lenkin jälkeen seuraamaan kun juoksutin omia ponejani pyörötarhassa. Itseasiassa, kun haettiin ponit minä talutin Braamerin, Rosanna Ossin ja Oona Elmerin. (Aluksi ei ollut tarkoitus ottaa Ellua, mutta halusinkin sen. Mukana oli vain kaksi riimua, joten talutin Braamerin nätisti otsaharjasta.)
          Elmeri ontui. Sen oikea etupolvi oli ehkä hieman turvonnut ja ruununraja tuntui lämpimältä (kavio ei). Ontuminen ei kuitenkaan ollut kovin voimakasta, joten antaa lapsen nyt levätä ja tarkkaillaan. Tuskin mitään ihmeellistä, joku kaveri vähän potkaissut jai Ellu on itse muljauttanut jotenkin. Ellu sai olla juoksutuksen ajan karsinassa. Braamer puolestaan liikkui hyvin. Se ei kantanut häntäänsä ihan samalla tavalla kuin yleensä, mutta se taisi johtua Ossista.. Ossi on hermona naisista ja komentaa välillä vähän ilkeästi B:tä. Ruunaseni kuitenkin oli innokas, energinen ja kipitti korvat hörössä. En juoksuttanut poikia kauaa, kun B on vielä toipilas. Sinin kanssa istuskeltiin kuitenkin jonkin aikaa maassa keskellä pyörötarhaa juoksutuksen jälkeen ja tutkittiin Braamerin jalkojen luita. B nautti saamastaan huomiosta. Rapsuttelin sitä ja lässytin sille. Ai että se on söpö ja ihana jajaja.. <3 Se nosti minulle maasta jonkun kepinkinkin käteen. Ihan selvä lahja.. :D Pyysin siltä pari kertaa myös pystyyn hyppäämistä (silloin en istunut vaan seisoin). Se oli ihan innoissaan ja hyppi hienosti! Super. <3 Ossikin muisti, mutta se piti pitää riimussa. Se muuten lähtee karkuun kun huiskautan käsiä ylös. (Braamerkin aluksi lähti, mutta on oppinut mitä haen. Ossikin oppii!)

2.7.2014, keskiviikko
Sataa, aina sataa. No eipäs, eilenhän ei satanut. Onneksi. Noh, tänään oli rauhallinen työpäivä. Piti tulla ensin talutusratsastajia ja sitten yksi osaavampi maastoilija, mutta kaikki peruivat sateen vuoksi. Toisaalta, olisivat pysyneet kuivina vaikka olisivat tulletkin, sillä ei iltapäivällä enää satanut. Vähän kurkkasi aurinkokin yhdessä vaiheessa, jolloin Sinin kanssa kiikutimme varsat ulos. Mustan varsan kutsumanimihän piti olla Kikka, mutta nyt se on kuitenkin Kirsi. ;) Talutin Kirsin tänään ulos ja se oli ihan innoissaan. Annoin sen vähän juoksennella ympärilläni pitkässä narussa kun sillä oli niin hirmuna energiaa. Arvatkaas mitä se pikku pirulainen teki? Juoksi iloisena kauemmas, sitten juoksi lähelleni, käänsi ahterinsa minua kohti ja POTKAISI! Siis vitsit mikä rontti! Ja sanonpa vaan, että on pienessäkin elukassa voimaa! Nyt on mustelma, turvotusta ja sattuu. Osui just oikeaan kohtaan polvessa, ihan vähän lumpion sivuun. Auts!
           Pojat saivat tänään vapaata, koska minun piti lähteä näyttämään autoa korjaajalle. Se on vähän sökönä, toivottavasti saadaan pian taas kuntoon. Samalla reissulla käytiin Sinin kanssa Iisalmessa hakemassa mun elämäni ensimmäiset oikeat RATSASTUSSAPPAAT postista! <3 <3 <3 Tilasin ne hööksistä, ne on IHANAT! Siis oikeat nahkasaappaat, ei mitään muovisia! Vihdoin oli rahaa ostaa ne, nyt kun ois vielä varaa käydä jossain ratsastustunneilla ne jalassa! Vähänkö oon niistä onnellinen! (Ps. Oli muuten Matkuksen Hööksin myyjän mukaan kapeimmat varret mitä heiltä löytyy.. Laihtuu laihtuu!) Kun tultiin Iisalmesta, olisin mennyt ajamaan Ossin ja Braamerin, mutta olin käynyt kaupassa eivätkä jääkaappikamat olisi voineet odottaa paria tuntia autossa. :( Huomenna pitää koittaa keritä tekemään jotain isojen poikien kanssa. Ellu ontuu vielä, mutta laiduntaa tyytyväisenä ja tarkkailee maailmaa korvat hörössä. Jalka ei ollut mistään lämmin, polvessa hieman nestettä. Tarkkailin pikkuista jonkun aikaa ja se lepuutti takastaan seisoessaan, jolloin paino etusilla ja toisella takasella. Eli: ei voi olla kovin kipeä kun voi hyvin varata painoa. Eipä se kovasti onnukkaan, tarkkaillaan ja toivotaan että paranee nopeasti itsestään. :) (Uuwehan parani hyvin itsekseen riehuttuaan karsinassa jalkansa ontumiskuntoon. Se ontui silloin paljon enemmän kuin Ellu nyt.)
          Illalla sain Johannalta viestiä, että Ossi oli karannut eikä meinannut antaa kiinni. Olivat kuitenkin saaneet sen pyydystettyä ja se joutui yöksi karsinaan. Voihan poni. Toisaalta, orilaitumen aidassa ei kierrä sähkö, joten ei sinänsä ihme. Huomenna pitää selvittää miksei kierrä ja koittaa saada toimimaan.

