tiistai 18. helmikuuta 2020

Vajaan tehon viikko, yksisarvisia ja vastoinkäymisiä

Maanantaina 10.2.2020 olimme alustavasti menossa ajamaan ja ratsastamaan, mutta kelin ollessa kamala päätimme turvallisuussyistä perua. Tuulet puhalsivat myrskylukemissa, kaikki pohjat olivat peilijäässä ja satoi kaatamalla.

Tiistaina 11.2.2020 talleilimme ja menimme Siirin kanssa jo vähän etukäteen täyttämään heinäkasseja. Kyllä, heinien pussitus ja punnitseminen alkoi taas. Hitsi kun en ehtinyt ottaa Jermusta kuvaa, kun se kiipesi kasaamani kakkakukkulan päälle tähystelemään mitä teimme. Super söpö. Olin ollut koko päivän flunssainen, mutta tallilla oloni alkoi mennä nopeasti huonommaksi. Kurkkukivun lisäksi tuli huimaus, korvakipu ja pahoinvointi. Päädyin lopulta jättämään ajon väliin ja vakkarit kävivät lenkillä keskenään. Jäin kuitenkin avuksi heidän varustaessaan poneja ja raspasin Ossin kaviot. Valmistelin myös reissuun lähtevien ponien ruuat ja ruokin pihattoon jäävät ponit. Olivia lähti maastoon ratsain Ulviksen kanssa, Siiri Ossin, Noora ajoi Braamerilla ja Saara Tuhtolla. Tiet olivat jo sulat ja pehmeät, ärsyttää ihan tosi paljon etten voinut lähteä mukaan lenkille. En jätä lenkkejä ihan kevein perustein väliin ja muutenkin tulee aina kunnon lintsarifiilis.
     Tässä raportti lenkistä Olivialta: "Mentiin tänään rautasillalle ja takasin niin, että Saara ajoi Tuhtolla, Siiri ratsasti Ossilla, Noora ajoi Brankulla ja minä ratsastin Ulfurilla. Kaikki ponit olivat reippaita ja käyttäityivät hyvin, paitsi Tuhto vissiin vähän pukitteli laukassa. Käveltiin alkukäynnit vihasenmummon mäelle ja siitä ravattiin kaikissa pehmeissä kohdissa. Otettiin myös tielle mikä on ennen tietä jossa on rautasilta ja myös Pirelintielle kotiinpäin laukkaa. Ravattiin sitten kotitien ison mäen päälle ja käveltiin Saaran kanssa viiskymppinen loppukäynneiksi ja Siiri ja Noora haki Siirin tippunutta hanskaa niin siinä tuli Brankun ja Ossin loppukäynnit. Lenkin jälkeen annettiin poneille ruuat ja putsattiin tossut."

Keskiviikkona 12.2.2020 aloitimme vakkareiden kanssa antamalla poneille heinää ja täyttämällä heinäkassit ja -verkot. Sen jälkeen vakkarit pyydystivät itselleen ratsut ja suuntasivat ulkotallin eteen parkkiin. Kristina otti omansa, Ilmarin. Sara teki samoin ja nappasi Penan. Lyyli sai päättää ajaisiko Braamerilla vai ratsastaisi Tuhtolla, hän päätyi kokeilemaan yhteistyötä taas Tuuhean kanssa. Vakkareiden hoitaessa ja suitsiessa poneja minä kävin pihatolla ruokkimassa muut ponit. Pellavaliman syöttö jatkuu.
     Kun ratsukot olivat valmiita, he siirtyivät kentälle. Minä kipitin perässä. Kaikki ratsastivat ilman satuloita ja kaikilla oli suitset. Illan tehtävässämme tultiin pituushalkaisijalla kolmen puomin yli ja tehtiin jokaisen päälle pysähdys. Tavoitteena oli saada etujalat menemään toiselle puolelle puomia ja takajalat jäämään toiselle puolelle. Päädystä jatkettiin joka toinen kerta toiseen ja joka toinen toiseen suuntaan. Kaikilla meni oikein hienosti! Vähän ponien kanssa sai keskustella suunnista, mutta se on normaalia nyt kun otukset ovat niin ruosteessa ja epävarmoja. Kuskit kehuivat tosi nätisti ja kannustivat ponejaan toimimaan halutulla tavalla. Keskityimme pysäyttämisiin nimen omaan mahdollisimman paljon istunnalla ja mahdollisimman vähän ohjalla. Se sujui hyvin, erityisesti Kristinalla ja Ilmarilla sekä Lyylillä ja Tuhtolla. Penaa ja Saraa vähän jännitti ja vähän suurempi paine ohjalla tarvittiin. Hienosti kaikki ovat kuitenkin kehittyneet. Raviakin otettiin vähän pitkille sivuille, sen verran mitä tytöt itse halusivat. Super hyvin meni kaikilla. Ilmari hyppäsi yhden koikkaloikkailun, mutta rauhottui sitten ja eteni nätisti. Kristina ja Ilmari ovat kyllä kehittyneet ihan mahtavasti ja poni alkaa luottaa kuskiinsa! Otus ei kertaakaan koittanut takaportista ulos. Hiljaa hyvä tulee. On ihanaa huomata, kuinka paljon Kristina pitää ponistaan. Lyyli ei tainnut oikein tykätä Tuhtosta, ainakin kuulemma Pyölillä on kivemmat ponit kuin meillä. Hahaa, uskon kyllä, siellä on paljon rutinoutuneempia tuntiponeja kuin meillä. Meidän omat on niihin nähden aika kouluttamattomia ja ruosteessa, eivätkä siedä edes murto-osaa niistä virheistä mitä ratsastuskouluponit. Toisaalta, meidän ponien kanssa voi oppia aika paljon niin raaemmista ratsuista kuin omasta itsestäänkin. Onneksi meillä on ihana luottoajoponi Braamer Lyylille ajoon.
     Ratsuilujen jälkeen ponit hoidettiin ja tyttöjen odotellessa ruuanlaitteluitani, he rapsuttelivat ja bondasivat ponien kanssa. Tuhto kuulemma hamuili Lyylin naamaa ja Ilmari nuoli Kristinan naamaa. Niin söpöä, ponien kanssa tutustuminen ja hyvän mielen hengailu on tosi hyväksi ihmisen ja ponin suhteelle. Sitten ponit ruokittiin ja palautettiin pihatoille. Arvatkaa mikä on muuten hauskinta tallilla? Onhan ratsastuskin ihan kivaa, mutta parasta on hyppiä suurpaalin päälle. Jokainen otti vuorollaan vauhtia ja loikkasi. Itsekin taas kokeilin, on se kyllä oikeasti hauskaa! T. Tuuli ikuisesti lapsi, ja ylpeä siitä.

Torstaina 13.2.2020 tallille tuli uusi tammavarsa, jonka johdosta latopihatolta kuului ääniä. Ville oli niistä paineissa, se juoksi ja huusi alatarhalla, vaikka muut olivat ylhäällä. Kutsuin sitä ja pian se juoksikin ylös ja kävi Penaan kiinni. Mitä ihmettä! Onneksi se ei hyökännyt pahasti ja antoi Penan olla ruunan väistäessä. Näyttää siltä, että on turha haaveilla koko lauman yhdistämisestä. On hyvin mahdollista, että pian Villeä on pakko tarhata kahdestaan Jeren kanssa, tai huonossa tapauksessa yksin. Niin sääli.
     Olin huonovointinen, joten en lähtenyt ajoon mukaan. Olin valmistautunut kuitenkin olemaan tallilla torstailaisten apuna, mikäli he soittaisivat lenkiltä että jotain ongelmia ilmenisi. En uskaltanut jättää heitä ihan oman onnensa nojaan, kun suurin osa heistä on vasta aloittanut meillä eikä Saarakaan ollut nyt paikalla. Olivian äiti oli kuitenkin ihana ja lähtikin vakkarien mukaan kävellen. Valtava kiitos Heidi, pääsin itse kotiin lepämään. Ennen lähtöä ruokin pihatoille jääneet ponit, täytin loput heinäkassit ja yritin vähän laittaa kamoja valmiiksi seuraavan päivän keikkaa varten.
     Ajolenkin raportti Olivialta: "Mentiin eilen autiotalon mäen alle ja sit vielä viiskymppinen. Mä ajoin sen tytön kanssa Tuhtolla (Olivian tuttu) ja Mette ja Lyyli Ossilla. Alotettiin niin, että Tuhto meni ensin Pirelintien mäelle asti, mutta se alko kyttäämään ja teki pari äkkipysähdystä kun pelästyi jotain niin vaihettiin Ossi eelle. Ossi meni muuten eellä, mutta loppukäynneissä vaihettiin Tuhto eelle. Ravattiin pehmeissä kohdissa. Ponit olivat mukavia ja reippaita. Lenkin jälkeen ruokittiin ponit, putsattiin tossut ja lenkkiä ennen annettiin kaikille heinää ja täytettiin muutama heinäkassi."

Perjantaina 14.2.2020 lähdimme äitini, sekä Braamerin ja Penan kanssa käymään Kotkan Mansikkalahdessa. Minulla oli siellä ystäväni Jonnan kanssa oppariimme liittyvän kierrätysviikon päätösretki, johon sisältyi ponien rapsuttelua ja ratsastelua päiväkotilasten toimesta. Kaikki meni hienosti. Ilma oli kiva ja lapset rakastuivat poneihin. Tai siis, yksisarvisiin! Kiitos paljon yhteistyöstä ihanalle päiväkodille, sekä kiitos Kotkan kaupungille luvasta tuoda ponit Mansikkalahteen. Reissu oli ihana, joskin loppupäivä meni surun usvassa kauheiden uutisten johdosta. Siitä postasinkin jo aiemmin.

Lauantaina 15.2.2020 meillä oli taas kenttätunti, jolle osallistuivat Olivia ja Tuhto, Axel ja Braamer, sekä Siiri ja Ossi. Tunnin aiheena olivat myötäykset ja johtava ohjasote, joita harjoittelimme sekä maasta että selästä. On tärkeää että sekä poni että ihminen oppivat oikeanlaisen myötäämisen, jottei jouduta turvautumaan vetokisoihin. Kenttä oli tosi kova ja muhkurainen, joten teimme mahdollisimman paljon paikallaan tai vain vähän kävellen. Lopuksi kävimme vielä ratsain kiertämässä takalenkin ja kiipeämässä kallion yli. Meillä oli ollut käytössä namipalkkaa ja pellolla innostuimme Olivian kanssa kokeilemaan Tuhton kanssa vähän laukannostoja. Tuhto sai palkkaa laukasta ja innostui suorastaan. Tätä pitää ehdottomasti jatkaa ja ottaa myös kentälle laukannostoharjoituksiin namipalkka.
     Ratsastusten jälkeen ponit ruokittiin ja minä ruokin myös muut otuksemme. Ulfur oli päivälevolla ja Ilmari oli sen vierellä. Ilmari näpelteli suloisesti U:n niskaa ja otukset olivat söpösiä. Ruuan tultua Ulfur nousi ylös ja kaikki söivät normaalisti. Antaessamme vakkareiden kanssa päiväheinät laumalle ja täyttäessämme heinäkaseeja, huomasimme jotain huolestuttavaa. Ulfur kävi makuulle heiniensä päälle. Sitten se koitti syödä makuultaan, muttei halunnutkaan. Hetken se näytti miettivältä ja nousi sitten ylös. Se ei syönyt vieläkään, vaan vaihtoi paikkaa ja jäi seisomaan ja tuijottamaan meitä. Kaikki ei ollut hyvin, miksei se syö? Selvää ähkyoireilua. Kipitin hakemaan riimun ja otin Ulfurin kävelytykseen. Suolistoäänet kuuluivat, mutta kaikki ei ollut ok. Kävelytin Ulvista viiskymppisen ekasta risteyksestä tammalaitumen kulmalle, siitä pellonreunaa ruunien laitumille ja siellä yhtä lohkoa takapäätyyn ja takaisin. Ulvis oli alkuun hämmentävän rauhallinen, mutta alkoi kyllä pörhistyä. Tallille palattuamme vein hevosen talliin. Siellä se yleensä kakkaa helposti, koska jännittää. Ei tällä kertaa, mutta se oli kyllä suhteellisen hyväntuulisen oloinen. Juotin Ulfuria ja Olivia ja Siiri auttoivat hetken. Annoimme myös kipulääkettä (Metacamia) ja jatkoin kävelyttämistä kentällä.
     Mitä sitä turhaan olisi kotona huilaamassa ja parantumassa. Ei kipeys katso vuoroja. Kävelin sateessa läpimärkänä hevosen kanssa jotain 1,5-2 h välillä. Ulfur ei oikein ollut innoissaan tästä kenttäilystä. Talutettuna se ei lopulta halunnut kävellä, jotein päästin sen irti ja hellästi mutta varmasti kävelytin sitä irtona, pyytäen tarpeen mukaan narulla vauhtia. Välillä pidimme rapsuttelutaukoja. Lopulta otus onneksi kakkasi ja tilanne laukesi. Onneksi Ulfur on hyvä juomaan ja sain sille juotettua noin 30 litraa lämmintä vettä, jossa oli kivennäistä/pikkusankaria seassa. Selvisimme tosi vähällä, onneksi huomasimme tilanteen ajoissa ja pääsimme puuttumaan siihen heti. Ulfur jäi yöksi karsinaan ja kakkasi sinnekkin heti. Tallin omistaja tsekkasi hevosen iltatallissa yhdeksän aikaan, juotti sitä ja soitti minulle. Minä kävin varmuuden vuoksi vielä puoleltaöin tsekkaamassa, juottamassa ja kävelyttämässä kentällä puolisen tuntia. Hevonen oli närkästynyt yöllisiin kävelyihin, mutta muutoin se oli normaali oma itsensä. Huhhuh.

