maanantai 23. kesäkuuta 2014

Patti Baamer

23.6, maanantai
Eilen illalla Braamer ilmoitettiin Vermon kansallisiin poninäyttelyihin. Kiitos Johannalle kun ilmosit samalla kun omasi! Tähän päivään: Sini ilmoitti minulle, että Braamerilla on iso patti mahassa. Huolestuin ja kipitin tietysti heti katsomaan. Braamerin mahassa oli ihan hurja, kämmentä isompi turvotus! :(  Karvojen seasta turvotuksen reunalta löysin pienen, pikkusormen pään kokoisen haavan. Siinä oli vähän mätää. Kiikutin ponin heti tallin pihalle ja Johanna soitti eläinlääkärille. (Haava ei paha, turvotus sen sijaan huolestuttava.) Pesin haavan vedellä ja sen jälkeen laimennetulla petadinella. Eläinlääkäri tuli pihaan ja tarkasteli haavaa ja turvotusta. Hän määräsi viiden päivän penisiliinikuurin. 20ml päivässä. Ensimmäisen pistoksen hän antoi heti. B vähän säikähti neulaa, mutta hyvin meni. Seuraavat 4 pistosta minun tulee antaa itse.
        Olen ennenkin piikittänyt ponia: Braamerin emää Tinttiä joskus yli vuosi sitten. Penisiliinin laittaminen on hirveän pelottavaa. Minulle on sanottu että jos sen laittaa suoneen, poni kuolee muutamassa minuutissa. Tintinkin kanssa olin kyllä ihan hirmun tarkka ettei varmana mene suoneen, Braamerin kanssa oon ihan supertarkka! Ois kamalaa vahingossa tappaa elämänsä poni. No ei, en minä sitä toivottavasti tapa edes vahingossa.. :P Kauhee. No siis: B tulee kuntoon ja sillä on nyt vähän sairaslomaa. <3
          Koska B on saikulla, otin Ossia ajaessani tänään perään Elmerin! Stemmailin sille ensin sen omia valjaita pihassa. <3 Tosin noh, sillä on vain y-rintaremmi, sila ja mahavyö.. mutta kummiskin. Ajoon laitoin vain silan ja vyön, jätin y-rintaremmin pois. Sille ei ole noissa siloissa oikeita kiinnityskohtia. Ajeltiin rauhaksiin, suurimmaksi osaksi käyntiä. Otettiin kuitenkin pari nopeaa pätkääkin ja Ellu oli ihan super innoissaan! Se teki samaa kuin viime talvena, pinkoi minkä jaloistaan pääsi hampaat irvessä ja koitti innoissaan yltää Ossin takapuoleen! Elmeri taisi oikeastaan vetää eteenpäin kärrien koko sitä puolta, missä se oli kiinni. Hurja petoliiniseni. <3 Kyllä ne Elmerin polvet vieläkin lonksuvat paljon, muttei näytä vauhtia haittaavan..! Kovavauhtiset pätkät mentiin tietysti täysin Ellun ehdoilla.

Massupatti



Pikkiriikkinen haava
Lääkitys
Mulla oli töissä siivousapua! :D <3 Kiitos Jori!
Siirsin orhilauman tänään Jorin kanssa takalohkolle. Sielä ne laiduntelee.
Vietiin Jorin kanssa takalohkolle tietysti mönkijällä myös vettä.
Pena ja Ellu
Ellumikellumi
Pena


Elmeri
Viljami, Clett, Elmeri ja Pena
Elmeri ekaa kertaa omissa valjaissa. <3 (Lue: silat, mahavyö ja y-rintaremmi johon ei silassa oo paikkoja.. :'D )
Ossi ajossa
Ellu perässä
"Vähän maistan tästä.."
"En hymyile!"
"En varmana hymyile.."
Ossi ja Ellukellu ajon jälkeen
Laitumelaiset<3 Clett, Kellun peppu ja Pena

2 kommenttia:

  1. jäätävän kokoinen patti :( Pikaisia paranemisia teille ja toivottavasti Braamer toipuu nopeasti ja hyvin!

    VastaaPoista

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)