Ekaks nää maanantaikuvat. B syö. Tosi tärkee kuva selvästi..
Pena ja Clett vois huolii kans..
Ossin ja Ellu yhteisherkut
Braamerin massu, ei enää turvotusta. Hyvin paranee. (Ötökät syöneet rassukkaa pahasta paikkaa kuten näkyy, myrkyttelen.)
:( "Mä en saanu herkkuja"
Pojat tiistaina.

Huonot kuvat saappaista, mutta ne on ihanat! <3



AINIIN! Arvatkaapa mitä? Aamu (Braamerin täyssisko 6v) on siellä Astan luona Dassella (Dust Mane) astutettavana. Aamulla on ollut kiimoja normaalisti viimekesänä, -syksynä ja tänäkeväänä. Se on astutettu Dassella kuukausi sitten. Nyt on kuitenkin selvinnyt, että Aamu on TIINE! Asta oli alkanut ihmetellä, kun Aamu ei antanut astua toiseen kiimaan ja sen maha alkoi kasvaa. Eläinlääkäri kävi ultraamassa ja totesi, että tamma saattaa varsoa koska tahansa!! Mitä ihmettä?! Aamua ei olla astutettu eikä yksikään ori ole karannut että olisi voinut astua. Aamu ja Lille ovat kyllä viimekesänä karanneet, mutta mitään orien aitoja ei ole ollut rikkin. Miten se Aamu on keplotellut itsensä johonkin aitaan ja kuka on isä? Vaihtoehtoja ovat: Liberty, Vallu, Tarmo, Ossi, Ellu, Pena, Uuwe, Nakki, Pontso.. olikohan muita? Toivotaan, että Liberty tai Tarmo (Linnestofta Meat Loaf) koska niillä oli jalostusluvat kunnossa. Vallullakin on, mutta se on Aamun isä.. Kyllä sitä ponien kanssa sattuu ja tapahtuu, mutta nyt ollaan iloisen jännittyneitä! Elämä on lahja, ja ihana asia! <3 Tervetuloa pieni yllätysvarsa! <3

3 kommenttia:

  1. Miks siitä ratsastuksesta ei oo kuvia?:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, go minä! Rosannasta ja Oonasta.. Niistä ei oo kuvia kun en jaksa Pikkuvirran asiakkaista laittaa jos omat ponit ei oo ratsastuksessa/ajossa. :)

      Poista

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)