Sunnuntaina 16.2.2020 olisin mieluusti viettänyt vihdoin sitä toipilaspäivää rauhassa kotona, mutta edellisillan tapahtumista johtuen suuntasin päivällä tallille katsomaan otuksia, juottamaan ne ja kävelyttämään Ulfurin. Päätin, että ottaisin U:n ja Tuhton kentälle ja käplyttaisin ne irtona. Vähän toisin kuitenkin lopulta kävi. Kun olin ottamassa kaksikkoa tarhasta, Tuhto rupesi väkisin vetämään heinille. Minulla oli toisessa kädessä vielä portti ja repesin melkein kahtia. Lopputuloksena oli portti solmussa maassa, Ilmari irti ja hölistyneen näköinen Tuhto. "Mitä sä mua syytät, mitään en oo tehny!" Päädyin vippaamaan Ulfurin ja Tuhtonvanhan pihaton aitaan, jotta sain portin selvitettyä ja Ilmarin takaisin omaan aitaansa. Ulfur ja Tuhto ottivat ilon irti. Ulfur oli vähän rauhallisempi ja närppi vuoroin Villen ja vuoroin Penan kanssa. Tuhto puolestaan rallitti innoissaan Jermun kanssa. Villekin koitti välillä hyppiä Tuhtoa, joka antoi palautetta takasillaan. Saas nähdä, onnistuuko tarhojen yhdistys enää sittenkään, kun Ville alkaa taas valon lisääntyessä olla ori. Voi kun se ei olisi noin hieno ja voisin ruunata sen. Otukset pysyivät hyvin liikkeellä ja olivat iloisen oloisia. Ei niitä tarvinnut sitten erikseen kävelytelläkkään. Palautin Ulfurin ja Tuhton omalle puolelleen, kun elämä Villen kanssa alkoi kummallakin käydä liian rajuksi.
     Ennen kotiin lähtöä juotin koko laumani lämpimällä herkkuvedellä pihatolle ja siivosin Ulfurin viimeöisen karsinan. Pellavaliman syöttö jää tauolle hetkeksi. Olin ihan märkä sateesta johtuen ja tämä flunssa ei helpota kyllä ainakaan tällä jatkuvalla sateessaololla, mutta onneksi hevoinen on iloisen oloinen ja hyvässä kunnossa. Täytyy löytää jostain mun sadetakki. Olisipa talvi, siihen nuo käytössä olevat toppatakit auttaisivat.

 TIISTAI/LAUANTAI:

PERJANTAI:

Varovaisuutta liukkaalla, sekä Kaakon Gaala

Maanantaina 3.2.2020 kävin itsekseni tallilla päiväseltään. Pojat olivat juuri saaneet päiväheiniä, joten annoin niiden syödä rauhassa. Siivoilin ylätarhalla, siivosin vanhan pihattokopin, sekä vein kaksi kottarillista turvetta sinne koppiin. Näin naapurin miehen ajavan traktorillaan metsäpalstalleen ja kipitin äkkiä perään. Kysyin innoissani, olisiko hänellä ylimääräisiä ja itselleen turhia risuja poneille syötäväksi. Sain iloisen vastauksen, että tottakai ja että saan ottaa niin paljon kuin haluan. Suuri kiitos, mahtavaa! Kummankin pihattomme asukkaat saivat nakerreltavaksi ainakin kuusta ja haapaa, kun innoissani kiikutin niitä niin paljon kuin yhdellä kerralla sain raahattua.
     Seuraavaksi nappasin talutuslenkille Ossin ja Tuhton, joiden kanssa kävimme kahlaamassa offarilla. Metsässä pitää liikkua varoen ja metsää vahingoittamatta. (Tästä klikkaamalla jokamiehen oikeuksista hevosten kanssa.) Liikuimme rauhaksiin ja ponit napsivat matkalta pohjakasvustoa evääkseen. Oli mukavaa ja pysyin hyvin lämpimänä, minulle tuli oikeastaan vähän hikikin. Ponit eivät näkyvästi hionneet, mutta kyllä nekin metsässä kahlaillessaan töitä tekivät. Kotiin palasimme kallion päältä ja takalenkin kautta. Takalenkin tie oli todella liukas ja kuljimme varoen reunoja pitkin. Pellolla oli hyvä kulkea ja siellä vähän ravasimmekin (on siis pelto jolla saa kulkea!), sekä hyppäsimme kahdesta kohtaa ojan yli. Ossi ja Tuhto ovat super suloinen pari, kun ne ovat niin samankaltaisia. Kumpikin poni oli hyvällä tuulella ja leiskautti hienosti yli ojista. Mukava päivä, mukava lenkki, kiva puolipilvinen ja valoisa sää. Aurinkokin paistoi välillä. Tuuli aika kovasti, mutta metsässä sitä ei edes huomannut.

Tiistaina 4.2.2020 aloitimme talleilut Nooran ja Saaran kanssa hakemalla poneille lisää risuja. Edellisiä on järsitty antaumuksella, hyvää tekee. Oksat täydentävät pureskelun tarvetta, ovat tekemistä ja nyplättävää, sekä mahantäytettä heinäruokinnan välillä. Pakkasta oli 4,5 astetta ja juoma-astiat olivat jäässä, jonka vuoksi juotimme ponit huolella tallin pihassa. Suuntasimme taas viiskymppisen pellolle, koska muualla kuin pelloilla oli kovaa tai/ja liukasta. Kiersimme ensimmäisellä kierroksella täyden kierroksen, mutta huomasimme harmiksemme sielläkin pellolla olevan todella liukkaita ja jäisiä alueita. Ponit lipsuivat niin, että hetken pelkäsin Braamerin kaatuvan. Onneksi selvisimme. Tossuja meillä ei ollut, sillä emme olleet osanneet arvata tällaista. Tai noh, Villellä oli takana vinon takasen vuoksi, ettei se kuluisi liikaa. Jäimme sitten kiertämään metsäsaarekkeiden ympäri. Suurimmaksi osaksi kävelimme, mutta etupäädyn varjokohdan lumisella alueella otimme myös ravia. Minulla oli ajossa tänään Braamer ja perässä Ulfur. Saaralla oli ajossa Ville ja perässä Pena, Nooralla ajossa Ilmari ja perässä Tuhto ja Siiri ratsasti Ossilla. Siirillä oli testissä uudet oranssit Acavallon turvajalkkarit, tykkäsi kuulemma kovasti. Ulfur yllätti minut ollen aivan ihana ja mutkaton perähevonen myös tällälailla yksin ajellessa. Kaikilla meillä meni hyvin ja otukset olivat pellossa reippaita. Matkan pellolle ja takaisin talutimme, paitsi Siiri menomatkan koska nousi pihalla jakkaralta kyytiin. Ulfur arkoi kovalla niin, että tallin pihalla kääntäessäni sitä jyrkemmin hetken katsoin mahtoiko se ontua. Ei onneksi. Pihaton pohjatkin ovat nyt niin kovat, että poneilla alkavat kaviot kulua. Pitää tarkkailla, jos nyt ihan liikaa kuluu niin pakko ehkä kengittää. Tossut nuo repivät irti.
       Ennen ajoa eräs tallikaveri kysyi, onko Ulfurilla ajettu. Ei ole, mutta sovitin huvikseni siinä sitten Braamerin kärrejä U:n perään. Kuten kaikille on selvää, kärryt ovat sille liian pienet, mutta hyvä testi. Ulvis vähän katsoi hmistyneenä alkuun, muttei ollut moksiskaan. Jossain kohtaa hankin sille omat valjaat ja kärryt, kyllä Ulviksestakin hyvä ajoponi tulee.

Ps. Aloimme taas syöttämään poneille chian loputtua kokonaista pellavansiementä hiekanpoistotarkoituksessa. Keittelin sitä maanantai-iltana ja tiistaina aloitettiin syöttö koko laumalle.

Keskiviikkona 5.2.2020 kävimme mukavalla käyntimaastolla keskiviikkojunnujen kanssa. Tiet olivat pakkasen ansiosta kovat ja liukkaat, mutta laitoimme jokaiselle otukselle tossut. Tämä olikin loistava harjoituskerta, kun meillä ei ollut kiire ja ponit olivat valmiiksi kauttaaltaan puhtaita. Tossuttamiset sujuivat loistavasti! Tuhto vähän huitoi takasillaan kun viritin sille tossujen päälle putsit, sitä selvästi harmitti jokin. Jos ponit saisivat päättää, ne eivät huolisi tossuja, mutta eivät kyllä sen puoleen rautakenkiäkään. Otukset vain eivät ymmärrä, että tossuja käytetään suojaamaan kavioita eikä kiusaksi. Saran ratsuna oli Pena, Annan Ossi, Lyyli kokeili Tuhtoa ja Kristina uskaltautui kapuamaan Ulviksen kyytiin. Kaikki menivät ilman satuloita. Minä kävelin Ulviksen ja Krissen lähellä varmistajana. Meillä meni tosi kivasti ja kaikilla oli kuulemma mukavaa. Pehmeiden ratsujen lämpimät selät olivat hyvä istua ja kaikki ponit olivat rentoja ja hyväntuulisia. Kävelimme kotitietä ison mäen yläpäähän, käännyimme takaisin ja kiersimme vielä viiskymppisen. Kristina ja Ulvis harjoittelivat pysähdyksiä aina kun shettikset jäivät vähän jälkeen. Se meni hienosti. Ennenkö kaikki tulivat tammalaitumen portin kohdalla alas ja taluttivat kotiin, sai jokainen tehdä selässä maailmanympärimatkan.
     Tosi kiva hyvän mielen talli-ilta! Ihanan innokkaat vakkarit, hyväntuuliset ponit, karvaeläimille vähän porkkanoita ja vauhtia ottaen pyöröpaalin päälle hyppiviä ihmisiä. For the record, mäkin hyppäsin ihan hienosti paalin päälle. Nyt alkaa jo olla valoisaa vielä silloin kun menemme tallille viiden aikaan. Kohta valoa riittää jo lenkeillekkin. Mahtavaa! Sieltä se kesä vaan tulee, sitä riemulla odotamme. Olisi toki ihanaa, jos väliin saataisiin edes hetkeksi vähän luntakin, jotta päästäisiin hankikahlaamaan ja hiihtelemään. Saas nähdä. On näitä huonoja talvia ollut ennenkin, mutta kyllähän se mietityttää, että mihin suuntaan ollaan menossa. Viimevuonna paloi Siperia, Brasilia ja Austraalia. Kyllä se pahalta kuullostaa, että niin valtavat määrät sitoutunutta hiilidioksidia on vapautunut ilmakehään ja valtava määrä kasveja ja eläimiä on kuollut. Enhän minä näistä mitään toki ymmärrä, mutta kuitenkin. Voikun ihmiskunta saisi hoidettua asiansa kuntoon. Voisin kirjoittaa aiheesta teille melkein romaanin, mutta ehkä on viisainta lopettaa tähän.

Ps. Eilen illalla keittämäni pellavansiemenet jäivät kotiin, joten tänään vain liikutuksessa olleet saivat pellavaa ja nekin vain ihan vähän, eli eilisen jämät. Hitsi, hyvin alkoi tämä kuuri, mutta jospa huomenna muistaisin! Keitin vielä vähän lisääkin. Huomenna vien tallille myös perjantain ja ehkä lauantainkin annokset, katsotaan miten riittää.

Torstaina 6.2.2020 keli oli liukas ja muutenkin surkea, joten ei kiirehditty lenkille vaan panostettiin tossujen laittamisen harjoitteluun. Lenkki jäi lyhyeksi, sillä ehdimme kiertää vain viiskymppisen, mutta eipä se haittaa. Eteneminen oli muutenkin pelkkää varovaista käyntiä. Minulla oli talutuksessa Ulvis, Saara ajoi Villellä perässään Pena, uusi väliaikaisvakkarimme Mette ajoi Tuhtolla ja Meri ja Lyyli ajoivat parina Ilmarilla ja pitivät perässä Braameria. Kerran U meinasi vetää pellolla, minä horjahdin, hevonen säikähti ja oli täysi työ saada se pidettyä. Onnistuin kuitenkin, voi höntti. Kylmä oli, mutta selvittiin taas. Kevättä odotellessa, kun ei sitä lumitalveakaan tullut.

Ps. Tervetuloa tiimiin Mette!

Perjantaina 7.2.2020 kävin töiden jälkeen tallilla  ja päästin koko laumani irti laidunpeltoon. Onnea on talli, jolla saa irtojuoksuttaa, ratsastaa, ajaa ja muutoinkin kulkea pelloilla muulloin kuin kasvukaudella. Otukseni olivat rauhallisia ja viksuja. Ne hölkkäilivät ja painivat kiltisti. Pohja oli semi ok, kova muttei liukas. Liikutuksen jälkeen ruokin koko lauman pellavalimalla pihatolle.

