sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Loppuviikko

3.7, torstai
Siirsin pojat laitumen takalohkolta etulohkolle ja vein Ossin tallista takaisin laitumelle. Pian Ossi oli kuitenkin taas väärällä puolella aitaa, onneksi kohdassa josta se ei päässyt pois. (Semmoinen kolmion mallinen kulma lehmien aida, poikien aidan ja joen välissä.) Saatuani orhini oikealle puolelle aitaa, virittelin rautalankoja saadakseni sähkön kiertämään aidassa. Eikai se mikään ihme ole että ori ei pysy aidassa, kun ei kerran kierrä sähkö. Nyt taitaapi kiertää.
          Johanna oli bongannut kaupassa ihanan oranssin riimun ja narun. Sain ne yllärilahjaksi, voi ei, kiitos! <3 Laitoin heti uuden riimun orhilleni päähän. Hain nimittäin Ossin ja Braamerin ajoon. B sai olla kärrien edessä, Ossi hölkötellä perässä. Aluksi ilma oli aamupaivän sateesta huolimatta kaunis ja aurinkoinen. Oli oikein mukava lenkki, B oli hyvällä tuulella, reipas ja innokas. Huvituin suuresti kun haukottelimme Ossin kanssa samaan aikaan. Synkronoitua ja söpöä! Vähän ajan päästä ei ollenkaan ollut niin hauskaa, kun Ossipoika päätti haukata minua selästä.. Murr! Juuri ennenkö olimme takaisin tallin pihalla, alkoi aivan mieletön rankkasade. Hyppäsin alas kärreiltä ja talutin Braameria reippaassa käynnissä loppumatkan, suunnaten suoraan navetan vieressä olevaan isoon latoon (minusta halli on kuvaavampi sana, ladosta tulee mieleen semmoinen harmaa pellonreunassa). Juuri kun pääsimme katon alle, alkoi tulla tavallista isompia rakeita ihan hullun lailla! Ajoituksemme oli täydellinen! Onneksi kuuro meni nopeasti ohi. Otin pojilta valjaat pois ja kiikutin rakkaat otukseni takaisin laitumelle. Lähes koko ponien maallinen omaisuus pakattuna autoon kaarsin vihdoin kohti kämppääni. -- > inventaario.

Ps. Ellu ontuu vielä

Pojat laitsalla




B


Uusi riimu ja naru. <3 Kiitos Johanna!!
Alkulenkistä
Hölkkäsuora
Viimeiset ravit
Juuri ennen sadetta

Tässä videossa tuo sateen kohina ei kuullosta yhtään niin kovalta kuin mitä se oli. En olisi varmaan kuullut omaa ääntäni vaikka olisin huutanut. Tarkistakaa silti ettei tietokoneissanne oo äänet täysillä, ainakaan jos joku muu asunnossanne nukkuu tms. :P Ite säikäytin itteni.





4.7, perjantai
Pojilla on lomaa. Kai poneillakin voi hei olla kesälomaa? Kastuin töissä niin kivasti, että en jäänyt märkänä kärvistelemään ja ajamaan, kun on tämä päänsärkykin. Irtojuoksuttaa en voinut pyörötarhassa, kun siinä on semmonen mutapohja että liukastuuvat ja katkovat koipensa.

Ps. Ellu ontuu vielä, otin sen karsinaan lepäämään yöksi.

"Ai haluut nähdä onnunko? No ootas, nousen ylös"
"Tästä se lähtee.."
"hiiiop!"


Seuraava hätistelykerta, tälläkertaa otin sen sisälle huilimaan. Huili se kyllä ihan kivasti pihallakin.

"Zzzzz.. mitäh? Ai minne?"
Ja nukku se pikkumuru nätisti sisälläkin <3


5.7, lauantai
Kävin tekemässä aamutallin. Vein Ellu laitumelle, se ontuu mutta oli innokas päästessään ulos. Johanna sanoi, että arkena soitetaan sille lääkäri. Kyllä se kuntoon saadaan. <3

Aamulla Ellu oli heti valmis lähtemään ulos.
Tähti ja uusi BFF Fiona? ;)



6.7, sunnuntai
Tein aamutallin ja laitoin päiväheinät, jottei juhlaväen tarvinnut huolehtia tallitöistä. :) Juhlin Merin juhlissa ja otin hänen rippikuvansa, jonka jälkeen suuntasin Iidan juhliin ottamaan Iidasta kuvia. Ihanat, kauniit, rakkaat tytöt! <3 Paljon onnea ripillepääsyn johdosta molemmille!

Huomenna alkaa muutes kesän toinen ponileiri Pikkuvirralla. Jännitys tiivistyy!

Tätä mieltä Remu oli aamuheinistä.. :/

Meri <3

Iida <3

Iidan "no cat" :D

4 kommenttia:

  1. Sun blogissa on aina mahtavat kuvat :)

    VastaaPoista
  2. Arvaa, pystyinkö jättämään tuon riimun ja narun kauppaan. No EN! Näytti NIIIIIIN Ossin kamoilta ;) <3 Olet rakas!

    VastaaPoista

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)