Lauantaina 8.2.2020 Olivia ja Siiri kävivät keskenään käyntimaastoilemassa sekä putsailemassa varusteita. Ihanaa tytöt kun innostuitte putsailemaan kamoja, kiitos! Tässä raportti Siiriltä: "Tänään mä ratsastin Braamerilla ja Olivia Tuhtolla. Mentiin lampaitten takaanta menevä lenkki. Muutamassa kohdassa jouduttiin tulla alas, koska oli liukasta, mutta aina kun noustiin selkään takas niin annettiin pienet palat porkkanaa. Molemmat ponit oli tosi reippaita eikä ihan aina ymmärtäny et miks pitää vaan kävellä. Lenkin jälkeen annettiin ruuat, laitettiin tossu pois ja vietiin ponit pihalle. Varusteet jotka putsattiin: Ossin satula, Ossin suitset, Tuhton valjaat, Brankun ja Ossin jalustinhihnat sekä B:n avacallot ja Tuhton freejumpit."
     Itse suuntasin äitini kanssa Kaakon Gaalaan, jonne minut oli kutsuttu kutsuvieraana. Illan ohjelmassa oli juhlaruokaa, hyvää seuraa ja palkitsemisia. Samassa pöydässä kanssamme olivat Ellikki miehensä kanssa, sekä STARA:n Anna. Saimme Ellikin kanssa kunniakirjat. "Kaakon Some-vaikuttaja". Suuret kiitokset muistamisesta! Mukava ilta, oli kiva olla mukana.

Sunnuntaina 9.2.2020 menin tallille itsekseni. Joka paikka oli niin karmeassa peilijäässä, etten voinut ottaa otuksia edes tarhasta ulos. Tarhojenkin pohjat olivat pääosin jäässä ja otukset liikkuivat hyvin varovaisesti. Teimme Ulfurin kanssa porkkanapalkalla painonsiirtoja taakse, sekä lantion kääntöjä hännän luota painaen. Tuhton kanssa teimme myös pari pistoharjoitusta kynnellä kintereeseen painaen. Hengailin otusten kanssa muutenkin, rapsuttelin ja juttelin. Siivosin myös heinäkopissa olevat tavarat järjestykseen, laitoin yhden tukitolpan alatarhalle kaatuneeseen aitaan ja purkasin ylimääräisen aitaviritelmän vanhan pihaton sivulta. Jermu ja Pena toimivat innokkaina apulaisinani heinäkoppia siivotessa. Erityisesti Jermu on loputtoman utelias ja osallistuvainen. Ennen kotiinlähtöä ruokin vielä koko laumani pellavalimalla.

KAAKON GAALA:

© Aune Hietaranta
VIIKON KOLLAASI:

perjantai 14. helmikuuta 2020

Taivaisiin, taakse kuun

Pienen hevosen voimat olivat loppuneet. Se oli yrittänyt kaikkensa, muttei enää kyennyt jatkamaan. Sen vaalea karva oli märkä ja kurainen ja sen suuret surulliset silmät painuivat kiinni. Hitaasti se vajosi kohti varjojen kylmää maailmaa. Sitten, yht'äkkiä, se tunsi jonkun vetävän itseään ylös. Pian sen vieressä seisoi suuri lempeä hevonen, joka katseli sitä kostein lohduttavin silmin. 

"Älä katso taaksesi. Se mitä jää, on pelkkä kuori. Minä tulin hakemaan sinua." 
"Mutta entä minun ihmiseni?" 
"Minä lupaan, että kun aika koittaa, me tulemme hakemaan heitä." 

Ja niin kävi pieni välähdys, ja kaksi tupsujalkaista hahmoa lensi läpi pilvipeitteen. Maa jäi kauas taakse ja ikkunoilla tuikkivat kynttilät himmenivät. Sinne jonnekkin kauas hevoset suuntasivat, villit ja vapaat sielut. Sinne, mistä ne joskus palaisivat noutamaan maan päälle jääneitä ystäviään. Siellä jossain ne odottavat, leikkivät, syövät ja nauttivat. Siellä on ikuisesti turvallinen, hyvä ja onnellinen olla.

Tänä ystävänpäivänä kutsu kävi ja moni karvainen ystävä noudettiin viimeiselle matkalleen. Tassujen ja kavioiden viimeiset jäljet jäivät maahan, kuin kuiskauksina, eläinten ponnistaessa lentoon. Lämmin osanottoni niin monen suunnattomaan suruun juuri tänään. Eräänä päivänä ystävänne tulevat teitä hakemaan ja näyttävät teille tien valoon. <3

"Don't cry for the horses
That life has set free
A million white horses
Forever to be

Don't cry for the horses
Now in God's hands
As they dance and they prance
To a heavenly band

They were ours as a gift
But never to keep
As they close their eyes
Forever to sleep

Their spirits unbound
On silver wings they fly
A million white horses
Against the blue sky

Look up into heaven
You'll see them above
The horses we lost
The horses we loved

Manes and tails flowing
They Gallop through time
They were never yours
They were never mine

Don't cry for the horses
They will be back someday
When our time has come
They will show us the way

― Brenda Riley-Seymore"

torstai 13. helmikuuta 2020

Somegaalan äänestys

Somegaalan äänestys on käynnissä osoitteessa: https://www.playsson.net/somegaala-2020-aanestys/ ! Käy ihmeessä äänestämässä omia suosikkejasi! Minun oli tosi hankala äänestää, sillä meillä on niin paljon ihania ehdokkaita että iski valinnan vaikeus. Jokainen on omalla tavallaan aivan super!

Blogi on taas vähän hitaammalla, mutta ei kannata huolestua. Teen opinnäytetyötä ja koulusta valmistuminen on nyt etusijalla tähän nähden. Osa teksteistä on kuitenkin valmiina ja loput ovat luonnoksina, joten päivitän kyllä kunhan opparistressi tästä vähän laantuu.

Kolmas asia: en ole enää käynyt lukemassa hevostalli.net-sivuston keskusteluja. Hienosti vierottauduttu! Kiitos niille, jotka kommentoivat siellä kivasti ja kauniisti toisista ihmisistä ja heidän blogeistaan ja someistaan. Arvostan! Negatiivisia kommentteja minun ei tarvitse nähdä.

Kuva © Suvi Tirronen / http://saippua.kuvat.fi
Tekstit kuvan päällä: http://playsson.net

torstai 6. helmikuuta 2020

SOMEGAALA 2020



Me ollaan (tai minä, vaikka aina haluankin kirjoittaa me) jälleen ehdolla Paysson.netin järjestämässä Somegaalassa (entinen blogiexpo). Tällä kertaa olemme ehdolla kahdessa kategoriassa: "vuoden paras hevossome" sekä "vuoden paras hevosblogi". On kunnia olla taas mukana. Lämmin kiitos kaikille meitä ehdottaneille, meidät 10 parhaan joukkoon valinneelle raadille, sekä tietysti gaalan järjestäjille. Ihan mahtavassa seurassa ollaan taas, en malta odottaa tapaavani muita someihmisiä messuilla! Tietysti myös meidän seuraajien tapaamista odotan kovasti, messuviikonlopusta tulee taas mieletön!

Kun minulta kysyttiin ottaisinko ehdokkuuteni vastaan, mietin jonkin aikaa kuumeisesti. Pitäisikö jääväytyä, kuten moni muukin? Olenhan ollut ehdolla jo kolmesti ja kerran minut on palkittu. Olen ollut ehdolla ensin parhaaksi rotukohtaiseksi blogiksi, sitten positiiviseksi erottujaksi ja viimeeksi parhaaksi instagram-tiliksi. Voitin positiivisen erottujan palkinnon ja se kategoria oli kyllä kaikista ihanin ja lähinnä sydäntäni. Päätin uskaltautua jälleen mukaan, vaikka se jännittääkin. Blogikategoria minua epäilytti, raahautuihan blogini piiiitkään pahasti jäljessä. Blogeja ei ehdolle kuitenkaan ihan tungokseksi asti ollut ja blogiani oli ehdotettu paljon. Kiitos luottamuksesta ja arvostuksesta, olette ihania! Paras hevossome -kategoriaankin lähdin, vaikka moni muu antoi tilaa uusille osallistujille. Osa varmasti siksi, jottei saisi kakkaa niskaansa, toiset joistain muista syistä. 

Tämä on ihana produktio, josta on monelle paljon iloa. Sen tarkoitus on varmasti tuoda meitä kaikkia yhteen ja olla positiivista nostetta hevosalan someyhteisölle. Harmillisesti tätäkin hienoa tapahtumaa varjostaa synkkä pilvi, nimeltä hevostalli.net. Tarkemmin kyseisellä sivustolla anonyymisti kirjoittavat "hötönettiläiset". Tiedän, ettei minun pitäisi kyseiselle sivustolle mennä, mutta eksyn sinne silti aina tähän aikaan vuodesta. Minun on saatava tietää, haukutaanko minua siellä ja jos kyllä, miksi. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka haukkuvat muita anonyymisti netissä. En koe, että kukaan olisi siihen oikeutettu. Miksi kukaan haluaisi satuttaa toisia ja tehdä heille pahaa mieltä? Emmekö ole ihmisiä kaikki, miksemme osaa olla hyviä toisillemme? Pahat sanat olisi parempi jättää sanomatta.

Mielestäni se että jollain on näkyvyyttä, ei oikeuta ketään haukkumaan ja lynkkaamaan häntä. "Pitää kestää arvostelua ja haukkumista, jos on itse julkisuuteen halunnut." Ei se siitä ole kiinni. Minä bloggaan ja sometan kaikista niistä syistä, joista minulle tulee hyvä mieli. Tykkään olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, tykkään puhua poneistani ja haluan koittaa auttaa nuoria ymmärtämään ja näkemään asioita, sekä arvostamaan itseään ja toisiaan. Se että minulla on paljon seuraajia ei tarkoita, etteikö minua sattuisi kun minua haukutaan. Hyvä että kaikki eivät ota itseensä ja moni ei välitä. Minä kuitenkin olen todella herkkä ja empaattinen, aivan takuulla otan itseeni, vaikka yritän olla välittämättä. Pointti onkin siinä, että kaikki se hyvä ja ilo on sitä pahaa ja huonoa fiilistä monin verroin suurempaa. Pitää myös muistaa, etteivät ikävät kommentit kerro niiden kohteista. Kyllä ne puheet kertovat jotain siitä haukkujasta itsestään. Toivottavasti sinulla ei ole niin paha olo tai tylsää, että lähtisit sitä näin purkamaan. Voisimmeko jutella ja keksiä yhdessä jonkin toisen tavan käsitellä asiaa?

Aluksi valitettiin, että aina on samat naamat äänestettävinä. Nyt valitetaan, ettei ole hyviä ehdokkaita kun hyvät eivät ole listoilla. Mikään ei koskaan ole hyvin. Omasta puolestani voin sanoa, että minäkin ehdottomasti haluaisin kaikki hevossomejen kirkkaimmatkin huiput mukaan. Aadan, Tiian, Marin... tottakai! Ei se ole mitään lapsilta tikkarien viemistä, jos tulee parhaana palkituksi. Paras on paras. Olisi ihanaa, kun olisi monta erilaista kategoriaa jotka kattaisivat paljon. Näille parhaille se paras hevossome, pitkään pinnalla olleille pinnalla-palkinto, uusille kannustamaan ja nostattamaan esimerkiksi tulokas, nouseva jne. palkintoja. Kaikkia muitakin ihania kategorioita voisi taas olla kuten aiemmin, esimerkiksi vaikka jotain seuraavista: vitsiniekka, rotukohtainen, positiivinen, hyvän mielen, haasteiden voittaja jne.

Playsson.netin ja Riden tiimille valtava kiitos, että jaksatte näitä vuodesta toiseen järjestää! Saatte paljon enemmän kuraa kuin ansaitsette, sekä paljon vähemmän kiitosta kuin ansaitsisitte. Työ ei varmasti ole helppoa eikä se tuota valtavaa voittoa. Hommaa on varmasti yllin kyllin. Nimen omaan, se on TYÖTÄ. Eikö meidän kaikkien somessa kannattaisi ennemmin kannustaa, tukea, tsempata, auttaa ja kiittää, sekä järjestäjää että toisiamme, jotta tällainen toiminta jatkuisi vastedeskin? Mitä ihmettä te nillitätte anonyyminä, kun voisitte suoraan antaa rakentavaa palautetta ja esittää toiveita. Tukemalla järjestäjän toimintaa voisimme mahdollistaa laajemman toiminnan.

Meillä on ihan mahtava porukka ehdolla ja meillä on alusta lähtien ollut heidän kanssaan ihana yhteishenki. Ei me taistella voitosta toisiamme vastaan, vaan yhdessä jännätään toisiamme tukien ja tsempaten. Ei me olla sinä vastaan minä tai me vastaan nuo, me ollaan kaikki samassa tiimissä. Ajatelkaa, miten paljon hyvää ja miten ihana yhteisö me saataisiin aikaan yhdessä. Me kaikki, äänestettävät, äänestäjät, jokainen meistä siellä somessa, ruudun takaa tai kasvokkain. Sinä, minä ja kaikki ne muut. Yhdessä.

Toivottavasti jatkossa kukaan ei tunne, että pitäisi jättäytyä kisasta pois jottei saisi kakkaa niskaansa. Jos sulla ei ole positiivista tai rakentavaa sanottavaa, jätä sanomatta. Älä tuhlaa aikaasi sellaisiin asioihin, joista et pidä ja joista sulle tulee harmistusta. Jos koet, että joku ei ansaitse jotain palkintoa, älä äänestä häntä. Niin helppoa se on! Jokainen saa vapaasti päättää ketä äänestää, vai äänestääkö ollenkaan. Äänestä sinä niitä, jotka sen sinun mielestäsi ansaitsevat. Kiitos kaikille, jotka kommentoivat kenestä tahansa jotain kivaa ja kaunista. Kiitos jokaiselle, joka levittää pahan sijaan hyvää! Yhdessä meillä on valtava voima luoda positiivisuutta ja yhteisöllisyyttä tähän heppasomeyhteisöömme!

Erittäin hyvä teksti Maisalta: https://lemmikkisotilas.fi/positiivisempihevosala/
Kaikki somegaalan ehdokkaat: https://www.playsson.net/somegaala-2020-ehdokkaat/

#goodvibesonly #positiivisempihevosala #positiivisuuttahevosalalle

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Huonoja pohjia, hetkellinen talven ihmemaa ja kenttätunteja

Maanantai 27.1.2020 oli talliton päivä. Ajatuksena oli ollut mennä ystäväni kanssa tallille, mutta hänestä ei kuulunutkaan ja sitten alkoikin jo olla liian myöhä mennä edes itsekseen. Eipä siinä, mukavaa minulla oli kotonakin blogia kirjoitellessa, kynttilöitä poltellessa ja ikkunasta seuratessa kun lunta satoi. Tiistaina 28.1.2020 talleilimme taas vakkareiden kanssa. Tarkoitus oli ollut mennä maastoon, mutta edellispäivänä satanut lumi oli osittain sulanut ja kaikki tiet olivat aivan jäässä. Nastoihinkaan ei voi luottaa, kun jään päällä on loskaa, joka juuri pystyy estämään nastoja uppoamasta jäähän. Päätimme jäädä kentälle, se oli ihan ok kunnossa kun sitä on suolattu. Minä en ottanut ajoponia, koska minun piti voida auttaa ratsukoita. Myös kaksi muuta ponia joiden oli suunniteltu liikkuvan jäi liikutuksesta pois, sillä ne olisivat maastossa olleet peräponeja. Noh, näillä mennään, ihanaa että kenttä oli siinä kunnossa että siinä uskalsi kävellä ja vähän ravata.
     Saara ajoi Villellä, Olivia ratsasti Ulfurilla, Noora Braamerilla ja Siiri Penalla. Ratsukoilla ei ollut satuloita ja Braamerin ja Penan kanssa mentiin naruriimuilla. Alkuun ratsukot kävelivät maasta ja naruriimulliset tekivät vähän väistöjä uraa kohti alkuun maasta kumpaankin suuntaan. Se sujui tosi hyvin, sitten noustiin selkään. Braamer kärppäsi nopeasti jujun juonen ja toimi hienosti. Penaa jännitti alkuun ja sen kanssa kävelin paljon tukena, mutta pikkuhiljaa alkoi sujua. Ulfurinkin kanssa kokeilimme väistöä selästä, mutta se ei ollenkaan kärpännyt ja päätimme jättää sen osalta väistöt väliin tällä kertaa. Olivia sai ratsastaa vapaasti käynnissä ja töltissä. Myös Saara ja Ville menivät vapaasti käynnissä ja ravissa, tehden mm. loivia kiemurauria ja siirtymisiä. Kaikki kokeilivat myös ehdotuksestani, kuinka monta pysähdystä saisivat tehtyä yhden pitkän sivun aikana. Ulfuria vähän hämmensi alkuun, mutta sitten alkoi sujua. Villeä jännitti kovasti, eikä kärsivällisyyskään meinannut riittää, mutta Saara tsemppasi sitä upeasti. B ja Pena menivät loistavasti ja niiden kanssa saatiin ratsastettua helposti askel kerrallaan. Toki pitää ottaa myös huomioon, että ne ovat pieniä ja niillä on pienet askeleet. N ja S myös laskivat itse, minä muille, joten en ole varma laskivatko he sellaisia askeleita joissa toinen etunen oli jäänyt taakse ja siirtyi toisen viereen. Minä en laskenut niitä. Ei sillä väliä, hauskaa oli ja jos oikein muistan, niin Olivian ja Ulviksen tulos oli 26, Saaran ja Villen 27, Siirin ja Penan 60 ja Nooran ja Braamerin huimat 86! Ennen lopetteluja myös B ja P vähän ravasivat uraa pitkin ja kaikki meni hyvin. B meinasi vähän innostua, mutta kuunteli Nooraa lopulta hyvin. Lopuksi kaikki ratsastajat tekivät vielä maailmanympärimatkan.
     Ponit ovat kyllä hassuja ja suloisia. Jos niitä jännittää tai ne eivät ymmärrä ratsastajaansa, ne tulevat kentän keskelle luokseni. Ne ovat muutenkin melkein aina minusta ohi mennessään hivuttautumassa luokseni. Ehkä ne haluavat rapsutuksia, ehkä herkkuja ja toisaalta on ihan mahtavaa, että ne luottavat ja turvaavat minuun. Välillä se on toki vähän turhauttavaakin, jos kesken tehtävän valutaan luokse.
     Loppukäynneissä minä nousin hetkeksi Ulfurin selkään ja ratsastin hetken niin, että Olivia käveli vierellämme. Jostain syystä U ei meinää lähteä kanssani edes liikkeelle, mutta muutaman tarkoituksella tekemäni pysähdyksen ja liikkeelelähdön jälkeen sekin alkoi sujua. Pikkuhiljaa hyvä tulee.

Keskiviikkona 29.1.2020 jäimme myös kentälle liukkauden takia. Pohja oli siinäkin niin kova, että yhtä Lyylin ja Braamerin kokeellista ravipätkää lukuunottamatta päädyimme etenemään vain käynnissä. Teimme takapäätyyn pääty-ympyrää ja kun ympyrä alkoi sujumaan itsessään, rupesimme tekemään sen aikana neljään pisteeseen pysähdyksen ja liikkeellelähdön. Lyyli ajoi Braamerilla, Kristina ratsasti Ilmarilla ja Anna ratsasti Ossilla. Ossilla ja Braamerilla oli kuolaimettomat suitset, Ossilla ei ollut satulaa ja Kristina ja Ilmari kokeilivat karvasatulaa. Seka tyttö että poni taisivat olla karvasatulaan tyytyväisiä. Lyylillä ja Braamerilla meni tosi hienosti. Lyylin ohjasavut ovat täsmentyneet ja pehmenneet jo nyt ihan hurjasti ja hän kehittyy hyvää vauhtia. Annalla ja Ossilla sujui hyvin myös, pari on suloinen ja toimiva. Kristina ja Ilmari olivat tänään aivan ihanan rentoja ja Kristina sai ponin hienosti pysäytettyä ihan pelkällä istunnalla. Oli taas hyvän mielen tunti! Loppuun kokeiltiin vielä samaa mitä eilen muiden kanssa, eli kuinka monta pysähdystä saa tehtyä yhden pitkän sivun aikana. Sitä oli mahtavaa seurata, sillä jokainen ratsukko onnistui ihan mahtavasti! Tytöt saivat vaikutettua poneihin tosi hyvin, keskittyivät täysin ja kehuivat poneja paljon. Kaikkien tulos oli 50 tai yli.

Torstaina 30.1.2020 pohjat olivat vieläkin huonossa kunnossa, oli kovaa ja liukasta. Päätimme ajaa ja ratsastaa viiskymppisen pellolla, jonne talutimme ponit varoen. Saara ratsasti ja hänen karvakamunsa ilman satulaa oli Ulfur. Minä ajoin, kärrieni edessä käpsytteli Ville ja peräponina Jermu. Hanna ja Olivia istuivat Braamerin kärrien kyydissä peräponina Tuhto, Meri ja Satu Penan kärreillä ja perässä Ilmari. Lyyli kokeili yhteistyötä ajaen Ossin kanssa. Kiersimme pellolla neljä kierrosta, kaksi toiseen ja kaksi toiseen suuntaan. Etenimme käynnissä, sillä pehmeä pellonpohja on ensinnäkin liukas ja toisekseen kärsii ruopimisesta. Ulfur vähän jännäsi välillä, mutta suoriutui kuitenkin hienosti. Ville oli reippaalla päällä ja Jermu otti innoissaan taas omia loikkiaan. Muut jäivät meistä välillä vähän jälkeen, mutta odottelimme ja häntäpää oikoi kulmissa. Ilmari pääsi kerran irti, kun se jäi syömään, mutta se haettiin takaisin ilman mitään draamaa. Oli oikein mukavaa, vaikka olikin tällainen hyvin rauhallinen kerta. Käynti tekee poneille hyvää. Sitten taas edetään normaalisti, kun pohjat ovat ok. Lyyli tykkäsi Ossista, hän ajaa mieluusti kuulemma uudelleenkin Ossilla.

Perjantaina 31.1.2020 minulla oli talliton päivä siihen asti, kunnes illalla kaksikymmentä vaille kymmenen aikaan puhelimeni soi. Tallin omistaja. Ainoa poni joka oli yhä pihatolla, oli Ossi. Kaikki muut olivat jossakin. Päivävaatteita päälle ja samalla soitto Saaralle. Kysyin oliko hän kotona ja jos kyllä, olisiko hänellä jotain pahasti kesken vai pääsisikö hän metsästämään irti kirmaavaa seitsämän ponin laumaa kanssani. Hän lupasi tulla. Takki päälle, rappukäytävää vauhdilla alas, autoon ja niin kovaa kuin turvallisesti ja liikennesääntöjä rikkomatta pääsi kohti tallia. Pienet asfalttitiet olivat täynnä mustaa jäätä ja oli pakko vähän himmailla, ettei olisi ponien perässä juoksemisen sijaan ohjelmassa autossa käköttämistä ja traktorin odottelua ojan pohjalla. Sain matkalla soiton, että ponit olivat latopihaton luona. Huhhuh, kaikki tallessa siis. Tallilla tapasin Saaran ja kiiruhdimme kohti latopihattoa.
     Kaupungissa en ollut tajunnut sitä, mutta Pyhtään maalaismaisemissa tajusin astuneeni talven ihmemaahan. Tiesin kyllä päivällä sataneen lunta, mutten ollut tajunnut sitä tulleen näin paljon. Pimeydessä lumisella pellolla meitä vastaan kipsutti solakka hahmo. Se oli Jermu. Aloin jutella sille, jotta se tunnistaisi minut. Perässä tulivat B, Pena ja Ville. Varsat kääntyivät pian takaisin kohti latopihaton aitaa ja hevosia. Braamer ja Pena tulivat luoksemme, mutta päätimme jättää ne syömään ja pyydystää varsat ensin. Isot pojat olivat harmittomia, Ville the ori olisi hyvä saada pois toisten aidalta hirnumasta ja hörisemästä. Saimme pian kuulla, että Ulfur, Ilmari ja Tuhto eivät olletkaan irti, vaan omassa aitauksessaan. Vain vanhan pihaton porukkaa oli karussa. Se oli huojentavaa. Siitä kolmikosta en ole varma mitä ne keksisivät, nämä vanhan pihaton otukset ovat mutkattomampia. Jonkin aikaa pyydystelimme Villeä ja Jereä ja Penakin kirmasi varsojen perään. Tallin omistaja lähti meidän tultuamme tallia kohti ja nappasi samalla Braamerin. Se meni hetkeksi hänen mukanaan talliin. Pyydystelimme Saaran kanssa karkulaisia rauhassa, jutellen ja houkutellen. Varsat olivat ihan kierroksilla ja säikkyivät. Niitä oli ajettu aidalta pois, jotteivät ne menisi hevosten sekaan. Latopihatolla on kaksi ruunaa ja tamma. Ruunat ovat molemmat tuttuja poneille, tamma uusi. Pena antoi minulle kiinni, kun keräsin pellolta maasta heinää ja tarjosin sitä sille. Jermu antoi Saaralle kiinni, kun Saara lahjoi sitä taskussaan olleilla nameilla. Lopulta myös Ville antautui.
     Pihatolta löysimme kohdan, josta lauma oli mennyt läpi. Ylätarhalla sellainen aukeampi pieni aidanreunus, josta näkee suoraan latopihatolle. Ehkä sieltä oli kuulunut jotain hevosten ääniä jotka olivat innostaneet Villeä, tai ehkä aidat olivat hajonneet kun joku poni oli väistänyt toista. Korjasin aidan ja vedin sinne varmuudeksi vähän lisälankaakin. Uudella pihatolla U:n, I:n ja T:n kanssa tarhaava ihana Oiva-suokki on vaihtamassa tallia helmikuun lopussa (nyyh). Sen lähtiessä pihatot yhdistetään ja koko laumani tulee samaan. Silloin vedän varmaan koko systeemin ympäri kiertämään pari alumiinilankaa, jotta lauma pysyisi sille annetussa tilassa. Alumiinilanka on riski eläinten kanssa, mutta moni käyttää sitä erityisesti ponien aidoissa. Pakkohan nämä on saada pysymään turvallisesti omalla alueellaan. Jännittävää.
      Ponit palasivat siis omaan aitaukseensa ja jäivät tyytyväisinä syömään yöheiniään. Yhdentoista aikaan ajelimme Saaran kanssa perätysten kohti kotejamme. Valtava kiitos Saara, että tulit avuksi! Ensimmäisen puhelun perusteella näin sieluni silmin seitsämän ponin lauman kirmaamassa tiellä tai Pyhtään metsissä, oli heti helpottavaa kuulla että tulisit hätiin. Lopultahan tilanne oli varsin rauhallinen, onneksi. Minua ei oikeastaan ärsytä. Jotenkin maailma oli pimeässä talvi-illassa niin satumainen, että se tempasi minut mukaansa. Kentän valot tuikkivat metsäsaarekkeen koivujen oksille jäätyneissä pisaroissa, ponien askeleet rahisivat reippaasti lumella ja ponit ottivat pari reipasta loikkaspurttia. Tohkeissaan olevia pehmeänkarvaisia poneja ja niiden puhinaa. Siinä oli kyllä jotain hienoa. Tilanteen rauhoituttua ihailin tallin pihan lumisia puita, ennenkö ajoin kotiin. Upea ihana maailmani. Vaikka huomenna sataa ja kaikki varmaan sulaa taas harmaaksi mössöksi, niin hetken kaikki oli kaunista ja me osa sitä.

Ps. Sain myöhemmin kuvia poneista, jotka Pinjan kaveri Paula oli ottanut päivällä kierrellessään tallilla Pinjan kanssa. Niistä huomasin lankojen olleen maassa jo päivällä, vaikkei sitä kukaan ollut huomannut. Joku pihtarointi- tai väistämistilanne siellä oli varmaankin ollut. Kiltit ponit, kun olivat olleet pitkään karkaamatta ja vasta illalla oli houkutus vienyt mukanaan.

TAMMIKUU MENI. Se vei mukanaan kolme ihanaa vakkaria, Annikan, Linnean ja Hannan. Heille puhaltavat uudet tuulet, mutta heistä jokainen on koska tahansa tervetullut meitä katsomaan. Kiitos kaikesta, ootte rakkaita! Tämä ei ole hyvästi, vaan näkemiin.

Lauantaina 1.2.2020 päivän tuntilaiset hakivat taas keskenään poninsa ja hoitivat ja valmistelivat ne. Minä puolestani vein Villen, Jermun ja Ulfurin peltoon, minne saimme kavereiksi myös Helenan ja hänen issikkansa Kamburin. Otuksilla oli hauskaa, ne painivat ja juoksivat innoissaan. Kun palautin omani pihatolle, laitoin Ulfurin samaan pihattotarhaan varsojen kanssa. Harmittaa että Oiva-suokki vaihtaa tallia, mutta samalla olen innoissani siitä, että sain luvan yhdistää pihatot kun se lähtee. Sitten koko laumani on samassa.
     Kenttätunnilla tehtiin taas väistöjä kohti pitkän sivun uraa. Aloitimme jälleen maastakäsin ja jatkoimme sitten selästä. Ratsukot menivät naruriimuilla ilman satuloita. Olivia oli tunnilla Tuhton kanssa, Noora Ilmarin, Siiri Ossi, Sara Penan ja vieraileva tähti Anelma Braamerin kanssa. Ilmari oli tällä kertaa aika rauhaton. Se jännitti ja päivän tavoite olikin saada se rauhoittumaan ja vähän rentoutumaan. Kerran se otti kunnon loikkalähdöt ja Noora tippui. Ilmari säikähti, kun tarhahevoset ottivat kipinää pellolle menneistä irtojuoksuttajista ja alkoivat riekkua. Nooraa sattui ja hän talutteli hetken maasta, mutta nousi sitten kyytiin ja jatkoi. Onneksi mitään isompaa ei tullut eikä myöhemmin enää sattunut minnekkään. Tuhton kanssa puolestaan meni oikein hyvin! Aloitimme heti lahjomalla sitä nameilla yksittäisistäkin sivuttaisaskelista. Ensin olin vierellä auttamassa ja fyysisesti näyttämässä ponille antamalla painetta ja mallia. Se alkoi sujua tosi hienosti. Tuhton kanssa ei saa käyttää liikaa painetta, kehua taas voi aivan maasta taivaisiin. Poni elää kehuista. Saran ja Penan kanssa keskityttiin eniten rauhoittumiseen ja tehtiin paljon pysähdyksiä. Kumpikin on jännittäjätyyppiä ja se on joskus haastava yhdistelmä. Hekin onnistuivat kuitenkin tekemään hienosti väistöjä, sekä ohjattuina että toisella pitkällä sivulla itsekseen. Braamerilla ja Anelmalla oli alkuun etenemisen kanssa tukosta ja käynti oli hyvin tahmeaa. Kun ratsastaja rentoutui ja poni vertyi, alkoi homma sujua. Ensimmäiseen suuntaan tuli ihan ok väistöjä ja toiseen suuntaan todella hyviä! Jompi kumpi, tai molemmat, oli ehkä vino toiseen suuntaan. Ossilla ja Siirillä meni super hyvin ja tällä kertaa heillä oli myös oikein hyvä eteenpäinpyrkimys. Kaiken kaikkiaan jokaisella ratsukolla meni hienosti, tästä on hyvä jatkaa! Kaikki taisivat myös tykätä tunnista.
     Kenttäilyn jälkeen ratsut laskettiin vielä vapaaksi peltoon juoksemaan ja tytöt irtojuoksuttivat niitä hetken. Ponit olivat onnessaan ja juoksivat ja pukkailivat innoissaan. Varsat ja Ulvis tuijottelivat pihatolta ja painivat keskenään. Lopuksi neidit vielä kävelyttivät ratsunsa hyvin taluttaen ja minä siirsin Ulviksen takaisin omalle pihatolleen, sekä hain lahjoituksena saadut kuusenpätkät tallin pihalta pihatoillemme. Mukava päivä! Lauantait ovat tästä eteenpäin  näillä näkymin kenttätreenipäiviä.

Sunnuntaina 2.2.2020 oli talliton päivä. Siivoilin asuntoani kunnolla ja minulla oli muutakin menoa ja kirjallisia töitä. Kyllä poniinit pärjäävät, vaikka nyt ollaankin olosuhteiden pakosta vähän enemmän vapaalla. Onneksi niillä on toisensa leikkikamuina ja vanhan pihaton porukalla on ihan kivasti tilaa liikkuakkin.

VIIKON KOLLAASI:

LAUANTAIN VIDEOKOOSTE:

LAUANTAIN IRTOILUJA:
© Olivia Mustikkaniemi, ihanaa kun muutkin tiimiläiset kiinnostuvat kuvaamisesta!
KUVIA SUNNUNTAILTA © PAULA KANTOLA:
Ihanat Oiva ja Ulfur. Niin sääli että Oiva on muuttamassa, mutta toisaalta saan yhdistettyä oman laumani.
Pena ylätarhalla. Taustalla näkyy kohta josta ponit karkasivat ja näin jälkikäteen, että langat olivat rikki jo päivällä. Kiltit ponit pysyivät iltaan asti omalla puolellaan, kunnes houkutus oli liian suuri.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Epäonnistumisia, säätämistä, hienoja väistöharjoituksia ja ponien rakennekuvat

Maanantaina 20.1.2020 kurvailin tallille kaupan kautta. Olin ollut ystäväni kanssa koululla tekemässä tehtävää ja hain kaupasta evästä. Mukaan tarttui myös porkkanapussi poneille ja siitä se ajatus sitten lähti. Otin Ossin ja Ilmarin kentälle. Näyttäisin Ilmarille, että kenttä on kiva paikka jossa ei tarvitse jännittää. Irtoilutin poneja, pyytämällä alkuun käyntiä ja sitten hölkkää. Kävin aina välillä kyykyyn ja vihelsin tietyllä tavalla. Kun ponit tulivat luokseni, annoin porkkananpalat. Pikkuhiljaa lisäsimme vauhtia juoksutuksessa ja jatkoimme luoksetuloharjoitusta. Sitten, kuten olin osannut varautua, Ilmari meni kentän takaportista läpi. Se kirmasi tarhojen taakse ja minä kipitin rauhassa perään. Olin tähän osannut varautuakkin, mutta piti silti koittaa josko se ei poistuisi kun kentällä tarjoiltaisiin herkkuja. Tallilla ei ollut muita heppailijoita paikalla ja siksi uskalsin kokeilla. Ilmari meinasi ensin lähteä minua karkuun, mutta antoi sitten kuitenkin kiinni. Kehuin sitä, annoin porkkanaa (koska antoi kiinni) ja talutin sen takaisin kentälle. Siellä laitoin sen hetkeksi kiinni ja viritin takaporttiin sähkön tarhasta. Sitten talutin ponin katsomaan sitä. Ilmari tajusi selvästi, että nyt on sähköä. Se ei suostunut lähelle. Päästin ponin irti.
     Loppuajan Ilmari pysyi hienosti kentällä. Tarkkailin kovasti yrittääkö se läpi sähköistä ja se kävi selvästi miettimässä asiaa, mutta ei onneksi edes kokeillut. Onnistuin irtojuoksuttamaan ponit ihan kunnolla. Ne painivat, menivät hurjaa kiitoa ja Ilmari pukitteli villisti. Se alkoi selvästi rentoutua ja innostua. Välillä tehtiin luoksetuloja. Laitoi hetkeksi myös pienen ristikon. Ossi hyppäsi sitä heti, saaden palkkaa. Ilmari ei ensin kärpännyt että herkkuja saa hyppäämällä, mutta jahka se valkeni sille sekin alkoi tulla estettä. Söpöä ja hauskaa. Tuntui, että meillä kaikilla oli ihan kivaa. Loppukäynnit käytiin kävelemässä taluttaen viiskymppisen ympäri, jonka jälkeen ponit palasivat pihatoilleen.
     Seuraavaksi tarkasin pihatolla Villen jalat. Kaikki hyvin, varsat saavat viettää ansaittua vapaapäivää. Nappasin kentälle Ulfurin ja Penan. Myös niiden kanssa aloitettiin käynnistä ja edettiin nopeampiin vauhteihin. Niidenkin kanssa tehtiin luoksetuloja, muttei niin paljon. Niitä kiinnosti lopulta enemmän keskenään painiminen ja rallittaminen, joka oli minulle oikein ok. Välillä tosin mietin, että onko Ulfur vähän liian raju ja onko Penalla enää kivaa. Toisaalta, Pena kyllä kiljuu yleensä jos sitä pöllyttää liikaa ja nyt se kuitenkin kulki Ulviksen perässä ja leikki. Eiköhän se ollut ihan tyytyväinen. Ulfur otti kunnon spurtteja ja pukkaili hurjana. Sillä oli selvästi hauskaa, se on tosi energinen ja leikkisä otus. Hiirakoiden kanssa emme olleet kentällä yhtä pitkään kuin rautiaiden, sillä kentälle oli jonoa. Ehdimme kuitenkin olla siinä ihan hyvän aikaa ja hauskaa oli. Loppukäynnit kävelimme pimenneessä illassa viiskymppisen pehmeän hiekan päähän ja takaisin.
     Olivia ja Siiri saapuivat tallille ja kun minä lähdin kotiin, he lähtivät lenkille. Heidän lenkkikamunsa olivat Tuhto ja Braamer ja ohjelmassa oli ajoa. Tässä raportti Siiriltä: "Mä ajoin Braamerilla ja Olivia Tuhtolla. Mentiin keltaselle talolle ja takasin. Molemmat ponit oli reippaita ja halusi laukata reippaasti, jopa Tuhto. Lenkin jälkeen ruokittiin ponit, pestiin tossut ja vietiin ponit pihalle."

Tiistaina 21.1.2020 kokeilimme Siirin kanssa taluttaa ponimme tarhojen takaa pellolle ja sitä kautta tallin pihalle. Juonemme oli, että kostea pelto olisi putsannut ponien jalkoja. Turha toivo, jouduimme silti pesuhommiin. Siiri pesi Ossin jalkoja Olivian avustuksella letkulla ja minä otin omilleni lämmintä vettä ämpäriin ja nostelin jalat pestäväksi yksi kerrallaan. Ämpäriratkaisu oli oikeastaan loistava ja toimiva, varsinkin kun tämän päiväiset ponini olivat Braamer ja Pena. Sama ei olisi kyllä onnistunut kummankaan varsan, Ulviksen tai Ilmarin kanssa. Tuhtosta en tiedä. Saara otti ratsukseen tänään Ulfurin, Noora Ilmarin ja Olivia ajoon Tuhton. Niiden jalat olivat onneksi semi puhtaat, sillä niiden tarha on kuivempi. Raspailin tänään Ossin etusia ja Ulviksen kaikkia kavioita, sillä kummallekkaan ei meinannut saada enää tossuja. Kauheasti kaviot eivät olleet lopulta kasvaneet, mutta vähän levinneet.
     Lenkille lähdettiin Ulvis ja Saara kärkenä. Heitä seurasivat Tuhto ja Olivia, sitten Ilmari ja Noora, sitten minä Braamerin ja Penan kanssa ja perää pitivät Siiri ja Ossi. Matkamme vei vanhaa Pirelintietä ladolle ja takaisin. Ekoissa raveissa Pirelintiellä Tuhto meinasi aluksi olla lähtemättä raviin Ulviksen perään, mutta se varmaan johtui siitä että tien pohja siinä oli suhteellisen kova. Lämpötila laski tänään kahteen tai jopa alle, joten melkein alkoi jo pakastaa. Vanha Pirelintie oli pehmeämpi ja siinä mentiinkin suhteellisen kovaa jo latoa kohti. Ulvis oli reippaalla päällä ja pikkuponit pinkoivat perässä. Ilmari oli aivan innoissaan ja laukkasi suurimman osan raviosuuksistakin. B oli myös aivan menossa, mutta Pena jarrutteli. Koitin rohkaista sitä eteenpäin, mutta jostain syystä se välillä jumitti. Ehkä se ei ollut ehtinyt vertyä ennen kovempia vauhteja, ehkä sillä oli jotain jumia, tai ehkä se ei halunnut lähelle kärrejä kun niistä roiskuu aina vähän kuraa tai hiekkaa. Joku sitä harmitti. Koitin himmailla Braameria, mutta B oli aivan menossa. Kotia kohti mentiin kaikki laukalla. Välillä Pena tuli hyvin melkein vierelläkin, välillä se taas himmasi. Pitää jatkossa mennä Ulviksen kanssa oikeasti hidasta vauhtia alkuun, että ponitkin ehtivät vertyä hyvin ennen pinkomista. Ossi oli ihanan reipas ja Siiri oli aivan innoissaan. Kotia kohti jatkoimme reippaammissa askellajeissa viiskymppisen kauemmalle (tulosuunnasta toki lähemmälle) risteykselle asti. Kotititie on lanattu ja siinä oli pehmeä mennä.
     Loppukäynnit kävimme kiertämässä viiskymppisen ympäri ja me kaikki kävelimme maastakäsin. Ponit olivat rennon ja tyytyväisen oloisia. Braamer oli naamastaan hiessä. Pena söi vauhdissa innokkaasti tien reunoilta. Se oli iloisen oloinen. Sen naru tosin löystyi liikaa ja sitten sillä menikin naru etujalan alle. Siiri huikkasi heti minulle, pysäytin Braamerin ja irrotin Penan. Muutaman askeleen Pena ehti kävellä jalka ylhäällä, hyvä muistutus siis kaikille: Jos sidot peräponin kiinni, laita naru aina sen verran lyhyelle ettei se pääse jalan alle. Vahdi koko ajan. Kiinnitä naru niin, että sen saa nopeasti hätätapauksessa irti. Esimerkiksi vetosolmulla (kuten minulla) tai vetopaniikkilukolla. Vetopaniikkilukon kanssa lukkopää kärreihin ennemmin kuin poniin, jotta yllät siihen hyvin kärreiltä. En olisi Penaa taakse jättänytkään kävellessäni, jos Siiri ei olisi ollut Ossin kanssa sen vierellä. Loppumatkan talutin Penaa toisella puolellani.
     Mukava lenkki oli ja kaikilla oli hauskaa. Paitsi noh, ehkä sillä Penalla kovemmissa vauhdeissa. Pitää tarkkailla miltä se vaikuttaa muutoin, esimerkiksi huomenna kun se on ratsuna. Tuhto pukkaili tänään innoissaan laukoissa, muut eivät ollenkaan. Ulvis vähän jännitti lähteä maastoon edeltä, mutta se kulki super nätisti. Ilmarikaan ei siis pukkaillut yhtään ja Noorakin oli innoissaan. Ilmarilla olivat myös testissä uudet keltaiset varusteet ja Noora sanoi, että ne ovat 6/5. Lenkin jälkeen hoidimme ja ruokimme ponit. Minä kävin pihatolla ruokkimassa myös varsat. Tosin, Villehän on jo neljä eikä sinänsä enää varsa... mutta on se varsa silti minulle. Pikkumuru. Kiitos kaikille kivasta illasta, oli hauskaa!

Keskiviikkona 22.1.2020 menin tallille suoraan töistä jo vähän ennen muita ja kävin antamassa poneille heinää. Päivä oli ollut ihanan aurinkoinen, lämpötila oli aavistuksen pakkasella ja olimme heränneet valkeaan aamuun. Lunta ei ollut paljon, mutta sen verran että maailma oli vähän valkoisempi. Suksille emme päässeet, mutta ponien jalat eivät olleet mutaiset. Pohjat olivat melkein jäässä, mutta esimerkiksi pihatolla pohja oli tavallaan vähän pehmeäkin, sillä muta oli ilmeisesti jäässä pinnalta, mutta alta se tuntui tavallaan joustavan. Kuin tyyny, jos nyt ei ihan niin pehmeä. Menipäs ihmeelliseksi tämä teksti.
     Vakkareiden ja muiden saavuttua ponit noudettiin pihaan ja juotettiin. Kaverini Tiia tuli ratsastamaan Ulviksella, Lyyli ja käymään tullut Anelma ajoivat Tuhtolla, Meri Braamerilla, Kristina ratsasti Ilmarilla, Sara Penalla ja Anna Ossilla. Varustamisessa meni noin puolitoista tuntia, meillä on paljon harjoittelemista tossuttamisessa ja varustamisessa, mutta hyvä tulee ihan varmasti. Tänään raspasin Penan ja Braamerin kaviot kuntoon. Tuhto pitää ottaa vaikka huomenna ja Jeren kaviot pitäisi katsoa myös. Matkaan lähdettiin siis sen verran myöhään, että kävimme vain lampailla, kiersimme sieltä yläpolun ja palasimme kotitallille. Koska pohjat olivat aika kovat, kävelimme suurimman osan matkasta. Otimme kuitenkin myös ravia. Ulvis kulki jonon kärjessä ja Tiialla meni sen kanssa hyvin. Tuhto oli vähän nihkeä, luulin sen johtuvan kovista pohjista mutta kotona parkissa se pissasi niiin pitkään ja antaumuksella, että sillä reppanalla oli varmaan kamala pissahätä lenkilläkin. Tuhton kuskit laulelivat ja höpöttelivät ja heillä oli selvästi hauskaa. B oli reipas, samoin Ilmari. Meri ja Kristina juttelivat paljon, sillä he olivat melkein vierekkäin kun Kristinan ratsu oli melkein pää Merin vieressä penkillä. Kummallakin meni hienosti ja Kristinakin oli iloinen kun Ilmari oli niin rento ja jännäilemätön. Raveissa olin Merin ja Braamerin kyydissä. Mainittakoon, että kun siirryttiin ekaan raviin, olin vielä kävelemässä ja oli pakko testata hypätä vahdista (ravista) kyytiin. Se onnistui loistavasti, olen taitava. Kehkeh. Penalla ja Saralla ja Annalla ja Ossilla meni myös kivasti. Ponit olivat normaaleja ja söpöjä. Penalla on muutes kaulassaan karvaton läntti. Selvä tastelujälki, pitää tarkkailla mikä tilanne pihatolla on. Onko Ville rupeamassa taas rajummaksi? Pitää olla valmiina rakentamaan väliaita takaisin, jos Ville ja Jere tarvitsee rajata omalle puolelleen.
     Kaiken kaikkiaan hauska hyvänmielen lenkki loistavalla porukalla. Hyvin heijastettuina ja otsalampuilla varustettuina. Pihassa poneilta purettiin varusteet ja otukset hoidettiin ja ruokittiin. Minä ruokin pihatolle myös Villen ja Jeren. Kun ponit olivat kaikki takaisin pihatolla, ne saivat vielä heinää. Super karvapallurat, huomiseen!

Torstaina 23.1.2020 menimme Olivian kanssa tallille jo ennen muita. Suunnitelmamme oli liikuttaa irtona ponit jotka eivät tulisi päivän normaalille lenkille. Irtoiluun valikoituivat erinäisistä hyvistä syistä Ossi, Tuhto ja Jermu. Pyydystellessämme poneja alkoi sataa lunta. Ihanaa ihanaa, vaikka se sulaisi pian pois, nautin täysillä siitä hetkestä kun maa peittyi valkeaan pumpuliin. Ehdimme ponien kanssa ihmettelemään minkä laidunlohkon valitsisimme, kun Olivia yht'äkkiä huudahti että Ilmari tuli portista läpi. Monta rumaa sanaa, mokoma elukka! Ilmari halusi pellolle myös. Pyydystin ponin ja palautin sen pihatolle. Kaksi porttia oli rikki ja virittelin ne jotenkuten takaisin. Tallin omistaja kävi virittämässä porttiin kaksi metallista joustoporttia lisää, eli nyt niitä on neljä. Aiemmin niitä oli kaksi ja normilankoja kaksi. Rikki oli mennyt yksi joustolanka ja yksi normilanka. Nyt jos se vielä yrittää, niin on ainakin tujut langat vastassa. Muutoin irtoilut menivät ihan ok. Ponit olivat kovasta hanakoita syömään, mutta kävelivät, hölkkäilivät ja kevyesti laukkailivat käskystä, pysähtyen sitten taas aina seuraavalle syömäkohdalle. Saivatpahan ainakin vähän liikettä, kun kuljimme niin useita kertoja peltoa pitkin. Loppukäyntejä kävelimme taluttaen ensin tarhojen ympäri ja sitten lähimmälle naapuritalolle ja takaisin. Jermu on kyllä mainio pieni poni, odotan innolla ja jännityksellä sen ajo-opetuksen jatkamista.
     Ajoituksemme oli täydellinen, sillä muut vakkarit saapuivat juuri kun olimme viemässä ensimmäistä liikutuserää takaisin pihatoille. Seuraavaksi minulle ajoon lähti Ilmari, Olivia otti ratsukseen Ulfurin, Meri ja Lyyli parina Penan ajoon ja Braamerin perään ja Saara Villen ajoon. Hoidimme, juotimme ja varustimme ponit, jonka jälkeen lähdimme talviselle retkelle. Kiersimme autiotalon lenkin kauniin valkeassa maisemassa. Lunta ei tullut lopulta paljoa, mutta se oli suloisen kaunista. Emme laittaneet tossuja kuin Ulvikselle, sillä lumi tuntui pehmentävän hyvin ja säästimme sillä aikaa. Poneja on myös pehmeämmillä pohjilla hyvä totuttaa menemään välillä ilman tossuja. Kävelimme suurimman osan matkasta, ainoastaan autiotalon tiellä hieman ravasimme. Pohjat lumen alla olivat kovat kuin sementti. Ilmari oli jollain tapaa hieman levoton, mutta kulki kiltisti. Ulfur lenkkeili Olivian kanssa nätisti ilman satulaa. Ville oli aika rauhallinen, en tiedä oliko sen kannalta väärä veto jättää tossut pois. Toisaalta se on liikkunut aiemmin hyvin myös ilman tossuja. Autiotalon metsäosuudella kävi hämmentävästi ja huvittavasti. Braamer pysähtyi kakkaamaan ja sitä peräponina pitänyt Lyyli tipahti kärreiltä, sillä hän ei päästänyt ponista irti. Minulla meni hetki tajuta että mitä ihmettä, Lyyli ja Meri nauroivat. Muistutin, että päästäisivät irti jos täytyisi, kuten oli neuvottu. Höppänät!
     Kaikenkaikkiaan mukava lenkki hauskassa seurassa. Meri ja Lyyli ovat kyllä loistavat. Lisää tällaisia uusia jäseniä tiimiimme, kiitos! Siis yhtään vanhoja vakkareita vähättelemättä, he ovat kaikki ihan parhaita! Siitä puheen ollen, Saara oli löytänyt sen kadonneen tossun ja toi sen tänään tallille! Ihan mahtavaa, suuri kiitos! Lenkin jälkeen ponit ruokittiin ja palautettiin pihatoille. Ennen lenkkiä olin ajellut Ilmarilta ryntäiltä karvoja ja siistinyt vielä vähän lenkin jälkeen. Tarkoitus oli saada karvaa pois, jotta sähkölangasta ei tultaisi läpi ainakaan liian hyvän eristyksen takia. Ihan klaniksi en viitsinyt vetää ettei poni palele, mutta lyhyemmäksi kuitenkin. Ajeltu karva on valkeaa, nyt jos klippaisin niin minulla olisi melkein valkoinen poni. Kesällä se tulee taas näkyville kunnolla.

KESKIVIIKKO / TORSTAI:

Perjantaina 25.1.2020 minulla oli iltapäivä Ulfurin kanssa. Otin heppaseni ulkotallin pihalle harjauskeen, jonka jälkeen suitsin sen. Talutin ratsuni kentälle ja nousin sen selkään jakkaralta. Hevoiseni seisoi kiltisti paikallaan ja otti iloisesti vastaan selkäännousunaminsa. Istuessani Ulfurin karvaisen lämpimään selkään tunsin sen heti. Jännityksen ja pienen tärinän itsessäni. Pyysin Ulfuria liikkeelle. Se seisoi paikallaan, eikä hievahtanutkaan. No ei varmasti, se on niin jännittäjä että jännittyi siitä kun minä jännitin. Kentällä oli toinenkin ratsukko, jonka perään sain hevoiseni kulkemaan. Teimme U:n kanssa muutaman pysähdyksen ja liikkeellelähdön. Aina kun U pysähtyi pyynnöstäni, minä kehuin ja annoin leipää. Kiersimme kenttää vain yhden kierroksen. Se oli tarpeeksi erävoitto tälle kohtaa ja leipäkin loppui. Tarvitsisin jonkun varmaan taluttamaan, jotta oppisin taas rentoutumaan. Pystyn minä nytkin lähtemään vaikka pitkään maastoon, jos joku toinen hevonen tai poni tulee mukaan. Yksinhän U ei pihasta välttämättä lähde. Se ei kuitenkaan ole siitä kiinni. Pointti on siinä, että en halua ratsastaa kun pelottaa. Hevoseni jännittyy, minä jännityn lisää, hevonen jännittyy lisää eikä se ole meille kummallekkaan hauskaa. Pystyn pakottamaan itseni ratsastamaan, mutten näe siinä mitään järkeä. Haluan saada rentouden takaisin ja jatkaa sitten. Pelko on hevosalalla vahvasti jopa tabu. On häpeällistä pelätä, pelkoa ei saa myöntää ja sitä pitää piilotella.  Ja pöh, väärin. Pelkoa ei tarvitse hävetä ja on parempi myöntää se kuin piilotella sitä. Hevoselta pelkoa ei voi piilottaa, se vaistoaa sen kyllä. Ihmisenä taas tunnetta ei voi käsitellä, jos ei sitä myönnä. Minä en pelkää Ulfuria, mutta pelkään ratsastaa sillä. Pelkään, että se tekee jonkun loikan tai pukin, minä tipun ja minua sattuu. Pelkään, että minua sattuu. Pelkään, ja olen täysin valmis myöntämään sen. Se ei tarkoita, ettenkö välittäisi tästä hevosesta. Se ei tarkoita, etteikö hevoseni saisi liikuntaa ja etteikö sitä hoidettaisi. Se ei tarkoita, etteikö meistä Ulfurin kanssa vielä tulisi hyvää paria, kun pääsemme tämän lukkomme yli. Ulfur toimii kaikkien muiden kanssa hyvin, paitsi minun. Minä olen ainoa sen ratsastajista, joka pelkää. Onneksi tunnen muitakin, joilla on tai on ollut sama ongelma oman hevosensa kanssa. En siis ole ainoa.
     Kentältä lähdin taluttamaan hevostani maastoon. Kiersimme alkuun viiskymppisen ja sen perään takalenkin. Aluksi U jumitti, mutta kun annoin sen tuijotella, syödä ja rapsuttelin, jonka jälkeen taas pyysin, se liikkui eteenpäin. Muutamia kertoja teimme näin, jonka jälkeen otus rentoutui ja kävelimme aika mukavasti. Viiskymppiseltä takalenkille suunnatessa Ulvis kieltäytyi tulemasta mukaani. Se otti yhden askeleen kerrallaan eteen, jos kiristin ohjista ja hölläsin heti kun se hölläsi minulle. Sitten tein jotain, mitä en ole sen kanssa ennen minulla ollessa tehnyt. Otin maasta oksan raipaksi. En tietenkään piessyt otusta, annoin sille hellästi merkin. Oksan kanssa U liikkui heti hyvin, mutta sen ilmeestä näki että "eikä, nyt sillä on raippa!!" Takalenkille päästyämme tiputin oksan, sillä U oli taas reipas. Pellon kohdalla se alkoi jopa kuumua ja minulla oli taas rauhoittelemista. Tallille palattuamme hengailimme kentällä. Odotin että hevonen on rauhallinen. Sitten nostin kättäni silittääkseni/rapsuttaakseni ja laskin käden heti alas jos Ulfur koitti alkaa närppimään sormiani tai muuttui muuten levottomaksi. Lopulta sain rapsutella ja silitellä hevosta, joka alkoi taas olla rento. Tunnustelin sen kylkiä, selkää, jalkoja ja ryntäitä.
     Jatkoimme hengailua tallin pihassa. Mietin veisinkö hevoseni takaisin pihatolle ja hakisin sen myöhemmin takaisin, kun tulisi sen vuoro mennä jäsenkorjaukseen. Tosiaan, jäsenkorjaaja oli tänään hoitamassa kavioeläimiä tallilla. Päädyin jäämään hengailemaan hevosen kanssa. Tallin edessä odotin taas rauhoittumista ja rapsuttelin. Juttelin myös tallikavereiden kanssa ja Ulvis nuuhki heitäkin. Yhdessä kohtaa hevoseni otti minua hampailla kiinni vasemman käden etusormesta ja nykäisi päätään voimakkaasti sivulle. En tajunnut edes karjaista sille, huudahdin lähinnä vaisun hämmentyneenä jotain. Hetken ajattelin, että nyt lähti sormi. Onneksi Ulvis ei purrut lopulta kovin kovaa. Sormi oli kipeä ja turposi, mutta on täysin käyttökelpoinen. Kirjoitan sillä nytkin ihan sujuvasti tätä tekstiä ja nyt on saman päivän ilta. Halutessaanhan Ulfur olisi helposti murkannut sormeni. En tiedä tarkalleen mikä sen agenda tässä oli, mutta kai sillä oli tylsää. Takin hihojen kiristyksille se tekee tätä repimishommaa, nyt ehkä osittain vahingossa hampaiden väliin valikoitui sormi.
     Hain juoksutusliinan ja tarkoitus oli mennä kentälle kokeilemaan, mitä U sanoisi liinassa menosta.  Ihan vain hellästi testata. Kentälle oli kuitenkin juuri ehtinyt toinen hevonen irtojuoksutukseen. Jäimme tallin pihaan ja kokeilin siinä vähän pienellä voltilla, kiertäisikö Ulvis ylipäätään liinassa nätisti ympärilläni. Kiersi se ihan ok. Toiseen suuntaan hevonen jumitti enemmän. Se ei oikein reagoinut kun pyysin sitä eteenpäin ja otin liinaa lyhyemmälle näyttääkseni sille selkeämmin johtavalla otteella suuntaa. Se oli virhe, sillä liina pyörähti etusormeni, sen juuri purrun, ympärille. Sopivasti U siinä kohtaa päätti myös poistua paikalta. Noh, olisin saanut hevoseni vielä muuten pidettyä, mutta tuli about pikkuisen paniikki saada liina löysäksi ja sormi pois välistä. Onnistuin, mutta U sai siinä kohtaa livahdettua jo niin pitkän liinan päähän, ettei minulla ollut toivoakaan saada sitä enää pidettyä. Päästin irti, sillä hevosella oli vain riimu ja liina siinä kiinni. Jos hevonen tallaisi liinan päälle, hevonen joko a) pysähtyisi, b) liinasta pettäisi lukko. Ei paha. Hevonen juoksi pihatolle ja minä kävelin perässä hakemaan sen takaisin. Kiersin liinan niskan takaa ja talutin hevosen pihaan. Siinä vielä vähän ympyrää, ihan vaan katsoakseni miltä jalat näyttävät, entä runko. Toiseen suuntaan näytti hyvältä, toiseen U koitti ottaas taas hatkat. Sain pideltyä, ei ongelmaa kun sormi ei ollut välissä. Otus on siihen suuntaan ehkä jäykempi. Tosin, se ei arvosta taluttamistakaan siltä "väärältä puolelta", joten se ei ehkä ole niin tottunutkaan sieltä tuleviin ohjeisiin.
     Hengailimme vielä hetken tallin pihalla ennen vuoroamme. Juttelin tallikavereiden kanssa ja rapsuttelin hevostani. Se alkoi taas rauhoittua. Mikä mahtava päivä. Kyllä taas varmaan kuullostaa järkevältä tämä hevosen omistukseni. Pelkään ratsastaa, meinasin menettää sormeni kahdesti ja sitten vielä karkuutin otukseni. Unohtamatta sitä, että koitin tylsistyttää sen kuoliaaksi. Ne hetket kun Ulvis rauhoittui ja rentoutui vain hengailemaan, olivat ihania. Se on silloin mukava, levollisempi ja hurjan pehmoinen. Kyllä tämä taas tästä. Huoh. Onneksi blogien aika on ohi eikä tätäkään juuri kukaan lue, niin ei tarvitse sitten ht.netistä jälkikäteen lukea miten onnistunut ihminen olenkaan. Tosin välillä tuntuu, että saan kaiken kuullostamaan teksteissäni paljon enemmän sähellykseltä kuin mitä kaikki on oikeasti ollut.
     Jäsenkorjauksessa Ulvis ei ole ennen ainakaan meillä ollessaan ollut. Ulvis on käytävällä jo suhteellisen rauhallinen ja antoi hoitaa itseään, mitä nyt aina pitää päästä vähän närppimään. Siis se esimerkiksi korvat hörössä hampailla hamuilee jos sen etuosaan koskee. Erityisesti hoidettiin lapoja ja si-nivelaluetta. Si-nivelen alueen jumeista oli taas noussut sellaiset "patit", jotka saatiin hyvin laukeamaan. Oikeaa takasta, sitä jalkaa missä on hassu kavio, hoidettaessa Ulvis reagoi. Oikeastaan sitä takapolvea. Sieltä saatiin ehkä jotain kohdalleen. Hoidon jälkeen hevonen näytti kauttaaltaan rennommalta ja sen selkä ja vatsalinja selvästi muuttuivat. Kiitos taas Päiville / Minas Oy hyvästä hoidosta! Hoidon jälkeen Ulfur sai väkirehunsa runsaassa vedessä ja palasi pihatolle laumansa luokse.

PERJANTAI:

Lauantaina 25.1.2020 ilma oli ihanan Aurinkoinen, ai että tekee pienelle ihmiselle hyvää! Tapasimme tallilla Annikan ja Nooran kanssa. He olivat antaneet poneille vähän heinää syötäväksi ja kun ponit olivat saaneet vähän väliheiniä, Annika nappasi ajoon Penan ja Noora Ilmarin. Minulla oli mukana kamera, jolla ottaisin kuvia Noorasta, Ilmarista ja keltaisista varusteista sitä aiemmin mainittua ig yhteistyötä varten. Jahka pääsimme pellolle ja aloin virittelemään kameraani kuvauskuntoon, huomasin jotain huolestuttavaa. Kamerapa ei käynnistynytkään lainkaan. Runko on vanha ja se pitäisi huollattaa. Olin jo tosi huolissani. Onneksi illalla kotona akkua vaihtaessa kamera käynnistyi. Olin ottanut mukaan väärän akun. Huhhuh! Huomenna uusi yritys. No, takaisin peltoon. Annika ja Noora kiersivät poneineen pellolla ensin hyvät alkukäynnit ja minä kävelin osittain mukana, osittain oikaisin ja tutkin kameraani. Jäin pellolle hetkeksi tarkkailemaan miten menisi ja onneksi jäinkin. Ravissa kaikki meni alkuun hyvin, mutta sitten Ilmari alkoi tarjota laukkaa vaikka oli Penan perässä. Kun Noora ei antanut, Ilmari meinasi lähteä käpälästä sinkaisten Penasta ohi ja pukkaili. Rauhoitimme tilanteen ja kokeilimme uudestaan. Pukkia tuli taas. Otimme satulan pois, tutkimme selkää. Siinä ei tuntunut jumeja eikä poni aristellut mistään. Satuloimme uudelleen ja katsoimme tarkasti että kaikki on hyvin, kohdallaan ja suorassa. Hetken meni ok ja sitten taas alkoi peppu lentää. Totesin, että pitäisi joko kävellä, tai Ilmarin mennä kotiin ja Penan jatkaa kovemmissa vauhdeissa. Vakkarit päättivät kävellä. Kiersimme yhdessä käynnissä viiskymppisen tietä pitkin, jonka jälkeen minä oikaisin pellon kautta tallille ja muut jatkoivat vielä hetken kotitietä poispäin ja sitten takaisin kotiin. Noora oli taluttanut loppukäynnit ja käynnissä kaikki oli ollut ok. Ilmari on kyllä yleensäkin pellossa jännittynyt, muttei normaalisti ihan tällainen. Toisaalta ilma oli (jälleen) todella tuulinen ja naapuri pisti moottorisahalla lähimetsässä pieniä puita palasiksi. Ehkä kaikki se yhdessä oli Ilmarille liikaa.
     Muiden siis vielä jatkaessa oikaisin pellon läpi ja kipsuttelin takaisin tallille. Nappasin naruriimut ja hain niiden kanssa Braamerin kentälle. Poni oli vähän epävarma. Tuulisessa kelissä, Aringossa ja puiden harvennuksessa täytyi olla jotain epäilyttävää ponien mieleen. Teimme Braamerin kanssa  maastakäsin muun muassa väistöjä, ympyröitä, voltteja ja siirtymisiä. Väistöjä teimme niin uraa kohti kuin uraa pitkinkin. Volteilla ja ympyröillä koitin hakea pientä asetusta ja siirtymisillä hain ponia kuulolle ja käyttämään itseään paremmin. Napakkuutta hommaan. Pyöreillä urilla hain myös vähän väistöä ulos päin ja sillä ehkäisin lapa edellä sisään valumista. Ponia välillä vähän ärsytti, mutta koitin kehua paljon ja antaa taukoja. Käytössä olivat kaikki askellajit, joskin hyvin kevyesti ja varsinaisissa väistöissä vain käynti. Uralla testailimme käynnissä myös vähän avotaivutuksen alkeita. Tästä on mielenkiintoista jatkaa.
     Kenttäilyn jälkeen päästin ponini laidunpeltoon. Siellä se saisi halutessaan vähän irrotella, kun kentällä tuli verryteltyä hyvin. Nappasin peltoon myös Villen, Jeren, Ossin ja Penan. Irtojuoksutin laumaani, tai kävelytin, tai mitä nyt sitten ikinä. Ponit saivat päättää tahdin ja minä pyysin nätisti eteenpäin. Sieltä tuli kaikkea käynnistä hölkkään, reippaaseen laukkaan ja pukituksiin. Ponit myös painivat innoissaan. Jotenkin taas on tuntunut, että elämä voisi olla helpompaa ja stressittömämpää pienemmällä laumalla. Mitä jos minulla olisikin vain B, O ja P ja keskittyisin täysillä niihin. Ei tarvitsisi stressata orimaisuutta, karkailua, oireilevia kinnerpatteja, vastaanhangoittelua tai ratsastamista. Vaan enpä minä näistä ole luopumassa, voi kuinka ihanasti V ja J:kin leikkivät ja juoksivat. Otin jossain kohtaa myös Tuhton mukaan. Ville ensin möykkäsi ja koitti tehdä liian läheistä tuttavuutta, mutta ymmärsi lopettaa kun Tuhto näytti takajalkojaan. Sitten taas jatkettiin hyvässä hengessä ja rauhaksiin. Suurilta osin tässä kohtaa jo käveltiin tai hölkkäiltiin takapäätyyn, josta rauhassa laukkailtiin tai hölkkäiltiin etupäätyyn. Olimme pellolla varmaan yhteensä noin puolitoista tuntia. Pääosin etenimme rauhaksiin ja ponit saivat syöskennellä samalla.
     Ilma oli ihana ja vaikka minulla on jotenkin tosi epäonnistunut olo Ulviksen takia, oli pellolla aika ihanaa. Jos muut ihmiset eivät asettaisi minulle paineita, ei minulla olisi niin ongelma ollakkaan ratsastamatta Ulfurin kanssa. Tiedän, että pikkuhiljaa olemme taas tilanteessa jossa yhteistyö toimii, mutta väkisinkin mietin mitä muut ajattelevat siitä että pelkään nyt ratsastaa. Katuukohan Ulfurin edellinen omistaja, että myi sen minulle? Hölmöähän minun on tätä pohtia, sillä ei sillä pitäisi olla mitään väliä mitä muut ajattelevat. Ajan kanssa kaikki näkevät, että tilanne korjaantuu kun saamme aikaa. Ei minulla ole kiire minnekkään ja Ulfur kyllä liikutetaan ja hoidetaan hyvin.
     Irtoilujen jälkeen palautin kaikki poniseni pihatolle. Ulfurilla oli ansaittu vapaa eilisen hoidon jälkeen, Ilmari jo liikkuikin. I olisi muuten päässyt mukaan peltoon, mutten luota sen langoissa pysymiseen, sattuneesta syystä. Rapsuttelin poneja vanhalla pihatolla (jossa asuvat B, O, P, V ja J, uudella U, I ja T) ja yllätyin. Ponit olivat hionneet ja vähän kosteita, mutta kosteus ei ollut vielä pinnassa. Karva oli kuitenkin vähän lytyssä. Braamer ja Ossi eivät näytä pahasti lihavilta. Toki niillä on paljon ylimääräistä, mutta ne ovat kyllä laihtuneet. Se oli ihanan helpottava tunne. Annoin poneille heinää, jotta ne saisivat mahan täytettä ja pysyisivät hyvin lämpiminä. Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä. Huomenna taas jatkuu. Ihanat rakkaat, vaikka aina stressaankin. Saisimmepa uusia kivoja tiimiläisiä, jotta ponit saisivat varmasti sopivasti liikuntaa.

LAUANTAI:

Sunnuntaina 26.1.2020 vuorossa oli vakkareiden toiveesta kenttätunti, jolla harjoiteltiin taas alkuun maastakäsin ja sitten selästä. Aiheena olivat taas väistöt. Noora, Olivia ja Siiri hoitivat ja valmistelivat poninsa valmiiksi ja minä saavuin suoraan tunnin pitoon. Nooran ponina oli Ilmari, Olivian Tuhto ja Siirin Ossi. Aloitimme asettamalla kentän jokaisen kulman läheisyyteen kaksi puomia. Ne olivat uran sisäpuolella niin, että niiden väliin käännyttiin lyhyeltä sivulta, tehtiin suoristus ja sitten lähdettiin väistättämään kohti uraa. Jokaisen pitkän sivun alkuun laitettiin puomit valmiiksi, jottei niiden paikkoja tarvitsisi vaihtaa kun vaihtelimme kierrossuuntaa.
     Maastakäsin väistöissä oli vähän hakemista. Ihmisen oman kehonkielen käyttö on tosi tarkkaa ja siinä on paljon oppimista. Ponin liikkeelle täytyy antaa tilaa, sivuttaisliikettä tulee pyytää juuri oikealla paineella ja oma energia on tarkkaa säädellä oikein. Homma sujui kaikilla ihan ok. Kokeilin myös itse kaikkien ponien kanssa, jotta sain tuntumaa, näytin mallia, löysin oikean tavan juuri sen ponin kanssa ja osasin neuvoa parhaalla mahdollisella tavalla. Tuhto ei ollut kovin innoissaan mukana, sen kanssa pitää tehdä hitaasti ja kehua oikein extra paljon. Ossi on kuin ihmisen mieli, Ilmari jännittää mutta saa koko ajan itsevarmuutta kun sitä nätisti neuvoo, kannustaa ja kehuu. Tuhton kanssa päädyimme pian tekemään väistätyksiä ennemmin uraa pitki niin, että ponin pää on aitaa kohden ja peppu kentän keskustaan. Tällaiset väistöt ovat Tuhtolle helpompia ja ne sujuivat siltä paremmin. Minun pitää tehdä sen kanssa jossain kohtaa kahdestaan rauhassa parempaa pohjaa, jonka jälkeen Olivian on taas hyvä jatkaa.
     Seuraavaksi vakkarit nousivat ratsaille. Samaa harjoitusta jatkettiin ilman satulaa naruriimuilla selästä käsin. Otimme avuksi myös vähän kuivaa leipää, joka motivoi poneja paremmin. Siirin ja Ossin väistöt olivat aika jyrkkiä. Heidän kanssaan haimme vähän loivempaa väistöä, parempia suoristuksia ja loiventamisen kautta lisää eteenpäin liikkumista. Nooran ja Ilmarin kanssa haimme puolestaan vähän hitaampaa tempoa, keskittymistä ja rauhoittumista. Tuhton ja Olivian kanssa autoin alkuun vierestä, jotta ohjeet olisivat ponille selkeämmät. Lopetin kuitenkin siihen, kun Tuhto potkaisi minua etuviistoon sivulle napakasti oikeaan polveen. Sitä ei kiinnosta tehdä kentällä ja se varmaan koki, että sitä painostettiin liikaa. Sen kanssa pitää keksiä sille sopivia tapoja toimia, että sillä olisi oikeasti kivaa tehdä kenttätyöskentelyä kanssamme. Menimme itse sen mielestä liian pitkälle, toki tajuamattamme, mutta potkiminen ei toki ole kauhean kiva tapa siitä ilmoittaa. Jatkoin ohjeistamista kauempaa ja teimme vähemmän väistöjä puomien välistä kohti uraa ja enemmän taas uraa pitkin sivuttain. Sekä Tuhto että Ilmari vähän pukkailivat ja hyppivät välillä, mutta rauhoitimme poneja ja jatkoimme hellän päättäväisesti ja paljon kehuen. Molemmilla ratsastajilla oli raipat merkinantovälineinä. Se helpotti ehkä vähän väistön hahmottamisessa pohkeen apuna.
     Nooralla ja Ilmarilla alkoi sujua aivan tosi hyvin ja siitä innostuneina kokeilimme haastavaa tehtävää. Puomien välistä lähdettiinkin väistämään kentän keskelle ja siitä ohi vastakkaisen kulman puomeille asti. Vähän kuin koko rata leikkaa tyylisesti. Ilmari oli liekeissä ja sitä kautta mekin! Poni oli silmin nähden innoissaan, kun se tajusi mitä siltä haluttiin. Sen oli silloin helpompi tehdä, eikä sen tarvinnut arvailla mitä pyydetään. Myös Ossi ja Siiri tulivat tätä kuviota ja heilläkin meni hyvin. Ossi tarvitsisi paljon lisää jumppaa, jotta sen liikkuvuus paranisi. Lisää kenttätunteja, voisimme alkaa tekemään myös erilaisia taivutteluja. Valmiita väistöjähän nämäkään eivät vielä ole, mutta hyvää suuntaa jatkaa harjoituksia lisäämällä ulkopohje ja tarkentamalla ohjasapuja. Sekä poneille että ratsastajille on hyväksi aloittaa opettelu yksinkertaisesti. Kaikkien ratsastajien kanssa keksityimme myös omaan istuntaan, siihen ettei kanttaa ja siihen että avut eivät jää turhaan päälle. Poneja pitäisi saada liikkumaan oikein päin, pikkuhiljaa.
     Kenttätunnin aikana Saara oli tullut tallille ja napannut tallin pihaan harjaukseen Braamerin, Penan, Villen ja Jermun. Tunnin jälkeen vuorossa oli jokaisen otuksen rakennekuvaus. Saara otti kuvia, minä esitin poneja (Noora ja Oliviakin vähän) ja vakkarit auttoivat ponien kuvauksiin tuomisessa sekä kuvien jälkeen ruokkimisessa ja pihatolle paluussa. Suuri kiitos vakkareille, ootte best! Otin lisäksi Noorasta ja Ilmarista ratsastuskuvia kentällä uusien keltaisten varusteiden kanssa instagram-yhteistyötä varten. Oman kamerani akun kanssa oli jälleen hankaluuksia, mutta sain lainata Saaran kameraa. Suuri kiitos Saara!
     Kuvausten jälkeen Noora lähti kotiin ja minä otin Saaran kanssa Villen ja Jeren tallin käytävälle vuoluun. Kengittäjä neuvoi minua pitämään erityisesti Jeren kannat kunnolla auki, sillä niillä on taipumusta yrittää kasvaa kiinni. Pääsin ensimmäistä kertaa käyttämään uutta vuolupuukkoani ja olenkin itseasiassa vuolupuukkoa käyttänyt viimeksi varmaan Pikkuvirralla vuonna 2014. Jännitti, mutta homma sujui hyvin. Puukko upposi pehmeisiin kavioihin kuin voihin ja Saaran rapsuttelut pitivät varsat rauhallisina. Kantojen avauksen lisäksi raspasin kummankin varsan kavioita. Vähän ne välillä nykivät jalkojaan, mutta joko pidin kiinni kunnes rauhoittui, tai laskin jalan hetkeksi maahan että poni sai kunnon asennon. Rauhassa hyvä tulee, ponien tulee tuntea että niiden on hyvä ja turvallinen olla kavioiden huollossa. Koitan kiinnittää huomiota kavioiden suoruuteen ja rakenteen mukaiseen huoltoon. Kun arki vähän tasaantuu ja valmistun koulusta, ostan kengättömän kavion huollon verkkokurssin Vainikan Aitalta. Villen vasen takajalka on kokonaisuudessaan vino. Se kuluttaa kaviota vinoon ja koitan pitää kavion hyvänä, vetämättä niveliä väkisin "suoraan" ja niille epätyypilliseen asentoon. Jossain kohtaa jalka pitää röntgauttaa.
     Raspauksen jälkeen varsat olivat palaamassa pihatolle, mutta kavionhoitoa seuraamassa olleet Olivia ja Siiri innostuivatkin vielä irtojuoksuttamaan varsoja kentällä. Suloiset, innokkaat pienet karvapalloseni painivat ja kipsuttelivat iloisina. Lopulta ne palasivat loppukäyntien jälkeen pihatolle. Kiitos vakkareille ja poneille ihanasta päivästä! Tänään päällimmäisenä jäi hyvä fiilis. Taitavat väistöponit, hienoja rakennekuvia, ihania ihmisiä, kilttejä varsoja ja hyvin onnistunut kavioiden huolto.

SUNNUNTAI:

Saara / http://kuiskeen.net

VÄLIIN VIIKON VIDEO:

KELTAISET KUVAT:
Otettu kaupallista yhteistyötä varten, kaupallinen yhteistyö: Procyon Equestrian
Aika söpönen ja hieno Ilmari. Nää kaksi on kyllä super pari, onneksi vielä ei ole tullut pituus liikaa vastaan.

Ärsyttää jälkikäteen kun huopa on kuvassa vähän turhan edessä.

RAKENNEKUVAT © SAARA SALONEN:
Kuvien teksteihin merkitty ikä on se, johon ponit kääntyivät tänävuonna.
Jermu 3v.
Ville 4v.
Ilmari 7v.
Pena 8v.
Ossi 10v.
Tuhto 11v. 
Braamer 11v.
Ulfur 13v.

HUOM. KOMMENTIT

Kommentteja voi laittaa sekä anonyymisti, että kirjautuneena. Kaikki kommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, eli ne näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne. Kommentoikaahan asiallisesti, kiitos! :)